Lue keskustelun säännöt.
Ero mielessä
13.02.2019 |
Mietin jatkuvasti eroa miehestäni. Olemme 32-vuotiaita, lapseton pariskunta, 6-vuotta oltu yhdessä. Päällisin puolin meillä kaikki hyvin, mutta en tiedä kuuluisiko suhteessa tuntua tältä. Tuntuu kuin olisimme kämppiksiä eikä rakastavaisia. Seksiä on silloin tällöin, muuta läheisyyttä ei enää juurikaan. Muuttuuko suhteet aina tällaisiksi vai olenko vaan väärän ihmisen kanssa? Mielialani heilahtelevat laidasta laitaan ja olen aivan hukassa tunteideni kanssa.
Kommentit (42)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa tarkalleen sanoa milloin on muuttunut, jotenkin vaan ajauduttu erilleen, mitään mullistavaa ei ole tapahtunut. Ap
Siinäpä se. Onko kumpikaan yrittänyt pitää yllä kipinää suhteessa? Veikkaan että ei?
Tämäpä se, olen koittanut loputtomiin YKSIN. Miehen mielestä kaikki ok näinkin.
Lue tämä ap:
Takana 32 vuotta elämää (ei yhteisiä lapsia, oma päätös) tylsimmistä tylsimmän miehen kanssa. (Aikanaan oli asiat aivan toisin)
Olen vuosia keksinyt jos mitkä meiningit ja aktiviteetit, mutta joillekin vaan se "Kunnon kotiruokaa pari krt päivässä, kahvia muutaman tunnin välein, röökille puolen tunnin välein ja seksiä krt/vk, mutta sen sijaan kull* poskeen vaikka joka/pv" (kunhan ei joudu itse mitään muuta kuin makaamaan, kuten seksissäkin) on sitä todellista unelmaa eli näyttelemisen voi unohtaa. Kotityöt eivät tietenkään kuulu miehille, ei ei, nainen tekee kaiken.
No, meillä ei ole lainkaan "makuuhuone-elämää", eikä edes nukuta samassa huoneessa. Elämä on perseestä suorastaan.
En jää vastaanottamaan haukkumisia, vaan jätän sulle, ap, tämän mietittäväksi. Harkitse tarkkaan, elämä on ainutlaatuinen ja täynnä vääriä ja niitä oikeita ratkaisuja. Vaikket unelmiesi prinssiä saisikaan, miksi silti pitäisi tyytyä mitäänsanomattomaan vätykseen? En suosittele.
Ei vuosien jälkeen enää räisky ja kipinöi, mutta halua, himoa ja kunnioitusta sekä rakkautta pitäisi olla jäljellä. Ja sitä yhdessä tekemisen riemua, me yhdessä...
Mä olen aika pahasta sairas, eli työkyvytön, eikä ole voimia lähteä mihinkään. Ei tukiverkkoa, ei niin mitään.
Kaikkea hyvää sinulle! Arvosta Sinä itseäsi!
Ikävä kuulla tilanteesi :( Ulkopuolisten silmään mieheni on oikea unelmien kumppani. Osallistuu kyllä kotitöihin, maksaa osuutensa eikä elele siivellä, ei petä tai käyttäydy väkivaltaisesti, juo todella harvoin, mutta mielestäni ei ole kuitenkaan suhteessamme läsnä. Olen sanonut kokevani välillä, että olen hänelle itsestäänselvyys, kieltää jyrkästi, mutta ei tee kuitenkaan suhteemme eteen mitään. Pahalta tuntuu suhteessa, mutta myös ajatus mahdollisesta erosta satuttaa. Loukussa olen. -Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Edelliseen vielä lisäys, että osallistuu siis yhteisen arjen pyörittämiseen, mutta koko suhteemme on aikalailla alusta saakka ollut enemmän itseni harteilla. -Ap
parisuhde on kiintymyssuhde ja alkuhuuman jälkeen on luvassa tylsyyttä. Mutta sinä itse olet 50% syyllinen siihen että olette sugteen tohon päästäneet! Eli varaa aika pariterapiaa (tunnekeskeinen) ja miksi ajattelet eroa etkä etsi muuta ratkaisua ongelmaan? Tolla periaatteella eroat joka liitosta.
Vierailija kirjoitti:
Kouvolatukkaa, tunikaa päälle ja laulamaan Kaija Koota sielunsiskojen kanssa kun elämä ei olekaan kuin romattisissaelokuvissa.
Uusi tatuointi kannattaa ottaa myös! Ja syödä paljon ihania herkkuja!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se päivä vielä koittaa kun tiedät mitä tehdä :)
Naisille suunnattujen komedioiden katselu tuottaa vain pettymyksen, kun todellisuus lävähtää silmille. Ei ne miehet juokaan viiniä villapaita harteilla takan ääressä, tuotuaan kukkia ja hierottuaan jalkojasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En odota lahjoja tai hierontoja. Haluan elää yhteistä arkea, suunnitella yhteistä tulevaisuutta, tehdä yhdessä arkisia asioita jne. Nämä ei kuitenkaan toteudu suhteessa, jossa toinen on perässävedettävä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa tarkalleen sanoa milloin on muuttunut, jotenkin vaan ajauduttu erilleen, mitään mullistavaa ei ole tapahtunut. Ap
Siinäpä se. Onko kumpikaan yrittänyt pitää yllä kipinää suhteessa? Veikkaan että ei?
Tämäpä se, olen koittanut loputtomiin YKSIN. Miehen mielestä kaikki ok näinkin.
Lue tämä ap:
Takana 32 vuotta elämää (ei yhteisiä lapsia, oma päätös) tylsimmistä tylsimmän miehen kanssa. (Aikanaan oli asiat aivan toisin)
Olen vuosia keksinyt jos mitkä meiningit ja aktiviteetit, mutta joillekin vaan se "Kunnon kotiruokaa pari krt päivässä, kahvia muutaman tunnin välein, röökille puolen tunnin välein ja seksiä krt/vk, mutta sen sijaan kull* poskeen vaikka joka/pv" (kunhan ei joudu itse mitään muuta kuin makaamaan, kuten seksissäkin) on sitä todellista unelmaa eli näyttelemisen voi unohtaa. Kotityöt eivät tietenkään kuulu miehille, ei ei, nainen tekee kaiken.
No, meillä ei ole lainkaan "makuuhuone-elämää", eikä edes nukuta samassa huoneessa. Elämä on perseestä suorastaan.
En jää vastaanottamaan haukkumisia, vaan jätän sulle, ap, tämän mietittäväksi. Harkitse tarkkaan, elämä on ainutlaatuinen ja täynnä vääriä ja niitä oikeita ratkaisuja. Vaikket unelmiesi prinssiä saisikaan, miksi silti pitäisi tyytyä mitäänsanomattomaan vätykseen? En suosittele.
Ei vuosien jälkeen enää räisky ja kipinöi, mutta halua, himoa ja kunnioitusta sekä rakkautta pitäisi olla jäljellä. Ja sitä yhdessä tekemisen riemua, me yhdessä...
Mä olen aika pahasta sairas, eli työkyvytön, eikä ole voimia lähteä mihinkään. Ei tukiverkkoa, ei niin mitään.
Kaikkea hyvää sinulle! Arvosta Sinä itseäsi!
Ikävä kuulla tilanteesi :( Ulkopuolisten silmään mieheni on oikea unelmien kumppani. Osallistuu kyllä kotitöihin, maksaa osuutensa eikä elele siivellä, ei petä tai käyttäydy väkivaltaisesti, juo todella harvoin, mutta mielestäni ei ole kuitenkaan suhteessamme läsnä. Olen sanonut kokevani välillä, että olen hänelle itsestäänselvyys, kieltää jyrkästi, mutta ei tee kuitenkaan suhteemme eteen mitään. Pahalta tuntuu suhteessa, mutta myös ajatus mahdollisesta erosta satuttaa. Loukussa olen. -Ap
Kiitos myötätunnosta! :)
Paljon on sinulla aihetta tyytyväisyyteenkin, onneksi! Mutta minusta nuo ovat niitä ns. perusasioita, jotka kuuluvat jokaiselle, jotta yhteiselämä on mahdollista yleensä ollenkaan. Aika usein kuulee tuon "Mutta mies ei hakkaa, eikä juo", mikä antaa lohtua tietenkin, mutta mihin ei saisi lohduttautua.
Teillä ei nyt kohtaa tuo toinen puoli, ja koska miehen mielestä asiat ovat ok, eikä HÄN kaipaa muuta, ei tuossa voi mitään muuttaakaan. Haluatte eri asioita.
Aikaa myöten vaan tilanne vaan kärjistyy, mies ei muutu, eli ei tuo parempaankaan suuntaan voi mennä. Pitäisikö olla väliaikaisesti erillään, niin saisi perspektiiviä asiaan? Voi olla jopa niinkin, ettet kaipaa "entistä" elämääsi ollenkaan, kuka tietää...
Miehen "heräämiseen" asian suhteen en usko, koska kerran on tyytyväinen noinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vuosia kestävä parisuhde väistämättä muuttuu alkuhuuman ja rakastumisvaiheen päätyttyä. Kuitenkin jos kumpikin haluatte ja olette valmiita näkemään hieman vaivaa, kipinä on mahdollista löytää uudelleen.
Eroa. Olin tuollaisessa suhteessa vuosia ja yritin kaikkia näitä "parisuhteen eteen tarvitsee tehdä töitä ja plaaplaa"- jaarituksia. Jos se ei vaan enää toimi niin se ei toimi, ja jos parisuhde toimiakseen tarvitsee isoja ponnistuksia, niin ei sellaisessa välttämättä ole järkeä. Moni elää huonossa suhteessa uskotelleen itselleen kaikenlaista, ihan vaan siksi ettei ikimaailmassa uskaltaisi erota.
Uskon siihen että hyvä parisuhde toimii kyllä pitkälti omalla painollaan; kun on suurimmissa määrin yhteiset arvot, aatteet, tavat, haaveet jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa kertoa kotona mitä parisuhteelta haluat. Mieti miksi aloit hänen kanssaan seurustelemaan? Ovatko asiat muuttuneet? Teettekö edelleen samoja asioita yhdessä? Urheilullisen ja kiihkeän sporttikundin/mimmin kanssa aloitteen tehnyt on varmasti turhautunut, jos kotona on läski ja kosketuskammoinen sohvaperuna. Ikää toki tulee ja samalla voi mielenkiinnon kohteet muuttua. Opiskelusta työelämään siirtymä vaikuttaa yhteiseen aikaan ja lasten hankinnan jälkeen parisuhteen ylläpitäminen vaatii vielä enemmän työtä. Nyt kannattaa miettiä mitä haluaa tehdä ja haluaako kumppani oikeasti samoja asioita.
meillä on takana vuosia 13. ja rakkautta ja 'alkuhuumaa' löytyy edelleen. koti ja perhe on parasta maailmassa. suunnitellaan yhdessä tulevaisuutta. nyt toista lasta, lomamatkoja, remppaa yms. kumpikin pyrkii päivittäin ilahduttamaan toista jotenkin. aamukahvilla-valmiilla ruualla-iltapalalla-suukolla-halauksella-sanoilla. on ollut tylsiäkausia, ollut huippukausia, ja siinä välissä ihan sitä perusarkea. mut yhteenkuulumisen tunne on aina ollut läsnä. meillä oli todella paha kriisi vuosi sitten mut kumpikin vannoin liiton nimeen ja tahtoi tehdä yhdessä töitä että päästään yli. ja tärkeintä, kumpikin tiedosti kriisin. tuo et toinen ei edes ymmärrä jos suoraan sanoo et nyt joku mättää ei onnistu. jos toinen kokee ettei homma toimi niin silloin toisen pitää kiinnostua et miksi sä koet näin. eikä kieltää koko asiaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
meillä on takana vuosia 13. ja rakkautta ja 'alkuhuumaa' löytyy edelleen. koti ja perhe on parasta maailmassa. suunnitellaan yhdessä tulevaisuutta. nyt toista lasta, lomamatkoja, remppaa yms. kumpikin pyrkii päivittäin ilahduttamaan toista jotenkin. aamukahvilla-valmiilla ruualla-iltapalalla-suukolla-halauksella-sanoilla. on ollut tylsiäkausia, ollut huippukausia, ja siinä välissä ihan sitä perusarkea. mut yhteenkuulumisen tunne on aina ollut läsnä. meillä oli todella paha kriisi vuosi sitten mut kumpikin vannoin liiton nimeen ja tahtoi tehdä yhdessä töitä että päästään yli. ja tärkeintä, kumpikin tiedosti kriisin. tuo et toinen ei edes ymmärrä jos suoraan sanoo et nyt joku mättää ei onnistu. jos toinen kokee ettei homma toimi niin silloin toisen pitää kiinnostua et miksi sä koet näin. eikä kieltää koko asiaa
Mä olen kade :) "Tylsä kausi", "huippukausi", "kriisi", "selvisimme", "perusarki", "tiedostaminen", "YHDESSÄ" eli siinäpä niitä taikasanoja. Näin sen pitäisi mennä!
Vähän saman asian kanssa pähkäilen. Meillä on kyllä läheisyyttä, mutta seksiä vähän eikä se ole kovin hyvää.
Mutta oon miettinyt oisko elämä sen parempaa ilman suhdetta, ehkä ei. Jos tuntuisi että olisi, varmaan eroaisin.
Me ollaan oltu 20 vuotta paita ja peppu. Parisuhde on työtä, mutta työn ei tule olla sellaista raskasta pakkouurastamista vaan sellaista, että haluaa huomioida toisen, kuunnella häntä, ilahduttaa, helliä, tehdä hänen ja samalla omasta elämästään parempaa.
Meilläkin oli iso kriisi ja oltiin hetki erilläänkin, mutta palattiin yhteen ja opeteltiin käsittelemään asiat toisin. Kriisi ei johtunut kiinnostuksen puutteesta vaan yhtäkkiä syntyneistä kommunikaatio-ongelmista ja siitä syntyneestä jatkuvasta riitelystä.
Täälläkin pohditaan eroa. Mies välinpitämättömän oloinen,ei osaa puhua lainkaan. Kommunikaation puute todellinen ongelma parisuhteessa.
Kaikissa suhteissa hyvät ja huonot puolensa. Exän kanssa suhde oli intohimoisempi mutta muuten jokin yhteys tuntui puuttuvan,nykyisen kanssa turvallinen olo,mutta noh se kipinä puuttuu.. Vanhemmiten alkanut arvostamaan eri asioita ja näin on juuri hyvä :)
Tuossa iässä ei enää sitten helpolla löydykään uutta kumppania
Aluksi oli kipinää! Mies välittää kyllä ja on kaikin puolin ns "hyvä mies", mutta en tiedä riittäkö se itselleni. Kriisi tosiaan on kyllä päällä, en haluaisi kriisipäissäni tehdä päätöksiä, joita ehkä kadun myöhemmin. -Ap