Lue keskustelun säännöt.
Yksinäinen äitini
13.02.2019 |
Äitini on onneton kun hänellä ei ole lainkaan ystäviä. Onko pääkaupunkiseudulla mitään tapahtumia/ryhmiä mitkä on tarkoitettu yksinäisille ihmisille jotka kaikki etsivät uusia ystäviä?
Äitini harrastaa paljon, käy liikuntaryhmissä yms muttei tutustu niissä kehenkään small talkkia syvemmin kun muilla tuntuu olevan jo riittävästi kavereita. Hän on myös hieman ujo ja arka mikä vaikeuttaa.
Nimenomaan kaipaisi sellasia tapahtumia missä muutkin haluavat tutustua uusiin ystäviin.
Onko mitään ehdotuksia joita voisin suositella äidille? Kiitos avusta
Kommentit (11)
Jos ei ketään kiinnosta äitisi tuttavuus missään, niin ei siellä yksinäistenkään piireissä. Jotkut ihmiset vain ovat niin tylsiä, ettei mitään synny. Kertoohan tuo, ettei niitä ystäviä ole tuossa vaiheessa, jossa elettyä elämää on jo paljon (koska lienee ainakin nelikymppinen).
Seurakunnilla on tällaista toimintaa eli sitä tietysti voi yrittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos ei ketään kiinnosta äitisi tuttavuus missään, niin ei siellä yksinäistenkään piireissä. Jotkut ihmiset vain ovat niin tylsiä, ettei mitään synny. Kertoohan tuo, ettei niitä ystäviä ole tuossa vaiheessa, jossa elettyä elämää on jo paljon (koska lienee ainakin nelikymppinen).
Seurakunnilla on tällaista toimintaa eli sitä tietysti voi yrittää.
Tämä on tietysti karusti sanottu, mutta kun olen itse tällainen tylsä ihminen niin pakko sanoa että omasta mielestäni tämä on - ainakin omalla kohdallani- totta. Hyväksyin sen vasta nelikymppisenä, ja sen jälkeen elämä on ollut paljon mukavampaa. Niin kauan kuin väkisin yritin saada ystäviä, onnistumatta koskaan, ja ripustauduin ajatukseen että elämä ei voi olla hyvää ilman ystäviä, ahdisti paljon.
Sitten kun totesin, että olen vaan liian tylsä ja outo että ihmisistä löytyisi mulle ystäviä, joten täytyy vaan tehdä elämästään yksin niin hyvää kuin mahdollista, aika pian koko yksinäisyyden ahdistavuus hävisi ja nykyään olen ihan tyytyväinen ilman ystäviä.
En tiedä, mutta toivon ap, että jotain löydätte ja keksitte, yksinäisyys on todella kamalaa, jollei siitä nauti, kuten moni kyllä tekee. Minä en kuulu näihin onnekkaisiin. Viihdyn siin yksin osan aikaa, mutta kun aina olen vain yksin, se alkaa ahdistamaan, surettamaan tms.
Äidillä oli ystäviä nuorena kun asui Lapissa ja Ruotsissa, mutta muutettuaan tänne pk seudulle hän perusti perheen ja oli ihan tyytyväinen lapsiarkeen eikä edes kaivannut mitään, vaikka kaikki hänen vanhat ystävänsä ja sukulaisensa asuvat kaukana.
Nyt vasta vanhana kun me lapset ollaan jo aikuisia 25-30, on hän havahtunut yksinäisyyteensä, varsinkin kun isäni tekee pitkää päivää yrittäjänä (aiemmin tekivät suunnilleen samanpituisia työpäiviä joten olivat yhdessä illat)
Tiedän ettei ole kenenkään muun syy kuin äitini mutta ahdistaa kun hän on niin onneton.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei ketään kiinnosta äitisi tuttavuus missään, niin ei siellä yksinäistenkään piireissä. Jotkut ihmiset vain ovat niin tylsiä, ettei mitään synny. Kertoohan tuo, ettei niitä ystäviä ole tuossa vaiheessa, jossa elettyä elämää on jo paljon (koska lienee ainakin nelikymppinen).
Seurakunnilla on tällaista toimintaa eli sitä tietysti voi yrittää.
Tämä on tietysti karusti sanottu, mutta kun olen itse tällainen tylsä ihminen niin pakko sanoa että omasta mielestäni tämä on - ainakin omalla kohdallani- totta. Hyväksyin sen vasta nelikymppisenä, ja sen jälkeen elämä on ollut paljon mukavampaa. Niin kauan kuin väkisin yritin saada ystäviä, onnistumatta koskaan, ja ripustauduin ajatukseen että elämä ei voi olla hyvää ilman ystäviä, ahdisti paljon.
Sitten kun totesin, että olen vaan liian tylsä ja outo että ihmisistä löytyisi mulle ystäviä, joten täytyy vaan tehdä elämästään yksin niin hyvää kuin mahdollista, aika pian koko yksinäisyyden ahdistavuus hävisi ja nykyään olen ihan tyytyväinen ilman ystäviä.
Olen sinua vanhempi(?), ja vähintään outo (muiden mielestä, en omasta mielestäni kovinkaan erikoinen). En ole tylsä, osaan keskustella, olen älykäs. Mutta minua ei kiinnosta keskimäärin ikäisteni tekemiset ja elämänpolkuni on ollut (liian) rönsyilevä ja vivahteikas, jotta minua hyväksyttäisiin ystäväksi. (Outoa vai mitä!)
Nyt wanhana ystävättömyys ja puolisottomuus iskee kuin leka. Ei ole ketään, joka kävisi kaupassa kun olen sairas, tai tulisiö saattajaksi mukaani lääkäriin.
En ole vielä toinen jalka haudassa ja haluaisin viettää aktiivista, sosiaalista elämää. Mutta kun ei huolita niin ei.
Ap, harmi että asun kovin kaukana. Mieluusti alkaisin kaveriksi äidillesi. Ei hänkään kyllä varmaan minua huolisi. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Netistä löytyy tosi huonosti mitään tapahtumia yksinäisille! Olen kolunnut jo kauan kaiken maailman eri hakusanoilla. Suomessa kyllä luulisi olevan kysyntää tällaiselle toiminnalle. Seurakuntasivuilta löysin jtn ystäväapu juttuja; ehkä kokeillaan sellaista. Onko kellään kokemusta millaista se käytännössä on? Joku vapaaehtoistyöntekijä ryhtyy kaveriksi äidille?
Ap
Mun äiti on mennyt mukaan vapaaehtoistyöhön paikalliseen työttömien yhdistykseen. Ei sieltä sydänystäviä ole tullut mutta tuttuja kuitenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehdotan myös vapaaehtoistyötä. Monilla paikkakunnilla on aktiivisia ryhmiä oman kiinnostuksen mukaan (vanhusten, lapsiperheiden, sairaalapotilaiden jne) seuralaisiksi. Yleensä näihin liittyy lyhyt kurssitus tai ohjeistus. Samalla tutustuu muihin vapaaehtoisiin.
Mites esimerkiksi marttatoiminta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mites esimerkiksi marttatoiminta?[/
Itsellä huonoja kokemuksia martoista: tosi sisäänpäinlämpiävää porukkaa. Siihen seurakuntaan ei todellakaan ollut helppo tunkea mukaan. Mieluummin sitten vaikka Zontat tai muu ”rikkaiden” kerho.
Oletpa suloinen.