Hakiko puolisonne " ulkomaalaista" miestä/vaimoa?
Kysytääs välillä näin päin: ihastuiko/rakastuiko puolisonne teihin sattumalta vai oliko hänellä tähtäimessä nainen/mies oman kulttuurin ulkopuolelta?
Oma mieheni ihastui ja sitten varmaan silkkaa ajattelemattomuuttaan meinasi, että tästä likasta tulee hänelle vaimo. Eli ei tarkoituksella hakenut suomalaista vaimoa, muttei pannut vastaankaan. Joskus olen miettinyt, että ei se aina ole helppoa ollut hänelläkään. Suomalaisilla tytöillä/naisilla kun oli joidenkin kaveriemme keskuudessa aika kyseenalainen maine. Mutta kun itse näkivät ja tutustuttiin paremmin, ollaan ihan kohtalaisen hyvin tultu toimeen. Miehen oma perhe otti mut hyvin vastaan.
Jotkut kyselivät minunkin läsnä ollessani mieheltä, miksei vietnamilainen vaimo " kelvannut" ja eikös se olisi ollut paljon helpompaa. Monet kerrat mies on saanut selittää, että hän halusi vaimon, ei palvelijaa. Joitain asioita joudumme rautalangasta vääntämään. En ole vietnamilainen vaimo, vaikka olenkin vietnamilaisen vaimo. Se, miten esim. jaamme kotityöt, otamme vieraat vastaan tai sovimme menomme, on mun ja mieheni välinen asia, ei kenenkään muun.
Toisaalta suomalaisessa vaimossa on hyviäkin puolia: ei tarvitse tukea vaimon sukulaisia taloudellisesti, vaimo voi selvittää viranomaisasioita ja voimme auttaa kavereita " käännöstoimistomme" palveluksilla.
Kommentit (40)
Itseasiassa ei hakenut vaimoa ollenkaan, oli jotenkin tyytynyt " kohtaloonsa" poikamiehenä. Ja vaikka siellä pikkuisessa kenialaisessa kaupungissa noita ulkomaalaisia kyllä turismin muodossa poikkeaa, niin aika huono kanssa on loppujen lopuksi valikoima jos ulkomaalaiseen tähtää.
Minun mies muutti 20v omasta kotimaastaan pois, ja oli asunnut ' muualla' jo 10 vuotta ennen kuin me tavattiin. Oltiin siis kypsässä iässä olevia aikuisia ihmisiä.
Mieheni asuinmaa oli kansainvälinen eli jokaisesta maailman kolkasta oli ihmisiä, joten todella helposti olisi saattanut rakastua eri kulttuurista tulevaan ja avioitua. Hänelle oli ollut muutaman kuukauden suhde tsekkiläisen tytön kanssa, 5 vuotta ennen kuin tavattiin, mutta se oli päätynyt alkumetreillä. Omassa kotimaassaan hänellä oli ollut tyttöystävä muutaman vuoden ajan, mutta sekin päättyi, kun hän muutti kotimaasta pois. Joten aika yksinäistä elämää oli elellyt.
Täti oli etsimässä vaimoa miehelleni omasta kotimaasta, mutta me tapasimme ennen vaimon löytymistä ' onneksi'
emmi-
Mies oli asunut Suomessa jo pari vuotta ja päättänyt, että haluaa ehdottomasti kiinalaisenvaimon...
Tavattiin puhtasti opiskelun merkeissä, eikä ihastuttu ensimmäisellä silmäyksellä. Vasta toisella tai kolmannella ja sitten oltiinkin niin varmoja ikuisesta kumppanuudesta, että mentiin kihloihin. En tiedä kumman vanhemmille oli suurempi yllätys. = )
Oltiin jotenkin niin samanoloisia, että ei ajateltu toisiamme suomalaisena ja kiinalaisena vaan ihan vaan miehenä ja naisena. (Äh, kuulostipa oudolta, miten tuon voisi ilmaista paremmin...pidimme toisiamme yksilöinä?)
Yhdessä ollaan ja toivottavasti vielä monta kymmentä vuotta, vaikka elämä heittelee välillä rajustikin. Harvassa taitavat olla ne, joiden yhdessäolo on pelkkää auringonpaistetta?
Minun mies ei osannut edes kuvitella että joskus elämässään menisi naimisiin ulkomaalaisen naisen kanssa, itseasiassa hän suunnitteli avioliittoa oman maalaisen kanssa. Morsianta ei kuitenkaan oltu valittu vielä, mutta haussa oli.
Eikä perhe ensin hyväksynyt ajatusta ulkomaalaisesta puolisosta joka ei ole edes muslimi. Samten se että hän muutti tänne, oli heille todella kova paikka! Vanhemmat soitteli ekat kuukaudet hänen peräänsä tänne ja itkivät ikäväänsä, se oli kauheaa! Mutta nyt kaikki on hyvin ja he ovat hyväksyneet minut täysin ja uskovat että miehelläni on todellakin kaikki hyvin ja hän on onnellinen.
Enkä minäkään suunnitellut ulkomaalaisen kanssa naimisiin menoa, päinvastoin pidin sitä täysin absurdina ajatuksena, vaikka olinkin kiinnostunut hänen kulttuuristaan. Minusta minkäänlainen parisuhde ei muutenkaan ollut, minun itsenäisen naisen juttu ollenkaan.
Olin ollut jo vuosia sinkkuna lyhyen avioliiton jälkeen ja nautin elämästä.
Mutta niinpä vaan kävi että eräänä päivänä HÄN seisoi edessäni ja se oli menoa sitten...
Mieheni oli tavannut joitain ulkomaalaisia sosiaalityöntekijöitä työnkin puolesta. Mutta suomalaisia ei koskaan, tiesi kyllä missä Suomi on ja jotain muuta Suomesta.
Esim. sitä että meillä on naispresidentti jota hän piti hienona asiana ja on edelleenkin Tarjan vankkumaton ihailija! Siinä mielessä hän ei todellakaan ole mikään sterotypia jostain muslimiarabista, vaan hän on tasa-arvon kannattaja, sanoo että naiset ovat usein fiksumpia kuin miehet.
Mutta minkäänalaisia kokemuksia naisista ylipäätään hänellä ei ollut. Niinkuin ei monella muullakaan nuorella miehellä siellä(saati naisilla) se ei vaan kuulu siihen kulttuuriin ja tapoihin. Mutta siellä nyt eletään aika lailla erilaisessa maailmassa muutenkin...
Ja varmaan se pitää paikkaansa. Mies oli useamman vuoden töissä perheeni resortissa, jossa kiinnostuneita turisteja oli enemmän kuin tarpeeksi. Mies väittää, että pikemminkin samoalainen nainen oli kiikarissa, mutta minä kelpasin ;), koska asuin Samoalla ja tunsin paikallisen mielenlaadun. Mikä tietysti helpottaa ;)))
No vaikuttihan asiaan tietysti sellaiset jutut, että viihdyimme yhdessä ja rakkauttakin oli jonnin verran ilmassa. Lisäksi minun samoalainen perheeni teki kaikkensa, että päätyisimme onnelliseen lopputulokseen alkaen ensimmäisten pakkotreffien järjestämisestä (kumpikaan ei ollut siinä vaiheessa erityisen kiinnostunut...). Hauskoja aikoja, hymyilyttää, kun muistelee sitä säätämistä.
.. kylläpä kuulostaa tutulta tuo Sarandan viestissä ollut kuvaus. Voin suorastaan kuulla päässäni " olet jotenkin erilainen kuin toiset" ja " sen lisäksi että olet kaunis, olet myös älykäs, toisin kuin turistitytöt yleensä" .. klassisia iskulauseita rantapojilta. Ottamatta tässä nyt mitenkään kantaa tuohon Sarandan ja hänen miehensä suhteeseen...
Gelsomina:
.. kylläpä kuulostaa tutulta tuo Sarandan viestissä ollut kuvaus. Voin suorastaan kuulla päässäni " olet jotenkin erilainen kuin toiset" ja " sen lisäksi että olet kaunis, olet myös älykäs, toisin kuin turistitytöt yleensä" .. klassisia iskulauseita rantapojilta. Ottamatta tässä nyt mitenkään kantaa tuohon Sarandan ja hänen miehensä suhteeseen...
Noinhan se usein menee - sitä ollaan NIIN kauniita ja NIIN ihania ja NIIN erikoisia, vaikka todellisuudessa tyttö olisikin tavallinen hiukkaisen ylipainoinen ja ujo tyttönen, joka kotimaassaan ei saisi osakseen juuri huomioita... Se on ehkä klisee, mutta ihan totista totta varmasti usein. :o/ Ja enpä mene vannomaan etteikö meidänkin tarina ollut juuri vastaava - mistä sitä tosissaan tietää, toisen tunteista ja tarkoitusperistä? Ei mistään kai - sitä vain yrittää luottaa vaistoonsa ja ottaa riskin.
Sen nyt voin onneksi mieheni puolesta sanoa, että hän on kaukana lipertelijästä - varsinainen mörökölli jos ihan totta puhutaan ja usein olenkin sanonut, että minulla on " Albaniassa syntynyt suomalainen juro, puhumaton mies" . ;o) Tuosta erilaisuudesta puhuimme vasta Suomessa asuessamme kun mieheltäni tivasin, että " miksi ihmeessä valitsit minut, tällaisen jäykkäniska-pihtarin?" ;o) Mies siihen leikillään, että " piru, pitihän sitä nyt saada muija takaisin, kun luonteen päälle ei käy ettei anneta!" :oDDD Ja siitä juttu sitten jatkui vähän vakavampaan ajatustenvaihtoon...
Saranda:
Sen nyt voin onneksi mieheni puolesta sanoa, että hän on kaukana lipertelijästä - varsinainen mörökölli jos ihan totta puhutaan ja usein olenkin sanonut, että minulla on " Albaniassa syntynyt suomalainen juro, puhumaton mies" .
Meilla ihan vastaavanlainen tapaus ja mies tuon itsekin tunnustaa! Eri puusta tainnut pudota kuin taysin erilaisen luonteenlaadun omaava veljensa. Niin ja alkuperaiseen kysymykseen, meilla mina iskin miehen, minulla oli kiikarissa juuri tuollainen paketti, ja senhan hain omakseni.
T: Ninski, jolla ' Marokossa syntynyt suomalainen juro, puhumaton mies'
ja mies tuon itsekin tunnustaa!
Oikeasti sitä on vaikea tietää mitä minun mieheni haki, ei ehkä suomalaista vaimoa kuitenkaan. Ei ehkä mitään erikoista.
Minun mies ei kyllä luonteeltaan suomalaista muistuta, puhuu välillä niin että tekis mieli sanoo että vedäs henkee välissä, mutta en minä haluais hiljasta miestä. Minua ahdistais puhumattomuus, siinä varmaan yksi syy että erosin ekasta miehestäni. Mutta hän oli siis tosi hiljanen. Sanat sai välillä nyhtää ja mua alkoi ahdistaa sellanen, se oli minusta jotenkin itsekästä. Ukko vaan makas sohvalla, joi kaljaa ja katto telkkaria. Siinä ne viikonloput meni.
Minäkin kävin siis pika-aviossa nuorena ja se oli kyllä virhe. Emme olleet muutenkaan ollenkaan samaa maata, vaikka kysymyksessä oli siis jo lapsuudesta tuttu suomalainen mies.
mutta vastaus oli aika ympäripyöreä " ...ööö...ehkätaienmänyttiedä...enoikeestaan...ööö"
Mun mies ei ainakaan tunnusta hakeneensa ulkomaalaista vaimoa, kun oli kuulemma ollut ihan tyytyväinen poikamiespäiviinsä, eikä siis ylipäätään ollut vaimoa hakemassa. Hän oli myös vannonut aina, että valkoista vaimoa ei ota, eikä kotimaata jätä. Mutta kun oli nähnyt mut, niin oli heti tienny, että tossa on mun uus vaimo. Aika hassultahan se kuulostaa, mutta tiesin myös itse tyypin nähtyäni, että se on menoa nyt, eikä me kovin kauaa mietitty mennäkö naimisiin vai ei.
Me tulimme toistemme elamaan kuin varkain, aivan yllattaen. " Tapasimme" siis netissa, jolloin miehella oli omat kuvionsa kuten minullakin. Kohtalo puuttui kuitenkin peliin ja rakastuimme.
mutta siinä vaiheessa kun tavattiin oli jo Suomessa asunut sen aikaa, että pystyi näkemään täkäläistekin naiset viehttävänä (siis osan).
Mielenkiintoista on, että kertoi ensi kertaa suomeeen tultuaan ettei osannut nähdä suomalaisia naisia " sillä silmällä" oli niin tottunut toiseen naistyyppiin ulkoisesti, mutta kun asui ja eli ja tutustui, ajatus muuttui.
Siinä vaiheessa kun tavattiin hän oli aikeissa muutta piakkoin Suomesta pois, eli " vältteli" romanssin alkamista, mutta minä piiritin omalla " viattomalla tyylilläni" , törmäsimme tuon tuosta ja juttu kulki aiheesta kuin aiheesta ja hän kiinnostui.... ja kun mies saa päähänsä, että " tämä nainen se on" , kaikkihan sen tietää, että siinä sitten piakkoin sitoudutaan, jos nainen on kans valmis... eli naimisiin mentiin jonkin aikaa seurustelutuamme :)
Rakastuminen on kyllä mielenkiintoinen asia...
halua marokkolaista vaimoa, isänsä jo aikoinaan yritti miniöitä etsiä, mies oli kieltäytynyt jokaisesta. Sittemmin hän lomaromanssin myötä tuli Suomeen..sanoi sittemmin et jos ei olis ajatellut positiivisesti tulevaisuudesta olis lähtenyt pikalähtönä takas kotiin. Eka suomivaimo oli 10 vuotta vanhempi nainen, lähes kielitaidoton rouva. Ei kuulemma auttanut missään, eikä mitenkään suomeen tultaessa, mies on joutunut hoitamaan kaiken paperisodan a:sta ö:hön ihan itse, sisulla mies opetteli suomen kielen jota hän nykyään puhuu erittäin hyvin. Ja mies on ihan rehellisesti sanonut tulleensa tänne oleskeluluvan perässä ja sitä myöten kansalaisuuden..mutta eipä oo vielä kansalaisuutta hakenut.(paskasti tehty naiselle, mutta minkäs teet)
Onneksi mies oli sisukas ja pysyi Suomessa, muuten emme olisi koskaan kohdanneet, emmekä rakastuneet, emmekä saaneet ihanaa perhettä.. ja molemmat tiedämme mitä on elää paskamaisessa avioliitossa, joten tiettyjä karikkoja osaa välttää. Sekä osaa arvostaa elämää ihan eri tavalla.
Marokkolainen vaimo kuulemma vaatisi liikaa..minä en ole niin vaativa(so he thinks), no mä kyllä käyn ihan itse töissä enkä vaadi lasta joka vuosi, enkä vaadi kultaketjuja ranteita ja kaulaa täyteen. Enkä mä kyllä kokkaakkaan cous-cousia joka perjantai..enkä mä motkota jos ukko lähtee kaljalle, eikä ukko motkota mulle. Enkä mä kyllä kulje tissit tyrkyllä kadulla, marokkolaisia mekkosia kyllä käytän joskus kun kurvit ahdistaa ;))))
Mies on kyllä sanonut et nainen ku nainen on vaativa, v***mainen, narisija, ihana, suloinen, rakastava, vaimo ja lasten äiti, kunhan se nainen on oma ja rakastaa miestä olipa kansallisuus mikä tahansa!
Pakko sanoa tohon että en kyllä hevillä luottais mieheen joka on käyttänyt toisia hyväksi, rehellinen ihminen ei käytä ketään hyväksi!
Itseään kunnioittava kunnioittaa myös toisia, oisin juossut pakoon ja vikkelästi jos ois joskus sellanen mies tullut vastaan.
Nämä onnenonkijat pilaa rehellistenkin maanmiestensä maineen, hyvä kello kauas kuuluu mutta huono kello kauemmas...
ei siis ihme että oleskelulupa prosessi on niin vaikea monille, mutta eipä tuo minulle oikeesti kuulu...onnea vaan teille...
minua ei vois vähempi kiinnostaa mitä ukko on ennen tehnyt vaimonsa kanssa taikka muitten naisten kanssa, ei kiinnosta kuinka on lupansa saanut. samalla tavalla vois tehdä minun kanssa jos lupaa tarvitsisi, eli rakastais siihen saakka kun lupa on passissa.
joten jätetään jeesustelut sikseen. Me olemme todellakin jo reilusti yli 30 eikä mitään pentuja ja mies on todellakin ihan rehellisesti kertonut asiansa. ei oo minussa enää mitään hyväksi käytettävää!
Ja minun luottamiset mieheeni ei tietenkään kuulu muille, mut eipä näköjään kannata tänne mitään kirjottaa. oma moka.
ei toista kertaa naimisissa olevat voi missään nimessä olla onnellisia!!
wake up girl
Olen itsekkin toista kertaa naimissa ja onnellinen. Mutta en kyllä huijannut millään tavalla ensimmäistä puolisonikaan ja päinvastoin ja moikkamme kun vastakkain satumme.
Ensinnäkin, kun olimme mieheni kanssa 18-vuotiaita tavatessamme, emme kumpikaan etsineet yhtään mitään: emme tyttö/poikakaveria emmekä sen kummemmin vaimoa tai miestäkään.
Kokemusta ulkomaalaisista tytöistä miehelläni kuitenkin oli entuudestaan, joten ulkomaalaisia hän ei suinkaan vältellyt. Jonkinmoinen " rantagigolo" kun hän Kreikassa eläessään oli, oli hänellä ollut joitain lyhyitä lomaromansseja turistityttöihin, mutta mieheni omia sanoja lainatakseni hän huokaisi aina helpotuksesta kun tytöt lähtivät kotiin lomansa jälkeen...
Ja minä olin toki sitten yksi niistä lomaromansseista, mutta mieheni mukaan erilainen: minulta sai yhtä hyvän yön pusuakin kinua päiväkausia kun taas muut " tapaukset" olivat olleet ketarat leveällä ja pää sekaisin viinasta jo ensitapaamiselta lähtien... :oO ;oD
Ja niin mies sitten oli tuuminut, että tuota tyttöä voisi kattella kauemminkin, (quote) " sillä on aivojan paikalla muutakin kuin tequila shotteja" ja tuon oivalluksen johdosta mies aloitti piirityksen. Soitteli, soitteli, soitteli ja soitteli - ja saihan hän minut sitten sinne Kreikkaan takaisin ja loppu on historiaa. En tiedä oliko hänellä tuossa vaiheessa avioliitto mielessä, kai vain kaipasi, mutta vaikka ehkä olikin, niin mitäs siitä sitten... Hyvinhän tässä kävi!
Tuo, että oliko vaimo albanialainen vai ulkomaalainen oli miehelleni kai lopulta aika merkityksetön seikka. Hän sanoo, ettei koskaan kuvitellut että rakastuisi ulkomaalaiseen, mutta toisaalta myös sanoo, että olen vähintään yhtä hyvä vaimo kuin hän olisi kotimaastaan löytänyt, joten hyvä niin. :o)