Lue keskustelun säännöt.
Nykymaailmassa on vaikeaa myöntää olevansa tylsä ja tavallinen
08.02.2019 |
Mulla on ollut nuorempana huono itsetunto, tai ehkä paremminkin itsetuntemus, ja olen aina halunnut olla jotain muuta kuin mitä oikeasti olen. Aiemmin taisin jopa oikeasti kuvitella olevani ekstrovertti, spontaani, rohkeasti riskejä ottava ja uudistushaluinen. Näitä piirteitä arvostetaan ainakin omissa piireissäni ja olen valitettavasti kova imemään vaikutteita ympäristöstäni. Ajattelin, että minä haluan olla oikea maailmankansalainen ja olla pohjattoman kiinnostunut ja utelias kaikista maailman ilmiöistä, reissata, kouluttautua korkealle ja tehdä kiinnostavaa uraa.
Kaikkien vaikeuksien, masennusjaksojen ja ahdistuneisuushäiriön myötä olen näin hieman alle kolmekymppisenä joutunut myöntämään olevani oikeasti aika tylsä ja tavallinen enkä lainkaan sellainen kuin mitä olen aiemmin ihannoinut. Kun vastaan persoonallisuustestin kysymyksiin rehellisesti, olen tyypiltäni ISFJ. Olen oikeasti aika turvallisuushakuinen enkä todellakaan kaipaa sen enempää suuria elämyksiä kuin nousujohteista uraakaan. Viihdyn varsin hyvin kotona enkä oikeastaan kovinkaan hyvin kaupungissa, unelmoin pienestä talosta maaseudun rauhasta ja pihahommista.
Jotenkin en oikein osaa hyväksyä tätä ja vielä vaikeampaa on myöntää muille, että minä taidan oikeasti tyytyä elämässäni aika vähään. Ja että voisin oikeasti olla varsin onnellinen niin, kunhan vain suostun itse sen hyväksymään.
Onko muilla ollut samanlaisia ajatuksia? Te tavalliset ja tyytyväiset ihmiset, kertokaa elämästänne :)
Kommentit (15)
Mulla tää menee niin että mä olen myös juuri tuollainen tylsästä kotielämästä nauttiva ihminen, mutta haluaisin hirveesti olla jotain ihan muuta koska tuntuu että tää on jotenkin häpeällistä. Tuntuu että on noloa jos ei ole koskaan matkustanut missään tai tykkää viettää jopa lomatkin kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan kuin olisin itse kirjoittanut tätä, vuosia hankin kehitystä taitoja, minusta on tullut oikein osaamisen mestari, nyt olen silti syrjäytynyt nuori nainen koska en olekkaan sellainen.
Siksi ovat lehtien kommentti-osastot täynnä julkkisten haukkumisia.
Minä ainakin olen oikein onnellinen ja tyytyväinen tavallinen ihminen. En myöskään tarvitse siihen kenenkään toisen kommentointia, arviota tai mitään, sillä olen ihan sinut itseni kanssa. Olen ollut aina ja mä niin varmasti tästä eteenpäinkin. En edes tunne yhtään ihmistä, joka ei olisi tavallinen. Tylsyys on oman pään sisällä oleva juttu, sekään ei ole kenenkään määritettävissä oleva asia.
Vierailija kirjoitti:
Mulla tää menee niin että mä olen myös juuri tuollainen tylsästä kotielämästä nauttiva ihminen, mutta haluaisin hirveesti olla jotain ihan muuta koska tuntuu että tää on jotenkin häpeällistä. Tuntuu että on noloa jos ei ole koskaan matkustanut missään tai tykkää viettää jopa lomatkin kotona.
Eli tämä "sinusta tuntuu" (että kaikki ajattelevat juuri sinua) ja "mitä muut ajattelevat" -asiat ovat sinulle tärkeitä? Olet ilmeisesti aika nuori? Minäkin ajattelin noin joskus 16-22 vuotiaana, mutta en enää sen jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika auttaa. Vähitellen muutkin ympärilläsi alkavat arvostaa omaa rauhaa, kotona olemista ja omiin juttuihin keskittymistä. Kohta ympärilläsi olevat kadehtivat sitä puutarhaasi ja stressitöntä elämääsi ja kun sinä postaat instaan kuvan syömässä omia mansikoistasi siellä pihalla, kun muut istuvat 7: tätä tuntia jossain lentokentällä, iskee heille pikemmin kysymykset miksi teen tätä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla tää menee niin että mä olen myös juuri tuollainen tylsästä kotielämästä nauttiva ihminen, mutta haluaisin hirveesti olla jotain ihan muuta koska tuntuu että tää on jotenkin häpeällistä. Tuntuu että on noloa jos ei ole koskaan matkustanut missään tai tykkää viettää jopa lomatkin kotona.
Eli tämä "sinusta tuntuu" (että kaikki ajattelevat juuri sinua) ja "mitä muut ajattelevat" -asiat ovat sinulle tärkeitä? Olet ilmeisesti aika nuori? Minäkin ajattelin noin joskus 16-22 vuotiaana, mutta en enää sen jälkeen.
Väitätkö ettei esim. ummikot ulkomailla -ohjelman osallistujia kommentoitu jossain keskusteluissa todella alentuvaan sävyyn? Matkustelu on nykytrendiä ja ihmiset osaa olla ilkeitä, ihan aikuisetkin ihmiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erittäin hyvin kirjoitettu ja varmasti toimii kanavana monien muiden äänenä, jotka eivät asiaa myönnä.
Vanhemmiten nämä asiat yleensä selviää. Ei ole siis varsinaisesti klisee sanoa että vanhemmiten viisastuu.
Itsekin introverttinä persoonana olen kamppaillut (varsinkin teini-iässä) että mitä pitäisi olla ja mitä ei. Onneksi tämä ongelma on ikäänkuin ratkennut itsestään, mitä vanhemmaksi on tullut, sen onnellisempaa elämä on. En ole minäkään erikoinen persoona enkä ole saavuttanut kovin erikoisia asioita elämässäni ja se on ihan ok. Eikä ole moni muukaan, itseasiassa kukaan. Ihminen on siitä jännä eliölaji että se kuvittelee olevansa fiksumpi mitä todellisuudessa onkaan.
Kannattaa oikeasti tehdä pesäeroa omien ajatusten ja oman itsensä välillä. Ihminen ei ole ajatustensa summa.
Miksi kotona viihtyvä ihminen olisi 'tavallinen'? Minä ainakin viihdyn kotona ja vain harvojen ja valittujen seurassa juuri siksi, että olen niin outo, etten voisi tässä yhteiskunnassa ikinä viihtyä sosiaalisissa tilanteissa (jotka koen todella epäsosiaalisina) ja tekemässä sitä sun tätä turhanpäiväistä.
Tarpeen vaatiessa kyllä pystyn melkein mihin vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me ihmiset nyt vaan ollaan tylsiä ja tavallisia, ihan jokainen.
Vierailija kirjoitti:
Aika auttaa. Vähitellen muutkin ympärilläsi alkavat arvostaa omaa rauhaa, kotona olemista ja omiin juttuihin keskittymistä. Kohta ympärilläsi olevat kadehtivat sitä puutarhaasi ja stressitöntä elämääsi ja kun sinä postaat instaan kuvan syömässä omia mansikoistasi siellä pihalla, kun muut istuvat 7: tätä tuntia jossain lentokentällä, iskee heille pikemmin kysymykset miksi teen tätä.
Niinkö? Koskakohan tämä tapahtuu? Olen 56-vuotias, ja vieläkin istun mieluummin 7 tuntia lentokentällä kuin omakotitalon takapihalla. Minun sormia ei saa multaan muulloin kuin silloin, kun konttaan viimeisiä metrejä ylös Kilimanjaron rinnettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Me ihmiset nyt vaan ollaan tylsiä ja tavallisia, ihan jokainen.
Ei olla. Jotkut on paljon kiinnostavampia kuin toiset, ja joidenkin elämä on kaikkea muuta kuin tylsää.
Olen jo viisikymppinen, mutta olen tajunnut vähän samankaltaisia asioita vasta nyt. Esimerkiksi sen, että meille ei-huipuillekin on paikkansa. Vaikka en pysty kirjoittamaan menestysromaania, voin tehdä pienen jutun paikallislehteen ja sekin on hyvä asia (ja ehkä merkityksellinen jollekulle). Jos olisin nuorempana älynnyt treenata tarpeeksi, olisin voinut tehdä "uran" keskinkertaisena kukka- ja maisemamaalarina, vaikka minusta ei tosi taiteilijaksi olekaan. Nuorempana en älynnyt tyytyä vähempään kuin todella hyvään, ja kun en siihen pystynyt, olin onneton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me ihmiset nyt vaan ollaan tylsiä ja tavallisia, ihan jokainen.
Ei olla. Jotkut on paljon kiinnostavampia kuin toiset, ja joidenkin elämä on kaikkea muuta kuin tylsää.
Joillekin se mitä tavallisesti pidetään kiinnostavana, onkin tylsää ja päinvastoin.
Hei AP, don't believe the hype. Tämä on vähän sellaista trendien ja muotien perässä juoksemista ja useimmilla varmaan aika pinnallisella tasolla, koska ei sitä omaa sisintään voi loppupeleissä muuttaa. Osoittaa rohkeutta, vahvuutta ja kypsyyttä tunnistaa omat persoollisuuspiirtensä ja tehdä elämänvalintansa itsenäisesti. Tässä pätee sama kuin niin monessa muussakin tilanteessa - toisen taivas on toisen helvetti ja toisinpäin.
Kaikkea hyvää sinulle AP, elä aivan itsesi näköinen elämä niin olet parhaimmillasi ja onnellisimmillasi.