Yle koittaa pelotella, että merijää katoaa kokonaan talvisin. :D
Kovaa viherpropagandaa työnnetään ennen vaalja kun kansalle ei ilmastonmuutostuuba uppoa.
Eilen kerrottiin, että 5 viimeistä vuotta ovat olleet mittaushistorian lämpimimmät. Jättivät kertomatta, että suunta on ollut viilenemään päin ja kuumimmat vuodet ovat takana päin.
Kommentit (4)
Öö? Viidestä vuodesta ei todellakaan voi tehdä vielä mitään trendiä, se on aivan liian lyhyt ajanjakso sellaiseen. Ja vuosi 2016 oli tosiaan mittaushistorian lämpimin, siksi, koska sinä vuonna oli tämän ilmastonlämpenemisen lisäksi myös El Nino päällä. Tai El Nino heikkeni jo vuonna 2016 ja oli esim. parina viime vuotena kääntynyt jo viilentäväksi La Ninaksi. Mutta kyllä se vaan minusta kertoo melko paljon, jos vuosi 2018 päätyy La Nina vuotenakin mittaushistorian viiden lämpimimmän vuoden joukkoon.
Niin ja se merijää. No, vuonna 2015 ei jäätynyt edes Perämeri missään vaiheessa talvea kokonaan. Lisäksi 2000-luvulla on ollut jo vuosia, jolloin jäätalvea ei etelässä ole ollut käytännössä ollenkaan.
https://ilmatieteenlaitos.fi/jaatalvi-2007-2008
"Jäätalvi 2007/2008 oli erittäin leuto ja lyhyt
...
Saaristomerellä ja Suomenlahdella, Venäjän alueita lukuun ottamatta, ei jäätalvea voi katsoa esiintyneen."
Vierailija kirjoitti:

Kuule Öö, älä sinä suotta vaivaa pientä päätäsi näillä asioilla, ei se tule sinulta onnistumaan.
Hyvin riittää pakkasta sekä lunta. Ei huolta.
Joskus tyhmyydellä ei ole mitään rajaa. Enkä viittaa nyt YLEen.