Lue keskustelun säännöt.
En tajua kuinka ihmiset onnistuvat elämässä?
meri123
07.02.2019 |
Taas yksi määräaikainen työsuhde päättyi, missä en sopeutunut lainkaan työporukkaan, vaan jäin ulkopuoliseksi ja omituiseksi. Tusinasta työyhteisöjä mitä elämän varrella on ollut, olen viihtynyt vain yhdessä. Sosiaaliset taidot lähes aina koettu ongelmaksi. Olen kokeillut montaa hommaa, mutten vieläkään yli 30-vuotiaana keksinyt mitä haluaisin tehdä. Pääkoppa ei enää kestä vaativia yliopisto-opintoja.
Kumppanimielessä kiinnostavan ihmisen tapasin viimeksi vuosikausia sitten (varattu tietysti). Ylipäätään 25 ikävuoden jälkeen kaikki miellyttävät ihmiset vaikuttavat olevan varattuja, enkä tapaa sinkkuja missään. Kavereidenkin löytäminen ollut aina vaikeaa. Perheenperustamisikä lipuu ohitse. Vaikka kumppanin löytäisin, en ymmärrä mistä löytyisi rohkeus vanhemmuuteen ja lapsen kasvattamiseen. Enhän huonoitsetuntoisena tule toimeen edes omien tunteiden kanssa, entä sitten kun pitäisi vastata ja tukea lapsen tunteita?
Uudet harrastukset tuntuvat keinotekoisilta ja petyn aina kun en tapaa kaveri/kumppani-ehdokkaita. Loppujen lopuksi palaan aina saman vanhan pariin, joka sisältää liikaa näpertelyä yksin ruudun äärellä, eikä mikään elämässä muutu. Matkustellutkin olen, mutta yksin se on ankeaa.
Olen tässä viimeisten vuosien aikana yrittänyt olla hyvinkin aktiivinen ja laittaa itseäni likoon, mutta mikään elämässäni ei konkreettisesti muutu. Ei auttanut vaikka sain tsempattua itseni paljon positiivisemmaksi. Tiedän että monet ihmiset eivät ole edes 10% yhtä aktiivisia kuin mitä itse olen nyt ollut. Ymmärrän kyllä että ihmisillä joilla on aina mennyt hyvin menee niin aikuisenakin, mutta en kirjaimellisesti voi käsittää miten niin monet vaikeuksien kanssa kamppailleet saavat elämänsä palikat kohdalleen.
Kommentit (24)
Jos pääkoppa ei kestä vaativia yliopisto-opintoja, niin entä jos opiskelisit vaikka kasvatustieteitä tai kauppatieteitä? Ehkä sieltä voisi löytyä uusia tuulia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikenlaista olet kokeillut, pisteet siitä. Oletko kokeillut terapiaa? Se voisi auttaa siihen huonoon itsetuntoon, mikä voi olla noiden muiden ongelmien perusta.
Kuulostaa siltä että ongelmasi on jossain syvemmällä kuin ulkoisissa asioissa, eli terapia tod näk muuttaisi tilannetta
Mitä sitten se onnistuminen elämässä on? Itselläni ei ole yhtään kaveria tai ystävää, parisuhde on ollut viimeksi 11 vuotta sitten, työ on sitä samaa tasaista arkiduunia. Mutta olen onnellinen näin, ja koen siksi onnistuneeni elämässäni varsin hyvin.
Aina ei ole kyllä ollut näin, nuorempana minäkin tempoilin ja yritin tulla ihmisten hyväksymäksi, ja aina petyin uudestaan. Lopulta ymmärsin, että olen outolintu, ja että se on täysin OK, ei minun tarvitsekaan kellekään kelvata. Voin alkaa elää omaa elämääni riippumatta muista. En koe enää edes itseäni mitenkään negatiivisella tavalla yksinäiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keikkatyö? EI tarvitsekaan sopeutua työporukkaan. Menet, teet duunisi ja eikun seuraavaan?
Kumppani tulee jos on tullakseen. Moni elää yksin. Ja tekstisi perusteella et vaikuta olevan edes kovin lapsisuuntautunut. Puheesi kuulostaa siltä, että ajattelet lapsien kuuluvan kuvioon merkiksi onnistuneesta elämästä, mutta eiväthän kaikki vain ole yksinkertaisesti äiti-ihmisiä. Sulle lasten hankkiminen voisikin olla se virhe, joka tekee elämästä vieläkin kamalamman. Yksi suoritus vaan onnen etsimiseksi, vaikka jo puhe paljastaa, ettet välttämättä sitä edes halua.
Uudet harrastukset tuntuvat keinotekoisilta, jos sovellat siihen tuota samaa "onnistuneen elämän" pelikirjaa. Mietipä nyt valitsetko, jotain trendiharrastuksia, koska ajattelet niiden tekevän sinusta mielenkiintoisemman ja myyvemmän parisuhdemarkkinoilla, vai tykkäätkö oikeasti noista asioista?
Toisin sanoen, elämä on paskaa, jos pyrkii miellyttämään muita eikä itseään. Jos suorittaa jotain roolia, mitä ajattelee muiden toivovan, niin totta kai on tyytymätön. Itse kullakin tässä suhtautumisessa petrattavaa. Veikkaan, että nimenomaan tuo vaikuttaa siihenkin, ettei sopivia kumppaneita löydy. Periaatteessa yrität muuntua sellaisen toivekumppaniksi, jota et oikeasti edes pystyisi pitemmän päälle kiinnostamaan. Eikä hän vastaavasti sinua.
Vierailija kirjoitti:
Kaikenlaista olet kokeillut, pisteet siitä. Oletko kokeillut terapiaa? Se voisi auttaa siihen huonoon itsetuntoon, mikä voi olla noiden muiden ongelmien perusta.
Surullista kyllä, olen käynyt terapiassa ja tilanne on vieläkin tämä. En ymmärrä miten minun olisi tarkoitus "voittaa"/käsitellä tämä paha olo kun elämäntilanne (joka sitä ruokkii nykyhetkessä) ei radikaalisti muutu. Ei minulla ollut sellaisia voimavaroja, vaikka tietyssä mielessä kehityin paljonkin. Vaikka vapauduin joksikin aikaa merkittävässä määrin menneisyyden taakasta, "suistuin takaisin" kun se ei johtanut mihinkään.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä sitten se onnistuminen elämässä on? Itselläni ei ole yhtään kaveria tai ystävää, parisuhde on ollut viimeksi 11 vuotta sitten, työ on sitä samaa tasaista arkiduunia. Mutta olen onnellinen näin, ja koen siksi onnistuneeni elämässäni varsin hyvin.
Aina ei ole kyllä ollut näin, nuorempana minäkin tempoilin ja yritin tulla ihmisten hyväksymäksi, ja aina petyin uudestaan. Lopulta ymmärsin, että olen outolintu, ja että se on täysin OK, ei minun tarvitsekaan kellekään kelvata. Voin alkaa elää omaa elämääni riippumatta muista. En koe enää edes itseäni mitenkään negatiivisella tavalla yksinäiseksi.
Hienoa jos olet onnellinen, mutten voi sitä omasta kokemusmaailmastani käsin ymmärtää. Tämä yksinäisyys ihan todella satuttaa minua (niin pahasti että fyysinenkin terveys rapautunut stressin vuoksi). Itselläni yksinäisyyden kokemus ei myöskään ole helpottanut vuosien vieriessä, vaan radikaalisti pahentunut. Nuorempana pystyin jossain määrin tyytyväisenä pakenemaan kirjojen ja pelien maailmaan.
AP
Analysoi ja suunnittelet liikaa. Ei ole mitään täydellistä elämää, missä vaan onnistutaan. Kyllä niilläkin, joilla on parisuhde, perhe, asunnot ym, voi olla paljon paskaa elämässä. Älä tavoittele täydellistä elämää, ei sellasta ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Keikkatyö? EI tarvitsekaan sopeutua työporukkaan. Menet, teet duunisi ja eikun seuraavaan?
Kumppani tulee jos on tullakseen. Moni elää yksin. Ja tekstisi perusteella et vaikuta olevan edes kovin lapsisuuntautunut. Puheesi kuulostaa siltä, että ajattelet lapsien kuuluvan kuvioon merkiksi onnistuneesta elämästä, mutta eiväthän kaikki vain ole yksinkertaisesti äiti-ihmisiä. Sulle lasten hankkiminen voisikin olla se virhe, joka tekee elämästä vieläkin kamalamman. Yksi suoritus vaan onnen etsimiseksi, vaikka jo puhe paljastaa, ettet välttämättä sitä edes halua.
Uudet harrastukset tuntuvat keinotekoisilta, jos sovellat siihen tuota samaa "onnistuneen elämän" pelikirjaa. Mietipä nyt valitsetko, jotain trendiharrastuksia, koska ajattelet niiden tekevän sinusta mielenkiintoisemman ja myyvemmän parisuhdemarkkinoilla, vai tykkäätkö oikeasti noista asioista?
Toisin sanoen, elämä on paskaa, jos pyrkii miellyttämään muita eikä itseään. Jos suorittaa jotain roolia, mitä ajattelee muiden toivovan, niin totta kai on tyytymätön. Itse kullakin tässä suhtautumisessa petrattavaa. Veikkaan, että nimenomaan tuo vaikuttaa siihenkin, ettei sopivia kumppaneita löydy. Periaatteessa yrität muuntua sellaisen toivekumppaniksi, jota et oikeasti edes pystyisi pitemmän päälle kiinnostamaan. Eikä hän vastaavasti sinua.
En varmasti ole kovin lapsisuuntautunut, kun koko asia on vuosikaudet tuntunut niin etäiseltä ja muutenkin oman lapsuuden kanssa paljon käsiteltävää. En kuitenkaan tiedä miten suhtautuisin asiaan jos se tulisi joskus ajankohtaiseksi ja onhan elämän jatkuvuuden loppuminen kuitenkin surullinen asia jota miettiä.
AP
Puhut menneisyyden taakasta. Olet yrittänyt oikotietä onneen eli saavuttamaan onnen työn tai harrastusten kautta. Oikotietä ei ole. Tie kulkee menneisyyden taakan käsittelemisen kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten kauan ja millaisessa terapiassa kävit, oliko siitä mitään hyötyä? Mihin itse arvelet ihmissuhteiden kaatuvan?
Ei meillä muilla sen kummemmin mene. Päivä kerrallaan eteenpäin, siinä se salaisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Puhut menneisyyden taakasta. Olet yrittänyt oikotietä onneen eli saavuttamaan onnen työn tai harrastusten kautta. Oikotietä ei ole. Tie kulkee menneisyyden taakan käsittelemisen kautta.
En mielestäni puhu tai haaveile mistään oikotiestä. Täytyyhän ihmisen kuitenkin ammentaa voimaa jostain elämässään. Jos kaikki ulkoiset olosuhteet vaan ruokkivat pahan olon kierrettä, niin vaikea asioita käsitellä ja lähteä kohti uutta. Kyllä terapeuttikin huomautti että vaikutin paljon parempivointisemmalta ja olin valmiimpi/kyvykkäämpi käsittelemään asioita jos olin ollut ihmisten kanssa tekemisissä enkä möllöttänyt kotona yksikseni.
AP
Vierailija kirjoitti:
Jos pääkoppa ei kestä vaativia yliopisto-opintoja, niin entä jos opiskelisit vaikka kasvatustieteitä tai kauppatieteitä? Ehkä sieltä voisi löytyä uusia tuulia?
Tai sosiologiaa.
Kuulostat mun korvaan aikamoiselta menestyjältä kuitenkin. Asioita on koettu ja niitä on ollut. Lähinnä vain etsit itseäsi ja se oman itsensä löytyminen yleensä tapahtuu kokemusten ja pettymysten kautta. Ei tuossa ole mitään oikeaa epäonnistumista nähtävissä.
Se on nykyään jo onnistuminen että on työelämässä. Aloita urheiluharrastus.
Se on hyvä merkki, että olet joskus ollut työpaikassa, jossa sopeuduit yhteisöön. Ehkä olet erikoisempi persoona etkä helposti löydä samanhenkistä seuraa, mutta sellaisia ihmisiä kuitenkin on olemassa? Tai ehkä tosiaan analysoit liikaa itseäsi, muita ihmisiä tai sosiaalisia tilanteita, joissa olet?
Keskustelut yksinäisyydestä / kaverittomuudesta tuntuvat aina niin toivottomilta. Ne ovat nettipalstojen ehkä masentavinta sisältöä.
Kuulin että Yhdysvalloissa on nettisivusto nimeltä nextdoor.com (muistaakseni), jossa samalla alueella asuvat voivat tutustua toisiinsa ja sopia elokuvatreffejä, lukupiirejä tms. Se on kuulemma suosittu siellä. Eikö Suomessa ole mitään vastaavaa?
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Sun (joidenkin ihmisten) elämä nyt vaan on tommosta.