Lue keskustelun säännöt.
Miltä oksentaminen tuntuu, kun ei ole emetofobiaa?
05.02.2019 |
Kuulostaa ehkä vähän hassulta kysymykseltä, tuntuuhan se fyysisesti kaikista kamalalta, mutta tarkoitan henkistä puolta. Itselläni on emetofobia ollut pienestä pitäen ja kaikki siihen liittyvä on aivan kamalaa. Esimerkkinä viimeisin vatsatauti muutamia vuosia sitten. Miehellä oli ensin ja hän katseli ihan rennosti sohvalla jääkiekkoa, säntäsi välillä oksentamaan ja jatkoi normaalisti katsomista ilman mitään draamaa. Minun saadessani ensioireita itkua tihrustaen toivoin että selviäisin vain vatsakrampeilla ja pöntöllä istumisella. Kun pahoinvointi vain paheni ja tajusin sen olevan menoa nyt, itketti kuin lasta. Oksentamisten jälkeen sitten tuijotin täristen lamaantuneena eteenpäin lähes järkyttyneenä siitä mitä oli juuri tapahtunut, ei siinä todellakaan olisi jatkettu ohjelman katsomista muina naisina. Jos siis olisi edes siltä "apua jos oksennan, en halua oksentaa" -paniikilta jotain pystynyt katsomaan.
Meinasin jo pyyhkiä tuon tekstin ja olla kyselemättä tällaisia hassuja, mutta olkoon. Kyllä mä oikeasti haluaisin tietää miten te ei-fobiaiset suhtaudutte oksentamiseen? Tuleeko teille koskaan mitään apua ei -fiiliksiä vai onko se vaan sellainen pieni olemisen tai tekemisen typerästi keskeyttävä kurja juttu, joka ei maata mullista ja jonka jälkeen voi jatkaa omia juttuja ilman ajatusta saati järkyttyneenä tärisemistä siitä mitä on tapahtunut?
Kommentit (44)
Inhottavaa tietty fyysisesti vaikka samalla helpottavaa kun pahoinvointi loppuu ainakin vähäksi aikaa. Mutta eipä se nyt muuten ole mitenkään erityistä, kun ei ole traumoja tai fobiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin ennen emetofoobikko. En tiedä, miten pääsin siitä eroon. Ennen minulla oli juuri sananlaista kuin sinulla. Nyt tuntuu aika neutraalilta, vähän kuin kävisi vessassa muilla asioilla. Onhan se inhottava tunne, mutta se ei enää aiheuta kauhua.
Itselläni se liittyi ehkä paniikkihäiriöön. Saatoin esim. yleisessä tilassa alkaa miettiä, että joku näyttää huonovointiselta tai itselläni on huono olo. Se taas johti paniikkikohtaukseen. Hain apua sitten ongelmiini.
Se voi tuntua jopa hyvältä - paha olo helpottaa kun saa oksennettua. Ainut inhottava asia siinä on se, että mulla valuu aina kyyneleitä (ei minkään tunteen takia vaan ihan fyysisenä reaktiona), ja menee silmämeikit pilalle :D.
Vain kerran nolotti ja ahdisti, kun ruokamyrkytys alkoi metrossa. OIi ihan hilkulla etten yrjönnyt siinä kaikkien edessä - se olisi ollut todella kamalaa. Mutta just ja just selvisin vessaan asti. Mitään pahaa ei siis silloinkaan tapahtunut.
Toivon että pääset fobiastasi yli, tsemppiä :).
Mulla on migreeni johon liittyy oksentamista ja lähinnä se ärsyttää. Toki oksentaminen helpottaa hetkellisesti päänsärkyä, mutta ärsyttää kun ei voi vain levätä pimeässä vaan pitää välillä juosta vessaan.
Ei herätä mitään erityisiä tunteita. Vertaa vaikka pissalla käyntiin: hädän "hoituminen" miellyttää joissain tilanteissa ja kauhistuttaa joissain toisissa, mutta useimmiten sitä ei kummemmin ajattele tai se on vain hetken ärsyttävä vaiva.
Harmittava tuo sinun tilanteesi. Toivottavasti se helpottaa vielä :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on migreeni johon liittyy oksentamista ja lähinnä se ärsyttää. Toki oksentaminen helpottaa hetkellisesti päänsärkyä, mutta ärsyttää kun ei voi vain levätä pimeässä vaan pitää välillä juosta vessaan.
Minulla oli ala-asteen aikana migreeniä ja kohtaukset päättyivät oksentamiseen. Silti muistan toivoneeni että kuolisin, niin ei tarvitsisi oksentaa. Ihan älytöntä. Ei edes tieto kivun loppumisesta oksentamiseen tuonut motivaatiota.
Ap
Mulla ei ollut ennen oksentamiskammoa, mutta se kehittyi mulle pahan noroviruksen jälkeen. Sain traumoja. Nykyään pelkään hulluna että saan vatsatautipöpön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen alkanut 12-vuotiaana oksentaa tarkoituksella, ikävä kyllä. Siitä on tosi kauan jo. Oksentaminen ei tunnu muulta kuin itsevihalta. Ei oikein miltään. Voin oksentaa täysin äänestä ja nopeasti, kukaan ei edes tiedä sitä. Käyn vessassa saman ajan kuin joku toinen pissalla.
Inhoan sairautta, joka on pään sisällä, mutta oksentaminen ei varsinaisesti haittaa. Joskus se on jopa fyysisesti miellyttävää. Ei todellakaan aina, mutta joskus.
Mahatauti on ihan eri asia. Silloin oksentaminen ei ole omissa käsissä (heh), mahaa kouristaa ja helpolla lähtee myös taju. Ei sekään henkisesti ihan hirveältä tunnu, mutta ymmärrän hyvin niitä, joilla tuntuu. On siinä ihan erilainen tilanne kuitenkin.
Tällä hetkellä sairastan bulimiaa ja oksennan useammin kuin kerran päivässä, niin se ei enää tunnu juuri miltään. Muistan kuitenkin, että ennen sairastumistani oksentaminen oli ikävää. Jos tuli huono olo niin lähinnä kauhistutti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut bulimikko. Nautin oksentamisen jälkeisestä olosta silloin aivan täysillä. Ruoan lisäksi tuntui kuin olisi samalla saanut itsestään ulos myös kaikki ahdistavat ajatukset.
Vierailija kirjoitti:
Olin ennen emetofoobikko. En tiedä, miten pääsin siitä eroon. Ennen minulla oli juuri sananlaista kuin sinulla. Nyt tuntuu aika neutraalilta, vähän kuin kävisi vessassa muilla asioilla. Onhan se inhottava tunne, mutta se ei enää aiheuta kauhua.
Itselläni se liittyi ehkä paniikkihäiriöön. Saatoin esim. yleisessä tilassa alkaa miettiä, että joku näyttää huonovointiselta tai itselläni on huono olo. Se taas johti paniikkikohtaukseen. Hain apua sitten ongelmiini.
Itsellä myös silloin tällöin tuota huonon olon tunnetta julkisessa sisätilassa, esim. kaupassa. Tällöin tulee tunne huonosta olosta, sitten mietin että olen kaupassa ja nyt nämä ostokset pitää hoitaa eli en pääse vielä pois, ja sitten tuntuukin ihan jo oksettavalta olo ja tulee pakko päästä pois -tunne.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oksentaminen on todella epämiellyttävää vaikka mulla ei mitään kauhun tunteita tai paniikkia siitä tulekaan. Tulee etova olo jo pelkästään siitä kun miettii aikaisempia oksennuskertoja. Mulle tulee kuitenkin herkästi huono olo, joten on tullut useampia kertoja oksennettua pelkästään puolen vuoden sisällä. Se on tietyllä tavalla sellainen lamaannuttava tunne kun se oksennus tulee, ei siinä paljoa kerkeä mitään ajatella ja saa siinä hetken sen jälkeen keräillä itseä. Tulee myös itkettyä monesti vähän siinä jälkitärinöissä ja ahdistus siitä kun sen oksennuksen tuntee nenässä ja kurkussa. Mutta sitten on vaan kerättävä itsensä ja jatkettava normaaleja hommia ja tuleehan siitä huomattavasti parempi olo.
En koe että mulla mitään fobioita tohon liittyen olisi vaikka se onkin tosi epämukavaa mutta näitä kommentteja lukiessa kyllä aika rajulta oma reaktio sittenkin kuulostaa :D
Ei se kovin kamalalta tunnu, ehkä tuo pissaamisvertaus on hyvä, koska kova pissahätä tuntuu aika kamalalta ja pissaaminen helpottaa. No tosin oksennus maistuu suussa inhottavalta, niin että on se vähän kamalampaa kuin pissaaminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni ei ole varsinaista fobiaa, mutta mielestäni oksentaminen on todella epämiellyttävää. Samoin sitä edeltävä ja sitä seuraava olotila on kauhea.
Jos aavistelen etukäteen, että oksennus on tulossa, niin vähän ahdistaa ja yritän estellä sen tuloa, esim. välttelemällä asioita, jotka saattavat pahentaa oloa, kuten vaikkapa tietokoneruudun katsomista. Ahdistukseni ei kuitenkaan varmasti ole mitään verrattuna oksennuskammoisten kokemaan.
Oksentaminen tuntuu inhottavalta ja jättää pahan maun suuhun, mutta sen jälkeen mulla on vähän helpottunut olo, kun oksettava olo menee pois. Ainakin joksikin aikaa.
Se oksentamisen odottaminen on lähes kamalampaa kuin päätapahtuma. Oksennuksen jälkeinen olo ei onneksi ole niin hirveä. Paitsi kerran kun olin syönyt porkkanaa, niin se ei ollut ehtinyt sulaa tarpeeksi, joten oksentaminen vähän sattui ja sen jälkeen tuntui kovia murusia kurkussa, mikä ei ollut kovin kivaa.
Kerran muistan kun nuorena oli oikein kova mahatauti ja olin kuitenkin yrittänyt vähän syödä makaroonivelliä.
No eihän se tietenkään sisällä pysynyt ja juuri kun pöntölle pääsi niin tuli ulos sellaisella paineella, että nenänkin kautta tuli makarooni. Muistorikas kokemus. :D
Krapulassa on sitten monia jänniä oksennuskokemuksia nuoruudesta...
Teininä pelkäsin oksennustautia, mutta kun parikymppisenä huomasin, millaisen helpotuksen tunteen se toi krapulaan ja raskauspahoinvointiin, niin aloin ihan tykätä oksentamisesta. Joskus silloin parikymppisenä saatoin käydä pari kertaa vuodessa oksentamassa silloin, kun olin ylensyönyt ja -juonut niin paljon, että oli huono olla. Enää nyt kolmikymppisenä en ole yhtä hölmö. Viime aikoina olen oksentanut noro-viruksessa. Pahempi olo oli sohvalla istuessa kuin pöntöllä oksentaessa.
Lapsena kammosin oksentamista ihan jonkin verran: olisin ollut mieluummin vaikka puolet elämästäni flunssassa kuin kertaakaan enää mahataudissa. Oksennuksen maku oli jotenkin suhteettoman karmea ja koko homma oli jotenkin ylivoimaisen iljettävää.
Nyt aikuisena oksentamisen alkamiseen suhtautuu lähinnä pienellä harmituksella koska se tietää sitä että kipeänä ollaan ja voimien palaaminen kestää aina jonkin aikaa, mutta toisaalta on helppo suhtautua asiaan niin että kun kroppa haluaa tyhjentää mahan, se tapahtuu yleensä aika nopeasti ja olo helpottuu. Naama vessanpytyn yläpuolella odottelu toki ei ole koskaan kivaa. Tietynlainen kontrolloimattomuus oksentamisessa kyllä korpeaa edelleen.
En muista missä vaiheessa tämä muutos tapahtui, siis tällaiseen rennompaan suhtautumiseen. En usko että lapsenakaan kokemaani asiaa voi sanoa emetofobiaksi, oksentaminen vaan oli silloin epämiellyttävimpiä asioita elämässä ja pelkäsin sitä.
Ei hetkauta yhtään. Päinvastoin, minusta on tosi hyvä tunne oksentaa jos on paha olo. Sillä se olo heti paranee, ainakin hetkeksi.