Lue keskustelun säännöt.
Epävakaiden persoonallisuushäiriöisten läheisten vertaistukiketju, muita jotka ovat ihan loppu?
03.02.2019 |
En halua kirjoittaa kovin tunnistettavasti, mutta on kamala olo, enkä oikeen voi puhua kenellekään tutulle. Kuulisin vain että oma vikani kun tässä olen yhä ym. Ja niin onkin.
Joitakin vuosia siis olen seurustellut epävakaaksi diagnosoidun kumppanin kanssa. En haluaisi jättää sairasta yksin, mutten tiedä enää, jaksaako tässä oikeasti olla. Muita hänellä ei enää ole, kaverit kaikonneet aikoja sitten.
Koko elämä on yhtä vuoristorataa. Välillä hän rakastaa ja välillä vihaa ja välillä vain heittää pois, kunnes sama alkaa taas alusta.
Tällä hetkellä on menossa se vaihe, kun oon kaiken pahan alku ja juuri ja oon kuulemma pettänyt häntä, moneskohan kerta tääkin on, en jaksa edes laskea enää.
Hän on ihana ihminen sisimässään, mutta noiden mun demonisointivaiheiden aikana se kaikki katoaa. Joko hän raivoaa, haukkuu ja huutaa vaikka monta tuntia putkeen, vaikka itse pysyttelen noiden kohtausten aikana vain hiljaa ja yritän rauhoitella, tai sitten vain katoaa ja ilmoittaa, ettei halua nähdä mua enää koskaan, kunnes taas rakastaa eikä voi elää ilman mua.
Tuntuu kamalalta kun yhtäkkiä olenkin toiselle vain pelkkä roska, eikä koskaan voi tietää kauanko se vaihe kestää. :(
Onko täällä muita epävakaiden läheisiä? Miten jaksatte? Vai jaksatteko mitenkään?
Kommentit (21)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä yksi itse epävakaa. Elämäni oli yhtä h*lvettiä, kun nuoren aikuisuuteni seurustelin ja parisuhteet olivat minun sekoiluni vuoksi aivan kamalia molemmille osapuolille. Mutta kun jäin erään kammottavan eron jälkeen olosuhteiden pakosta "yksin", elämäni rauhoittui ja olen ollut tyytyväinen ja onnellinen jo pari vuotta. Välttelen viimeiseen saakka parisuhteeseen päätymistä, koska valitettavasti uskon, että sama vuoristorata ja kärsimys alkaa taas, jos sellaiseen päädyn.
Sinunkin kumppanillesi voisi peloistaan huolimatta olla helpompaa olla yksin, ehkä pidemmänkin aikaa, ja kasata ajatuksiaan. On se raskasta hänellekin, kun pitää koko ajan pelätä ja epäillä, ja sitten selvinä hetkinä ymmärtää se, että on taas satuttanut itselle rakasta ihmistä.