Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Parisuhdeilta pilalla. Suhteen jatko?

Ap_suhdekiemurat
03.02.2019 |

Piti eilen viettää miehen kanssa parisuhdeiltaa ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen. Lapsi jäi mummolaan hoitoon, josta hänet oli tarkoitus hakea ennen nukkumaanmenoaikaa pois. Mummola on kotipaikkakunnaltamme 1,5 h päässä, joten jäimme viettämään iltaa mummolan paikkakunnalle. Ilta alkoi hyvin, oli mukavaa, sain mieheltä korun lahjaksi jne. Ilta kuitenkin päättyi kurjasti, kun mies suuttui kyseltyäni onko hän varma siitä ettei halua toista lasta. Pilasin kuulemma tunnelman ja samantien olisi voinut kuulemma puhua kuolleista sukulaisista jne. Olin miehen mukaan myös torjunut hänet koko illan. Oltiin kyllä suukoteltu ja pidetty kädestä, mutta en ollut lähtenyt mukaan kommentteihin siitä, että mennään kaupan sovituskoppiin harrastamaan seksiä tai käydään ottamassa hotellihuone pariksi tunniksi. Olin itse ajatellut ja markkinoinut iltaa miehelle siten, että mennään syömään ja elokuviin, kun kerrankin päästään käyttämään joululahjaksi saadut elokuvaliput. Olin odottanut että kerrankin päästäisiin keskustelemaan rauhassa, kun yleensä töiden jälkeen mies sanoo ettei jaksa enää keskustella mistään, kun joutuu jo töissä puhumaan koko päivän. Miehellä olikin ilmeisesti odotukset ihan eri ja haukkui kotimatkalla kun en voi olla yhtään spontaani. Jäi kurja fiilis ja haluaisin palauttaa korunkin vaikka siitä pidänkin, mutta en halua käyttää sitä kun muistuttaa vain kurjasta illasta, jossa päädyin itkemään ravintolan vessaan. Jotenkin onnistutaan aina sabotoimaan kaikki kivatkin mahdollisuudet. Suututan miehen toiminnallani jatkuvasti, en nytkään ymmärtänyt ettei tästä aiheesta olisi saanut puhua. Miten tästä eteenpäin?

Kommentit (55)

Vierailija
21/55 |
03.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olitte molemmat tahdittomia. Tosiaankin vauvoista ei puhuta parisuhdeiltana, sehän on kuin lähtisi lomalle ja jauhaisi siellä töistä. Muutenkin tavallaan kyllä ymmärrän tuota miehen ärsyyntymistä, kun ei munkaan käsitys "kivasta illasta" ole se, että aletaan käymään läpi parisuhteen vaikempia kiistakysymyksiä.

Mies puolestaan oli tahditon kun painosti seksiin, mutta jos tämä oli eka parisuhdeilta aikoihin ja seksiä ei ole ollut ikuisuuteen, niin ymmärrän että "leffa ja syömään aikuisten kesken" kuulostaa just siltä, että nyt voitais vihdoin harrastaa niitä aikuisten aktiviteetteja.

No kyllä se leffa ja syömään kuullostaa just siltä mitä se on eli mennään leffaan ja syömään. Ei enempää eikä vähempää. Suunnitelmaan ei edes kaukaisesta kuulunut seksi. Suurin syy avioeroon on pariskunnan kommunikointi ongelmat ja tämäkin ketju valaisee sitä hyvin miksi näin on.

Vierailija
22/55 |
03.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiva ilta = jankataan, oletko nyt sittenkään varma että tiedät mitä haluat? Tai siis et halua. Ja sitten vessaan itkemään.

Tämä on muuten toistunut ainakin minulla monen naisen kohdalla. Enää ei sanota että meidän pitää jutella, vaan vietetäänkö kiva ilta. Kun sitten tämä ilta ei mene naisen ennalta kuvittelemalla tavalla, vaan mies osoittautuu omaavan oman tahdon tai mielipiteita, sitten tulee itku. Aivan mahdoton yhtälö. Miksi ei edes kunnioiteta mielipidettä, vaan kysellään "oletko aivan varma" uudestaan ja sitten vielä eri päivänäkin uudestaan. Vaikka teidän mielipiteenne lapsiluvun kasvattamisesta muuttuisivatkin päivittäin, niin miehen mielipide ei muutu, ja jos muuttuisi, tahtoisitteko tehdä lapsen tämän kanssa? Sitten tuo uhriutuminen tietenkin joka kerta. Ei ole aikuisen käytöstä, vaan lapsen.

Jep parempi potkaista tuollainen epäempaattinen äijä elämästään heti pois jos sellaisen on erehtynyt elämäänsä ottamaan. Tämäkään edellinen kirjoittaja ei kelpaa oikeaan suhteeseen kenellekään.

Ja perustelut tälle väitteellesi ovat?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/55 |
03.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuten sanottua niin molemmissa vikaa.

Vaimo oletti että "kiva parisuhdeilta" = ongelmien ruotimista ja vakavaa syväluotaavaa keskustelua.

Mies oletti että "kiva parisuhdeilta" = pelkkää kiimaista seksiä kaikkialla.

Ja kummatkin vielä veti herneen nenään, kun toisen odotukset oli erilaiset.

Vierailija
24/55 |
03.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuttua tuo, että harvoin kun pääsee niin odotukset on korkealla ja pettymys jommalle kummalle ja yleensä molemmille takuuvarma. Sellaista se on, mutta. 

1. Teidän olisi kannattanut jutella tarkasti etukäteen, mitä kumpikin odottaa illalta. Nyt oletitte toisen tietävän/ haluavan samaa, mutta pieleen meni.

2. Opetelkaa kirjoittamaan kirjeitä toisillenne. Joko paperisia tai sähköisiä. Luette kun on hyvä hetki ja ehditte. Yllättävän paljon toisesta paljastuu asioita, kun vain toinen avautuu, ilman että toinen keskeyttää ja "riitauttaa".

3. Menkää parisuhdeterapiaan, sekin on kahdenkeskistä laatuaikaa + ammattilainen auttaa, Me oltiin avioeron partaalla, mutta terapia auttoi, suosittelen! 

4. Aika auttaa, kunhan vain kestätte siihen asti että lapsi kasvaa. Kohta huomaatte, että teillä on tosi paljon kahdenkeskistä aikaa. Nyt vain pitää pitää huolta siitä, ettette "kasva erillenne" ennen sitä.

Tsemppiä! 

Vierailija
25/55 |
03.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olitte molemmat tahdittomia. Tosiaankin vauvoista ei puhuta parisuhdeiltana, sehän on kuin lähtisi lomalle ja jauhaisi siellä töistä. Muutenkin tavallaan kyllä ymmärrän tuota miehen ärsyyntymistä, kun ei munkaan käsitys "kivasta illasta" ole se, että aletaan käymään läpi parisuhteen vaikempia kiistakysymyksiä.

Mies puolestaan oli tahditon kun painosti seksiin, mutta jos tämä oli eka parisuhdeilta aikoihin ja seksiä ei ole ollut ikuisuuteen, niin ymmärrän että "leffa ja syömään aikuisten kesken" kuulostaa just siltä, että nyt voitais vihdoin harrastaa niitä aikuisten aktiviteetteja.

No kyllä se leffa ja syömään kuullostaa just siltä mitä se on eli mennään leffaan ja syömään. Ei enempää eikä vähempää. Suunnitelmaan ei edes kaukaisesta kuulunut seksi. Suurin syy avioeroon on pariskunnan kommunikointi ongelmat ja tämäkin ketju valaisee sitä hyvin miksi näin on.

On taas valittu että tehdään niin kuin sanotaan, mutta sitten kun itselle sopii, niin haukutaan miestä kun hän ei ymmärrä hienovaraisia vihjeitä tai lue ajatuksia. Kommunikoinnissa on parantamisen varaa, jos jokaiseen kysymykseen tivataan "oletko aivan varma". Tuollaisena iltana ainakin minun parisuhteessa on tavallista harrastaa seksiä, joten en kyllä minä sitä odottaisin myös nyt harrastettavan. Ohis

Vierailija
26/55 |
03.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suhteen jatko? Eli nyt kun oli yhtenä ilta isot odotukset jotka eivät kohdanneet, niin ero kai sitten edessä, niinkö? Hei, nyt turnauskestävyyttää tuhatkertainen annos lisää!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/55 |
03.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiva ilta = jankataan, oletko nyt sittenkään varma että tiedät mitä haluat? Tai siis et halua. Ja sitten vessaan itkemään.

Tämä on muuten toistunut ainakin minulla monen naisen kohdalla. Enää ei sanota että meidän pitää jutella, vaan vietetäänkö kiva ilta. Kun sitten tämä ilta ei mene naisen ennalta kuvittelemalla tavalla, vaan mies osoittautuu omaavan oman tahdon tai mielipiteita, sitten tulee itku. Aivan mahdoton yhtälö. Miksi ei edes kunnioiteta mielipidettä, vaan kysellään "oletko aivan varma" uudestaan ja sitten vielä eri päivänäkin uudestaan. Vaikka teidän mielipiteenne lapsiluvun kasvattamisesta muuttuisivatkin päivittäin, niin miehen mielipide ei muutu, ja jos muuttuisi, tahtoisitteko tehdä lapsen tämän kanssa? Sitten tuo uhriutuminen tietenkin joka kerta. Ei ole aikuisen käytöstä, vaan lapsen.

Jep parempi potkaista tuollainen epäempaattinen äijä elämästään heti pois jos sellaisen on erehtynyt elämäänsä ottamaan. Tämäkään edellinen kirjoittaja ei kelpaa oikeaan suhteeseen kenellekään.

Ja perustelut tälle väitteellesi ovat?

Kielteinen ja halveksiva suhtautuminen naisiin. Itsekäs, joustamaton ja omahyväinen asenne, kun minä sanon näin niin se pitää enkä välitä mitä kumppani sanoo. Kun kumppani tästä luonnollisesti loukkaantuu hän tämän epelin mielestä "uhriutuu". Tämä on toistunut kirjoittajan sanoin monien naisten kanssa. Ole hyvä, diagnoosi on ilmainen. Toivottavasti käytät sen hyödyksesi.

Vierailija
28/55 |

Onhan tässä taustalla myös se, ettei mies halua puhua arkenakaan koska "väsyttää". Itse ajattelisin tuon illan olevan viimeisiä epätoivoisia yrityksiä saada mitään yhteyttä välttelevään mieheen. Miehellä ei ollut mitään muuta kuin seksi mielessä. Kertoo kyllä karua kieltä tuosta suhteesta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/55 |
03.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos seksiä on muuten arjessa tosi vähän, niin kyllä se kuuluisi listalleni parisuhdeiltana, ehdottomasti.

Vaikkei huvittaisikaan, mutta kyllä suhdetta pitää hoitaa. Varsinkin miehelle seksi syventää rakkauden tunteita naistaan kohtaan, eli se on omakin etuni, että sitä seksiä on.

Nyt oli tietty ongelmana se ettei oltu kotosalla = sängyn lähellä. Mutta kekseliäisyyttä kehiin, eli vaikka sitten siellä vessassa pikaiset :) 

N47

Vierailija
30/55 |

Mitenkäs tämä mies oli valmis suhdetta hoitamaan? Ei mitenkään. Vonkasi vaan seksiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/55 |
03.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyvänen aika. Mä olisin ihan intopiukeana mennyt johonkin vetämään kunnon panot, olisi paineet purkautuneet ja sen jälkeen olisi juttukin varmaan luistanut ihan toisella tavalla. Kuulostaa, ettet sä ap yhtään älyä mieheso ajatusmaailmaa, etkä pysty asettumaaan toisrn asemaan ollenkaan.

Vierailija
32/55 |
03.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suhteen jatko? Eli nyt kun oli yhtenä ilta isot odotukset jotka eivät kohdanneet, niin ero kai sitten edessä, niinkö? Hei, nyt turnauskestävyyttää tuhatkertainen annos lisää!

Onhan tässä taustalla myös se, ettei mies halua puhua arkenakaan koska "väsyttää". Itse ajattelisin tuon illan olevan viimeisiä epätoivoisia yrityksiä saada mitään yhteyttä välttelevään mieheen. Miehellä ei ollut mitään muuta kuin seksi mielessä. Kertoo kyllä karua kieltä tuosta suhteesta.

Mitä karua siinä on, että mies haluaa vaimoaan? Tässä huomaa, miten pihalla sukupuolet on toisistaan :( Miehet ja naiset on erilaisia, perusasia.

Tämä on tyypillinen oravanpyörä, ja syitä on molemmissa. Ei auta että syyttää kumpaakaan erikseen, vaan molempien pitää joustaa rakkauden vuoksi.

Ei se mene niin, että "Kunhan ensin teet kuten minä haluan, niin sitten minä teen kuten sinä haluat". Jos kumpikin odottaa että toinen ensin täyttää puolison tarpeet, ei kumpikaan tee mitään vaan katkertoituu molemmat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/55 |
03.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiva ilta = jankataan, oletko nyt sittenkään varma että tiedät mitä haluat? Tai siis et halua. Ja sitten vessaan itkemään.

Tämä on muuten toistunut ainakin minulla monen naisen kohdalla. Enää ei sanota että meidän pitää jutella, vaan vietetäänkö kiva ilta. Kun sitten tämä ilta ei mene naisen ennalta kuvittelemalla tavalla, vaan mies osoittautuu omaavan oman tahdon tai mielipiteita, sitten tulee itku. Aivan mahdoton yhtälö. Miksi ei edes kunnioiteta mielipidettä, vaan kysellään "oletko aivan varma" uudestaan ja sitten vielä eri päivänäkin uudestaan. Vaikka teidän mielipiteenne lapsiluvun kasvattamisesta muuttuisivatkin päivittäin, niin miehen mielipide ei muutu, ja jos muuttuisi, tahtoisitteko tehdä lapsen tämän kanssa? Sitten tuo uhriutuminen tietenkin joka kerta. Ei ole aikuisen käytöstä, vaan lapsen.

Jep parempi potkaista tuollainen epäempaattinen äijä elämästään heti pois jos sellaisen on erehtynyt elämäänsä ottamaan. Tämäkään edellinen kirjoittaja ei kelpaa oikeaan suhteeseen kenellekään.

Ja perustelut tälle väitteellesi ovat?

Kielteinen ja halveksiva suhtautuminen naisiin. Itsekäs, joustamaton ja omahyväinen asenne, kun minä sanon näin niin se pitää enkä välitä mitä kumppani sanoo. Kun kumppani tästä luonnollisesti loukkaantuu hän tämän epelin mielestä "uhriutuu". Tämä on toistunut kirjoittajan sanoin monien naisten kanssa. Ole hyvä, diagnoosi on ilmainen. Toivottavasti käytät sen hyödyksesi.

Ei tässä ole epäempaattisuutta vaan toteamus ja kertomus kokemuksista. Ei tässä suhtauduta kuin kielteisesti naisiin joista on tämän asian tiimoilta kokemuksia. Puolestasi sinä keksit vaikka mitä juttuja minusta, vaikka sinulla ei ole väitteidesi tueksi mitään. Ole hyvä ja lopeta.

34/55 |
03.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ootta molemmat amatöörejä, liian isot odotukset!

Ottakaa tavaksi pitää useammin noita parisuhdeiltoja, ilman paineita siitä mitä se pitää olla, aivot narikkaan tavallaan. hakekaa ne menetelmät, toimintatavat joilla te molemmat viihdytte toistenne seurassa sen illan.

Tarkoitushan on vahvistaa teidän parisuhdetta joten kaikki tärkeät, oleelliset, kiistat ja vastaavat hoidatte jonain muuna aikana, ei parisuhdeiltana.

Tuijotelkaa vaikka puhumatta vierekkäin, käsi kädessä kuuta koko illan jos se vaan teistä molemmista on hyvää ja palkitsevaa parisuhdeaikaa.

-Aito ja alkuperäinen, (valitettavan) vähän käytetty yksilö-

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/55 |
03.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tuttua tuo, että harvoin kun pääsee niin odotukset on korkealla ja pettymys jommalle kummalle ja yleensä molemmille takuuvarma. Sellaista se on, mutta. 

1. Teidän olisi kannattanut jutella tarkasti etukäteen, mitä kumpikin odottaa illalta. Nyt oletitte toisen tietävän/ haluavan samaa, mutta pieleen meni.

2. Opetelkaa kirjoittamaan kirjeitä toisillenne. Joko paperisia tai sähköisiä. Luette kun on hyvä hetki ja ehditte. Yllättävän paljon toisesta paljastuu asioita, kun vain toinen avautuu, ilman että toinen keskeyttää ja "riitauttaa".

3. Menkää parisuhdeterapiaan, sekin on kahdenkeskistä laatuaikaa + ammattilainen auttaa, Me oltiin avioeron partaalla, mutta terapia auttoi, suosittelen! 

4. Aika auttaa, kunhan vain kestätte siihen asti että lapsi kasvaa. Kohta huomaatte, että teillä on tosi paljon kahdenkeskistä aikaa. Nyt vain pitää pitää huolta siitä, ettette "kasva erillenne" ennen sitä.

Tsemppiä! 

Huonossa suhteessa ei kannata roikkua. Mies ei halua laittaa tikkua ristiin suhteen eteen. Ainoa mistä hän on suhteessa kiinnostunut on reikä. Kertoo kyllä karusti missä mennään.

Vierailija
36/55 |
03.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Parisuhdeilta tarkoittaa aika monen mielestä aikaa ja huomiota toisillenne ilman lapsia, läsnäoloa, läheisyyttä, naurua ja hyvää oloa, ehkä romantiikkaa ja seksiä. Mies huomioi sinut antamalla korun, miten sinä huomioit miehesi? Maailmaa on niin kovin helppo katsoa omalta kantilta, mutta kokeile hypätä hetkeksi toisen saappaisiin ja katsella asiaa siitä näkökulmasta.

Ja suosittelen tällaisia iltoja varten ihan avoimesti keskustelemaan ja kysymään toiselta etuläteen, että mitä sinä haluaisit silloin tehdä? Jos koko ajan ajaa omaa agendaansa ja omia intressejään, on sama sitten erotakin, koska molemmat vaan menee "omaa latuaan".

Jos nyt haluat olla aikuinen tässä tilanteessa, niin menet puolitiehen vastaan ja sanot puolisolle, että anteeksi, että otit vauva-asian esiin teidän iltananne. Ja kerrot, että syys oli se, että olit kovasti odottanut, että pääsette puhumaan siitä, koska arkisin siitä ei ehditä puhua. Ja näin annat miehelle myös mahdollisuuden tulla vastaan ja tehdä sovinnon. 

Vierailija
37/55 |
03.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Uusi päivä ja uudet sadut tällä naisella.

Vierailija
38/55 |
03.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiva ilta = jankataan, oletko nyt sittenkään varma että tiedät mitä haluat? Tai siis et halua. Ja sitten vessaan itkemään.

Tämä on muuten toistunut ainakin minulla monen naisen kohdalla. Enää ei sanota että meidän pitää jutella, vaan vietetäänkö kiva ilta. Kun sitten tämä ilta ei mene naisen ennalta kuvittelemalla tavalla, vaan mies osoittautuu omaavan oman tahdon tai mielipiteita, sitten tulee itku. Aivan mahdoton yhtälö. Miksi ei edes kunnioiteta mielipidettä, vaan kysellään "oletko aivan varma" uudestaan ja sitten vielä eri päivänäkin uudestaan. Vaikka teidän mielipiteenne lapsiluvun kasvattamisesta muuttuisivatkin päivittäin, niin miehen mielipide ei muutu, ja jos muuttuisi, tahtoisitteko tehdä lapsen tämän kanssa? Sitten tuo uhriutuminen tietenkin joka kerta. Ei ole aikuisen käytöstä, vaan lapsen.

Jep parempi potkaista tuollainen epäempaattinen äijä elämästään heti pois jos sellaisen on erehtynyt elämäänsä ottamaan. Tämäkään edellinen kirjoittaja ei kelpaa oikeaan suhteeseen kenellekään.

Ja perustelut tälle väitteellesi ovat?

Kielteinen ja halveksiva suhtautuminen naisiin. Itsekäs, joustamaton ja omahyväinen asenne, kun minä sanon näin niin se pitää enkä välitä mitä kumppani sanoo. Kun kumppani tästä luonnollisesti loukkaantuu hän tämän epelin mielestä "uhriutuu". Tämä on toistunut kirjoittajan sanoin monien naisten kanssa. Ole hyvä, diagnoosi on ilmainen. Toivottavasti käytät sen hyödyksesi.

Ei tässä ole epäempaattisuutta vaan toteamus ja kertomus kokemuksista. Ei tässä suhtauduta kuin kielteisesti naisiin joista on tämän asian tiimoilta kokemuksia. Puolestasi sinä keksit vaikka mitä juttuja minusta, vaikka sinulla ei ole väitteidesi tueksi mitään. Ole hyvä ja lopeta.

Koko analyysi perustuu ihan omaan tekstiisi, eihän tässä muuta materiaalia ole. Yllättävän paljon ihminen paljastaa itsestään kun avaa samaisen arkkunsa. Asian kieltäminen on toki luonnollinen reaktio ei niin mukaviin tosiasioihin.

Vierailija
39/55 |
03.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos seksiä on muuten arjessa tosi vähän, niin kyllä se kuuluisi listalleni parisuhdeiltana, ehdottomasti.

Vaikkei huvittaisikaan, mutta kyllä suhdetta pitää hoitaa. Varsinkin miehelle seksi syventää rakkauden tunteita naistaan kohtaan, eli se on omakin etuni, että sitä seksiä on.

Nyt oli tietty ongelmana se ettei oltu kotosalla = sängyn lähellä. Mutta kekseliäisyyttä kehiin, eli vaikka sitten siellä vessassa pikaiset :) 

N47

Mitenkäs tämä mies oli valmis suhdetta hoitamaan? Ei mitenkään. Vonkasi vaan seksiä.

Ainiin, että kun ei se mieskään ole valmis hoitamaan, niin en minäkään? Aikuismaista :D

Todennäköisesti se olisi mennyt niin, että kun mies saa paineita purettua, niin olisi juttukin luitanut paremmin. Been there ;)

Vähän pelisilmää siskot! Jos haluatte saada jotain, niin pakko myös antaa jotain. Jos ette, niin erotkaa vain katkeroituneina. Ei hyvä.

Vierailija
40/55 |
03.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

No olisitte harrastanut sitä seksiä siellä vessassa sitten, ei tiedä vaikka olis tullut se toinen lapsonen. Olis varmaan ollu sullekin kivempi kuin itkeminen, niin siis siinä pikkulassa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kaksi yksi