Nyt puhuu Saara Aalto LOL
Nyt Saara kommentoi uutisiin noussutta kohua Iltalehdelle.
–Tämähän paisui ihan överimittoihin. Se alkuperäinen video, jonka perusteella The Sun teki sen jutun, niin siinähän se keskustelu käydään hyvinkin selkeästi. Kyllähän siinä Mel C sanoo ja kysyy periaatteessa asiasta. Mutta kyllähän siitä näkee, että se on periaatteessa vitsi, Aalto toteaa.
Hänen mukaansa lehdet ottivat The Sun -lehden alkuperäisen jutun tosissaan.
–Sitten Briteissä se nostettiin otsikoihin. Ja kun kyseessä oli vielä tällainen juorulehti kuin The Sun, niin se otettiin ihan tosissaan, vaikka se ei ollut edes tullut suoraan multa. Se vähän sitten paisui, Saara sanoo.
The Sun -lehden jutun kirjoitti Saarasta usein kirjoittava Dan Wootton. Saara kertoo miehen kannustaneen häntä jo pitkään.
–Hän on tämän maan isoin viihdetoimittaja ja on hienoa, että hän tykkää musta ja haluaa kirjoittaa niin paljon muhun liittyviä juttuja. Hän on X Factorista asti ollut tosi kannustava ja kiinnostunut musta ekstrapaljon, Saara kertoo.
–Viihdekulttuuri on vähän tällaista dramatisoitua ja ne jutut menee vähän överiksi välillä, Saara jatkaa viitaten The Sunin juttuihin.
Saara kertoo Spice Girls -yhtyeen Gerin tehneen hänelle kyllä yhden kappaleen, mutta muusta yhteistyöstä ei ole puhuttu.
–Saa nähdä, saadaanko sitä ikinä julkaistua, Aalto toteaa.
Kommentit (517)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Viimeisin myyntiluku on 1300kpl."
Se oli listaykkösenä Suomessa, joten kyllä sitä on myyty enemmän kuin 1 300 kappaletta.
Se EI ole ollut listaykkösenä Suomessa.
Onpas. https://www.ifpi.fi/tilastot/virallinen-lista/artistit/saara+aalto/wild… .
Oho. Pahoittelut, katsoin vain virallista albumilistaa.
FYYSISEN albumilistan ykkösenä... *facepalm* sen listan ykköseksi pääsee Suomessa viikosta riippuen jopa vain sadan levyn myynnillä... Siksi hänen levymyyntinsä on alle 2000 kappaletta. *facepalm*
Ja virallisen listan, siis kokonaismyynnin kakkonen. Mutta minkäs sille voi, jos ymmärryskyky on *naamapalmu*
Kakkonen ei ole ykkönen.
Juu, mutta fyysisten albumien lista on myös virallinen lista. Kakkosena oli Juha Tapio, ja kuten kaikki tiedämme, hänen albumejaan myydään Suomessa hirvittävän vähän. Kokonaislistalla oli kolmantena Nikke Ankara ja neljäntenä Juha Tapio, molemmat tunnettuja floppeja, mikä todistaa, että Saaran albumia myytiin erittäin vähän. Ja niin eespäin.
Eihän täällä tarvitse spekuloida niiden levymyyntien numeroilla kun kerrot nyt Saara Aallon levymyynnin määrän linkin kera. Tänks.
Saara Aallon levymyyntejä ei ole koskaan julkaistu missään. Miksiköhän? Onko hän saanut kultalevyjäkään? No ei. Miksi ei? Siksi koska levyjä ei myydä. Ne on mahalaskuja. Epäonnistuneita tekeleitä. Miksi? No siksi, koska kansa - edes lumikeijukerho - ei tykkää sen musasta. Ei käy kauppa. Ei ole keikkaa. Ei ole yleisöä vähäisillä keikoilla. Ei ole mitään. Paitsi valheita.
Pääasia että tyttö tekee sitä mistä tykkää. On mieluinen duuni. Noi kirjoitukset jostain Spice Girlsistä on suomalaisten kateellisten toimittajien juttuja joita harmittaa, että menivät lankaan. Samaan lankaan mitä he virittelee itse.
Jutut spaissareista oli ihan Saaran omia juttuja, joita hänen luottotoimittajansa siteerasi lehteen ja joista muut mediat otti ne omiinsa. Jos tässä nyt jotain pitää osoitella sormella, niin ei ainakaan suomalaisia toimittajia, he paikkasivat tilanteen hyvin kun huomasivat että sehän olikin vaan tavanomaista Aaltoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta seuraavien sketsihahmojen kannattaisi harkita yhtyeen perustamista: Saara Aalto, Sara Maria Forsberg, Isac Elliot ja Robin Packalen. Heidän managerina voisi toimia Michael Gabriel ja Isacin isä sekä Meri.
Tiputahan Robin pois listaltasi, on nimittäin oikeasti menestynyt artisti.
Meitsi on bäk! Kansainvälistä läppää.

Kyllä. Ensimmäistä kertaa suomalaiset toimittajat heräilee siihen, että Saara Aalto puhuu lööperiä.

Eli Saaran albumi oli yhden kokonaisen viikon lista ykkösenä. Entä sen jälkeen? Millä sijalla se on tällä hetkellä, sen julkaisustahan ei ole vielä edes vuotta, joten kai se edelleen on edes top50-listalla?
Just julkaisi uuden singlen siltä levyltä. Ja uusi video kuulemma tulossa myös. :D
Ei se ole uusi single. Ihan on vanha menestymätön single vanhalta menestymätttömältä levyltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Viimeisin myyntiluku on 1300kpl."
Se oli listaykkösenä Suomessa, joten kyllä sitä on myyty enemmän kuin 1 300 kappaletta.
Se EI ole ollut listaykkösenä Suomessa.
Onpas. https://www.ifpi.fi/tilastot/virallinen-lista/artistit/saara+aalto/wild… .
Oho. Pahoittelut, katsoin vain virallista albumilistaa.
FYYSISEN albumilistan ykkösenä... *facepalm* sen listan ykköseksi pääsee Suomessa viikosta riippuen jopa vain sadan levyn myynnillä... Siksi hänen levymyyntinsä on alle 2000 kappaletta. *facepalm*
Ja virallisen listan, siis kokonaismyynnin kakkonen. Mutta minkäs sille voi, jos ymmärryskyky on *naamapalmu*
Kakkonen ei ole ykkönen.
Juu, mutta fyysisten albumien lista on myös virallinen lista. Kakkosena oli Juha Tapio, ja kuten kaikki tiedämme, hänen albumejaan myydään Suomessa hirvittävän vähän. Kokonaislistalla oli kolmantena Nikke Ankara ja neljäntenä Juha Tapio, molemmat tunnettuja floppeja, mikä todistaa, että Saaran albumia myytiin erittäin vähän. Ja niin eespäin.
Eihän täällä tarvitse spekuloida niiden levymyyntien numeroilla kun kerrot nyt Saara Aallon levymyynnin määrän linkin kera. Tänks.
Saara Aallon levymyyntejä ei ole koskaan julkaistu missään. Miksiköhän? Onko hän saanut kultalevyjäkään? No ei. Miksi ei? Siksi koska levyjä ei myydä. Ne on mahalaskuja. Epäonnistuneita tekeleitä. Miksi? No siksi, koska kansa - edes lumikeijukerho - ei tykkää sen musasta. Ei käy kauppa. Ei ole keikkaa. Ei ole yleisöä vähäisillä keikoilla. Ei ole mitään. Paitsi valheita.
Mutta sinulle voisi antaa kultalevyn saman biisin toistamisesta loputtomiin. Oletko tehnyt tilastoa siitä, kuinka monta kertaa olet näitä samoja väitteitä julkaissut esim. täällä? Julkaise lista ja kirjoituskerrat, kiitos!
Kylläpä meni totuus taas keijukerholaisen ihon alle.
Lista tänne, kiitos. Et siis kehtaa tunnustaa olevasi vanha jumiutunut grammari LOL LOL.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Viimeisin myyntiluku on 1300kpl."
Se oli listaykkösenä Suomessa, joten kyllä sitä on myyty enemmän kuin 1 300 kappaletta.
Se EI ole ollut listaykkösenä Suomessa.
Onpas. https://www.ifpi.fi/tilastot/virallinen-lista/artistit/saara+aalto/wild… .
Oho. Pahoittelut, katsoin vain virallista albumilistaa.
FYYSISEN albumilistan ykkösenä... *facepalm* sen listan ykköseksi pääsee Suomessa viikosta riippuen jopa vain sadan levyn myynnillä... Siksi hänen levymyyntinsä on alle 2000 kappaletta. *facepalm*
Ja virallisen listan, siis kokonaismyynnin kakkonen. Mutta minkäs sille voi, jos ymmärryskyky on *naamapalmu*
Kakkonen ei ole ykkönen.
Juu, mutta fyysisten albumien lista on myös virallinen lista. Kakkosena oli Juha Tapio, ja kuten kaikki tiedämme, hänen albumejaan myydään Suomessa hirvittävän vähän. Kokonaislistalla oli kolmantena Nikke Ankara ja neljäntenä Juha Tapio, molemmat tunnettuja floppeja, mikä todistaa, että Saaran albumia myytiin erittäin vähän. Ja niin eespäin.
Eihän täällä tarvitse spekuloida niiden levymyyntien numeroilla kun kerrot nyt Saara Aallon levymyynnin määrän linkin kera. Tänks.
Saara Aallon levymyyntejä ei ole koskaan julkaistu missään. Miksiköhän? Onko hän saanut kultalevyjäkään? No ei. Miksi ei? Siksi koska levyjä ei myydä. Ne on mahalaskuja. Epäonnistuneita tekeleitä. Miksi? No siksi, koska kansa - edes lumikeijukerho - ei tykkää sen musasta. Ei käy kauppa. Ei ole keikkaa. Ei ole yleisöä vähäisillä keikoilla. Ei ole mitään. Paitsi valheita.
Pääasia että tyttö tekee sitä mistä tykkää. On mieluinen duuni. Noi kirjoitukset jostain Spice Girlsistä on suomalaisten kateellisten toimittajien juttuja joita harmittaa, että menivät lankaan. Samaan lankaan mitä he virittelee itse.
Suomalaiset toimittajat kopioivat brittitoimittajan jutun sellaisenaan, mik oli typerää heiltä. Varsinainen sylttytehdas on silti The Sun ja sen toimittaja, joka kirjoitti jutun Saaran haastattelun mukaan tai sitten oman päänsä mukaan. Äläkä ulise siitä videosta, kyse oli tuoreista kommenteista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Viimeisin myyntiluku on 1300kpl."
Se oli listaykkösenä Suomessa, joten kyllä sitä on myyty enemmän kuin 1 300 kappaletta.
Se EI ole ollut listaykkösenä Suomessa.
Onpas. https://www.ifpi.fi/tilastot/virallinen-lista/artistit/saara+aalto/wild… .
Oho. Pahoittelut, katsoin vain virallista albumilistaa.
FYYSISEN albumilistan ykkösenä... *facepalm* sen listan ykköseksi pääsee Suomessa viikosta riippuen jopa vain sadan levyn myynnillä... Siksi hänen levymyyntinsä on alle 2000 kappaletta. *facepalm*
Ja virallisen listan, siis kokonaismyynnin kakkonen. Mutta minkäs sille voi, jos ymmärryskyky on *naamapalmu*
Kakkonen ei ole ykkönen.
Juu, mutta fyysisten albumien lista on myös virallinen lista. Kakkosena oli Juha Tapio, ja kuten kaikki tiedämme, hänen albumejaan myydään Suomessa hirvittävän vähän. Kokonaislistalla oli kolmantena Nikke Ankara ja neljäntenä Juha Tapio, molemmat tunnettuja floppeja, mikä todistaa, että Saaran albumia myytiin erittäin vähän. Ja niin eespäin.
Eihän täällä tarvitse spekuloida niiden levymyyntien numeroilla kun kerrot nyt Saara Aallon levymyynnin määrän linkin kera. Tänks.
Saara Aallon levymyyntejä ei ole koskaan julkaistu missään. Miksiköhän? Onko hän saanut kultalevyjäkään? No ei. Miksi ei? Siksi koska levyjä ei myydä. Ne on mahalaskuja. Epäonnistuneita tekeleitä. Miksi? No siksi, koska kansa - edes lumikeijukerho - ei tykkää sen musasta. Ei käy kauppa. Ei ole keikkaa. Ei ole yleisöä vähäisillä keikoilla. Ei ole mitään. Paitsi valheita.
Mutta sinulle voisi antaa kultalevyn saman biisin toistamisesta loputtomiin. Oletko tehnyt tilastoa siitä, kuinka monta kertaa olet näitä samoja väitteitä julkaissut esim. täällä? Julkaise lista ja kirjoituskerrat, kiitos!
Pistä tulemaan samat listaukset julki omista räpellyksistäsi, kiitos!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta seuraavien sketsihahmojen kannattaisi harkita yhtyeen perustamista: Saara Aalto, Sara Maria Forsberg, Isac Elliot ja Robin Packalen. Heidän managerina voisi toimia Michael Gabriel ja Isacin isä sekä Meri.
Tiputahan Robin pois listaltasi, on nimittäin oikeasti menestynyt artisti.
Meitsi on bäk! Kansainvälistä läppää.
Oli mitä tahansa, Robin on saanut jokaisesta albumistaan vähintään platinalevyn, kolmesta multiplatinan. Viimeistä albumia ennen taukoa on myyty "vain" 36 000 kappaletta. Ei ihan turha kaveri.

Juuri räpellyksiä ne Saaran tuotokset on.
Vierailija kirjoitti:
Saara räjäytti potin uuden singlen UK radioeditin kuuntelukerroilla tuubissa...
Julkaisijana kansainvälinen huippu ex-pettäjä-Teemu-tango-rakas.

Miksei Saara julkaise sinkkujaan warnerin kautta? Vai onko tää taas joku uus huippusoppari?

Ja uusi englanninkielinen menestyssinkku nousi peräti sijalle 12 Suomen Spotifyssä. Mutta ulkomailla tulee toki räjäyttämään listat.

Under exclusive licence from Warner Music Finland Oy
Puhutaan välillä Anna Puun selästä. Joko olette nähneet kuvan?
Martti pukeutui folioon ja munat näkyy. 😁
Robin on tehnyt salaa satoja euroviisuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saara räjäytti potin uuden singlen UK radioeditin kuuntelukerroilla tuubissa...
Julkaisijana kansainvälinen huippu ex-pettäjä-Teemu-tango-rakas.
Miksei Saara julkaise sinkkujaan warnerin kautta? Vai onko tää taas joku uus huippusoppari?
Under exclusive licence from Warner Music Finland Oy
Eikö Warner usko kv läpimurtoon?
Vierailija kirjoitti:
Puhutaan välillä Anna Puun selästä. Joko olette nähneet kuvan?
Martti pukeutui folioon ja munat näkyy. 😁
Moi Teemu!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta seuraavien sketsihahmojen kannattaisi harkita yhtyeen perustamista: Saara Aalto, Sara Maria Forsberg, Isac Elliot ja Robin Packalen. Heidän managerina voisi toimia Michael Gabriel ja Isacin isä sekä Meri.
Tiputahan Robin pois listaltasi, on nimittäin oikeasti menestynyt artisti.
Meitsi on bäk! Kansainvälistä läppää.
Oli mitä tahansa, Robin on saanut jokaisesta albumistaan vähintään platinalevyn, kolmesta multiplatinan. Viimeistä albumia ennen taukoa on myyty "vain" 36 000 kappaletta. Ei ihan turha kaveri.
Ja uusi englanninkielinen menestyssinkku nousi peräti sijalle 12 Suomen Spotifyssä. Mutta ulkomailla tulee toki räjäyttämään listat.
Se julkaistiin vasta eilen illalla. Suurin osa biiseistä ei nouse tässä ajassa edes sijalle 50, vaan vasta vuorokauden kuluttua.
Aivan tarpeeton ketju. Poistakaa tämä. Puhukaa joskus jostain sivistävästä. Tämä ei ole sitä. 99% internetissä käytävä keskustelu on pelkkää höyryhen poistamista ja turhuutta.