Muistelkaamme Persujen hallitustaivalta:
lainaus vuodelta 2016.
"Vaalien jälkeen on käynyt selväksi, että Perussuomalaiset on pettänyt kaikki keskeiset vaalilupauksensa.
Perussuomalaiset halusi leikata suomalaisten palkkoja ja lomia, nostaa eläkeläisten palvelumaksuja ja korottaa verotusta hallituksessa. Perussuomalaiset leikkaa lääkekorvauksia ja työttömyysturvaa. Perussuomalaiset lakkauttaa hallituksessa palveluita ja liikenneyhteyksiä maakunnista.
Perussuomalaiset on Suomen historian kokoomuslaisinta politiikkaa tekevässä hallituksessa leikkauslinjan takuupuolue. Kaiken tämän lisäksi Perussuomalaiset äänesti Kreikan tukipaketin puolesta.
Perussuomalaiset lupasivat ottaa letkut irti EU-tukipaketeista, mutta hallituksessa Perussuomalaiset ottavat letkut irti tavallisten suomalaisten arjesta.
Kun katsoo Perussuomalaisten petettyjen vaalilupausten listaa, ei ole mikään ihme, että puolueen kansanedustajat keskittyvät mieluummin haukkumaan muita kuin selittämään omaa takinkäännön Suomen ennätystä. Perussuomalaiset ovat pettäneet vaalilupaustensa lisäksi myös äänestäjänsä. Mitä silloin jää jäljelle?"
Kommentit (41)
Autovero pois ja ajoneuvovero tilalle. Pieleen meni sekin vaalilupaus. Nyt lupaavat saasteveroa ulkomailta tuotaviin autoihin ja öljyyn.
Eivät pitäneet ainuttakaan lupaustaan.
Muistissa on.
Hyvää faktaa. Jospa joku heräis unestaan.
Valitettavasti ei ne pidä muutkaan. Olisi aika jo tajuta että raha johtaa ei politiikka.
Tuo kaikki johtui silloisesta puheenjohtajasta eli Timo Soinista jolle oma ulkoministerinsalkku oli arvokkaampi kuin yksikään äänestäjille annettu vaalilupaus.
Eipä persut lupauksiaan pitäneet. Mutta en silti äänestä kokoomusta tai Kepua. Ääneni saa tälläkin kertaa joku pienpuolue, esim piraatit tai muutos 2011 (onko tällaisia edes enää?)
Vierailija kirjoitti:
Menee jakoon. Kiitti.
Nythän ne taas jauhavat aivan eri suulla, ja syyttävät näistä teoistaan vain loikkareita, vaikka tosiaan ihan nämä nykyiset ovat se hallituspuolue joka päätöksiä oli tekemässä ja takkia käänsi.
Niinpä, Persuille totuus oli liian raadollinen ja äänestäjät pakenivat vaihtoehtoiseen todellisuuteen.
Siis ymmärsinkö väärin että H-A vaati hallitusohjelman noudattamista ja siksi meni yhteistyö pieleen? Mikä tuossa on vaalilupauksen pettämistä?
Nyt voi persuja äänestää kun Soini&co lähti.
Nämä vanhan suuret puolueet on nyt kyllä niin nähty ja varsinkaan kokoomusta ja keskustaa ei pidä päästää enää yhteenkään hallitukseen suhmuroimaan. Jos siis haluaa, että hyvinvointivaltiosta jää edes jotain jäljelle.
Demareissakin on vikaa enemmän kuin tarpeeksi, mutta kuitenkin vähemmän kuin näissä kahdessa joten se voisi vielä hallituksessa ollakin. Kaveriksi Perussuomalaiset ja kristilliset tuomaan järkeä, kuria ja moraalia turhan leväperäiseen maailmanhalaamiseen ja muuhun lepsuiluun.
Vierailija kirjoitti:
Teille rahanahneille naisille muistutus - hävetkää
Helsingin poliisilaitos
tutkii 94 lapsen seksu aalista hyväksikäyttöä, joista yhdestä tiedotti (siirryt toiseen palveluun)tammikuussa.
Itä-Uudenmaan poliisilaitos
tutkii 91 tapausta, joista ei ole tällä hetkellä uutta kerrottavaa julkisuuteen.
Länsi-Uudenmaan poliisilaitos
tutkii 77 lapsen seksu aalista hyväksikäyttöä, joista yhdessä ulkoma alainen mies on houkutellut Snapchatin kautta 15-vuotiaan kotiinsa.
Hämeen poliisilaitos
tutkii 47 tapausta, joista ainakin kahdessa tekijä ja uhri ovat tutustuneet verkossa.
Kaakkois-Suomen poliisilaitos
tutkii 59 lapsen seksua alista hyväksikäyttöä, joista yhteen tapaukseen liittyy lähes kymmenen uhria ja alkoholin välittämistä.
Lounais-Suomen poliisilaitos
tutkii 126 lapsen seksua alista hyväksikäyttöä, mutta ei tässä vaiheessa kerro tapauksista julkisuuteen.
Sisä-Suomen poliisilaitos
tutkii 135 tapausta, joista lastenkodista karanneen lapsen kahta seks uaalista hyväksikäyttöä.
Itä-Suomen poliisilaitos
tutkii 113 tapausta, joista ei tällä hetkellä ole uutta kerrottavaa julkisuuteen.
Pohjanmaan poliisilaitos
tutkii 72 tapausta, joista ei kerro tällä hetkellä julkisuuteen.
Oulun poliisilaitos
tutkii 132 tapausta, joista yhdeksästä tiedottanut vastikään (siirryt toiseen palveluun) julkisuuteen.
Lapin poliisilaitos
tutkii 41 lapsiin kohdistuvaa seksuaalista hyväksikäyttöä, joista ei kerro julkisuuteen.
Nämä ovat siis pelkästään persujen tekemiä rikoksia.

Häpeä! laitat rahan lasten turvallisuuden edelle
Tuossahan puhutaan puolueen ex-puheenjohtaja Soinista ja nykyisistä sinisistä joille kelpasi ja kelpaa edelleen kaikki mitä kokoomus ja keskusta haluavat.
Uusi puheenjohtaja Halla-aho ja perussuomalaiset enää mahtunut hallitukseen, jossa nämä takinkääntäjät sen sijaan pysyi kuin p*ska junttilan tuvan seinässä.
Soini pääsi Halla-ahon suosiolla ulkoministeriksi, mutta Halla-aho ei mahtunut edes hallitukseen. Perussuomalaiset ei suinkaan jytkyttäneet viime vaaleissa Soinin ansiosta vaan Soinista huolimatta.
Jahas, persuöyhöttäjä taas aktivoitunut, kun pelkää persujen saavan ääniä. Vai teitkö muistakin puolueista tällaisen keskustelun?
Vierailija kirjoitti:
Tuossahan puhutaan puolueen ex-puheenjohtaja Soinista ja nykyisistä sinisistä joille kelpasi ja kelpaa edelleen kaikki mitä kokoomus ja keskusta haluavat.
Uusi puheenjohtaja Halla-aho ja perussuomalaiset enää mahtunut hallitukseen, jossa nämä takinkääntäjät sen sijaan pysyi kuin p*ska junttilan tuvan seinässä.
Mulla meinaa aina tulla tippa housuun, kun saan lukea tätä katkeransuloista tilitystä populistipuolueen hajoamisesta.
Ahdistaako ap, kun keväällä on jytky tulossa ja nyt puikoissa onkin Halla-aho, eikä selkärangaton hillotolppaloinen?
Mites oli Sipilän ja Stubbin lupaus "koulutuksesta ei leikata". Ja heti leikattiin. Ei ole yhtäkään rehellistä puoluetta.
Vierailija kirjoitti:
Ahdistaako ap, kun keväällä on jytky tulossa ja nyt puikoissa onkin Halla-aho, eikä selkärangaton hillotolppaloinen?
Kyllä on ihan just näillä näppäimillä jytky tulossa. Sinun housuusi nimittäin.
Vierailija kirjoitti:
Tuossahan puhutaan puolueen ex-puheenjohtaja Soinista ja nykyisistä sinisistä joille kelpasi ja kelpaa edelleen kaikki mitä kokoomus ja keskusta haluavat.
Uusi puheenjohtaja Halla-aho ja perussuomalaiset enää mahtunut hallitukseen, jossa nämä takinkääntäjät sen sijaan pysyi kuin p*ska junttilan tuvan seinässä.
Ei, vaan nimenomaan persuista.
Halla-aho muuten ajaa vielä oikeistolaisempaa politiikkaa kuin kokoomus, joten miksi sua tämä asia noin järkyttää.