Miksi pitää olla 64 hävittäjää?
Koneiden määrä ei johdu puolustustarpeesta , vaan Suomen ja Neuvostoliiton välisestä rauhansopimuksesta, joka rajoittaa koneiden määrän max 60:een .
Kun NL kaatui nosti Suomi kiintiötä omin päin neljällä perustellen sitä , että aina osa koneista on aina korjaamolla tai huollossa.
Sittemmin 64 on vakiintunut kiveen hakatuksi numeroksi, jota ei sovi muuttaa, vaikka kuinka olis valtakunnassa tärkeämpiäkin rahareikiä
Kommentit (34)
Kaksi laivuetta eli 2X 24 ja 16 koko ajan huollossa. Jotain sinnepäin.
Iso maa ja paljon ilmatilaa. Vähemmän kanssa on turha edes ruveta
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/267357-kenraali-lauri-puranen-taman-ta…
AP on sikäli oikeassa, että kun Hornet-hankinta 80-luvun puolella aloitettiin, se mitoitettiin Pariisin rauhansopimuksen mukaan. Varsinaisia taistelukoneita hankittiin 57 ja koulutukseen 7 kaksipaikkaista.
Mutta hankala määrää on vähentääkään, koska neljän koneen yksiköitä tarvitaan tosipaikan tullen riittävästi kattamaan koko maa, huollossa olevia unohtamatta.
Totta, tuo lukumäärä on vakiintunut kiveen hakatuksi vakioksi rauhansopimuksen pohjalta. Rauhansopimuksenhan saneli silloinen Venäjä eli NL sellaisin ehdoin, että Suomi ei pystyisi missään olosuhteissa itseään tehokkaasti sitä vastaan puolustamaan.
Todellinen tarve tämänkokoisella maalla tällaisessa sijainnissa voisi olla pikemminkin noin kolminkertainen, esimerkiksi 200 taisteluhävittäjää. Lisäksi tarvittaisiin pari-kolme AWACS:ia, rynnäkköpommittajia jokunen kymmentä, kuljetuskoneita tusina ja pari ilmatankkeria. Silloin ilmavoimilla olisi realistisia mahdollisuuksia puolustaa koko maan ilmatilaa vähän pidempäänkin, eli ns. toistaiseksi.
Armeija haluaisi 110-120,ei ole varaa joten 64.
Vierailija kirjoitti:
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/267357-kenraali-lauri-puranen-taman-ta…
AP on sikäli oikeassa, että kun Hornet-hankinta 80-luvun puolella aloitettiin, se mitoitettiin Pariisin rauhansopimuksen mukaan. Varsinaisia taistelukoneita hankittiin 57 ja koulutukseen 7 kaksipaikkaista.
Mutta hankala määrää on vähentääkään, koska neljän koneen yksiköitä tarvitaan tosipaikan tullen riittävästi kattamaan koko maa, huollossa olevia unohtamatta.
Ei hävittajäkauppaa valmisteltu "Hornet mittakaavassa" ennen Neuvostoliiton hajoamista vuonna 1991.

Paitsi että Suomellahan ei ole varaa tämmöiseen. Haluja ei varmaan puutu.
Hauska lukea kun maatiaiset keskustelee asiasta, josta eivät ymmärrä hölkäsen pöläystä.

Hankinnan koko päätettiin jo aiemmin. Varsinainen tarve olisi tosin silloinkin katsottu isommaksi.

Älä muuta sano.
Joku humoristi esitti että 60 hävittäjän kauppoja olisi alettu valmistelemaan vielä Neuvostoliiton ollessa voimissaan. Ei olisi ollut mitän järkeä määränkään suhteen. 60 Mig hävittäjää Neuvostoliitosta?

Siitähän ihmisillä on vahvimmat mielipiteet, mistä heillä on vähiten omaa kokemusta ja koulutusta. Ja ylpeilevät vielä, kun ei ole propagandalla aivopesty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hauska lukea kun maatiaiset keskustelee asiasta, josta eivät ymmärrä hölkäsen pöläystä.
Älä muuta sano.
Joku humoristi esitti että 60 hävittäjän kauppoja olisi alettu valmistelemaan vielä Neuvostoliiton ollessa voimissaan. Ei olisi ollut mitän järkeä määränkään suhteen. 60 Mig hävittäjää Neuvostoliitosta?
Se humoristi oli HX-hankkeen ohjelmajohtaja, kenraalimajuri Lauri Puranen. Silloisessa hankintapaletissa oli kyllä mukana myös Mig-29, mutta ilmeisesti lähinnä näön vuoksi.
Ennen Hornetteja oli Migejä ja Drakeneita ja jotain Viggeneitä. Olisko yhteensä ollu se 60.
Ei sillon uskallettu ylittää 60. Se oli sitä suomettumista
Ei pitäisikään vaan paljon enemmän. Tuo 200 voisi olla hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/267357-kenraali-lauri-puranen-taman-ta…
AP on sikäli oikeassa, että kun Hornet-hankinta 80-luvun puolella aloitettiin, se mitoitettiin Pariisin rauhansopimuksen mukaan. Varsinaisia taistelukoneita hankittiin 57 ja koulutukseen 7 kaksipaikkaista.
Mutta hankala määrää on vähentääkään, koska neljän koneen yksiköitä tarvitaan tosipaikan tullen riittävästi kattamaan koko maa, huollossa olevia unohtamatta.
Ei hävittajäkauppaa valmisteltu "Hornet mittakaavassa" ennen Neuvostoliiton hajoamista vuonna 1991.
Hankinnan koko päätettiin jo aiemmin. Varsinainen tarve olisi tosin silloinkin katsottu isommaksi.
Pistä linkkiä johonkin asiakirjaan missä olisi 80 luvulla Suomi suunnitellut 60 hävittäjän hankkimista? Ainut paikka mistä olisimme voineet sen määrän koneita hankkia olisi ollut Neuvostoliitto ja mitä järkeä olisi ollut laittaa rahaa ihan hukkaan semmoista määrä. Länsimaisia hävittäjiä Suomi olisi uskaltanut hankkia Ruotsista korkeintaan pari kymmentä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta, tuo lukumäärä on vakiintunut kiveen hakatuksi vakioksi rauhansopimuksen pohjalta. Rauhansopimuksenhan saneli silloinen Venäjä eli NL sellaisin ehdoin, että Suomi ei pystyisi missään olosuhteissa itseään tehokkaasti sitä vastaan puolustamaan.
Todellinen tarve tämänkokoisella maalla tällaisessa sijainnissa voisi olla pikemminkin noin kolminkertainen, esimerkiksi 200 taisteluhävittäjää. Lisäksi tarvittaisiin pari-kolme AWACS:ia, rynnäkköpommittajia jokunen kymmentä, kuljetuskoneita tusina ja pari ilmatankkeria. Silloin ilmavoimilla olisi realistisia mahdollisuuksia puolustaa koko maan ilmatilaa vähän pidempäänkin, eli ns. toistaiseksi.
Paitsi että Suomellahan ei ole varaa tämmöiseen. Haluja ei varmaan puutu.
Nimenomaan. Tosin näissä jutuissa tulee usein eteen se viisauden suurin muoto, eli jälkiviisaus. Talvisodan jälkeen alettiin haukkua edellisten hallitusten kirstunvartijoita kun puolustusvoimat oli päästetty säästösyistä ihan retuperälle kaluston(kin) suhteen. Sota tulee aina ja joka tapauksessa tolkuttoman kalliiksi. Niin kalliiksi, että siinä ei jokunen kymmentä "ylimääräistä" lentokonetta pariksi vuosikymmeneksi merkitse yhtään mitään ja on itse asiassa äärimmäisen tuottoisa investointi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hauska lukea kun maatiaiset keskustelee asiasta, josta eivät ymmärrä hölkäsen pöläystä.
Älä muuta sano.
Joku humoristi esitti että 60 hävittäjän kauppoja olisi alettu valmistelemaan vielä Neuvostoliiton ollessa voimissaan. Ei olisi ollut mitän järkeä määränkään suhteen. 60 Mig hävittäjää Neuvostoliitosta?
Se humoristi oli HX-hankkeen ohjelmajohtaja, kenraalimajuri Lauri Puranen. Silloisessa hankintapaletissa oli kyllä mukana myös Mig-29, mutta ilmeisesti lähinnä näön vuoksi.
Missä näin sanotaan?
Kyseessä kiveenhakattu luku, jota ei saa kyseenalaista koska niin vain on aina ollut. Eihän maavoimatkaan ulise, miten koko maan puolustukseen tarvitaan ehdottomasti ne 90-luvun alussa kokoonpanoon vielä kuuluneet 30 prikaatia, vaan ovat kiltisti vähentäneet joukot nykyiseen 3 prikaatiin ja muutamaan taisteluosastoon.
Ilmavoimille riittäisi vallan hyvin n. 50 hävittäjää ja se määrä meille tullaan myös hankkimaan. Tärkeämpiäkin rahareikiä todella löytyy. Ainoastaan siinä tapauksessa mennään vanhalla määrällä, jos hommataan F-35: kyseessä sellainen kone, joka ei missään tapauksessa sovi ainoaksi hävittäjätyypiksi vaan enemmänkin sellaiseksi erikois-iskujoukoksi, ja sen rinnalle tarvitaan kevyempi peruskone. Eli esim. 20 x F-35 ja 40 x Super Hornet + 4 x Super Hornetin ELSO-versio, mistä onkin jo keskusteltu = 64 konetta.
Tiesitkö että Suomessa on NATOn koneita noin 200kpl ja Norjassa niitä on tuhansia, niinpä