Jehovat käy viikottain ovella ,onko se kotirauhan häirintää?
Käyvät ainakin kerran viikossa ovella tyrkyttämässä Vartiotornia. Joka kerta sanon ystävällisesti että kiitos mutta emme ole kiinnostuneet. Tämä alkoi jo viime vuonna ja silloin kiukustuin vanhemmalle herrasmiehelle, ja käynnit loppuivat hetkeksi.
Ahdistaa nuo käynnit ja pelkästään jo tieto siitä että käyvät ovella (ovat jättäneet postilaatikkoon kaikkea lappusia ym.)
Kotirauhan häirinnän määritelmä ei koske ovella kävijöitä. Eli heidän pitäisi siis ängetä sisälle ja olla noudattamatta poistumiskäskyä.
"Tavanomaisia kotirauhan tai julkisrauhan häiritsemistilanteita ovat:
joku menee kutsumatta toisen kotiin eikä suostu lähtemään pois
alun perin kutsuttu vieras ei noudata poistumiskehotusta
kerrostalohuoneistossa pidetään sellaista meteliä, että muiden huoneistojen asukkaiden yöuni häiriintyy
liikkeessä tai virastossa häiriköivä asiakas ei suostu henkilökunnan kehotuksesta huolimatta poistumaan."
Ahdistaa.
Voinko silti tehdä ilmoituksen kotirauhan häirinnästä?
Kommentit (160)
KAtoppa oman paikkakuntasi Jehovantodistajat, soita sinne ja kiellä käynnit! Mä tein niin että kerroin eräälle pariskunnalle, että sanovat siellä toimistolla ettei saa käydä(jakaa lehtisiä. EI ole sen jälkeen käyneet, viimeksi vissiin neljä v sitten! Siis silloin kun sanoin asiasta. HEillä on tapana ettei mennä jos ei toivota.
Et ole kai tehnyt asiaa tarpeeksi selväksi.
Joskus erehdyin ottamaan esitteen ja sen jälkeen kävivät ovella viikottain. Papparaiset vaihtuivat myös komeaan nuoreen mieheen (olin itse nuori nainen) ja kävi kyllä mielessä että kuuluiko se strategiaan 😁
Mulla oli vuosia postiluukun yläpuolella lappu: Ei mainoksia. Emme ole kiinnostuneita uskonnosta. Emme osta mitään.
Joskus joku jehova erehty, jolloin osoitin lappua että "ettekö te osaa lukeakaan?" ja nykäisin oven kiinni.
Meillä loppui ulkopuolisten laukka rappukäytävässä, kun laitettiin numerolukko alaoveen ja vaihdetaan koodi vuosittain.
Vierailija kirjoitti:
KAtoppa oman paikkakuntasi Jehovantodistajat, soita sinne ja kiellä käynnit! Mä tein niin että kerroin eräälle pariskunnalle, että sanovat siellä toimistolla ettei saa käydä(jakaa lehtisiä. EI ole sen jälkeen käyneet, viimeksi vissiin neljä v sitten! Siis silloin kun sanoin asiasta. HEillä on tapana ettei mennä jos ei toivota.
Et ole kai tehnyt asiaa tarpeeksi selväksi.
On se outoa vaikka niille sanottu monesti ovella että ei kiitos, niin vaihtavat vaan toisen parin taas ovelle.
Eipä tässä ongelmaa olisikaan jos pysyisivät kiellon jälkeen pois mutta kun ei.
Vierailija kirjoitti:
Joskus erehdyin ottamaan esitteen ja sen jälkeen kävivät ovella viikottain. Papparaiset vaihtuivat myös komeaan nuoreen mieheen (olin itse nuori nainen) ja kävi kyllä mielessä että kuuluiko se strategiaan 😁
Mitä varmemmin kuuluu.

Kuuluu. Itselleni lähettivät "uusintakäynnille" nuoren huolitellun naiskaksikon. Eivät arvanneet että olisin vastaanottanut mieluummin komeat nuorukaiset. T Jarkko23
Kansalaisaloite alulle joka kieltää ovilla käynnit.
Miksi yleensäkkään avaat oven niille, vai etkö näe ikkunasta ketä siellä on? Meilläkin ramppas näitä jehovia. Ei avattu ovea niille. Nyt ei käy enää kun asutaan kerrostalossa ja alaovessa on koodi. Ei tule kerjäläiset ja jehovat tänne.
Vierailija kirjoitti:
KAtoppa oman paikkakuntasi Jehovantodistajat, soita sinne ja kiellä käynnit! Mä tein niin että kerroin eräälle pariskunnalle, että sanovat siellä toimistolla ettei saa käydä(jakaa lehtisiä. EI ole sen jälkeen käyneet, viimeksi vissiin neljä v sitten! Siis silloin kun sanoin asiasta. HEillä on tapana ettei mennä jos ei toivota.
Et ole kai tehnyt asiaa tarpeeksi selväksi.
Minä soitin sinne paikalliseen päämajaan n. v. 1989, eikä sen jälkeen ole jt:t käyneet ovella, vaikka olemme muuttaneetkin monta kertaa tässä välissä.
Aktivoituvat varmaan taas kun Pääsiäinen lähestyy. Yrittävät kieltää sen vieton.
Jejovan todistajien taivaspaikat ovat olleet jo pitkään täynnä myös orjapaikat. Miksi kukaan kääntyisi uskontoon, jossa ei enää mahdu taivaaseen?
Kerran kävivät ja sanoin ihan suoraan, että seuraavalla kerralla en ole näin ystävällinen, vaan heidän terveytensä voi vaarantua. Eipä ole sen jälkeen tulleet.
Kaikenlainen ovelta ovelle kaupustelu ja tyrkyttäminen pitäisi kieltää yli 18-vuotiailta.
Pitkä tukka, parta ja dimmuborgir t-paita auttoi. Eivät ole sen koommin käyneet.
Esitteitä jaettu jo. Heitin roskiin.
Vierailija kirjoitti:
Esitteitä jaettu jo. Heitin roskiin.
Yksi JT- nainen on aina ystävällinen kun muun uskonnon lapset käyvät virpomassa jne...
Hän ei halua virvottavan itseään mutta antaa aina paperissa olevan suklaapatukan tms lapselle ja sanoo aina, että tämä on sen takia kun olet niin kiva.
Lapset ovat pelkkää hymyä :))
Muu naapurusto ei aukaise oviaan.
Vierailija kirjoitti:
Poliisiasia. Ethän voi tietää ovatko he edes oikeasti jehovia, ja vaikka olisivatkin, eivät saa käydä ovella noin.
Siis täh ? Onko jo rikos soittaa ovikelloa ? Eihän tuo edes häiritse kun kerran viikossa käyvät. Minä olen aina sanonut niin helareille jotka halusi tulla juttelemaan Raamatusta, jehoville ja kyllä mormoneille ettei kiinnosta olen ateisti. En muutenkaan välttämättä nosta itseäni sohvalta kun ovikello soi, jos en odota jotakuta, tutut pistää viestin tai soittaa kun ovat tulossa.
M25 kirjoitti:
Millä perusteella JT:t muuten päättävät talot joissa kiertävät? Olen asunut Savonlinnassa, Rantasalmella ja Kuopiossa enkä ole koskaan saanut heitä vieraiksi.
Sulla on huono säkä. Varmaan on käyty muttet oo ollut kotona.
Oli todella mukavaa kun olin vastasyntyneen kanssa kotona, niin jehovat rimputtelivat ovikelloa yhdeksältä aamulla.
Neljäntenä aamuna saatoin itkupotkuraivareiden kera uhkailla ihmishenkien menetyksillä.
Käyvätkä vieläkin soittelemassa ovikelloa?