Vaihtoehto palvelutalolle kohtuullisen hyväkuntoiselle vanhukselle?
Lueskelin yhtä uutista ja siinä tapauksessa palvelutalo kustansi noin 170 euroa per vuorokausi. Huomattavasti halvemmallahan asuisi hotellissa ja tilaisi vaikkapa osan ruoista omaan hotellihuoneeseen. Jos pari vanhusta sopisivat, että majoittuisivat vaikka samaan kerrokseen, voisivat he pitää neule- tai keskustelukerhoa keskenään siten, että kävisivät toistensa luona/huoneessa "kylässä". Turvaranneke siihen vielä lisäksi varuiksi, tosin hotelleissakin on yleensä päivystys 24/7. Toki se ei huonokuntoisille vanhuksimme toimisi, mutta kohtuukuntoinen saisi siivoukset ja ruoat sitä kautta kätevästi "talon puolesta" ja halvemmalla.
Kommentit (8)
Ja sama juttu vielä jossain hieman lämpimämmässä maassa (esim. Espanjassa), jossa kuitenkin eurooppalainen sosiaaliturva ja halvempi hintataso -> ei kolottaisi kylmä ja ulkoilu olisi helpompaa huonojalkaisellekin.
Toki tuossa kannattaisi sopia parin tutun ihmisen kanssa, että asuisivat lähellä toisiaan vaikka samassa hotellissa ja sopia omistajan kanssa joku kimppadiili. Olisi ainakin mukavampaa kuin rahjustaa jossain ankeassa ylihinnoitellussa suomalaisessa palvelutalossa, jossa vain nyhdetään rahat.
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyvä idea, jos rahaa piisaa. Kunta sitä ei kyllä maksa.
Ainakin niille pirteämmille, jotka itse maksavat elämisensä, se voisi olla hyväkin juttu.
Monessa hotellissa on lisäksi kuntosali ja uima-allaskin. Ja sinne salille voi saada personal trainerin opastamaan. Edelleenkin ne palvelutalojen hinnat ovat niin käsittämättömän suolaisia, että moinen hotelliluksus olisi monessa tapauksessa huomattavasti halvempaa.
Yksityisissä palvelutaloissa voi vuokrata huoneen. Ei tarvitse ottaa palveluja, kun kerran on hyväkuntoinen.
Kohtuullisen hyväkuntoiselle paras vaihtoehto on yleensä oma koti. Sinne saa hankittua juuri ne palvelut mitä tarvitsee.
Vierailija kirjoitti:
Yksityisissä palvelutaloissa voi vuokrata huoneen. Ei tarvitse ottaa palveluja, kun kerran on hyväkuntoinen.
Ok, toki edelleenkin voi olla mukavampaa olla jossain nätissä paikassa hienoilla maisemilla hienossa hotellihuoneessa, johon sisältyy aina se siivouskin ja ruoat (esim. aamiaisen) voi saada huoneeseenkin lisämaksutta. Ennen muinoin jotkut yleisestikin asuivat ns. matkustajakodeissa pidempiäkin aikoja. Lisäksi huoneistohotellissa voisi välillä kokata itsekin.
Ihan hyvä idea, jos rahaa piisaa. Kunta sitä ei kyllä maksa.