Te joiden lapsi oli vauvana ns. vaativa vauva, millainen hänestä tuli isompana?

Pidättyväinen, ennakkoluuloinen, työmyyrä. Päämäärätietoinen, menestynyt ja luova. Introvertti.

Aivan yhtä vaativa on ollut koko elämänsä. On nyt 20v, ja sama jatkuu.

Mm. uhmaikää ja murrosikää ei huomannut, koska hän on ollut koko elämänsä uhmassa ja murrosiässä, noin niin kuin luonteensa puolesta. 

Vierailija kirjoitti:

Aivan yhtä vaativa on ollut koko elämänsä. On nyt 20v, ja sama jatkuu.

Mm. uhmaikää ja murrosikää ei huomannut, koska hän on ollut koko elämänsä uhmassa ja murrosiässä, noin niin kuin luonteensa puolesta. 

Mulla on 6v poika mikä on ollut samanlainen siitä lähtien kun 2v uhma alkoi.

Hyvä koulussa, sinnikäs, vaatii itseltään paljon. Sosiaalisissa suhteissa vähän kömpelö. Harrastuksen parista on onneksi löytynyt samanhenkisiä.

Vierailija kirjoitti:

Aivan yhtä vaativa on ollut koko elämänsä. On nyt 20v, ja sama jatkuu.

Mm. uhmaikää ja murrosikää ei huomannut, koska hän on ollut koko elämänsä uhmassa ja murrosiässä, noin niin kuin luonteensa puolesta. 

Sama täällä, uhmat ja leppoisat vaiheet ovat vaihtaneet pysyvästi paikkaa, eli seesteisiä aikoja on ollut todella vähän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan yhtä vaativa on ollut koko elämänsä. On nyt 20v, ja sama jatkuu.

Mm. uhmaikää ja murrosikää ei huomannut, koska hän on ollut koko elämänsä uhmassa ja murrosiässä, noin niin kuin luonteensa puolesta. 

Mulla on 6v poika mikä on ollut samanlainen siitä lähtien kun 2v uhma alkoi.

Ymmärrän. Koita ottaa rennosti, tulee kaikenlaista vastaan kun lapsi on sen luonteinen. Nyt jo kannattaa opetella itse, ja opettaa lapsele rentoutuskeinoja, sillä sitten kun niitä tarvitsee, lapsi ei niitä otakaan enää vastaan, kun on hypännyt uhmasta suoraan murkuksi :p

Vaativa edelleen. Johtajatyyppiä. Hirmu sosiaalinen eikä oikein osaa olla itsekseen. Vaativa myös itseään kohtaan koulutöissä ja harrastuksessa. Sinnikäs; kun jotain haluaa oppia niin opetteleen niin kauan että oppii (mm. kolme vuotiaana ilman apupyöriä ajo, nykyään 10v harrastuksessa tulevia uusia liikkeitä). 

Erittäin herkkä. Miettii ja pyörittää asioita päässään syvällisesti ja analysoi. Huolestuu herkästi. Ei kaipaa elämäänsä mitään erityisiä jännitysmomentteja, on onnellinen tavallisesta säännöllisestä arjesta. Tykkää puuhailla omiaan ja on luova.

Perfektionisti, hyvin älykäs, sosiaalisesti lahjakas, vaatii paljon niin itseltään kuin muilta. Vauvana oli siis koliikkitapaus ja todella vaativa, lapsena nirso ja uhmaikä kesti pitkään. Johtajatyyppiä alakoulussa, osaamisessa muita edellä. Paljon kavereita, mutta ei läheisiä ystäviä. 

Sain tietää aika hiljattain, että hän nyt yläasteella on kiusannut luokkakaveriaan, ja se järkytti. Ei ole siis edes ns. mennyt kiusaamiseen mukaan isommassa porukassa, vaan ihan kuulemma pahimpien joukossa ja osaltaan ollut jopa aloittamassa tätä touhua. Todella paha olo tästä, hävettää ja suututtaa. Tätä nyt selvitellään koulun ja lapsen kanssa, todella vaikea hyväksyä että on koulukiusaaja. Häntä ei todellakaan ole kasvatettu näin, mutta ehkä hän on ollut aina vähän epäempaattinen kun asiaa mietin. Olen puhunut hänen kanssaan asiasta kotona, mutta on aika umpimielinen ja sitä mieltä, että on toisen "oma vika" kun on niin "id*ootti". Huh. Anteeksi tämä avautuminen aiheen vierestä, mutta olen ihan uudessa tilanteessa. 

vauvana vaativa koliikki vauva ja uhmaikä kesti pitkään.  Edelleen alakoulussa on vaativa ja todella tarkka. Ei johtaja tyyppiä vaan enemmänkin seuraaja.

Vaativa vauva, nyt 6-vuotiaana myös edelleen vaativa, perfektionisti, suorittajaluonne, erittäin kilpailuhenkinen ja päämäärätietoinen. Fiksu ja matemaattisesti lahjakas. Tyttö kyseessä.

Edelleen kova stressaamaan, hermostuu helposti, taipuvaisuutta migreeniin. Muuten nykyään valloittava, utelias, päämäärätietoinen ja verbaalisesti lahjakas. Ihan toisenlainen kuin joviaali pikkusisarensa.

Näiden vastausten perusteella vaikuttaisi siis siltä, että vauvaiän "vaativuus" onkin lapsen luonteen mukaista määrätietoisuutta ja perfektionismia, joka vauvaiässä ilmenee vaativuutena hoitajaansa kohtaan (siinä iässä, kun vauva ei vielä erota olevansa erillinen yksilö). Mielenkiintoista.

Minulla oli sekä kaverillani. Molemmat lapset pomottajia. Poika kasvoi helpommaksi, tyttö äärimmäisen rasittava. Nyt molemmat teinejä.

Vaativa vauva - helppo teini. Näin lupailivat perheneuvolassa 12 vuotta sitten. No, eipä mennyt noin. Taulut tippuvat seiniltä, kun teini pojan voimin paiskoo nyt ovia.

Eli lapsi on sinnikäs, jääräpäinen, pomottava, stressaava, hyvä koulussa, nokkela sanoissaan, sosiaalisesti ei niin lahjakas, mutta luokalla on kavereita ja netissä.

vaativa vauva-vaativa koko ikänsä.

Meillä mennyt noin. Sisarus taas on ollut vähään tyytyväinen koko ikänsä. Kyllä se tietty temperamentti säilyy.

Vauvana vaativa keskimmäisemme on nyt ekaluokkalaisena rauhallinen, harkitseva, määrätietoinen. On myös sellainen perus-positiivinen, mutta välillä jumiutuu murehtimaan jotakin. Ikävöi meitä vanhempia enemmän kuin muut.

Oppi lukemaan viisivuotiaana, nyt suorittaa kolmatta matikkadiplomiaan. Oppii nopeasti, ei toistaiseksi vielä ole turhautunut missään. Ei ole niin kiinnostunut kavereista, vaikka niitä (onneksi) on. Ei ole vietävissä, joustaa tarpeen mukaan.

Meillä on niin päin, että esikoinen joka oli helppo vauva ja taapero, on vuosia ollut perus tyytymätön ja helposti ärsyyntyvä.

Esikoinen on nyt 10v. Hänellä oli vauvana ja taaperona jonkinlainen unihäiriö (paremman termin puutteessa), heräili 3-vuotiaaksi joka ikinen yö useita kertoja kirkumaan. Taaperona pelkäsi/karttoi muita lapsia, lähti toiseen suuntaan jos joku toinen lapsi lähestyi ystävällisesti (tämä oli minusta todella kurjaa). Oli myös varovainen toimissaan, ei koskaan tarvinnut pelätä että juoksee päättömästi autotielle, ja vakava, ei hirveästi hymyillyt. Olin todella huolissani hänen sosiaalisesta kehityksestään. Päiväkodin aloitus oli tosi vaikeaa, oli ahdistunut ja itki siellä ekan vuoden, vaikka aloitti vasta 3v.

Toisaalta vauvana nukkui pitkät päiväunet, ei koliikkia, ei hirveitä itkuja päiväsaikaan.

Nyt hän on, vaikka itse sanonkin, äärimmäisen kiltti, joustava, sosiaalinen, superiloinen ja mukava lapsi. Hyvä koulussa, ei tosin superoppilas mutta hyvä kaikissa aineissa ja vastuuntuntoinen. Hän on oikeasti AINA iloinen ja ilahtuu ihan pienistäkin arkipäivän jutuista, ja todella kiltti, ei ikinä ole tarvinnut vääntää mistään toisin kuin pikkusisaruksen kanssa, vaan tottelee suorastaan mielellään.

Poika on kyseessä.

Vierailija kirjoitti:

Esikoinen on nyt 10v. Hänellä oli vauvana ja taaperona jonkinlainen unihäiriö (paremman termin puutteessa), heräili 3-vuotiaaksi joka ikinen yö useita kertoja kirkumaan. Taaperona pelkäsi/karttoi muita lapsia, lähti toiseen suuntaan jos joku toinen lapsi lähestyi ystävällisesti (tämä oli minusta todella kurjaa). Oli myös varovainen toimissaan, ei koskaan tarvinnut pelätä että juoksee päättömästi autotielle, ja vakava, ei hirveästi hymyillyt. Olin todella huolissani hänen sosiaalisesta kehityksestään. Päiväkodin aloitus oli tosi vaikeaa, oli ahdistunut ja itki siellä ekan vuoden, vaikka aloitti vasta 3v.

Toisaalta vauvana nukkui pitkät päiväunet, ei koliikkia, ei hirveitä itkuja päiväsaikaan.

Nyt hän on, vaikka itse sanonkin, äärimmäisen kiltti, joustava, sosiaalinen, superiloinen ja mukava lapsi. Hyvä koulussa, ei tosin superoppilas mutta hyvä kaikissa aineissa ja vastuuntuntoinen. Hän on oikeasti AINA iloinen ja ilahtuu ihan pienistäkin arkipäivän jutuista, ja todella kiltti, ei ikinä ole tarvinnut vääntää mistään toisin kuin pikkusisaruksen kanssa, vaan tottelee suorastaan mielellään.

Poika on kyseessä.

Lisään että poika on nyt sosiaalisesti tosiaan ihan kuin eri maailmasta kuin taaperona, sellainen kaikkien kanssa toimeen tuleva, jolla on paljon kavereita. Muutos tapahtui 6-7 -vuotiaana.

Typerä ketju. Mihin tällä pyritään?