Miten mies reagoi sun kipuihin synnytyksessä? Tai auttoi sua selviämään kivusta?
Itselläni mies oli ihana tuki synnytyksessä. Kun sattui paljon hän piti kädestä ja lausui ihania helpotuksen sanoja :) esim. Ei hätää kulta, kaikki on hyvin, mä oon tässä sun tukena, sä pystyt tähän. Myös auttoi kaikissa kivunlievityksessä, mites teillä?
Kommentit (22)
Lapsen saaminen ja synnytys olivat ensimmäisiä kriisitilanteita, joihin olimme joutuneet. Tuli kyllä esille ettei miehestä ollut mitään hyötyä tosipaikan tullen. Aluksi ajattelin, että se johtuu siitä ettei hän ensimmäisellä kerralla ymmärtänyt toimia, vaikka etukäteen olisikin asioista puhuttu. Toisella kerralla ei mennyt sen paremmin. Jälkikäteen tajusin ettei miestä olisi kannattanut ottaa kumpaankaan synnytykseen mukaan, sillä siinä tilanteessa ei kaipaa mitään perässä vedettävää kivirekeä.
Mies oli paikalla,se oli suuri apu.Synnytys kesti pitkään,yli vuorokauden olin salissa ja sitä ennen osastolla. Synnäri oli ruuhkainen ja saattoi mennä parikin tuntia ettei kätilö käynyt kuin ovenraossa nopeasti kurkkaamassa miten menee. Olisi ollut vielä kamalampaa ja pelottavampaa olla siellä tuskissaan ihan yksin. Ei mies sitten muuta tehnytkään, mutta en kyllä edes halunnut mitään hierontoja. Paikalla olo riitti hyvin.