Lue keskustelun säännöt.
Miten itse toimisit tällaisen ystävän / tilanteen kanssa?
24.01.2019 |
Olemme olleet vuosikymmeniä ystäviä, mutta nyt ystävyytemme on mennyt sellaiseksi, että hän soittaa, kun hänellä on jokin hätä ja kaipaa minua kuuntelemaan, tsemppaamaan ja vakuuttelemaan, että hän on hyvä äiti lapsilleen (vaikkei tällä hetkellä pysty näitä juuri tapaamaan). Kun tulee ns. nousukausi ja hän on taas oma itsensä, näkee ihmisiä, liikkuu ulkona ja pitää yhteyttä ystäviin - minä en ole yksi näistä. Tuolloin vallitsee täysi radiohiljaisuus, ei viestejä, ei puheluita, ei myöskään vastaa minun viesteihini tai puheluihin mitään. Sitten kun taas tulee vääjämätön romahdus olen minä ensimmäisenä mielessä.
Juu, tiedän, että masennus on sellaista, että kausittain lamaantuu, mutta miksi minä en ole koskaan "soittolistalla" silloin, kun on se hyvä vaihe ja jaksetaan tavata ihmisiä ja olla tekemisissä kavereiden kanssa? Olen se "likakaivo", johon oksennetaan ahdistus ja paha mieli.
Miten itse toimisit tällaisessa tilanteessa? Ymmärrän, ettei näin voi jatkua, koska tämä tuntuu minusta äärettömän epäoikeudenmukaiselta ja pahalta. Näiden hyvien kausien aikana hän tuskin muistaa olemassa oloni, mutta heti kun mieli alkaa olla maassa soi myös minun puhelimeni. Todella ikävä tilanne kaikin puolin.
Kommentit (32)
Vierailija kirjoitti:
Oot sellanen ihminen jolle uskaltaa olla oma itsensä, mutta sitten sun kohtaamisesta tulee ne masennuskaudet mieleen joten ei halua nähdä silloin kun on hyvä olla
Hei kiva tietää. Sitten en tunne enää huonoa omaatuntoa toisesta erkaantumiseen kun sehän on hänelle parempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huonoina aikoina sanoo, että olen paras ystävä, mutta hyvinä aikoina häpeää jopa murteellista puhettani. Huonoina aikoina kertomansa asiat kääntyvät hyvinä aikoina päinvastaisiksi ja minä en muka ymmärrä mitään.
Vuosikausia kestin tätä, mutta nykyään sanon suoraan, mitä ajattelen hänen oikutteluistaan.
Tuollaista se maanis-depressivyys monella on. Kun menee hyvin kaikkea riittää, vaikka kenelle ja kun menee huonosti palataan häntä koipien välissä ”kotiin”. Seuraavan masennusvaiheen kohdalla ehdotat hänelle kunnon hoitoa.
Jos nyt päästät irti huonosta ihmissuhteesta, mieti miten paljon sinulle jää energiaa hyviin ihmissuhteisiin.
Olen katkaissut muutaman huonon ihmissuhteen elämäni aikana, ja voin vakuuttaa, että parempaa tulee tilalle. Ei nyt heti seuraavana päivänä, mutta muutaman vuoden aikana.
Kuulostaa ihan entiseltä hyvältä ystävältäni. Lopetin yhteydenpidon. Nyt mulla on paljon parempi olla. Hyvä, etten itse masentunut ja tajusin muiden ystävien tuella, että parempi vain ottaa etäisyyttä. Eipä ole sen koommin kuulunut hänestä ja hyvä niin. Se negatiivisuus, joka hänen kanssaan käytyjen keskustelujen jälkeen jäi oli välillä todella ahdistavaa. Anna siis olla, oman itsesi takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oot sellanen ihminen jolle uskaltaa olla oma itsensä, mutta sitten sun kohtaamisesta tulee ne masennuskaudet mieleen joten ei halua nähdä silloin kun on hyvä olla
Tämä osui jotenkin juuri naulan kantaan (en ole tuo joka tähän vastasi aiemmin, olen ap.). Tämä selittää myös sen miksi ITSE olen jäänyt häneen kiinni huonosta kohtelusta huolimatta - HÄNKIN on ihminen, jonka kanssa uskaltaa olla oma itsensä heikkouksineen ja huonoine puolineen. Hän myös tietää historiastani kipeitä asioita, joista joskus kävimme keskusteluja (olemme molemmat 90-l lama-ajan lapsia, joiden perheet hajosivat tuolloin ym.).
Tässä siis selitys myös sille, miksi MINÄ jumitan. Kiitos sulle osuvasta näkökulmasta, tätä kannattanee jäädä työstämään.
Hei ap, oletkin saanut jo monta näkökulmaa.
Itse palaan vielä hetkeksi siihen, että olet kertonut hänelle tästä ja ilmaissut tunteesi, että sinusta ei ole ok, että vain hädässä soitetaan ja hyvällä hetkellä ei. Ystävä kertomasi mukaan ilmaisi, että hänellä on vaikeaa ja itki. Mutta mitä sen jälkeen tapahtui? Oletan, että lohduttelit häntä, olet varmasti ilmeisen hyvä antamaan emotionaalista tukea. Mutta palasitko sen jälkeen enää omaan tarpeeseesi vastavuoroisuudesta? On selvä, ettei itkun/tunnekuohun juuri ollessa päällä keskustelua oikein voi käydä toisesta näkökulmasta, mutta sen jälkeen kyllä.
Tällä kysymykselläni lähinnä tarkoitin, että pidätkö kiinni omista tarpeistasi vai luovutatko niistä ja annat toiselle tilaa oman jaksamisen kustannuksella? Tilannetaju tietenkin huomioon ottaen kannattaisi ehkä vielä kerran ottaa asia puheeksi, sillä kirjoittamasi perusteella minulle tuli vaikutelma, että et haluaisi niinkään luopua koko ihmisestä, vaan haluaisit suhteesta reilun ja vastavuoroisen. Jospa vielä kerran ottaisit asian puheeksi, perääntymättä, ja tekisitte jotain sopimusta/suunnitelmaa, miten jatkossa ystävyyden vastavuoroisuuteen panostetaan. Esim soitetaan joka sunnuntai toiselle tms. Miltä kuulostaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
KirkkoSisko kirjoitti:
Hei ap, oletkin saanut jo monta näkökulmaa.
Itse palaan vielä hetkeksi siihen, että olet kertonut hänelle tästä ja ilmaissut tunteesi, että sinusta ei ole ok, että vain hädässä soitetaan ja hyvällä hetkellä ei. Ystävä kertomasi mukaan ilmaisi, että hänellä on vaikeaa ja itki. Mutta mitä sen jälkeen tapahtui? Oletan, että lohduttelit häntä, olet varmasti ilmeisen hyvä antamaan emotionaalista tukea. Mutta palasitko sen jälkeen enää omaan tarpeeseesi vastavuoroisuudesta? On selvä, ettei itkun/tunnekuohun juuri ollessa päällä keskustelua oikein voi käydä toisesta näkökulmasta, mutta sen jälkeen kyllä.
Tällä kysymykselläni lähinnä tarkoitin, että pidätkö kiinni omista tarpeistasi vai luovutatko niistä ja annat toiselle tilaa oman jaksamisen kustannuksella? Tilannetaju tietenkin huomioon ottaen kannattaisi ehkä vielä kerran ottaa asia puheeksi, sillä kirjoittamasi perusteella minulle tuli vaikutelma, että et haluaisi niinkään luopua koko ihmisestä, vaan haluaisit suhteesta reilun ja vastavuoroisen. Jospa vielä kerran ottaisit asian puheeksi, perääntymättä, ja tekisitte jotain sopimusta/suunnitelmaa, miten jatkossa ystävyyden vastavuoroisuuteen panostetaan. Esim soitetaan joka sunnuntai toiselle tms. Miltä kuulostaa?
Kiitos kommentista. Keskustelu varmasti on aina hyvä idea. Olen vaan tullut yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että jotenkin ystäväni löytää aina sen marttyyrin viitan, jonka vetää ylleen jos kysyn aiheesta. Tämän lisäksi hän on erittäin spontaani (nykyään vielä entistäkin enemmän), joten kaikki sovittu pystytään aina hyvin vedenpitävällä selityksellä kumoamaan (kun oli niin kipeä maha / kun olin valvonut koko yön / kun mun ahdistus oli niin valtava, etten pystynyt edes puhelinta pitämään kädessä / jne..). Näitä on vuosien varrella kuultu ja taas kuultu lisää.
Muistan aikanaan, kun hänen silloinen aviomiehensä tokaisi ystävälleni jonkun riidan yhteydessä: "olet epäluotettava!". Muistan miettineeni, että onpa tökerösti sanottu mieheltä, eikä kuvaa ystävääni yhtään! Nyt ymmärrän tuon yksittäisen kommentin - ystäväni ei ole epäluotettava siinä perinteisessä mielessä, että tekisi jotain "petollista" tyyliin aloittaisi suhteen toisen miehen kanssa tms. vaan nimenomaan sillä tavalla, ettei ennalta sovittuihin asioihin voi ikinä luottaa, koska aina voi tulla se "ylitsepääsemätön" ongelma (mikä se sitten sillä kerralla onkaan), jonka vuoksi hän ei kykene pitämään luvattua ja sovittua.
Syyt ovat usein lapsenomaisia - kun mun maha oli niin kipeä... Tyyliin en pystynyt menemään töihin ja soitin että olen kipeä, kun mun pohje kramppasi lähteissä / olin niin superväsynyt.. Eli tuo ehdottamasi ennalta sopiminen ei hänen kanssa tule ikinä toimimaan.
Helppo on huudella sivusta kun itsekään en ole näin toiminut, mutta tekisin just niin että sivuuttaisin jatkossa kaverin ongelmat ja puhuisin muita juttuja, mielummin ehkä arkisia.
Mulla on samantyylinen kokemus. Kaveri otti välillä tiiviisti yhteyttä mutta oli aikoja jolloin ei edes vastaillut viesteihini. Muistan kun kaveri taas vuodatti pitkän tarinan ongelmiaan, josta mullakin oli kokemus. Aloin kertomaan sitten omaa tarinaani, ja kaverin ilme valahti ja hän muuttui poissaolevaksi. Eikä tasan kuunnellut. Siinä tajusin että en ole hänelle kovin paljoa muuta kuin terapeutti ja tukipylväs. Vaikenin ja palasin kuuntelijan rooliin.
Viimeksi kaveri teki oharit. Itse pari päivää ennen soitti ja ehdotti tapaamista. Laiton tapaamispäivänä viestin jossa kysyin missä tapaamme ja monelta. Viestin luki mutta ei vastannut. Kuulin että oli samana iltana ollut yhden toisen kaverin kanssa liikenteessä. Ärsyttää ja tekis mieli sanoa suoria sanoja, mutta olkoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos olet kerran jo asiasta yrittänyt keskustella ilman mitään vaikutusta, niin kannattaa antaa olla. Tuollaisen kaverin kanssa pahoittaa turhaan jatkuvasti mielensä. Hän ei ole sen arvoinen.
Minulla oli vuosia tuollainen " ystävä" joka aina kertoi huolistaan ja vaikeuksistaan minulle, mutta kaikki mukavat asiat tehtiin toisten kanssa. Heräsin tähän vasta kun minulle itselle tuli vaikea tapahtuma ja hänellä ei ollut aikaa kuunnella ystävänä minua. Lopetin yhteydenpidon ja jäi yksi negatiivinen asia elämästä pois.
Oot sellanen ihminen jolle uskaltaa olla oma itsensä, mutta sitten sun kohtaamisesta tulee ne masennuskaudet mieleen joten ei halua nähdä silloin kun on hyvä olla