Mitä velvollisuuksia on parisuhteessa?
Kun kaksi aikuista ihmistä on yhdessä ja ei ole lapsia?
Ystäväni sanoi minulle, että en voi ryhtyä parisuhteeseen, kun kerroin että en halua elämääni yhtään enempää velvollisuuksia, kun mitä tulee työstä ja kahdesta koirasta.
Mitä velvollisuuksia tulee kahden aikuisen ihmisen suhteesta?
Kommentit (3)
Sehän riippuu sopimuksesta.
Täällä meillä on käyty keskustelua viime aikoina siitä, löytyykö yhteinen sävel vai jatkaako kumpikin omille teilleen. Vuosien jälkeen kävi ilmi, että käsitykset ja odotukset poikkesivat toisistaan aikalailla.
En koe asioiden keskustelemista, enkä seksiä velvollisuudeksi ja reissukaverin puuttuessa nimenomaan parisuhteeseen haluaisinkin, mutta yhteinen arki saattaa kyllä kohdallani tuoda ongelmia.
En piittaa kenenkään sukulaisista, enkä siitä että pitäisi miettiä onko toisen nälkä. Ikinä ei kukaan mies ole minulta kysynyt onko minun nälkä, vaan se on ikäänkuin ollut minun tehtäväni miettiä. Lapsista kyllä kovasti tykkään, mutta en halua alkaa niistä huolehtimaan.
Haluan siis vain kirsikat kakun päältä :)
Puolison työmurheiden kuunteleminen, keskustelu asioista taivaan ja maan väliltä, ruuan laittaminen molemmille, hankintojen yhteinen suunnittelu ja sopiminen, seksi ja läheisyys (toki nämä tulee itsestään, ei tarvitse erikseen murehtia, tykkäät varmasti), joudut antamaan periksi omista jäykkäniskavaatimuksista kuten vaikka vessapaperin asento telineessä, astioiden järjestys pesukoneessa tms. Pyykkiä peset molemmat huomioon ottaen, matkat ja reissut pitää istua yhdessä alas ja katsoa sopivat ajat jne. Joudut siis ottamaan kumppanin huomioon kutakuinkin kaikessa. Onneksi tuo kaikki on vaivansa väärti, ja ihana parisuhde korvaa kaiken tuon mitättömän vaivannäön.