Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Onko täällä muita, jotka ei oo koskaan saanu orgasmia?

Vierailija
19.01.2019 |

Olen 20v nainen ja kokeilin itsetyydytystä ensimmäisen kerran yläasteikäisenä. En tykännyt, joten en sitä tehnyt moneen vuoteen. Seksiä harrastin ensimmäisen kerran 16-vuotiaana sen aikaisen poikaystävän kanssa. Seksi oli hyvää, mutta en saanut koskaan orgasmia. Erosimme vuoden jälkeen ja minulla oli muutama yhden illan juttu. Kenenkään kanssa en saanut orgasmia. Aloin seurustelemaan nykyisen kumppanin kanssa, jonka kanssa minulla on ollut elämäni parasta seksiä. En ole kuitenkaan hänenkään kanssa saanut orgasmia. Kokeilin vuosi sitten uudestaan itsetyydytystä ja sen jälkeen olen tehnyt sitä lähes viikottain. En ole kuitenkaan onnistunut saamaan orgasmia. Olen katsonut pornoa, kokeillut vibraattoria, kosketellut klitorista seksin aikana, ja tehtyt kaikkeni, että voisin joskus saada orgasmin. Välillä pääsen siihen asti, että tulee pieniä supistuksia ja tärinää, mutta se loppuu yhtäkkiä ennen orgasmia, eikä sen jälkeen tee enää mieli jatkaa. Pitääkö luovuttaa vai onko teillä joku keino, miten voisin saada orgasmin? Antakaa vaikka vertaistukea tai vinkkejä, mitä vaan. Seksi on kivaa ilman orgasmiakin, mutta haluaisin silti kokea sen joskus.

Kommentit (21)

Vierailija
1/21 |
19.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ole ihan samassa tilanteessa mutta voin samaistua. Minullekin on vaikeaa saada orgasmia. En saa orgasmia mitenkään muuten paitsi itse vibraattorilla tyydyttämällä, ja silloinkin saan vain "pieniä" orgasmeja. Eli siis tunnistan saavani orgasmin, koska se on sellainen selkeä kiihotuksen laukeamisen tunne, vagina supistelee tahattomasti ja sen jälkeen kiihotus laimenee hetkellisesti. Mutta kokemus ei koskaan ole mikään järisyttävä ja palaudun siitä uuteen kiihotuksen tilaan ehkä noin 15 sekunnissa.

En siis ole koskaan kokenut sellaista orgasmia, että jäisin täysin raukeana ja tyydytettynä sängylle makaamaan. Saan vain tuollaisia medium-orgasmeja, joiden jälkeenkin "jää nälkä". Yleensä kun itsetyydytän, niin saatan tuottaa itselleni vaikka viisi tuollaista pientä orgasmia. Sen jälkeen vain lopetan, kun alkaa jo turhauttaa eikä se siitä suuremmaksi muutu.

Haluaisin siis kokea sellaisen järisyttävän, täydellisen tyydytyksen tuovan orgasmin, mistä kuulee puhuttavan. Miehen kanssa en minäkään ole koskaan saanut orgasmia, vain itsetyydyttäessä ja silloinkin tosiaan vain vibran avulla. Esim. sormin hieroen en saa. Vinkkejä lukisin itsekin mielelläni. Ja tsemppiä aloittajalle. Olen itse 25v. nainen.

Vierailija
2/21 |
20.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen 35 vuotias nainen ja en ole ikinä saanut yhdynnässä orgasmia.ainoastaan noita edellä mainittuja pieniä orgasmeja saan suihkulla tai vibraattorilla. Ja siihenkin menee aikaa.kyllä se tässä iässä on jo alkanut kaivelemaan ja kovasti haluaisin saada ja vielä niin että mieheni olisi mukana.mutta kun ei niin ei.ja mieheni ei ole kovin innokas edes yrittämään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/21 |
20.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kun nuorena  parikymppisenä tapasin vaimoni hän ei ollut saanut koskaan orkkua ja piti itseään kylmänä.  Sitä en tiennyt silloin. Halusin tehdä ihastukseeni hyvä vaikutelman, joten pitkitin naimaan  ryhtymistä ja ainostaan suukoteltiin ja sormetettiin ahkerasti. Reilun kuukauden jälkeen hän oli niin kuumana että vaatimalla vaati naimista. Siitä huolimatta harrastimmen ensin pitkän esileikin suutelemalla ja sormettamalla ja kun hänellä himot keitti yli kävin hakemassa kumin.  Edellisellä kerralla olin valehdellut, ettei ollut mukana.  Kun sitten vihdoin viimein työnsi kaluni syvälle sisään, hän tarttui pillullaan kalusta kiinni ja kietoi jalat ympärilleni lukkoon. Siitä eteenpäin oli pelkkää ilotulitusta kun hän tuli rajusti.  Otin tuosta opikseni ja sitä lähdin aina siitä eteenpäin pyydystämään.  Eli aina ensin esileikkejä niin kauan, että hän ja pillu varmasti haluaa kalua sisäänsä. Hyvin on  toiminut ja saatu nauttia megaorkuista.

Miesten pitäisi oikeasti panostaa naisensa orkkuihin. Monet miehet eivät ymmärrä mistä nautinnosta  jäävät paitsi. Mikään ei ole miehelle niin hienoa kuin rajusti kalua puristava pillu ja naisen halu syödä mies elävältä. Jos sitä ei ole päässyt kokemaan, kannattaa miesten harjoitella.

Vierailija
4/21 |
21.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Enpä usko edellistä fantasiaa.

Tavatessani vaimoni hänellä oli sama tilanne. Ratkaisu oli G-piste. Sen hierominen suuseksin aikana toimii liiankin hyvin. Edelleen. Tosin nyt hän saa jo muutenkin.

Vierailija
5/21 |
21.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei ollut fantasiaa vaan todellisuutta. G-pisteen ja muidenkin erogeenisten pisteiden hierominen on tullut opeteltua sen jälkeen.. Pakkokin ollut opetella, kun vuosien mittaan ensijännitys ja kiima laimennut.  Mutta edelleen hyvän seksin edellytys on ollut vaimon kuumottaminen ennen seksiä ja seksin aikana. Hyvin suunniteltu ja toteutettu on puoliksi saatu orkku. Tuskin vaimoni on erilainen, kun vaatii kuumotusta, himon herätystä ja esileikkejä seksiin.  Itse olen aina valmis partiolainen, joten minun herätykseeni riittää vaimon kiima ja herääminen. Vaimon suuseksi orkku = kivikova kalu. Toisaalta kun on hyvään tottunut, niin jos en saa vaimon himoja heräämään syystä tai toisesta, ei herää omatkaan himot. Silloin siirretty seksi toiselle päivälle. Onneksi hyvin harvoin.

Vierailija
6/21 |
21.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vuosia oli, ettei, joskus sit on sattunu tuleen vastaan et ton kans saakin. En oo siis nk. automaatti; vaatii hiukan enemmän töitä - ja itse en vaan saa yksin. Se isoin jää puuttumaan ainakin omilla avuilla; exmies vähän pelkäsi käsittääkseni jos saankin - varmaan omista syistään kylläkin.

Ja mulla on voinu olla vuosiakin välissä, et olen ollu lähellä; mutta ei silti ole sitä itseään tullut. Varmaan se joskus helpottaa..

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/21 |
21.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

entäpä  oletko koleillut takaapäin penetroituessa anaaliin samalla klitorista räpelletään sormin, sillä ainakin eräs sai takuu orkun

Vierailija
8/21 |
21.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

WhEv kirjoitti:

Vuosia oli, ettei, joskus sit on sattunu tuleen vastaan et ton kans saakin. En oo siis nk. automaatti; vaatii hiukan enemmän töitä - ja itse en vaan saa yksin. Se isoin jää puuttumaan ainakin omilla avuilla; exmies vähän pelkäsi käsittääkseni jos saankin - varmaan omista syistään kylläkin.

Ja mulla on voinu olla vuosiakin välissä, et olen ollu lähellä; mutta ei silti ole sitä itseään tullut. Varmaan se joskus helpottaa..

Olet ilmeisesti samanlainen kuin vaimoni .  Vaimonikaan ei ole koskaan saanut yksin, ei kuulemma tunnu miltään. Siten orkut ulkoistettu mulle. Hitaasti lämpenevä dieseli, mutta kun lähtee käyntiin, niin orkun voima on jäätävä.  Silloin nuorena kun häntä piinasin, löysin ilmeisesti vahingossa pandoran lippaan ja keinot jotka aukaisi hanat.  Opin sitä aina hakemaan ja lukemaan hänen reaktioitaan mistä orkun milloinkin saa ulos.  Pitkässä juoksussa varmasti helpottanut, että hänkin on voinut luottaa minuun ja voinut heittää aivot narikkaan.  Mutta aina vaatinut vähän pidempiä esileikkejä ja jos orkku ollut jumissa, mennyt helpostikin puolituntia ja sittenkin saanut keksiä kaikkea maan ja taivaan väliltä, että lähteen käyntiin. Minä taas jäin kiinni hänen orkuistaan. Niihin ei kyllästy ikinä.  Kun silloin kerran pääsin makuun on vaimo saanut orkkuja käytännössä aina.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/21 |

Täytyy myöntää että katkeruus alkaa jäytää kun näitä ihania juttuja lukee.oma mies ei voisi vähempää vaivautua minun nautintoni eteen tekemään mitään.esileikkiä ei ole ollenkaan.ja tarvitsisin kunnon lämmittelyä mutta kun ei kiinosta.kyllä on välillä käynyt mielessä kuinka ihanaa olisi edes kerran kokea se kun mies haluaisi oikeasti antaa minulle orgasmin ja nautintoa eikä aina toisinpäin.

Vierailija
10/21 |
21.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sääli sinun vuoksesi, mutta miehelläsikään ei ole mitään tajua mistä kaikesta hän itse jää paitsi.  Kaikkien miesten päiväuni on kiimainen miehen kalua sisäänsä  vaativa ja haluava nainen.  Nainen joka on sulaa vahaa miehen alla.  - No, miksei siitä omasta naisesta sitten kaiveta sitä eläintä ulos. Sitä  ihmetellyt aina.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/21 |
22.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

WhEv kirjoitti:

Vuosia oli, ettei, joskus sit on sattunu tuleen vastaan et ton kans saakin. En oo siis nk. automaatti; vaatii hiukan enemmän töitä - ja itse en vaan saa yksin. Se isoin jää puuttumaan ainakin omilla avuilla; exmies vähän pelkäsi käsittääkseni jos saankin - varmaan omista syistään kylläkin.

Ja mulla on voinu olla vuosiakin välissä, et olen ollu lähellä; mutta ei silti ole sitä itseään tullut. Varmaan se joskus helpottaa..

Olet ilmeisesti samanlainen kuin vaimoni .  Vaimonikaan ei ole koskaan saanut yksin, ei kuulemma tunnu miltään. Siten orkut ulkoistettu mulle. Hitaasti lämpenevä dieseli, mutta kun lähtee käyntiin, niin orkun voima on jäätävä.  Silloin nuorena kun häntä piinasin, löysin ilmeisesti vahingossa pandoran lippaan ja keinot jotka aukaisi hanat.  Opin sitä aina hakemaan ja lukemaan hänen reaktioitaan mistä orkun milloinkin saa ulos.  Pitkässä juoksussa varmasti helpottanut, että hänkin on voinut luottaa minuun ja voinut heittää aivot narikkaan.  Mutta aina vaatinut vähän pidempiä esileikkejä ja jos orkku ollut jumissa, mennyt helpostikin puolituntia ja sittenkin saanut keksiä kaikkea maan ja taivaan väliltä, että lähteen käyntiin. Minä taas jäin kiinni hänen orkuistaan. Niihin ei kyllästy ikinä.  Kun silloin kerran pääsin makuun on vaimo saanut orkkuja käytännössä aina.

Dsl kuvaa kyllä aika hyvin. Ja kun lasketaan mulle vielä sekin, että todennäköisesti aiemmassa elämässä törmännyt tismalleen vääriin ihmisiin niin se luottamus onkin sitten kiven alla - pitkässä juoksussa. Hetken pystyy heittäytymään, mutta vaatii aikalailla itsestäkin sitä. Eli ainakin avioliitossa puuttui pitkäjänteisyys kiinnostus minun "hyvään olooni" puuttui. Olen jossain varmaan asian syvimmän ongelman jo sanonut niin tässä en sitä sen enempää.

Ehkä, jos joskus uuteen parisuhteeseen päädyn se vastapuoli sitten on jotain muutakuin ex. Ei sitä vähän päälle 20:nä silloin tiennyt ja tuntenut niin itseään kuin nyt tuntee.

Vierailija
12/21 |
22.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse sain yli 30 vuotiaana ekan orkkuni ja olo oli aika orpo, en ollut yli kymmeneen vuoteen enää edes kokeillut, koska luulin sen olevan mahdotonta. Tietoakaan aiheesta ei kauheasti löydy, tuntui että olin ainoa maailmassa. Se, ettei ole koskaan saanut orkkua, tarkoittaa lähes aina kaikille muille sitä ettei ole saanut yhdynnässä tai suuseksissä tms toisen ihmisen kanssa (kuten tässäkin ketjussa vastauksista huomaa), mutta kukaan ei tunnu ymmärtävän sellaista, joka ei edes tiedä miltä orkku tai sen lähellä oleminen tuntuu, kun ei sitä yksinkään ole koskaan kokenut.

Mutta tosiaan, suosittelen ostamaan ns. ilmanpaineella toimivan klitoriskiihoittimen (esim Satisfyer), sillä sain itse tämän ihmeen tapahtumaan ja kovassa käytössä on sen jälkeen ollutkin ;) tavallisilla vibroilla ja kiihoittimilla joita olin aiemmin kokeillut en tehnyt yhtään mitään, saati omilla sormilla, tosin nyt kun tuon orgasmin taidon on oppinut, ei ihan mahdoton ajatus että sen saisi muillakin tavoin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/21 |
22.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Satisfyerille vahva suositus myös täältä! Niitäkin on eri malleja mutta kaikki toimivat minulla t. "vaikeammin saava"

Vierailija
14/21 |
23.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

nuo supistukset ja tärinä on se orgasmi! Ja varsinkin, jos sen jälkeen tekee mieli lopettaa. En mä ainakaan supistele tai tärise kuin orgasmin aikana.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/21 |
24.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei minunkaan vaimoni ole saanut kunnon orgasmia koskaan. Raskaana ollessa tuli sellaisia mikro-orkkuja. Aikojen kuluessa hänen halunsa hiipuivat ja vaihdevuodet lopetti seksin kokonaan. Nyt on pidetty kuivaa kautta 6vuotta. Orkuissa on se seksin voima.

Vierailija
16/21 |
24.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sääli sinun vuoksesi, mutta miehelläsikään ei ole mitään tajua mistä kaikesta hän itse jää paitsi.  Kaikkien miesten päiväuni on kiimainen miehen kalua sisäänsä  vaativa ja haluava nainen.  Nainen joka on sulaa vahaa miehen alla.  - No, miksei siitä omasta naisesta sitten kaiveta sitä eläintä ulos. Sitä  ihmetellyt aina.

Tuo on vale että kaikkien miesten päiväuni on kiimainen kalua sisään vaativa ja haluava nainen..

Em aiheuttaa miehessä kuin miehessä ihan päinvastaisen reaktion. Kalu ei toimi tai aletaan väittelemään seksiä ja lopuksi haukutaan hulluksi ja minä vattu sua vaivaa seksihulu nymfo.

Niin ja oikeasti vain normaali seksistä pitävä ja voimaa saava nainen.

Vierailija
17/21 |

Luulenpa että hän tarkoittaa sellaista oravapillu-efektiä, joka tuntuu miehestä melkoisen mukavalta. Siihen eivät vaan kaikki pysty ja nekin jotka pystyvät, ei onnistu aina tai onnistuu vain harvoin.

Vierailija
18/21 |

No se nyt on parasta kaikista. Itsellä sattui kyllä hyvä tuuri, koska juuri tuon oravan onnistuin houkuttamaan. Onnistui vuosia aina naidessa. Nykyisin vanhemmiten oravan saa ainoastaan suuseksillä toisinaan heräämään. Mutta kultaiset on muistot ja toive jos vieläkin vaimo sellaisen naidessa saisi. Parasta mitä mies voi kokea.

Vierailija
19/21 |

Siitä olen saanut nauttia vain yhden kerran oikein kunnolla.

Siinä ei normiorkut kyllä riitä ollenkaan, orava vaatii ainakin meillä jotain täydellistä ajoitusta ja kuun asentoa onnistuakseen edes puolittain. Ja liikaa jos vaimolle antaa etumatkaa niin siltä on taju kankaalla ja pillu kuin messuhalli. Pane ja nauti siinä sitten :(

Vierailija
20/21 |
24.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä kävi silleen hassusti, että mulla on vielä iso ja paksu kalu. Kun orava hirtti kunnolla päälle, niin olin aina täysin nalkissa. Sen mankelin jälkeen ei ole  haitannut yhtään että  armoton puristus lakkasi. Sen jälkeen pystyi vasta ampumaan mällit. Vaimolla ollut nuoresta pitäen ilmeisesti ylikireät lantionpohjan lihakset ja vähän pieni pillu minulle.  Onneksi kumminkin ne nalkit aina laukesi, ettei jääty jumiin.  Ekat parikymmentä vuotta oli pelkkää ilotulitusta kun hän sain aina naidessa orkkuja. Ne olleet aina niin hemmetin kokonaisvaltaisia, syönyt elävältä. Vieläkin alkaa panettaa kun muistelee.  Ei ole tullut vieraissa käytyä. Viimeiseen kymmeneen vuoteen ei ole oravaa montaa kertaa löytynyt, viimeiseen viiteen ei kertaakaan. Normi orkkuja saanut edelleen, muttei ne ole siellä päinkään kuin kunnollinen orava-efekti.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi yhdeksän seitsemän