Kun ystävä on ns. energiasyöppö...
Miten hänelle voisi ilmaista ilman että hän suuttuu ja loukkaantuu, että minusta hänen kanssaan keskusteleminen on usein tosi kuormittavaa. Joka kerta kun näemme tai puhumme puhelimessa, hän avautuu ongelmistaan ja vastoinkäymisistään tosi kiihkeästi, pitkään ja jauhaa samaa asiaa moneen kertaan. Kaikki ihmiset ovat aina häntä vastaan ja häntä kohdellaan törkeästi joka paikassa. Hän jää näihin kaltoin kohteluihin jotenkin jumiin ja tilittää samoja asioita uudestaan ja uudestaan. Jos ehdotan jotain ratkaisua / parannusta tilanteeseen, niin se ei käy koska X ja Y. Olen huomannut, että hän tarvitsee lähinnä kuuntelijaa, jolle vuodattaa ongelmansa, eikä halua kuulla esim. vaihtoehtoista näkökulmaa asioihin.
Nyt hän on loukkaantunut siitä, etten aina jaksa vastata hänen puheluihinsa tai nähdä. Minulla on keskivaikea masennus ja kuormittava työ, joten ei vain yksinkertaisesti ole voimavaroja. Mutta hän ei hahmota sitä, vaan hänen mielestään olen epäreilu, kun minulta ei edes muutamaa minuuttia liikene illasta hänen kanssaan puhumiseen. Miksi sitten olen hänen kanssaan tekemisissä? Hän on lapsuudenystäväni ja meillä on pitkä yhteinen historia, ja tuntuisi tosi pahalta vain katkaista välit kaiken jälkeen. Meillä on myös tosi hauskaa yhdessä, sitten kun hän on saanut vuodatettua ongelmiaan tarpeeksi, että voidaan puhua muustakin...
Mitä te tekisitte tai olette tehneet vastaavassa tilanteessa? Miten ystävälle voi sanoa, että en jaksa kuunnella huoliasi? Miten voin pyytää häntä kertomaan ongelmistaan vähän lyhyemmin ja tiivistetymmin, ja että kerralla tulee kyllä selväksi mistä on kyse, ei tarvitse paasata samasta asiasta useaan otteeseen...
Kommentit (29)
Puhutaanko jostain muusta välillä, musta tuntuu että itsekin kaipaisit vähän vaihtelua juttuihin kun ei tämä vaikuta johtavan mihinkään tms. Minkä kivan ohjelman näit viimeksi, mitä ajattelet kun lehdessä sanottiin, huomasin eilen ihanan puseron kaupassa X sopisko mulle, kävin hiihtämässä, Y sanoi uudestä autosta että, joko kissasi on oppinut syömään ruokaa Z...
Ei se kuule auta kuin sanoa suoraan. Opettele vetämään omat rajasi.
Tässä koko yhteiskuntamme ongelma, olemme kaikki niin kuormittuneita, väsyneitä tai masentuneita ettei voida enää sietää toisiaamme olemassaolo, sitten ihmetellään yksinäisyyttä ja miksi syntyvyys on romahtanut.
Minä jouduin lopettamaan pitkällisen harkinnan jälkeen pitkän "ystävyyden "(+rasittava työ myös). Ihan hauskaahan meilläkin välillä oli, kaiken ihmissuhdeanalysointien ja itsetilitysten kuulemisen jälkeen.
Mutta sekään ei korvannut kaiken muun elinvoiman valjastamista lähes vain tähän ihmissuhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Minä jouduin lopettamaan pitkällisen harkinnan jälkeen pitkän "ystävyyden "(+rasittava työ myös). Ihan hauskaahan meilläkin välillä oli, kaiken ihmissuhdeanalysointien ja itsetilitysten kuulemisen jälkeen.
Mutta sekään ei korvannut kaiken muun elinvoiman valjastamista lähes vain tähän ihmissuhteeseen.
Niin tiedän mistä puhut. Minulla myös energiasyöppö kaveri joka analysoi ja tilittää ongelmiaan ihan jatkuvasti. Voimat siinä loppuu. Mietin että miten jotkut ihmiset kehtaavat toimia noin. Itse en kehtaisi.
Niin, ei kai se auta kuin sanoa suoraan. Mutta miten ihmeessä muotoilen asian niin, ettei hän loukkaannu? Vai onko tässä olemassa ees hyviä vaihtoehtoja, välit menee joka tapauksessa?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Niin, ei kai se auta kuin sanoa suoraan. Mutta miten ihmeessä muotoilen asian niin, ettei hän loukkaannu? Vai onko tässä olemassa ees hyviä vaihtoehtoja, välit menee joka tapauksessa?
Ap
Ei ole hyviä vaihtoehtoja olemassa. Et itsekään haluaisi kuulla toisilta, että juttusi rasittavat.
Ootko niitä ihmisiä joilla pitää aina olla hauskaa kun nähdään. Kai tajuat ettei niin voi joka kerralla olla kun näkee. Ystävyyteen kuuluu myös jonkin verran sitä että pitää kuunnella huolia. En laske sellaisia edes ystäviksi joiden kans pidetään kaiken aikaa vaan kivaa.
Ei ole hyviä vaihtoehtoja.
Ehkä löydätte yhteyden uudelleen, kun molemmilla on parempi tilanne.
Ehkä hän ei kaipaisi ratkaisuja eikä kuuntelijaa vaan sen, että joku "tunnustaisi" ja todenmukaistaisi sen, että hänen elämänsä on kurjaa. Eli toteaisi hänelle sen, että kyllä, ihan aiheesta elämäsi on raskasta eikä kukaan haluaisi joutua sellaiseen elämäntilanteeseen. Kun minulla oli vaikeaa, se oli rasittavaa, kun läheinen ystävä ei ikään kuin validoinut elämäntilannettani, jolloin koin ettei hän ymmärrä minua.
Pelkän hauskan pitäminen on vähän kuin niin et tuntee toisesta vain pinnan.
Nyt on ihan kuin omasta suusta tämä sun kirjoitus. Mullakin kyseessä oli lapsuuden ystävä jonka kanssa jokainen keskustelu oli sitä että hänellä on niin rankkaa ja sitten kun olisi itse joskus kaivannut tukea niin ne keskustelut muuttuivat enemmän vertailuksi että kuinka paljon hänellä on hankalampaa. Kaikki keskustelut oli tismalleen samoista asioista ja jossain vaiheessa kyllästyin tohon ja huomasin miten se vuorovaikutus imee myös itsestä kaikki voimat. Sanoin hänelle että minulla on sellainen olo että tämä ystävyys ei palvele meistä kumpaakaan vaan että olemme ystäviä enemmän tottumuksen vuoksi kuin puhtaasta halusta. Katkaistiin välit siinä ja en olisi koskaan uskonut että mun olisi näin helppo ja mukava olla kun toinen ei ole viemässä sitä omaa energiaa enää. Mulla lähti vointi paranemaan (itselläni myös keskivaikea masennus diagnosoitu joskus) kun ei tarvinut enää keskittyä pelkästään kaikkeen huonoon, ja nyt voin huomattavasti paremmin. En sen ystävyyden aikana edes tajunnut miten se toinen veti myös minua alas. En ole sitä suhteen katkaisua katunut päivääkään.
Energiasyöppöja ei ole on vaan ymmärtämättömyyttä ja se harmie vie ne energiat ei sinun ystäväsi. Aikuinen ihminen vie omat energiansa mukanaan joka paikkaan eikä niitä kukkaan häneltä vie. Minuutesi on ongelmainen jos vie. Syytät tästä kaveriasi.
Vierailija kirjoitti:
Energiasyöppöja ei ole on vaan ymmärtämättömyyttä ja se harmie vie ne energiat ei sinun ystäväsi. Aikuinen ihminen vie omat energiansa mukanaan joka paikkaan eikä niitä kukkaan häneltä vie. Minuutesi on ongelmainen jos vie. Syytät tästä kaveriasi.
Kenenkään ei tarvitse olla joka hetki teflonia. On outoa, jos mikään ei ikinä tunnu miltään.
Itse olin tällainen energiasyöppö, kun käytin vahvoja mielialalääkkeitä. Rankkaahan se varmasti on ystävälle, jos itselläänkin on masennus. Mutta se välien katkaiseminen tai vastaamatta jättäminen tuntuu kyllä todella pahalta. Jos hänellä on mt-ongelmia, niin alkaa syyllistää itseään vielä enemmän, kun saa kuulla olevansa rasite. Vaikea tilanne. En osaa sanoa miten tuossa pitäisi toimia.
Mä olen kuulemma myös energiasyöppö.
Asian alkusyy on se, että kun on niitä vaivaavia asioita mielessä, niin niitä on pakko jotenkin käsitellä. En vaan pysty rentoutumaan enkä olemaan hauska, kun ne rasittavat ja ikävät asiat ovat mielen päällä.
Kun niistä ei sitten aina saa puhua, niin sitten vaan olen hiljaa, koska en keksi mitään hauskaa.
Yksi kommentti oli hyvä mielestäni: se, että ikävistä asioista jauhaessa kaipaan tunnustusta, en ratkaisuehdotuksia enkä kommenttia, että "tunnen ihmisiä, joilla on paljon vaikeampaa kuin sinulla".
Sitä kaipaa sitä, että kuulija osoittaa ymmärtävänsä, sanoo, että on sinulla nyt tosiaan vaikea tilanne
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Energiasyöppöja ei ole on vaan ymmärtämättömyyttä ja se harmie vie ne energiat ei sinun ystäväsi. Aikuinen ihminen vie omat energiansa mukanaan joka paikkaan eikä niitä kukkaan häneltä vie. Minuutesi on ongelmainen jos vie. Syytät tästä kaveriasi.
Kenenkään ei tarvitse olla joka hetki teflonia. On outoa, jos mikään ei ikinä tunnu miltään.
No saahan se tuntua vaikka miltä mutta aikuinen osaa käsitellä negatiiviset omat tunteensa. Sitä sanotaan että osaa erottaa itsensä toisesta. Nämä jotka luulevat jonkun syövän energioitaan ovat muuten ongelmaisia. Se raja ei ole selvä toisen elämään nähden.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen kuulemma myös energiasyöppö.
Asian alkusyy on se, että kun on niitä vaivaavia asioita mielessä, niin niitä on pakko jotenkin käsitellä. En vaan pysty rentoutumaan enkä olemaan hauska, kun ne rasittavat ja ikävät asiat ovat mielen päällä.
Kun niistä ei sitten aina saa puhua, niin sitten vaan olen hiljaa, koska en keksi mitään hauskaa.
Yksi kommentti oli hyvä mielestäni: se, että ikävistä asioista jauhaessa kaipaan tunnustusta, en ratkaisuehdotuksia enkä kommenttia, että "tunnen ihmisiä, joilla on paljon vaikeampaa kuin sinulla".
Sitä kaipaa sitä, että kuulija osoittaa ymmärtävänsä, sanoo, että on sinulla nyt tosiaan vaikea tilanne
Mikset mene terapiaan? Aika epäreilua vaatia, että ystävien on kuunneltava jatkuvasti rasittavia ja ikäviä asioita. Tavallisella talliaisella ei riitä voimavarat eikä ole työkaluja toisten ongelmien jatkuvaan puintiin. Kohtuus kaikessa. Jos tunnistat, että on jatkuvasti vaivaavia asioita mielessä, etkä pääse niistä yli, niin ei ole häpeä myöntää, että tarvitsee ammattiapua.
Vierailija kirjoitti:
Miten hänelle voisi ilmaista ilman että hän suuttuu ja loukkaantuu, että minusta hänen kanssaan keskusteleminen on usein tosi kuormittavaa. Joka kerta kun näemme tai puhumme puhelimessa, hän avautuu ongelmistaan ja vastoinkäymisistään tosi kiihkeästi, pitkään ja jauhaa samaa asiaa moneen kertaan. Kaikki ihmiset ovat aina häntä vastaan ja häntä kohdellaan törkeästi joka paikassa. Hän jää näihin kaltoin kohteluihin jotenkin jumiin ja tilittää samoja asioita uudestaan ja uudestaan. Jos ehdotan jotain ratkaisua / parannusta tilanteeseen, niin se ei käy koska X ja Y. Olen huomannut, että hän tarvitsee lähinnä kuuntelijaa, jolle vuodattaa ongelmansa, eikä halua kuulla esim. vaihtoehtoista näkökulmaa asioihin.
Nyt hän on loukkaantunut siitä, etten aina jaksa vastata hänen puheluihinsa tai nähdä. Minulla on keskivaikea masennus ja kuormittava työ, joten ei vain yksinkertaisesti ole voimavaroja. Mutta hän ei hahmota sitä, vaan hänen mielestään olen epäreilu, kun minulta ei edes muutamaa minuuttia liikene illasta hänen kanssaan puhumiseen. Miksi sitten olen hänen kanssaan tekemisissä? Hän on lapsuudenystäväni ja meillä on pitkä yhteinen historia, ja tuntuisi tosi pahalta vain katkaista välit kaiken jälkeen. Meillä on myös tosi hauskaa yhdessä, sitten kun hän on saanut vuodatettua ongelmiaan tarpeeksi, että voidaan puhua muustakin...
Mitä te tekisitte tai olette tehneet vastaavassa tilanteessa? Miten ystävälle voi sanoa, että en jaksa kuunnella huoliasi? Miten voin pyytää häntä kertomaan ongelmistaan vähän lyhyemmin ja tiivistetymmin, ja että kerralla tulee kyllä selväksi mistä on kyse, ei tarvitse paasata samasta asiasta useaan otteeseen...
Mä kokeilisin ensin tavata vain jonkin toiminnan yhteydessä. Esim. uimahallitreffit. Siinä on vähän paha jauhaa altaassa uidessa kaikkia raskaimpia henkilökohtaisia asioita. Yrittäisin vältellä tapaamista kahden kesken. Jos tunnette samoja ystäviä, niin sitten kahvittelut porukassa. Eli yrittäisin luoda tällaisia uusia kehyksiä tapaamisille, joihin ei kuulu se ainainen olkapäänä oleminen. Jos tämä ei auta yhtään, niin sanoisin suoraan, että en henkisesti kykene enää ottamaan vastaan tätä. Ja, että hänen ongelmansa vaativat asiantuntijan apua. Minä en pysty ja minulla on itselläkin paha olla enkä halua romahtaa täysin.
Yritä löytää aiheesta lehtijuttu tms ja jätä pöydälle näkösälle. Tai voivottele liioitellen myötätuntoa.