Hevosihmiset! Mitä tehdä kun poni ei reagoi mihinkään?
Olen yrittänyt juoksuttaa ponia liinassa ja se tajuaa homman jujun, mutta ei reagoi raippaan millään. Ravaa pari askelta ja sitten tulee kohti, vaikka kuinka raipalla naputtaisi tai huitoisi. Oikeasti voisi vaikka suoraan päähän mäjäyttää (mitä en tietenkään tee) ja se vain tuijottaisi takaisin. Poni on koko ikänsä saanut joka käänteessä herkkuja ja ollut lellittävänä ja paijattavana joten johtuu ehkä siitäkin osittain tuo luoksetulo. On siis opetettu että kun tulee luokse niin saa herkkuja. Muuten sitä ei kiinnosta ihmiset lainkaan. Ei osaa kunnioittaa ja jos olisi isompi niin sen kanssa oltaisi pulassa. Sille ei olla opetettu siis kuin talutus ja kavioiden nosto. Energiaa sillä kuitenkin riittää ja sitä pitäisi päästä purkamaan. Irtojuoksutusta on kokeiltu mutta on vaikeaa koska poni ei yhtään seuraa mitä ihminen tekee. Maneesissa kulkee turpa maassa ja piehtaroi. Tarhassakin vaan möllöttää ja jyrsii aitaa, välillä saa hepuleita. Tallissa on levoton ja pyörii karsinassa, mikä omistajien mukaan johtuu siitä ettei saa purettua energiaa kunnolla. Puhuvat että jotain pitäisi asialle tehdä mutteivät tee. Muutenkin poni on koko elämänsä vaan seissyt tarhassa, eikä ketään kiinnosta tehdä sen kanssa mitään.
Joten jos on hevosihmisiä paikalla niin antakaa ihmeessä vinkkejä kuinka saada poni reagoimaan raippaan, tai muita liikutusvinkkejä.
Kommentit (33)
Sano sille että jos ei ala reagoimaan niin seuraava
osoite on makkaratehdas.
Kuollutta hevosta ei kannata hakata. Sama pätee varmaan poniin.
Luin siis vain otsikon, teksti oli kovin pitkä.
Anna elukkaparan olla rauhassa. Jos sitä ei - kuten itse sanoit - ihmiset kiinnosta, niin pakkoko sen selkään on ängetä. Kyllä minäkin ponina haistatattaisin pitkät paskat kaiken maailman raipanviuhuttajille.
Luonnonlapsi kai. En ole hevosihminen enää, mutta entä jos panisit kepin päähän, sellainen hoijakka pyörimään.
Vierailija kirjoitti:
Anna elukkaparan olla rauhassa. Jos sitä ei - kuten itse sanoit - ihmiset kiinnosta, niin pakkoko sen selkään on ängetä. Kyllä minäkin ponina haistatattaisin pitkät paskat kaiken maailman raipanviuhuttajille.
Nimenomaan ei ole tarkoitus ängetä selkään, vaan antaa ponille tekemistä keino purkaa energiaa. Se on alle metrin korkuinen että en voi sillä ratsastaa. Kerro ihmeessä miten itse virikkeellistäisit tylsistynyt tämä ponia. Neuvoja otetaan vastaan.
Ilmeisesti sinulla ei ole mitään kokemusta juoksuttamisesta tai muutenkaan kouluttamisesta. Pyydä kokeneemmalta apua, nettivinkeillä ei pidä eläintä kouluttaa. Periaatteessa samat säännöt pätevät kuin varsan kouluttamisessa. Kaikki lähtee siitä, että poni kunnioittaa sinun tilaasi ja ohjaat sitä omalla kehollasi. Ponin luonne kuitenkin vaikuttaa paljon sen kouluttamiseen, varsinkin aikuisena.

Isäni, vanha hevosmies sanoi minulle lapsena kun kinusin omaa ponia, että hevosta tai ponia ei oteta vaan pihan koristeeksi. En ole itse hevosihminen, mutta luulisi että hepatkin tarvitsee liikuntaa.
Käytä sitä kävelyllä ulkona luonnossa? Muakin tympisi kulkea liinassa maneesissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna elukkaparan olla rauhassa. Jos sitä ei - kuten itse sanoit - ihmiset kiinnosta, niin pakkoko sen selkään on ängetä. Kyllä minäkin ponina haistatattaisin pitkät paskat kaiken maailman raipanviuhuttajille.
Nimenomaan ei ole tarkoitus ängetä selkään, vaan antaa ponille tekemistä keino purkaa energiaa. Se on alle metrin korkuinen että en voi sillä ratsastaa. Kerro ihmeessä miten itse virikkeellistäisit tylsistynyt tämä ponia. Neuvoja otetaan vastaan.
Jos se on jo vanhempi, niin et sitä pysty oikein enää opettamaan juoksutukseen. Se on myös vaarallista, koska se voi tulla päälle.
Osta kärryt sille.
Syötä hänelle cacao papuja tai anna minun syöttää hänelle niitä parilla valikoidulla sanalla niin eiköhän sitten hevosesi olisi lojaalisempi/alistuvaisempi.
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti sinulla ei ole mitään kokemusta juoksuttamisesta tai muutenkaan kouluttamisesta. Pyydä kokeneemmalta apua, nettivinkeillä ei pidä eläintä kouluttaa. Periaatteessa samat säännöt pätevät kuin varsan kouluttamisessa. Kaikki lähtee siitä, että poni kunnioittaa sinun tilaasi ja ohjaat sitä omalla kehollasi. Ponin luonne kuitenkin vaikuttaa paljon sen kouluttamiseen, varsinkin aikuisena.
Lisäys viestiin, että kaipa noita opetusvideoita jostain youtubesta löytyy, katso sieltä. Jos sulla ei ole ketään osaavampaa neuvomaan, niin poninhan voi viedä kävelylle metsään, sen ruuat voi panna tarhassa ei kohtiin ja pitää mahdollisimman suuressa tarhassa kaverien kanssa, että se liikkuisi enemmän. Lihasköyhän ponin tai hevosen liikuttaminen pitää aloittaa varovasti, sille voi tulla jopa vammoja vääränlaisesta juoksuttamisesta. Jos et osaa juoksuttaa, niin jättäisin sen kokonaan tekemättä. Ympyrällä liikkuminen ei ole mikään paras liikuntamuoto hevoselle, vaan sitä pitää tehdä vain koulutuksen takia. Ei sillä voi hoitaa hyötyliikunnan tarvetta.
Salami ei ole makkara. Hyvä hevonen antaa hyvää lihaa omistajalleen ja salamit joka vastaa naudanliha salamia joka on arvokkaampaa kuin "makkara" meetwursti. Puhu suomea makkaratehdas möläyttäjä.
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti sinulla ei ole mitään kokemusta juoksuttamisesta tai muutenkaan kouluttamisesta. Pyydä kokeneemmalta apua, nettivinkeillä ei pidä eläintä kouluttaa. Periaatteessa samat säännöt pätevät kuin varsan kouluttamisessa. Kaikki lähtee siitä, että poni kunnioittaa sinun tilaasi ja ohjaat sitä omalla kehollasi. Ponin luonne kuitenkin vaikuttaa paljon sen kouluttamiseen, varsinkin aikuisena.
Kaikki tähän mennessä juoksuttamani hevoset, niin nuoret kuin vanhatkin ovat reagoineet raippaan ja paineeseen, mutta tämä poni ei. Se on tässä ongelman ydin. Miten toimia kun ei saa reaktiota mistään?
Se poni tarvitsee asiansa osaavan kouluttajan.
Raippa ei auta mitään, jos poni ei sitä kunnioita. Herkkupalojen antaminen pitäisi lopettaa nyt ihan kokonaan. Jos ratsastus ei onnistu, niin maastakäsittelytehtäviä sitten vaan tekemään pitkäjänteisesti, ja palkinto hyvin suoritetusta tehtävästä ponille on se, että harjoitus tai tehtävä lopetetaan ja ponia kehutaan. Jos poni ei tottele, pitää rangaista asianmukaisesti, ei siis missään nimessä saa lyödä raipalla tai muuten satuttaa eläintä, vaan esim. laittaa menemään takaperin ja sitten toistaa harjoitus joka ei onnistunut, ja sitä toistetaan niin kauan että se onnistuu.
Hevoset ja ponit on sellaisia, että niiden pitää tietää paikkansa laumassa ja jos ihminen ei sitä johtajan paikkaa ota, sen ottaa hevonen. Teillä on nyt käynynt niin, että se poni on pomo. Sun pitäisi nyt ottaa se pomon paikka ja ansaita ponin kunnioitus itesäsi kohtaan, mutta ilman hyvää kouluttajaa tai opettajaa se kyllä on lähes mahdotonta. Kirjoistakin voi aika paljon oppia, mutta paremmin onnistuu kyllä kokeneen opettajan kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti sinulla ei ole mitään kokemusta juoksuttamisesta tai muutenkaan kouluttamisesta. Pyydä kokeneemmalta apua, nettivinkeillä ei pidä eläintä kouluttaa. Periaatteessa samat säännöt pätevät kuin varsan kouluttamisessa. Kaikki lähtee siitä, että poni kunnioittaa sinun tilaasi ja ohjaat sitä omalla kehollasi. Ponin luonne kuitenkin vaikuttaa paljon sen kouluttamiseen, varsinkin aikuisena.
Kaikki tähän mennessä juoksuttamani hevoset, niin nuoret kuin vanhatkin ovat reagoineet raippaan ja paineeseen, mutta tämä poni ei. Se on tässä ongelman ydin. Miten toimia kun ei saa reaktiota mistään?
Tuo on ihan tyypillistä jollekin ratsastuskouluponille, tai lasten pilaamalle ponille.
Ei ne reagoi muutenkaan mihinkään, eikä niitä yleensä saa takaisin reaktiokykyisiksi, koska ne on pilattu.
Tee jotain muuta sen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti sinulla ei ole mitään kokemusta juoksuttamisesta tai muutenkaan kouluttamisesta. Pyydä kokeneemmalta apua, nettivinkeillä ei pidä eläintä kouluttaa. Periaatteessa samat säännöt pätevät kuin varsan kouluttamisessa. Kaikki lähtee siitä, että poni kunnioittaa sinun tilaasi ja ohjaat sitä omalla kehollasi. Ponin luonne kuitenkin vaikuttaa paljon sen kouluttamiseen, varsinkin aikuisena.
Kaikki tähän mennessä juoksuttamani hevoset, niin nuoret kuin vanhatkin ovat reagoineet raippaan ja paineeseen, mutta tämä poni ei. Se on tässä ongelman ydin. Miten toimia kun ei saa reaktiota mistään?
En rupea näkemättä neuvomaan, pitäisi nähdä ponin käytös. Ponin käyttäytyminen sinua kohtaan myös tallissa, talutettaessa yms vaikuttaa ja voi olla kinkkisempikin juttu, jos kaikki vaativat siltä eri asioita. Onko tämä sinun ponisi? Jonkun kokeneen hevosihmisen pitäisi nähdä ja neuvoa mitä kannattaa tehdä, eikö tallilta löydy ratsastuksenopettajaa, valmentajaa tms?
Vierailija kirjoitti:
Se poni tarvitsee asiansa osaavan kouluttajan.
Raippa ei auta mitään, jos poni ei sitä kunnioita. Herkkupalojen antaminen pitäisi lopettaa nyt ihan kokonaan. Jos ratsastus ei onnistu, niin maastakäsittelytehtäviä sitten vaan tekemään pitkäjänteisesti, ja palkinto hyvin suoritetusta tehtävästä ponille on se, että harjoitus tai tehtävä lopetetaan ja ponia kehutaan. Jos poni ei tottele, pitää rangaista asianmukaisesti, ei siis missään nimessä saa lyödä raipalla tai muuten satuttaa eläintä, vaan esim. laittaa menemään takaperin ja sitten toistaa harjoitus joka ei onnistunut, ja sitä toistetaan niin kauan että se onnistuu.Hevoset ja ponit on sellaisia, että niiden pitää tietää paikkansa laumassa ja jos ihminen ei sitä johtajan paikkaa ota, sen ottaa hevonen. Teillä on nyt käynynt niin, että se poni on pomo. Sun pitäisi nyt ottaa se pomon paikka ja ansaita ponin kunnioitus itesäsi kohtaan, mutta ilman hyvää kouluttajaa tai opettajaa se kyllä on lähes mahdotonta. Kirjoistakin voi aika paljon oppia, mutta paremmin onnistuu kyllä kokeneen opettajan kanssa.
Tässä oli hyviä ajatuksia. Maastakäsin harjoitukset sopivat kaikille, opetetaan poni reagoimaan kehonkieleen. Tästä on kirjallisuutta paljonkin, mutta parempi olisi, jos joku neuvoisi.
Tiedän kysymättäkin että shettis kyseessä.