Lue keskustelun säännöt.
En saanut hakemaani työpaikkaa, taaskaan.
17.01.2019 |
En päässyt edes haastatteluvaiheeseen asti. Tiedän olevani lapsellinen, mutta oon oikeasti itkenyt koko päivän kun harmittaa niin paljon.
Koin olevani kuin tehty hommaan mitä hain. En nyt ala alaa sen enempää avaamaan, mutta kyseessä ei ollut mikään korkeakoulutettu ala. Homma olisi ollut sellaista mitä olisin tehnyt mielelläni vaikka alipalkittuna, oikeasti siis mielenkiintoista mun mielestä.
Alkaa vaan usko loppumaan itseensä, tuntuu siltä että oon täysin hyödytön ja typerä. Itkettää ja harmittaa. En saanut perusteluja, ihan vaan kiitos mutta ei kiitos- meininki.
Nyt tässä pitäis taas kerätä rippeet ja jaksaa lähteä isolla motivaatiolla kohti seuraavaa yritystä.
Sinällään nyt ei ole hätää toistaiseksi, äitiysloma loppuu kohta ja kotihoidontuki alkaa. Mutta ennemmin tai myöhemmin töihin on päästävä.
Aiemmin tein rekryfirman kautta keikkatyötä ja sinne mä varmaan taas menen.
Miten te muut jotka ette saa vakipaikkaa jaksatte? Mulla alkaa nämä pettymykset syömään ihan tosissaan ja tuntuu ettei ikinä pääse "oikeisiin" töihin kiinni. Ja täsmennän vielä että en ole hakenut mitään paikkaa minne mun tasoni ei riittäisi.
Kommentit (9)
Hyvin jaksan. Lähettelen hakemuksia ja tiedän ettei minua ikinä valita, niin samapa tuo. Työelämä ei ole minulle mikään unelma, vaikka mielelläni tekisin että saisin vähän ylimääräistä rahaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän tunteen, en minäkään mitään ihmeitä ole hakemassa, vaan täysin itselleni sopivaa työtä, jota osaan tehdä. Ikä on selkeästi tullut esteeksi. Varmaan huomenna tulee seuraava Ei Kiitos -sposti.
Mulla oli suurin virhe se että ehdin jo olettaa pääseväni edes haastatteluun. Hakemuksessa ei ollut vikaa, tarkistutin sen vielä tutulla minkä työnkuvaan kuuluu hakemuksien ja vastaavien päivittäinen läpikäyminen. Eikä se edes ollut mikään vapaamuotoinen, kaikki rastitettavat osaamiskohdat oli parhaassa ja mulla oli vielä liitteet mukana missä varmistuu se osaaminen.
Ja sekin nyt on ihan sama että oliko hakemus hyvä vai ei kun lopputulos oli tämä. Sylettää niin.
Tsemppiä ap! Niin tuttua minullekin. Itse en pääse edes sijaisuuksia tekemään. Tarvittavaa työkokemusta ei varmaan ole edes sijaisuuksia varten – eikä tule olemaankaan, kun minnekään ei huolita. Ehkä pitäisi lohduttautua sillä, että ainakin yritän...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli suurin virhe se että ehdin jo olettaa pääseväni edes haastatteluun. Hakemuksessa ei ollut vikaa, tarkistutin sen vielä tutulla minkä työnkuvaan kuuluu hakemuksien ja vastaavien päivittäinen läpikäyminen. Eikä se edes ollut mikään vapaamuotoinen, kaikki rastitettavat osaamiskohdat oli parhaassa ja mulla oli vielä liitteet mukana missä varmistuu se osaaminen.
Ja sekin nyt on ihan sama että oliko hakemus hyvä vai ei kun lopputulos oli tämä. Sylettää niin.
Kun alat tekemään niitä hakemuksia useamman, karisee se ajatus haastatteluun pääsemisestä, tulee sitten iloinen yllätys :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttu tunne. Olen korkeakoulutettu mutta haen ihan perustasonkin hommia, mutten kelpaa enää mihinkään. Olen hakenut mm. ainakin neljää henkilökohtaisen avustajan paikkaa ja vuokrafirmoille, mutta en saa töitä. Vuokrafirmoista ei edes vastata. Olen 52-vuotias eli ilmeisesti täysin kelpaamaton mihinkään. Eläkeikään on silti vielä rutkasti aikaa. Aika ristiriitaista?
Mä niin muistan tuon tunteen. Oli todella itsetuntoa syövää, kun ei kelvannut mihinkään. Tsemppiä sinulle, toivottavasti seuraavan kerran on parempi onni myötä! Mulla alkoi tulla haastattelukutsuja sen jälkeen, kun aktiivisesti soitin yhteyshenkilöille, pelkkä hakemus ei riittänyt.