Miksi me ihmiset haluamme uskoa, että meidän merkityksettömillä elämillä olisi jokin merkitys?
Vaikka maailmankaikkeudelle olemme yhtä tärkeitä kuin vaikka torakat.
Ihmiselämällä on merkitys vain ihmisille ja ihmiskunnalle ja tämän illuusion takia luulemme ansaitsevamme ikuisen elämän.
Herätkää ihmiset!
Kommentit (37)
Jaa, no en nyt ikuista elämää haluaisikaan. On elämälläni silti mielestäni merkitys, koska pyrin tekemään hyvää sekä työni kautta että läheissuhteissani. Haluan uskoa, että saisin elämässäni muutettua edes jotain, vaikka aivan pienen pientäkin asiaa, parempaan suuntaan. Mitään kummempaa merkitystä en kaipaa, en varsinkaan maailmankaikkeudelta.
Ihminen pystyy kuvittelemaan itsestään suuria. Ajatus siitä että oikeasti olemme maailmankaikkeuden näkökulmasta yhtä tärkeitä kuin kärpäset on sietämätön. Kuvitteleehan osa vielä nykypäivänäkin ihmisen eroavan muista eläimistä sillä, että meillä on joku mystinen SIELU.
Vierailija kirjoitti:
Miksi me ihmiset haluamme uskoa, että meidän merkityksettömillä elämillä olisi jokin merkitys?
Koska suurella osalla ihmisiä on niin hauras ego, ettei se pysty käsittämään elämän yksinkertaisuutta ilman särkymistä.
Sen estääkseen uskotaan ennemmin pilvenreunalla kaikkia stalkkaavaan kaikkivaltiaaseen.
Jopas olisi nastaa istuskella jonkun tyypin jaloissa ikuisesti. Kuolisin tylsyyteen uudestaan viikossa. Kun alkaa olla reilun viisikymppiä, tajuaa että hullumminkin voisi käydä kuin vain kadota täältä.
Ihmisen elämän tarkoitus on päästä Jumalan lapseksi.
Uskon ikuiseen elämään.
Suoraan sanoen, omaa nk. maallista elämää ajatellen, en ole varma onko minulla merkitystä paljoakaan.
Kai se liittyy siihen, että ihmiset haluavat tuntea itsensä tärkeäksi ja hyväksi.
Vierailija kirjoitti:
Sinun mielipide ei ratkaise sitä asiaa.
Tämä ei ole mielipidekysymys.
Jos sinä olet niin yksinkertainen, että et omalta egoltasi näe kuinka merkityksetön ihmiselämä on universumin mittakaavassa niin se on sinun ongelma.
Mielipide on mielipide, olipa nihilisti tai vähän positiivisempi ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Kai se liittyy siihen, että ihmiset haluavat tuntea itsensä tärkeäksi ja hyväksi.
Tarkoitatko, maallisesti?
Sehän on inhimillistä että ihminen tuntee, että hänen olemassaolollaan on mekitys. Normaalia.
Universumista löytyy aina jotain moninkertaisesti isompaa. Luulen että jos hakee merkityksellä nimenomaan isoja asioita niin tulee aina pettymään. Torakallakin on omat piirinsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinun mielipide ei ratkaise sitä asiaa.
Tämä ei ole mielipidekysymys.
Jos sinä olet niin yksinkertainen, että et omalta egoltasi näe kuinka merkityksetön ihmiselämä on universumin mittakaavassa niin se on sinun ongelma.
Miksi pitäisi kiinnostaa minkään merkitys universumin mittakaavassa? On meinaan aika teoreettinen mittakaava, ei järin käytännönläheinen.
-eri
Vierailija kirjoitti:
Vaikka maailmankaikkeudelle olemme yhtä tärkeitä kuin vaikka torakat.
Ihmiselämällä on merkitys vain ihmisille ja ihmiskunnalle ja tämän illuusion takia luulemme ansaitsevamme ikuisen elämän.
Herätkää ihmiset!
Enkä ikuisella elämällä tarkoita edes taivaaseen pääsyä vaan ihmisen sairasta halua venyttää elämää mahdollisimman pitkäksi hinnalla millä hyvänsä.
Ap
Kerran kuulin hyvän mietelauseen, meni jotenkin "elämän tarkoitus on antaa elämälle tarkoitus". Ja kun omaa elämää mietti, niin noinhan se on, ja se riittää.
Olen uskovainen. Pidän itseäni suunnilleen tomuhiukkasena Universumissa. Se on ok. Se ei häiritse minua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka maailmankaikkeudelle olemme yhtä tärkeitä kuin vaikka torakat.
Ihmiselämällä on merkitys vain ihmisille ja ihmiskunnalle ja tämän illuusion takia luulemme ansaitsevamme ikuisen elämän.
Herätkää ihmiset!Enkä ikuisella elämällä tarkoita edes taivaaseen pääsyä vaan ihmisen sairasta halua venyttää elämää mahdollisimman pitkäksi hinnalla millä hyvänsä.
Ap
No tämähän on taas ihan eri keskustelu kuin keskustelu elämän merkityksellisyydestä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinun mielipide ei ratkaise sitä asiaa.
Tämä ei ole mielipidekysymys.
Jos sinä olet niin yksinkertainen, että et omalta egoltasi näe kuinka merkityksetön ihmiselämä on universumin mittakaavassa niin se on sinun ongelma.Miksi pitäisi kiinnostaa minkään merkitys universumin mittakaavassa? On meinaan aika teoreettinen mittakaava, ei järin käytännönläheinen.
-eri
No se ampui ehkä vähän yli mutta mietitään vaikka maapalloa.
Kuvitellaan, että ihmiset katoaisivat maapallolta sormia napsauttamalla naps.
Loppuisiko maailma olemasta?
Ei loppuisi vaan maailma jatkaisi eteenpäin kuin meitä ei olisi koskaan ollutkaan.

Olet vielä kyynisempi kuin minä. Onko nihilismi henkistä laiskuutta? T. Sama uskovainen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinun mielipide ei ratkaise sitä asiaa.
Tämä ei ole mielipidekysymys.
Jos sinä olet niin yksinkertainen, että et omalta egoltasi näe kuinka merkityksetön ihmiselämä on universumin mittakaavassa niin se on sinun ongelma.Miksi pitäisi kiinnostaa minkään merkitys universumin mittakaavassa? On meinaan aika teoreettinen mittakaava, ei järin käytännönläheinen.
-eri
No se ampui ehkä vähän yli mutta mietitään vaikka maapalloa.
Kuvitellaan, että ihmiset katoaisivat maapallolta sormia napsauttamalla naps.
Loppuisiko maailma olemasta?
Ei loppuisi vaan maailma jatkaisi eteenpäin kuin meitä ei olisi koskaan ollutkaan.
Okei? Mitä sitten? Mikä pointti on tässä ajattelutavassa? Eli elämä ei voi olla merkityksellistä, koska aika jatkaa kulkuaan?
Asiahan on kuitenkin niin, että elämme tässä ajassa ja yhteiskunnassa - nyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka maailmankaikkeudelle olemme yhtä tärkeitä kuin vaikka torakat.
Ihmiselämällä on merkitys vain ihmisille ja ihmiskunnalle ja tämän illuusion takia luulemme ansaitsevamme ikuisen elämän.
Herätkää ihmiset!Enkä ikuisella elämällä tarkoita edes taivaaseen pääsyä vaan ihmisen sairasta halua venyttää elämää mahdollisimman pitkäksi hinnalla millä hyvänsä.
Ap
No tämähän on taas ihan eri keskustelu kuin keskustelu elämän merkityksellisyydestä?
Kyllä minun mielestä kuoleman pelko ja ihmisen kuvitelma elämän merkityksestä kuuluu samaan asiaan.
Kun pieni ihminen miettii kuolemaa ja syitä miksi elää niin kuvitelma siitä, että minun elämälläni on merkitys voi olla sen pienen ihmisen psyykkeen kantava voima.
Sinun mielipide ei ratkaise sitä asiaa.