Lapsi kaatui ja satutti kätensä, turvotus laski hiukan ja mies oli sitä mieltä ettei tässä nyt turhaan lähdetä päivystykseen. Saatiin riita aikaiseksi.
Joten nyt olemme lapsen kanssa sairaalassa, mies on kotona ja edelleen varma siitä että istutaan täällä turhan takia. En ymmärrä miehen asennetta ! Itse vietin lapsena viikonlopun murtuneen ranteen kanssa kuin vanhempani eivät tajunneet mistä kyse, en tahdo samaa omalleni.
Lapsi siis kaatui portaissa ja kämmen peukalon alapuolelta on hyvin kipeä, ei saa sormia koukkuun. Ennen jääpussia oli myös selvästi turvonnut. Luultavammin vain venähti, mutta tahdon ammattilaisen mielipiteen.
Kommentit (27)
Ehdottomasti pitää kuvata! Tonttuko se mies on?
Murtumaepäilyt pitää kyllä tutkia. Isälläni lapsena murtui jalka ja vanhempien välinitämättömyyden vuoksi luutui väärään asentoon. Vaivannut mm. kipuna koko aikuisiän.
Miksi kertoilet perheesi sairaskertomukset tänne palstalle? Kerrotko seuraavaksi isoisän kihdistä ja siitä että eno kaatui tuolilla ja reväytti pakaransa?
Sitten kannattaa vielä tarkistaa, ettei hoidosta päättävä ole kandi.
Ranne murtui aikoinaan lauantaina päivällä ja kipsin sain vasta seuraavana maanantaina, kun soitin diagnoosista omalle lääkärille ja pyysin katsomaan kuvat uudelleen.
Kyllähän tuollainen kannattaa tarkastaa. Idioottimaista riidellä moisesta. Lapsen etu kuitenkin kyseessä. Ei silloin pidä ruveta mittailemaan sitä kuka on oikeassa ja kuka ei.
Miksi teit asiasta riidan? Ei olisi tarvinnut ridellä jos olisit sanonut miehellesi oman mielipiteesi ja hän olisi sanonut omansa. Sen jälkeen olisit vienyt lapsesi sairaalaan.
Sano sille miehellesi että olette vastuussa lapsen terveydestä ja jos lasta ei viedä lääkäriin kun tarvetta epäilee, niin on kyseenalaista sopiiko lapsen huoltajaksi.
Vierailija kirjoitti:
No vähästäpä viet lääkäriin.
Kyllä mäkin lääkäriin veisin, mutta en ehkä lähtisi sunnuntai-iltana viemään päivystykseen jonottamaan tuntitolkulla. Yrittäisin heti maanantaina saada ajan.
Keskitypä nyt huolehtimaan siitä lapsestasi ja jätä palstailu ja miehelle vihoittelu väliin.
Tuollainen asenne on omallakin miehellä.
Viime vuonna lapsi loukkasi solisluunsa kun yritti seisoa käsillään (rysähti koko painollaan maahan, käsi ja olkapää edelle). Miehen mielestä vain kolahti tms. ja siksi solisluun kohta on turvoksissa. Minä pidin pääni ja vein päivystykseen. Lopputuloksena poikki mennyt solisluu.

Aika kovakouraisesti vei kun lopputuloksena oli poikkimennyt solisluu. Vähän hellemmin jatkossa.
Vierailija kirjoitti:
Murtumaepäilyt pitää kyllä tutkia. Isälläni lapsena murtui jalka ja vanhempien välinitämättömyyden vuoksi luutui väärään asentoon. Vaivannut mm. kipuna koko aikuisiän.
Jos käsi olisi murtunut, siihen kävisi niin kipeää, ettei siihen voisi koskea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No vähästäpä viet lääkäriin.
Kyllä mäkin lääkäriin veisin, mutta en ehkä lähtisi sunnuntai-iltana viemään päivystykseen jonottamaan tuntitolkulla. Yrittäisin heti maanantaina saada ajan.
Vakuutuksen turvin yksityisellä? Tapaturmavakuutus toivottavasti on joka lapsella kun kustannus on muutama kymppi vuodessa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tuollainen kannattaa tarkastaa. Idioottimaista riidellä moisesta. Lapsen etu kuitenkin kyseessä. Ei silloin pidä ruveta mittailemaan sitä kuka on oikeassa ja kuka ei.
No aapeelle nimenomaan näyttää olevan tärkeintä se, että hän oli oikeassa mielestään. Ei lapsen etu.
Kuka on sairaalassa kivuissa olevan lapsen kanssa ja käyttää ajan kirjoittamalla tällaista johonkin vauvapalstalle.
Mitä jos vaikka juttelisit lapselle?
Vierailija kirjoitti:
Joten nyt olemme lapsen kanssa sairaalassa, mies on kotona ja edelleen varma siitä että istutaan täällä turhan takia. En ymmärrä miehen asennetta ! Itse vietin lapsena viikonlopun murtuneen ranteen kanssa kuin vanhempani eivät tajunneet mistä kyse, en tahdo samaa omalleni.
Lapsi siis kaatui portaissa ja kämmen peukalon alapuolelta on hyvin kipeä, ei saa sormia koukkuun. Ennen jääpussia oli myös selvästi turvonnut. Luultavammin vain venähti, mutta tahdon ammattilaisen mielipiteen.
Sun prioriteetit on yhtä hukassa.
Taidat melkein toivoa, että olis murtuma, niin siinäpä sitten mies sais nenilleen juu.
Oikea vuoden äiti. Istuu lapsen kanssa sairaalassa ja tuijottaa puhelintaan ja haukkuu miestään täällä.
Keskity lapseen ja unohda av vähäksi aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tuollainen kannattaa tarkastaa. Idioottimaista riidellä moisesta. Lapsen etu kuitenkin kyseessä. Ei silloin pidä ruveta mittailemaan sitä kuka on oikeassa ja kuka ei.
No aapeelle nimenomaan näyttää olevan tärkeintä se, että hän oli oikeassa mielestään. Ei lapsen etu.
Kuka on sairaalassa kivuissa olevan lapsen kanssa ja käyttää ajan kirjoittamalla tällaista johonkin vauvapalstalle.
Mitä jos vaikka juttelisit lapselle?
Ajatten että ap. on epävarma siitä mitä olisi pitänyt tehdä, ja haluaa av. palstan kautta vertaiskokemuksia.
Ap. teki ihan oikein. Parempi viedä lapsi lääkäriin kuin olla viemättä, jos epäilee jotain.
Ei kuulu minulle mitenkään.