Sukupolvien konflikti -odotukset lastenteosta eivät kohtaa

Täällä on ollut nyt paljon keskustelua aiheesta. Niin on myös ollut lähipiirissä ja tilanne vaikuttaa ristiriitaiselta. Vaihdetaan näkemyksiä puolin ja toisin. Tässä kuitenkin katsaus oman ikäryhmäni ajatusmaailmaan:

Ensin tärkein järkisyy. Lähes alalla kuin alalla pitää tänä päivänä pyrkiä saamaan alusta saakka aggressiivisesti hyvä jalansija. Lisääntymällä juuri tässä 20-30 ikävuoden välillä asettaisin riskialttiiksi sekä oman että lapseni elintason. En haluaisi tietoisesti asettaa itseäni kituuttavaan tilanteeseen, puhumattakaan siitä, että kasvattaisin lasta niin, etten pystyisi täyttämään hänen kaikkia tarpeitaan haluamallani tavalla.

Sitten vielä se puoli, johon todennäköisesti ei ilman omaa lasta pysty kunnolla edes samaistumaan. Maailma on henkisestä näkökulmasta nykyään todella armoton. Minua ja monia ystäviäni voisi kuvailla sanoilla vahva, pohdiskeleva, henkistä hyvinvointia vaaliva jne. Me koemme tämän elämän hurjana tasapainoiluna ylläpitää itsetuntoa, jaksamista ja tervettä mieltä.

En kestäisi ajatusta omasta pienestä ihmisestä, joka joutuisi jo ensimmäisinä vuosinaan suuremman myllerryksen keskelle, kuin oma sukupolveni ikinä. Nykyään vaatii mieletöntä tuuria saada kasvaa rauhassa kokonaiseksi ja eheäksi aikuiseksi tässä maailmassa, joka ei tunnu hyväksyvän pienintäkään "virhettä" tai erilaisuutta.