Seuraava ihminen joka tulee kysymaan minulta, etta " voisinko ma jotenkin auttaa teita?" saa kylla sellaisen laksytyksen, etta juoksee karkuun vauhdilla.

niin kuin olenkin vastannut että meitä auttaa eniten se, jos meille ei tuoda yhtään mitään lisärasitteita, eikä pyydetä meiltä yhtään mitään niin mikä siinä on epäselvää?



En ole vastannut kuukauden päästä, vaan samantien että eniten auttaa se, että ei tuupata enää mitään ylimääräistä ja että me saataisiin myös levätä, ja että meiltä ei pyydettäis yhtään mitään muuta kuin se, että hoidetaan omat palkkatyömme ja omat lapsemme. Mutta ei mee perille.



ap

Etkö osaa sanoa ei, jos teille tuodaan joku vieras lapsi vahdittavaksi? Tai jos lapsi tulee yksin, niin etkö osaa palauttaa häntä vanhemmilleen kommenteilla että sinulla ei ole nyt aikaa eikä voimia vahtia ylimääräisiä??



Vai mikä se sun ongelmasi on?

Ai kun mä olen ihan niin idiootti, että en itse tajua kieltätyä.



Voi perkele sentään teitä. Kyllä minä kiellän tuomasta ja sanon miksei voi tulla, mutta silti ovat joka päivä tuppaamassa lasta meille tai muut kinuamassa jotain apua. VAIKKA EN PÄÄSTÄ MEILLE HOITOON TAI OLE MUIDEN PYYNTÖIHIN SUOSTUNUT. Kuinka monta kertaa pitää kieltäytyä tai sanoa, että me ei jakseta auttaa, että se menis perille? Ja monet tekee vielä niin, että jos toinen meistä kieltää niin kysyvät toiselta, jos vaikka tärppäis...



ap

Voisitko siis kertoa hiukan taustoja. Mikä teitä uuvuttaa? Millaisissa tilanteissa teille sitä apua tarjotaan ja miksi?



Tuli nimittäin mieleen, että onko tuo avun tarjoaminen tarkoitettu ikäänkuin vastapalvelu-tarjoukseksi, kun sinä vahdit naapurin muksuja? Esitetäänkö se siinä tilanteessa, kun naapuri pyytää apua tai vaikkapa hakee sinun hoidossasi ollutta lastaan kotiin?



Oletko kokeillut toimia samalla tavalla kuin nuo naapurit eli mennyt ovelle kolkuttelemaan ja vienyt lapsesi heille hoitoon kauppareissun tms. ajaksi? Miten he reagoivat?



Jotenkin tuntuu vaikealta uskoa, ettei sitä ovea voi vetää naapurin nenän edestä kiinni, jos mikään " ei" ei tehoa.

Se tässä on ongelmana. Ne ihmiset jotka näennäisen ystävällisinä " auttavat" meitä, kysymällä mitä voisivat tehdä mutta eivät silti tee elettäkään edes antaakseen meille rauhaa, vaan pyytävät joka kissanristiäisiin ja talkoisiin ja auttamaan.

Nytkin, sen lisäksi että yksi naapureista haluaa rakennusapua, toinen peltohommiin apua, kolmas lastenhoitoon apua odottavat appivanhemmat että menemme heille pariksi viikoksi rakennushommiin.



Nyt vaan korpeaa niin paljon se, että ne kyselyt jatkuu jatkuu ja jatkuu, ja monet on vielä nokka nirpallaan kun ei autetakaan. Ja huom! Me ei siis olla itse saatu minkäänlaista apua naapureilta tai juuri sukulaisiltakaan. Kerran yksi naapuri haki meidän lapsen kerhosta maksua vastaan. Siihen se sitten jää.

ap



Ja kyllä se kysyminenkin alkaa vituttaa, kun niin moni on mukaempaattisena tarjoamassa apuaan. Miksi sitten kysyvät että miten meitä voi auttaa, jos eivät kuitenkaan aio auttaa? Edes sillä tavalla, miten olemme heistä sanoneet eniten olevan apua?

Vierailija:

Se tässä on ongelmana. Ne ihmiset jotka näennäisen ystävällisinä " auttavat" meitä, kysymällä mitä voisivat tehdä mutta eivät silti tee elettäkään edes antaakseen meille rauhaa, vaan pyytävät joka kissanristiäisiin ja talkoisiin ja auttamaan.

Mutta oletko oikeasti PYYTÄNYT heiltä sitä apua eli tarttunut tarjoukseen?

Ihmisillä on kamalan erilaisia kanssakäymistapoja. Itse olen pohjalaisesta suvusta, jossa kantava periaate on " ei saa olla vaivaksi" . Apua ei hevin pyydetä, muttei myös tyrkytetä.

Sinun sukulaisistasi sen sijaan tulee mieleen mieheni karjalainen suku. Apua pyydetään ja myös annetaan sen kummemmin miettimättä. Muistan esimerkiksi appiukkovainaan tavan ajeluttaa miestänin 50 kilometrin päästä itselleen kuskiksi, kun lähti kylille kauppaan. Naapurilta olisi kysymällä saanut takuulla kyydin. Mutta mieheni mielestä siinä ei ollut mitään outoa, ajaa sata km maidonhakureissun takia.

Eli jos nuo mainitsemasi ihmiset myös auttaisivat, niin he eivät kaiketi yksinkertaisesti tajua haluasi keskittyä nyt kotielämään. Heille kutsut talkoisiin ja avunpyynnöt ovat osa sosiaalista kanssakäymistä, samoin avuntarjoaminen.

Minusta halusi on enemmän kuin ymmärrettävä. Lapsen sairaus vie paitsi fyysistä energiaa, myös psyykkistä ihan tajuttomasti. Ei kerta kaikkiaan ole voimia olla sosiaalinen!

Mutta joo: sitten on tietysti ihmisiä, jotka eivät edes aio antaa apua, mutta ollakseen " kohteliaita" ja " tehdäkseen niin, kuten kuuluu" tarjoavat apua, kun kuulevat toisen vaikeuksista.

Voimia, oli niin tai näin. Tartu aputarjouksiin tai ala todella ronskimmin kieltäytyä talkoista ja lapsenvahtimisista.

Meille nuo " miten voin auttaa" -kysymykset on hyvin tuttuja. Ja hyvin tuttua on sekin, että se on lähes aina sanahelinää, jolla ei tarkoiteta mitään ja yleensä kai se sanotaankin siksi, että sanoja voisi tuntea hieman parempaa omaatuntoa.



Olen huomannut sen, että ihminen joka kysyy " miten voin auttaa?" todennäköisesti ei koskaan tule auttamaan. Sen sijaan ne ihmiset, jotka auttavat, harvemmin kyselevät että mitä voisivat tehdä, ja tekevät sen sen sijaan oma-aloitteisesti pyytämättä.



Ja kyllä minäkin olen monta kertaa menettänyt hermoni siihen, että koko auttamisasia tuntuu olevan kuitattu sillä, että on kerran sattunut kysymään. On aivan sama, vastaanko minä siihen yhtään mitään vai en. Jos sanon, että minua auttaisi hyvin paljon x tai y, seuraa hiljaisuus.



Meillä on ollut paljon sellaisiakin tilanteita, että olemme olleet sairaalassa lapsen kanssa ja mieheni puhelin soi taukoamatta. Voisitko hoitaa tämän asian ja tämän, ja tämä pitäisi tehdä tänään ja tämä tapaaminen on huomenna, tämähän menee kätevästi.

Ja oon sanonut, että auttais jos me saatais nukkua ja niin edelleen. Tai että auttais jos joku joskus suostuis hoitaan tätä meidän sairasta lasta edes yhden yön.



ap

Ja huom: nyt en syyllistä sinua pätkääkään, sinulla mitä ilmeisimmin ON pönttöjä sukulaisia ja naapureita.



Mutta ajan takaa sitä selitystä, että ehkä avunpyyntöön on helpompi tarttua, jos puhuu tietystä päivästä tai tilanteesta. " olisi kiva saada nukkua joskus kunnolla" on eri juttu kuin " voisiko lapsemme tulla hoitoonne ensi lauantain ja sunnuntain väliseksi yöksi?"

naimisiin ja jättäisi kutsumatta teidät, koska olette toivoneet, että teidät jätetään rauhaan. Ihanko oikeasti olisitte vain tyytyväisiä, ettekä lainkaan katkeria?

Jos sun mielestä ei ole, niin olet ollut tosi oudoissa häissä...



Jos meidät kutsuttais häihin, niin tarkoituksena olis varmaan se että halutaan meidät sinne juhlistamaan häparia, eikä tekemään ilmaisia töitä. Vai? Ja kutsu juhliin on vähän eri asia, kun pyytää järjestämään kutsuja? Vai onko? Kumpi sulle tuo enemmän työtä?



Ja voi olla että nyt oon kiittämätön, kun mun mielestä häät ja työt on eri asia.

Miten ihmiset osais valikoida mihin haluatte osallistua ja mihin ette? Valitkaa itse! Sanotte ei niille kutsuille, joille haluatte sanoa ei.