Sairastumisesta raivoaminen?

No tuo on aika tyypillistä miehille, valitettavasti. Mutta annas olla kun miesflunssa iskee, silloin kyllä kelpaa myötätunto ja palvelu herroille.

Juu mies alkoi raivota kun olin sairaana eikä ollut voimia käydä yhtenä (1) päivänä kaupassa. Ja mies joutui töiden (!!) jälkeen hakemaan seuraavan päivän ruuat, muisti valittaa myös omia vaivojaan että kun polveenkin sattuu ja silti pitää lähteä.

MInulla on vuosia kestänyt selkävaiva joka äityy pari kertaa vuodessa. Mies on silloin aika hukassa vaikka on nähnyt kun esim. jalat ei kanna jne. Tavallaan osaa suhtautua mutta sitten toisaalta on aivan hukassa ja tuskastuu tilanteeseen. Saattaa auttaa vaikka nostamalla jonkun tavaran lattialta mutta välillä näkee kuinka koville se ottaa ja saattaa vähän puuskahdellakin. 

Jos hänelle iskee esim.flunssa niin on niiiiin kipeä ja häntä pitää paapoa ja hyysätä kovasti. Kertokaa joku fiksu mistä se käytös johtuu?

En tiedä, mistä tuo johtuu, mutta itsellänikin oli joskus miesystävä, joka käyttäytyi juuri noin. Vaikutti jotenkin ajattelevan, että vingun, valitan ja esitän huvikseni olevani sairas. Ihan vain hänen kiusakseen! "Ei voi tehdä noin kipeetä!" Kai se sitten kertoi jotakin olemattomasta luottamuksesta.

Minunkin eksäni tuntui ajattelevan että esitän sairasta ja yritän sen varjolla saada häntä tekemään jotain. Olin siis hänen mielestään joku superihminen joka ei koskaan oikeasti voi sairastua. 

Ennen suomalainen nainen ei vinkunut vaan teki.

Vierailija kirjoitti:

MInulla on vuosia kestänyt selkävaiva joka äityy pari kertaa vuodessa. Mies on silloin aika hukassa vaikka on nähnyt kun esim. jalat ei kanna jne. Tavallaan osaa suhtautua mutta sitten toisaalta on aivan hukassa ja tuskastuu tilanteeseen. Saattaa auttaa vaikka nostamalla jonkun tavaran lattialta mutta välillä näkee kuinka koville se ottaa ja saattaa vähän puuskahdellakin. 

Jos hänelle iskee esim.flunssa niin on niiiiin kipeä ja häntä pitää paapoa ja hyysätä kovasti. Kertokaa joku fiksu mistä se käytös johtuu?

En tiedä, ei kuulosta normaalilta. En ole ollut pariin vuoteen, mitä suhteeni kestänyt, sairas, mutta ihan vaan jos päätä särkee tai mikä tahansa fiilis laittaa sängyn pohjalle, mies paapoo minua mielellään ja käy kaupassa tai missä vaan asioilla puolestani ja reippaasti omasta aloitteestaan.

Teille joiden mies suhtautuu ilkeästi sairauteenne, teidän kannattaa todella miettiä suhteen tilaa. :(

Jss

Olin oksennustaudissa ja kaksi lastamme kotona,4 ja 2 v, en oikeen sohvalta jaksanut nousta mutta heille koitin jotain helppoa syömistä keksiä. Mies tuli töistä kotiin, katsoi hellalle, totes, että tääl ei oo ees ruokaa ja lähti pizzalle.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, mistä tuo johtuu, mutta itsellänikin oli joskus miesystävä, joka käyttäytyi juuri noin. Vaikutti jotenkin ajattelevan, että vingun, valitan ja esitän huvikseni olevani sairas. Ihan vain hänen kiusakseen! "Ei voi tehdä noin kipeetä!" Kai se sitten kertoi jotakin olemattomasta luottamuksesta.

Mulla on myös "näkymättömiä" sairauskia, mutta onneksi mies on ollut mukana kun lääkäri näyttää röntgenkuvasta selkäni tilannetta.

Oma mies on kyllä empaattinen, jos minä tai lapset sairastavat. Varsinkin lapsille hän käy heti kaupassa ostamassa kassikaupalla kaikkea syötävää ja juotavaa, minkä arvelee sairaalle maistuvan. Mies ei kiukuttele minun sairastaessa, mutta ei tee kotona mitään, joten kotona on hirveä siivo odottamassa paranemistani. Jos tiskikoneessa on ollut puhtaat astiat, mies ei tyhjennä sitä eikä ota astioita sieltä vaan kaapista ja jättää likaiset pyörimään pöydille.

Mies ei itse sairastaessa valita. Ja koska hän ei kiukuttele minun sairastaessa, passaan häntä mielelläni.

Aika monella on taustalla sellainen luulo, että toinen esittää. Varsinkin noissa epämääräisemmissä sairauksissa, kuten selkäsairauksissa. Jostakin masennuksesta nyt puhumattakaan. Jotkut vaan on kusipäitä.

Vierailija kirjoitti:

Ennen suomalainen nainen ei vinkunut vaan teki.

Sama koski myös miehiä.

Yhden miehen kanssa oli samaa. Ajanoloon aloin huomata miehen huomionhakuisuuden ja itsekkyyden monessakin asiassa. Mutta yksi oli se jos minä sairastuin, hän ei kestänyt etten ollut olemassa koko ajan häntä varten kuten sairaana.

Oleskelin aikoinani entisen miesystäväni luona muutaman viikon, koska hän halusi kokeilla, millaista olisi asua yhdessä. Kaikki meni hyvin siihen saakka, kun sain keskellä päivää kuumeen. Mies viivytteli kotiintuloa monta tuntia ja käyttäytyi kuin minua ei olisi ollut olemassakaan, ei katsonut edes kohti. Hän nukkui vierashuoneessa ilman mitään selityksiä. Tämän yritin vielä selittää itselleni, mutta silmäni aukesivat kuukautisten koittaessa: mies ei suostunut koskemaan minuun millään tavalla, oli kehonkieleltään kankea ja välillä esitteli inhonvärettä kasvoillaan. Esitteli, koska minun oli selvästi tarkoitus nähdä se. Tähän käytökseen pyysin selitystä, ja hän suuttui: luulinko minä muka, ettei hän kuukautisista tiennyt, kun oli ollut kahdesti naimisissa (ei siis mikään pikkupoika vaan viisikymppinen mies). Se suhde mureni aika pian muistakin syistä, mutta tämä asenne oli se silmienavaaja. Miestä itseään en nähnyt sairaana kertaakaan, mutta se olisi varmaan ollut mielenkiintoinen kokemus.

Vierailija kirjoitti:

Oma mies on kyllä empaattinen, jos minä tai lapset sairastavat. Varsinkin lapsille hän käy heti kaupassa ostamassa kassikaupalla kaikkea syötävää ja juotavaa, minkä arvelee sairaalle maistuvan. Mies ei kiukuttele minun sairastaessa, mutta ei tee kotona mitään, joten kotona on hirveä siivo odottamassa paranemistani. Jos tiskikoneessa on ollut puhtaat astiat, mies ei tyhjennä sitä eikä ota astioita sieltä vaan kaapista ja jättää likaiset pyörimään pöydille.

Mies ei itse sairastaessa valita. Ja koska hän ei kiukuttele minun sairastaessa, passaan häntä mielelläni.

Mulla meni tästä suu niin auki, että hyvä kun ei leuka kolahtanut pöytään. 

Koetko oikeasti että miehesi on empaattinen kun sairastat, tuolla käytöksellä? 

Mä en edes (vielä) asu miesystäväni kanssa yhdessä, mutta esimerkiksi viime maanantaina, kun lähdin töihin ja mies jäi itse vielä mun kotiin (lähti puoliltapäivin omaan kotiinsa), seuraavat asiat olivat tapahtuneet:

- tiskikone oli tyhjennetty puhtaista (laitoin sen päälle aamiaisen jälkeen, oltiin ladattu se lähes täyteen edellisenä päivänä mutta aamiaisastiat mahtuivat vielä) ja miehen käyttämät aamiaisastiat oli ladattu koneeseen

- pellettilämmitin oli puhdistettu sisältä

- pellettisäiliö oli täytetty

- koira oli talutettu ja koiran pyyhkeet + siivousrätit oli pantu pesukoneeseen pyörimään (siivottiin sunnuntaina yhdessä)

- sänky oli pedattu

- roskat oli viety

En ole vielä koskaan sairastanut miehen läsnäollessa (tai muutenkaan meidän seurustelun aikana), mutta kun miehellä on muutenkin tapana tehdä paljon mun luona niin voisin kuvitella, että jos makaisin itse reporankana niin hän tekisi kaiken ja ihan pyytämättä. 

Tuo raivolla reagoiminen on tyypillistä ihmisille, jotka eivät osaa käsitellä vaikeita ja hankalia asioita ja tunteita. Se ei ole pelkästään miesten vaiva, vaan kyllä sitä on naisillakin. Hyvä esimerkki oli oma äitini, joka ei voinut sietää heikkoutta tai ylipäänsä mitään sellaisia tilanteita, joissa olisi pitänyt pikemminkin lohduttaa. Hän ei osannut, osasi vain raivota.

Kyllä minuakin vituttaisi jotain koiraa alkaa hoitaa yhtäkkiä. Tosin en kyllä menisi edes yhteen koirallisen naisen kanssa, joten en joutuisi tuollaiseen tilanteeseen.

tytyry kirjoitti:

Kyllä minuakin vituttaisi jotain koiraa alkaa hoitaa yhtäkkiä. Tosin en kyllä menisi edes yhteen koirallisen naisen kanssa, joten en joutuisi tuollaiseen tilanteeseen.

Luepa tuo AP:n kommentti ensin huolella ja yritä ymmärtää lukemaasi: koiran hoito oli jo jaettu, nyt vaan sairauden takia mies joutuu käyttämään useammin kuin normaalisti. 

Mä en myöskään sinkkuaikoinani edes suostunut treffeille miesten kanssa, jotka eivät pitäneet koirista. Multa kun löytyy 60 kiloa sylikoiraa, joka jopa jakaa sängyn mun/meidän kanssa. :)

Nykyinen miesystäväni pääsi treffeille mun kanssa, koiraihminen kun on. ;) Hän myös mielellään ruokkii, taluttaa ja harjaa koiraani, rapsuttelee sitä ja ostelee puruluita. Ja jää hyvillä mielin sen kanssa sänkyyn köllimään, kun minä herään töihin aikaisemmin. Joskus olen nähnyt että antaa sille jopa suukon otsalle <3 

Olin ollut vauvan kanssa vuorotellen kuumeisessa flunssassa jo 3 viikkoa, eikä oltu saatu raitista ilmaa aikoihin. Kun lapsi oli vihdoin terve, minun jatkaessa sairastamista, ehdotin, että mies koiran kanssa kävelylle lähtiessään ottaisi myös vauvan mukaan vaunulenkille. Mies puhahti pöyristyneenä, että "menee vähän liian vaikeaksi!"

Kuitenkaan hänen mielestään ei aiemmin ollut ollut lainkaan ongelmallista koiran sairastuttua vatsatautiin, minun raahata ripulia vuotavaa koiraa ja kuumeista vauvaa ulkona, vaikka itsekin olin kuumeessa ja keuhkoputken tulehduksessa. "Hyvinhän se onnistuu!", hän kannusti iloisesti. Kiitti **tusti.