Työtön, oletko syrjäytynyt?

Olen syrjäytynyt ja ihan tyytyväinen elämääni. Kela maksaa vuokran, tykkään elää vaatimattomasti, eikä matkustelu ulkomailla kiinnosta, niin eipä tässä ole mitään tarvetta rahan puolesta mennä töihin. Ainut mikä vähän harmittaa on ihmissuhteiden ja tyttöystävän puute, mutta yksinäisyyteen tottuu ja sen akuuteimman tarpeen pystyy onneksi tyydyttämään netissä.

En ole. Olen elämäni aikana ollut yhteensä yli 10 vuotta työttömänä ja lasten kanssa kotona 6 vuotta. Enkä ole syrjäytynyt koska olen ollut politiikassa mukana 20 vuotta, minulla on ollut erilaisia harrastuksia koko ikäni, olen käynyt kursseja, olen opiskellut useamman ammatinkin elämäni aikana, minulla on perhe... 

Elän täysin normaalia elämää, paitsi että välillä olen pitkänkin ajan käymättä töissä ja minulla on vähemmän rahaa käytettävissä kuin niillä jotka ovat töissä. Työ on tärkeä asia, mutta kuitenkin vain yksi elämänalue, ei koko elämä.

Minä haluan vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin ja olen sen takia ollut monessa yhdistyksessä ja toiminnassa mukana, niihin on enemmän aikaa silloin kun ei ole töissä. Eniten harrastuksia yleensä haittaa työ.

Mitä tarkoittaa kokonaisvaltainen osattomuus?

Olen kyllä paljonkin syrjäytynyt, viimeisen vuoden aikana olen yrittänyt saada otetta elämästä isomminkin, ja ilokseni olen paljon siinä onnistunutkin. Viihdyn kyllä itsekseni, mutta en 24/7, ja siksi olen toisinaan surullinen, mutta vielä jaksan ajatella, että vielä tulee parempia päiviä. Itsepetosta ehkä, sillä muistan ajatelleeni näin jo lapsena... Ja pian olen 50v.

Itse olen työllistetty mutta syrjäytynyt.

Olen. Olen luovuttanut kaiken suhteen. Ei työtä, ei ystäviä, ei perhettä, ei mitään. Olen kroonisesti masentunut ja ahdistunut, mutta eläkkeelle ei päästetä.

Psyk.hoitajan mielestä en ole syrjäytynyt vaan minulla on toivoa. Tätä en kyllä ymmärrä. No en ole erityisen köyhä, minulla on oma kiva asunto ja näytän huolitellulta. Enkä käytä päihteitä.

Olen omasta mielestäni silti täysin syrjäytynyt. Enkä enää jaksa edes välittää.

Olen ollut syntymästä asti syrjäytynyt ja sellaisena pysyn. Olen toki myös juoppo. Ja masentunut. Kuulun siis siihen pohjasakkaan, joiksi työttömät usein lokeroidaan.

Vierailija kirjoitti:

Olen. Olen luovuttanut kaiken suhteen. Ei työtä, ei ystäviä, ei perhettä, ei mitään. Olen kroonisesti masentunut ja ahdistunut, mutta eläkkeelle ei päästetä.

Psyk.hoitajan mielestä en ole syrjäytynyt vaan minulla on toivoa. Tätä en kyllä ymmärrä. No en ole erityisen köyhä, minulla on oma kiva asunto ja näytän huolitellulta. Enkä käytä päihteitä.

Olen omasta mielestäni silti täysin syrjäytynyt. Enkä enää jaksa edes välittää.

Miten elämäsi muuttuisi, jos pääsisit eläkkeelle?

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut syntymästä asti syrjäytynyt ja sellaisena pysyn. Olen toki myös juoppo. Ja masentunut. Kuulun siis siihen pohjasakkaan, joiksi työttömät usein lokeroidaan.

Niinhän lapin poijjiille yleensä käy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen. Olen luovuttanut kaiken suhteen. Ei työtä, ei ystäviä, ei perhettä, ei mitään. Olen kroonisesti masentunut ja ahdistunut, mutta eläkkeelle ei päästetä.

Psyk.hoitajan mielestä en ole syrjäytynyt vaan minulla on toivoa. Tätä en kyllä ymmärrä. No en ole erityisen köyhä, minulla on oma kiva asunto ja näytän huolitellulta. Enkä käytä päihteitä.

Olen omasta mielestäni silti täysin syrjäytynyt. Enkä enää jaksa edes välittää.

Miten elämäsi muuttuisi, jos pääsisit eläkkeelle?

No ahdistus helpottaisi kun ei tarvitsisi olla työkkärin kanssa tekemisissä ja saisi säännölliset tulot, niiden pienuus ei haittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen. Olen luovuttanut kaiken suhteen. Ei työtä, ei ystäviä, ei perhettä, ei mitään. Olen kroonisesti masentunut ja ahdistunut, mutta eläkkeelle ei päästetä.

Psyk.hoitajan mielestä en ole syrjäytynyt vaan minulla on toivoa. Tätä en kyllä ymmärrä. No en ole erityisen köyhä, minulla on oma kiva asunto ja näytän huolitellulta. Enkä käytä päihteitä.

Olen omasta mielestäni silti täysin syrjäytynyt. Enkä enää jaksa edes välittää.

Miten elämäsi muuttuisi, jos pääsisit eläkkeelle?

No ahdistus helpottaisi kun ei tarvitsisi olla työkkärin kanssa tekemisissä ja saisi säännölliset tulot, niiden pienuus ei haittaa.

Niin sitä luulisi, mäkin luulin, että ahdistus helpottaa kun saan työtä, pääsen opiskelemaan, saan ystävän... 

Odotan nyt innolla näiden "muiden" neuvoja. Mitäs työssäkäyvät, oletteko onnellisia? Voidaan sitten myös vähän neuvoa.

Olen täysin syrjäytynyt, tosin enimmäkseen sairauksien vuoksi, joiden seurausta työttömyyskin toki on. Siihen lisäksi ystävien menetys, kotini vankina oleminen ym. No, sentään on tämä luukku, jossa asua. Suren kaikkea, joka viimeisten kymmenen vuoden aikana on mennyt pieleen, vaikka niin kovasti yritin rakentaa itselleni hyvää elämää. Sairastuminen ja työn menettäminen oli viimeinen tikki. Tiedän, että katse tulisi suunnata tulevaisuuteen, mutta en suoraan sanottuna uskalla enää edes ajatella, että asiat voisivat vielä joskus mennä hyvinkin. Tuntuu, etten kestä enää yhtään pettymystä. Koska en ole niin vakavasti sairas, että pääsisin/joutuisin eläkkeelle, otan toki koko ajan askelia sitä kohti, että voisin vielä joskus työllistyä, mutta tuntuu, että vain ajelehdin sen läpi, mitä mikäkin taho milloinkin käskee tehdä. Elämänilo on täysin kateissa.

Vierailija kirjoitti:

Odotan nyt innolla näiden "muiden" neuvoja. Mitäs työssäkäyvät, oletteko onnellisia? Voidaan sitten myös vähän neuvoa.

Edes ap ei vaivaudu neuvomaan...

Olen. Työ on minulle ollut sekä elannon lähde että harrastus, maailman parasta puuhaa. Työssä olen empaattinen, avulias, huumorintajuinen ja alati positiivista palautetta saava ihminen. Kotona taas olen levännyt ja puuhaillut omissa oloissani ja loikannut taas aamulla sängystä innoissani uudesta päivästä.

Työttömyys havahdutti minut siihen, että olen aivan yksin. Ilman työtäni en ole kukaan. Ei minua ennenkään pyydetty kahville, kylään tai keikoille, mutta ihmissuhteiden täydellinen puuttuminen on vasta nyt käynyt selväksi. Ja ahdistavaksi. Juttukavereita ei ole.

Käyn kodin ulkopuolella vain ruokakaupassa. Ensin käyn suihkussa, meikkaan ja pukeudun siististi. Kauppareissun aikana sanon "hei" ja "kiitos", ja jos kassalla on puheliaampi ihminen, vaihdan mielelläni muutaman sanan, mutta siirryn heti maksettuani jonon tieltä edemmäs. Siinä ovat sosiaaliset kontaktini.

Kotona minua ei näe kukaan. Rakastin saunassa käymistä, mutta nyt oudosti tuntuu siltä, että en ansaitse saunomista. Olen kerran ollut jo kokonaisen kalenteriviikon käymättä suihkussa ja harjaamatta hampaitani, "et ansaitse puhtautta, kun et ole mitään edes tehnyt". (Onneksi pyykinpesu on sentään edelleen mielestäni mukavin kotityö.) Pahimmillaan on mennyt lähes kaksi viikkoa siihen, että olen harkinnut kauppaan lähtemistä mutta ulko-ovi on tuntunut liian ahdistavalta avata. Olen ollut kolmekin päivää ilman ruokaa, koska on ollut helpompi odottaa aina vain huomiseen kuin lähteä nyt. Olen ollut muutaman kerran kolme päivää syömättä myös sen vuoksi, ettei ole rahaa ostaa edes maitopurkkia. Ja jos on euro siihen maitopurkkiin, hävettäisi mennä kauppaan teeskentelemään, että tässä sitä vain kahvihuoneeseen maitoa tulin ostamaan.

Tältä tuntuu osattomuus ja syrjäytyminen. Neuvoja en kaipaa, koska niistä ei ole mitään apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Odotan nyt innolla näiden "muiden" neuvoja. Mitäs työssäkäyvät, oletteko onnellisia? Voidaan sitten myös vähän neuvoa.

Edes ap ei vaivaudu neuvomaan...

Ap onkin tekemässä pikku projektia sosiaalialan oppilaitokseen. Läksyt sujuvat helpommin, kun juksaa muut tekemään ne puolestaan.

Vierailija kirjoitti:

Mitä tarkoittaa kokonaisvaltainen osattomuus?

Olen kyllä paljonkin syrjäytynyt, viimeisen vuoden aikana olen yrittänyt saada otetta elämästä isomminkin, ja ilokseni olen paljon siinä onnistunutkin. Viihdyn kyllä itsekseni, mutta en 24/7, ja siksi olen toisinaan surullinen, mutta vielä jaksan ajatella, että vielä tulee parempia päiviä. Itsepetosta ehkä, sillä muistan ajatelleeni näin jo lapsena... Ja pian olen 50v.

Itellä ikää melkein 60 ja päässä suunnitelma "mitä alkaisi tehdä isona."

Älä vaivu mihinkään suohon vielä. : )

Vierailija kirjoitti:

Olen. Olen luovuttanut kaiken suhteen. Ei työtä, ei ystäviä, ei perhettä, ei mitään. Olen kroonisesti masentunut ja ahdistunut, mutta eläkkeelle ei päästetä.

Psyk.hoitajan mielestä en ole syrjäytynyt vaan minulla on toivoa. Tätä en kyllä ymmärrä. No en ole erityisen köyhä, minulla on oma kiva asunto ja näytän huolitellulta. Enkä käytä päihteitä.

Olen omasta mielestäni silti täysin syrjäytynyt. Enkä enää jaksa edes välittää.

Sama tilanne. Tosin mä haluaisin töihin, en eläkkeelle. En kuitenkaan taida olla oikeasti työkykyinen, opintoja tein mutta nekin nyt jääneet ihan retuperälle, ei ole voimia keskittyä niihin. Mua ei kiinnosta mikään muu kuin käydä lenkillä, loppuajan nukun ja makaan. Haluaisin parisuhteen mutta olen liian masentunut tapaamaan ketään tai viihtymään kenenkään seurassa vaikka muuten kai seuraa löytyisi kyllä.