Lue keskustelun säännöt.
oonko ainoa, joka melkein nautti synnytyksen jälkeisestä sairaalassa olosta?
14.05.2006 |
ja olenko siis jotenkin outo?
esikoinen syntyi sektiolla (viikon käynnistelyn ja 5 cm pysähtyneen alatiesynnytysyrityksen jälkeen siis) vuosi sitten.
en ole ikinä ennen elämäni aikana joutunut olemaan sairaalassa ja siksi kammosin sairaaloita. pelkäsin synnytystä ja kauhulla ajattelin sitä aikaa kun joudun siellä pakosti olemaan.
mutta vaikka leikkauksen jälkeen olin kipeä niin silti nyt muistelen kaiholla juuri sitä aikaa sairaalassa. ei meillä ollut edes perhehuonetta eikä mies voinut paljon olla kanssamme sairaalassa. en osaa edes selittää mikä siellä niin mukavaa oli. ja silloin odotin kyllä kovasti kotiinpääsyä.
mielessäni se aika on kuitenkin kauniina muistona.
kaikki vaan tuntuvat inhoavan sairaalassa oloa (synnytyksen jälkeen) niin tuli mieleen että taidan olla outo...
Kommentit (9)
Oli kyllä viihtyisä ja mukava paikka, mutta tylsää tuli! Ja koti-ikävä!
En osannut lainkaan nauttia siitä makoilusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
toienn kun syntyi oikein heinäkuun ruuhkiin niin ei tullut nautittua. Olisko sinulla sattunut hyvät huonekaverit? Hyvä ruoka? Tai se että tiesit olevasi hyvässä hoidossa?
Hyvä kuulla, että joku on nauttinut sairaalassa olosta!
samoihin aikoihina sai terveellistä ruokaa. huoneessa oli kahtena yönä kaveri, jonka kanssa ei löytynyt yhteistä säveltä, olimme lähinnä omissa oloissamme ja kaikista hoitajistakaan en pitänyt. loppuajan olin huoneessa yksin.
jotenkin mysteerisesti silti se oli ihanaa aikaa. tuo turvallisuuden tunne ja hyvä hoito kyllä vaikuttivat paljon. minulle suorastaan tyrkytettiin (hyvällä tavalla) kipulääkkeitä ja muutenkin tunsin että minusta ja vauvasta välitettiin.
Sairaala muuten oli K-HKS.
ap
Vierailija:
samoihin aikoihina sai terveellistä ruokaa. huoneessa oli kahtena yönä kaveri, jonka kanssa ei löytynyt yhteistä säveltä, olimme lähinnä omissa oloissamme ja kaikista hoitajistakaan en pitänyt. loppuajan olin huoneessa yksin.jotenkin mysteerisesti silti se oli ihanaa aikaa. tuo turvallisuuden tunne ja hyvä hoito kyllä vaikuttivat paljon. minulle suorastaan tyrkytettiin (hyvällä tavalla) kipulääkkeitä ja muutenkin tunsin että minusta ja vauvasta välitettiin.
Sairaala muuten oli K-HKS.
ap
oli tarkoitus täyttää palautelappu, mutta se jäi. harmi.
nuoret kätilöt ja kaikki lastenhoitajat etenkin olivat ihania. toki oli ihania vanhempiakin ihmisiä.
ehdin nähdä monta hoitajaa, kätilöä ja lääkäriä koska olin sairaalassa yhteensä 10 vrk.
kätilö Paula Paavola ansaitsee suuret kiitokset! ihana ihminen! ja Leikannut lääkäri Jorma Kääriäinen teki myös hyvää työtä!
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaksi synnytystä takana (PKKS ja EKKS), ja molemmilla kerroilla olen todella nauttinut sairaalassaoloajasta. Mikään kiire minulla ei ole ollut kotiin (no toisella kerralla ehkä ihan vähän, kun kotona odotti miehen lisäksi pieni esikoinen, mutta toisaalta nuo muutamat päivät esikoisen kanssa kahden olivat miehelle todella tärkeitä), vaan olen ihan kaikessa rauhassa totutellut uuteen vauvaan ja odottanut, että olemme molemmat valmiita lähtemään kotiin.
Kummassakin sairaalassa minulla on ollut sellainen olo, että minusta ja vauvasta pidetään hyvää huolta, ja että myös henkilökunta haluaa varmistaa, että kaikki on kunnossa kotiinlähtöä varten. Kummallakin kerralla on sanottu, että kotiin ei tarvitse lähteä, jos yhtään tuntuu että ei vielä halua.
Ehkä ainoa miinus synnytysten jälkeisessä sairaala-ajassa ovat huonot (=epämukavat) sängyt (varsinkin vauvan kanssa samassa sängyssä nukkuminen on hankalaa, kun sänky on kapea ja laita huono...), eli en kovin suurta valittamisen aihetta löydä vaikka yrittäisin. ;)
Esikoinen syntyi kiireellisellä sektiolla ja olin aika heikossa kunnossa runsaan verenmeneyksen vuoksi. Myös henkisesti kokemus oli ollut raskas ja olin aika itkuinen. Mies hoiti enimmäkseen ensimmäiset päivät vauvaa, kun itse en saanut häntä esim. kantaa, sillä saatoin pyörtyä heikon hb:n takia.
En ollut koskaan aikaisemmin ollut sairaalassa ja koin siellä olon todella vaikeaksi; halusin kotiin ja rauhassa tutustumaan vauvaan.
Sain verensiirron ja vointinikin alkoi nousta kohisten. Samalla aloin ottaa omaa tilaani vauvan hoidossa. Kun 9kk olin kantanut ja rakastanut vauvaa kohdussani, tuntui hirveältä pettymykseltä, että minut ikäänkuin syrjäytettiin noina alkumetreinä.
Siksi sairaalassa olosta jäi hieman ikävä maku.
Kuopuksemme syntyi alateitse ja nautin joka hetkestä! Synnytyksestä jäi todella ihana ja hyvä muisto. Nyt en joutunut vauvan ensimmäisiksi tunneiksi heräämöön, vaan sain pitää häntä kokoajan lähelläni. Esikoisen vain näin nopeasti ennenkuin hänet vietiin nopeasti pois. En saanut edes koskettaa häntä.
Vaikka vanhempaa lasta oli järkyttävä ikävä, nautin siitä että sain sairaalassa rauhassa tutustua pieneen tulokkaaseen. En ikinä unohda niitä kesäkuisia öitä sairaalassa, kun valvoin pieni ihme sylissäni. Tuntui, ettei maailmassa juuri silloin ollut ketään muita kuin me. Seisoin vauva sylissäni ikkunan edessä ja näytin, että tuolla näkyy koti ja siellä nukkuu isoveli ja iskä. Sinne me kohta menemme. Se, oma elämä, oli siellä muutaman kilometrin päässä, mutta juuri silloin aika kaukana. Ja silti tuntui hyvältä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Molemmilla kerroilla sairaala-aika on ollut todella onnellista ja olen nauttinut siitä kovasti.
Asun tosin ulkomailla, siellä sairaalameno taitaa muutenkin olla vähän erilaista.
ja sairaalassa olen töissä...