Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Meidän perheen erilainen arki

Vierailija
02.01.2019 |

Miehen kanssa elimme vuosikausia siinä kuuluisassa oravanpyörässä. Varsinkin mies teki hurjasti töitä ja minä sen seurauksena hoidin töiden lisäksi kokonaan kodin. Kumpikin olimme väsyneitä, mutta silti olimme sitä mieltä että näinhän tämän kuuluukin mennä, väsymys kuuluu arkeen. Tuon kaiken keskellä saimme sitten kaksi lasta, ihania ja niin rakkaita pikkutyyppejä, mutta samaan aikaan heidän vuokseen arki muuttui astetta haastavammaksi. Kuopuksellamme on erityisiä haasteita arjessa, ei mitään vakavaa, mutta kuitenkin sellaista mikä täytyy ottaa huomioon. Nämä haasteet näkyvät osaksi myös unettomuutena, hänellä on ollut aina ongelmia nukkumisen kanssa. Viimeisen parin vuoden aikana ongelmat kasaantuivat, kärsimme miehen kanssa uniongelmista ja uupumuksesta ja luonnollisesti tämä aiheutti paljon turhia riitoja. Eräänä päivänä sitten istuimme alas ja päätimme selvittää asiat ja totesimme että kummatkin tarvitsisivat samaa asiaa, sitä kuuluisaa omaa aikaa. Siltä istumalta päätimme sitten että alamme ottamaan sitä omaa aikaa.

Mies oli perinyt aiemmin pienen kerrostaloasunnon, jota emme olleet saaneet kaupaksi joten keksimme että sitä voisi hyödyntää.
Pitkään siinä testailtiin parasta ratkaisua ja lopulta päädyttiin tähän nykyiseen. Vuoroviikoin toinen meistä asuu pikkukämpässä su-ti. Tiedän että monista tämä kuulostaa varmasti oudolta, mutta meillä se toimii. Ja uskallan väittää että ilman tätä systeemiä olisimme jo eronneet luultavasti riitaisasti.

Mielipiteitä, kysymyksiä? Saa tuomita (niin melkein kaikki lähipiirimme ihmiset tekevät) mutta haluaisin että te, jotka tunnette väsymystä perhe-elämässä, oikeasti istuisitte alas miettimään keinoja sen helpottamiseksi. Meidän ratkaisu on kieltämättä aika "raju", mutta se toimii meidän perheessämme.

Kommentit (244)

Vierailija
141/244 |
02.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mahtavaa, aivan ihanaa, todella mahtavaa, loistavaa. Niin tuttua on tämä tekstisi ap. Nyt ei olla einstein -juttujen äärellä.

Vierailija
142/244 |
02.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Musta toi kuulostaa todella hyvältä. Ehkä kaikkien pitäisi kokeilla, koska oman ajan ottaminen, edes se, että saa kävellä lähikauppaan ilman velvoitteita ketään kohtaan, on minullekin jo luksusta. Miksi pitäisi olla marttyyri ja kärvistellä lasten takia? Parempihan se lapsillekin on, että vanhemmat jaksaa

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
143/244 |
02.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap:n keskustelu- ja kirjoitustyylistä tulee mieleen Hel-Nyc.

Vierailija
144/244 |
02.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Uskoisin, että tämän järjestelyn ymmärtää ne, jotka ovat todellista väsymystä kokeneet perhe-elämässä. Monikkoperheen äitinä ymmärrän siis tämän oikein hyvin! Hyvää tätä vuotta teidän perheelle :)

Vierailija
145/244 |
02.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miehen kätevä tuoda toinen nainen sinne asunnolle.

Kiva!

Voi apua miten voi olla ihmisiä joilla on noin paha olla, mustasukkaisuus ja oma epävarmuus ohjailee noin. Vilpittömästi suuri halaus sinulle ja toivon että pääset noista demoneistasi vaikkapa terapian avulla. Tsemppiä.

Vierailija
146/244 |
02.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaa oikein hyvältä. Eikä mielestäni ole lasten näkökulmasta yhtään eri, kuin että vanhemmat tekisi yötöitä ja olisi siksi poissa kotoa säännöllisesti.

Hyvä ratkaisu kertakaikkiaan!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
147/244 |
02.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tai mitä jos ei vaan tekisi niitä lapsia? Tietysti paha enää vaikuttaa asiaan, kun maito on jo kaatunut.

Aika vähiin jäisi lapset maassamme, jos kaikkien, jotka mahdollisesti kokisivat väsymystä työn ja valvottavien lasten yhdistelmästä, pitäisi jättää lapset tekemättä.

Ja nythän ap on keksinyt toimivan ratkaisun joka toimii. Miksi ihmeessä nillität, ettei olisi saanut tehdä lapsia!?

Jätä kuule omat lapses tekemättä, jos noin ankealta tuntuu.

Vierailija
148/244 |
02.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Me mietittiin tällaista ratkaisua myös pahimmassa kriisissä, valitettavasti talous ei antanut periksi toteuttaa. Me kyllä ajattelimme vuokraavamme yksiön, mutta vuokrat ovat niin tyyriitä ettei siihenkään sitten ollut varaa. Saatikka ostaa omaa asuntoa kun edellisestäkin oli vielä velkaa jäljellä. Olisi varmasti ollut toimiva ja hyvä ratkaisu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
149/244 |
02.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyvä juttuhan se on, jos on mahdollisuus noin tehdä Eka miehestä eronneena niin ajattelin silloin samaa kun oli kaksi pientä lasta hoidettavana ja silloin teki mieli vuokrata yksiö mihin olis päässyt rauhoittumaan kaiken kiireen keskelle. En ymmärrä mitä se kenellekään kuuluu, miten oman perheen asiat järjestää -suksikoon kuuseen kateelliset ja arvostelijat, niitähän Suomessa riittää....

Vierailija
150/244 |
02.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hieno järjestely. Joskus on pakko tehdä luovia ratkaisuja ihmisten paheksunnasta riippumatta. Oma jaksaminen on tärkeintä, koska sitten voimia riittää arkeen ja lapsille. Itselleni jatkuvasta yöllisestä heräilystä jäi pysyviä univaikeuksia, joiden takia kärsin edelleen, vaikka lapset ovat teinejä. Tuollainen järjestely olisi ollut aivan ehdoton meillekin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
151/244 |
02.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aivan loistava ratkaisu, jokainen kaipaa sitä omaa aikaa välillä. Hienoa että teillä on tuohon mahdollisuus. Lapset kyllä tottuu siihen, eihän heitä kumpikaan hylkää. Onhan paljon perheitä joissa esim isä käy reissuhommissa ja on viikonkin poissa ja vain viikonloppuisin kotona. Tuo toimii vain jos mieskin osaa pitää perheestä, kodista ja menemisistä huolta (eli on siis aikuinen omatoiminen mies).  Uskallan väittää että moni avioero jäisi ottamatta jos tuota systeemiä olisi mahdollisuus käyttää. Lapsiperhearki on raskasta välillä.

Vierailija
152/244 |
02.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaa toimivalta teidän perheelle, hienoa!

Sitä näkökulmaa ei tässä ketjussa ole vielä sivuttu, että lapset saavat joka viikko toisen vanhemman jakamatonta huomiota sen su-ti kun toinen on poissa. Uskon, että jakamalla tuo vastuu yksinolosta lasten kanssa, molemmat vanhemmat voivat myös ymmärtää toista (ja tilanteen väsyttävyyttä) paremmin kun on hoitanut lapset yksin muutaman päivän öineen. Sehän on hienoa, jos toinen tulee levänneenä ja uudella energialla perhearkeen, kun vielä kuulostaa siltä että tietoisesti jaatte vastuuta yhdessä sen mukaan, kumpi esim lepoa tarvitsee enemmän.

Kiitos että jaoit tarinanne ja kokemuksenne!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
153/244 |
03.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä mies lähtee monesti yksin mökille viikonlopuksi.

Minä olen välillä mielellään lasten kanssa yksin.

Mutta ei meillä mitään ennalta määrättyjä viikonloppuja ole vaan silloin kun mies haluaa omaa rauhaa.

Vierailija
154/244 |
03.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aivan mahtavan loistavan upea ratkaisu. Miten joku voi keksiä, että kun kaksi asuntoa, toista voi käyttää nukkumiseen..Mahtavan mahtavaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
155/244 |
03.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oi että, olen kade! Olisipa mahtava kun itselläkin olisi mahdollisuus, edes vaikka kerran kuussa! Meillä ei ainoa lähellä asuva mummu ole niin paljoa lasten kanssa tekemisissä että lapset uskaltaisivat yöksi sinne, joten ei saada "rauhaa" miehen kanssa koskaan. Olisi kiva joskus vaikka rötvätä vaan aamu 🙄 lapset 5 ja 3.

Ja tosta hylkäämisestä; meillä isä on osan vuodesta reissutöissä, hylkääkö hänkin siis lapsensa aina kun lähtee reissuun? 🤨 Tai minä, jos lähden viikonloppuna käymään vaikka siskolla? Apn tilannehan on lähes ideaalinen, molemmilla vanhemmilla on pakomahdollisuus jos alkaa oikeasti tuntua että nyt tarttis hengähtää. Ei kaikki tartte toki taukoa, mutta ei tartte syyllistää heitäkään jotka tarttee. Parempi kaksi hyvinjaksavaa vanhempaa kuin se, että erotaan ja lapset menee heittopusseiksi kotien välillä.

Ja nyt en siis syyllistä eronneita, vaan yritän tuoda näkökulmaa siihen, että jos ero on tällä tavoin vältettävissä niin miksei niin saisi tehdä? Mikä on se "oikea perhe-elämä" mistä joku niin vouhkasi?

Vierailija
156/244 |
03.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap paukuttanut illalla yksin täällä muutamat kehuvat viestit taas ratkaisustaan. Joko tämä päivä taukoa ja ulkoilemaan pakkassäähän. Eikö ne lapset pitänyt olla etusijalla, silloin ei pysty netissä pyörimään koko aikaa. Senhän tiedätkin.

Vierailija
157/244 |
03.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaa hyvältä ratkaisulta.

Kumpikin vanhemmista saa vähän lepoa raskaan arjen keskellä. Todennäköisesti ehkäisee avioeron riskiä.

Se raskas arki kun monella on syynä eroon.

Vanhempien jaksamiseen ja kaikkien ihmisten henkiseen hyvinvointiin yleensäkin pitäisi kiinnittää nykyistä paremmin huomiota ihan yleisestikin.

Nykyinen kova ilmapiiri on sellainen, että ihmisistä pyritään ottamaan kaikki irti, kuin olisimme jotain koneita.

Vierailija
158/244 |
03.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyvä ratkaisu, kun kaikki ovat tyytyväisiä. Raskasta lapsiarkea helpottaa pelkkä tieto siitä, että on mahdollisuus saada hengähdystaukoo. Vaikkei sitä käyttäisikään.

: )

Vierailija
159/244 |
03.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä olen kokenut satunnaiset työreissut omana aikana. Ovat olleet oikeasti lepoa vaikka työstä onkin ollut kyse.

Olin pitkään kotiäitinä kun lapset olivat pieniä, enkä silloin edes kaivannut mitään lepohetkiä vaikka raskasta aikaahan se oli.

Sitten kun palasin työelämään, alkoi voimat vähenemään ja tuli tarvetta myös lepohetkille. Onneksi muutamat työreissut ovat riittäneet levoksi.

Mies käy joka vuosi kaveriporukan kanssa reissussa ja se selvästi auttaa hänen jaksamistaan.

Vierailija
160/244 |
03.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Todella hienoa että on mahdollisuus tuollaiseen ratkaisuun, älkää välittäkö arvostelijoista! Sellainen tuli vain mieleen, että olisiko pikkukämpälle mahdollista aina joskus ottaa toinen lapsi mukaan? Lapset saisivat laatuaikaa vain toisen vanhemman kanssa ja kotona hommat "puolittuisivat"... Tuli vain mieleen :-)

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi seitsemän kolme