Lue keskustelun säännöt.
Unelmat vaihtuneet lähiöön ja tavalliseen arkeen
01.01.2019 |
En koskaan halunnut tavallista elämää, eikä halunnut puheiden mukaan mieskään. Oli unelmia ja ajatuksia, jotka kaikki vaihtuivat lähiöön ja volvoon, kun mies ei enää jaksa tai on mielestään liian vanha kaikkeen.
Kaikki on hyvin ja pitäisi olla onnellinen, mutta en pysty.
Se elämä jota halusin on viety.
Se elämä olisi ollut mahdollinen ja toteutettavissa...se ei olisi vaatinut paljoa rahaa, vain seikkailumieltä ja rohkeutta.
Täällä minä jumitan kotikaupungissani, josta aina halusin pois.
Kyllähän me hetken aikaa olimme ja elimme kuten oli puhuttu, mutta jotenkin vaivihkaa vuosien myötä tässä sitä ollaan.
Kuinka oppia tyytymään siihen mitä on ja olla onnellinen?
Kommentit (42)
Niin. Sitä on tullut lisäännyttyä jännäm/ehen kanssa ja nyt itketään. Kilttim/ehen kanssa olisi resursseja toteuttaa unelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiset, kaikissa elämänvaiheissa, voivat lähteä ulkomaille töihin. Ei siinä ole mitään epärealistista.
Olen itse asunut Suomen ulkopuolella jo pitkään. Lasten synnyttyä muutettukin maasta toiseen. Lapset elävät kansainvälistä elämää. En koe, että olisivat turvattomia tai jäisivät jostakin paitsi kun eivät kasva Suomessa.
Mitä jos laitatte kämpän vuokralle ja lähdette pariksi vuodeksi maailmalle. Mieti mikä kokemus myös lapsille. Ovat onnellisia siellä, missä äiti ja isä.
Nyt vaan kansainväliseen työnhakuun verkot vesille ja jos tilaisuus tulee, tartut siihen!
Monet käyttää lapsia tekosyynä omille peloilleen ja jämähtämisilleen.
Ajattele vaikka minkälaista olisi elää köyhänä afrikassa tai jossain kehitysmaassa. Tai jos olisit halvaantunut, sokea tai muuten vakavasti sairas. Kyllä sulla asiat loppupeleissä todella hyvin moneen verrattuna.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset, kaikissa elämänvaiheissa, voivat lähteä ulkomaille töihin. Ei siinä ole mitään epärealistista.
Olen itse asunut Suomen ulkopuolella jo pitkään. Lasten synnyttyä muutettukin maasta toiseen. Lapset elävät kansainvälistä elämää. En koe, että olisivat turvattomia tai jäisivät jostakin paitsi kun eivät kasva Suomessa.
Mitä jos laitatte kämpän vuokralle ja lähdette pariksi vuodeksi maailmalle. Mieti mikä kokemus myös lapsille. Ovat onnellisia siellä, missä äiti ja isä.
Nyt vaan kansainväliseen työnhakuun verkot vesille ja jos tilaisuus tulee, tartut siihen!
Tämä olisi kyllä todellista unelmaa, vaikka tosissamme emme sellaisesta aivan haaveillutkaan.
Mielestäni haaveet maalla asumisesta, osittaisesta omavaraisuudesta ja aktiivisesta elämästä ovat realistisia.
Mies ei jaksa tai halua edes viikonloppumatkalle nykyään.
Omassa lapsuudessani nämä reissut leirintäalueille olivat parhaita juttuja.
Paljon hyviä muistoja.
Eikä kyllä olisi varaakaan tämän ylihintaisen asunnon ja auton vuoksi reissata edes niille leirintäalueille.
Pitkään mies antoi minun uskoa, että reissuun lähdetään.
Aina jouduin perumaan niin kotimaan, kuin ulkomaanmatkatkin, kun ensin olimme kerenneet niitä suunnitella miehen kanssa pitkään.
Lopulta lakkasin ehdottamasta ja etsimästä, koska pettyminen teki niin kipeää reissunjanoiselle.
Käyn minä tyttöjen kanssa mökkeilemässä, mutta ei se ole läheskään sama asia.
Muihin kommenteihin, kukaan ei puhunut arfikkaan lähdöstä lasten kanssa.
Vapaaehtoistyö oli haave ennen lapsia ja oikeastaan kohde olisi silloinkin ollut kreikka ja eläimet sitä paitsi se oli vain haave.
En pidä passiivisesta elämästä rivitalossa, jolloin lähdemme aina kotoa pois teennäisiin harrastuksiimme vain kuluttamaan aikaa saamatta mitään aikaan.
Kotona lähiön rivitalossa ei voi tehdä mitään.
Puutarha on mitättömän pieni, eikä koti ole läheskään sellainen mistä haaveiltiin.
Mielestäni kyse on elämäntavasta ja meillä piti olla yhteinen päämäärä ja suunnitelma.
Yhteinen haave tällaisesta elämäntavasta, mutta miehen osalta kaikki on vaihtunut tähän passiiviseen ja tylsään elämään.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En myöskään kutsuisi osittain omavaraisina maalla asuvia ihmisiä lapsellisiksi haihattelijoiksi, jotka eivät ajattele lapsiaan ja elämäänsä kuin aikuiset.
Mielestäni sellaiset ihmiset ottavat elämästään ja hyvinvoinnistaan jopa enemmän vastuuta, kuin virran mukana kulkevat mistään haaveilemattomat.
Toisaalta luulen, että moni kommentoija on jättänyt lukemisen tuohon vapaaehtoistyön kohdalle ja tehneet loput päätelmät päästään.
Muutoin osassa kommenteja ei ole mitään järkeä.
-ap
Ei unelmat monestikaan toteudu ihan siinä muodossa missä haaveilee, mutta voihan ne jossain muodossa toteutua. Ostakaa jossain vaiheessa pikkuhiljaa torppa jostain ja viettäkää siellä aikaa kesäisin. Sinne mahtuu peruna- ja porkkanamaa. Jos ei mies halua, jollain aikavälillä pystyt tämäm toteutttaa itsekin,vaikka siis olette yhdessä miehen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sen siitä saa kun kakaroille jankutetaan syntymästä asti että kaikki voivat olla rokkitähtiä ja maailman valloittajia jos vaan oikein kovasti tahtovat.
Eivät voi. Joskus puuttuu älyä,taitoa,ulkonäköä ja ihan puhdasta tuuria.
Ei ole mitään universaalia oikeudenmukaisuutta jossa saat sen mitä haluat, kun vaan tarpeeksi yrität. Useimmat meistä aikuistuvat ja ymmärtävät että prinsessaunelmat kuuluvat lapsuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen 29 ja mies 38
Haaveet olivat loppujen lopuksi hyvin yksinkertaisia pienimuotoista maatilaa 50-100km säteellä kaupungista, lapset kyläkouluun, paljon matkailua kotimaassa ja toisinaan ulkomaillakin.
Yrittäjyyttä ja omavaraisuutta sen minkä voi ja mihin jaksaminen riittää.Jossain kohtaa haaveilimme vapaaehtoistyöstä ulkomailla, mutta se oli sellainen hieman epärealistinen haave, vaikka kävimmekin näitä järjestävän tahon juttusillakin.
Olimme molemmat aktiivisen elämän kannalla, mutta nyt istumme lähinnä kotona kaiken aikaa.
Kalliin auton ja kovan lähiövuokran vuoksi ei ole vara matkustella edes kotimaassa, eikä miestä kiinnosta kotoa juuri lähteä mihinkään.
On meillä tietty harrastuksemme, eikä nyt aivan kotona istuta, mutta tässä kaupungissa olemme jumissa.Miehen haaveet vaihtuivat arkisempiin helppoon rivitaloasuntoon, palvelut lähellä ja lapset isoon kouluun.
Viikonloput menee arkisissa harrastuksissa, arkisten ihmisten kanssa arkisista asioista jutellen.
Olemme molemmat arkisissa töissämme, vaikka minulla olisi koulutus tehdä sitä mistä haaveilin.
Miehellä on täysi oikeus vaihtaa haaveitaan ja tehdä elämässä sitä mitä tykkää, mutta kieltämättä on hieman petetty olo näin 9 vuoden jälkeen.Elimme toisenlaista elämää muutamia vuosia ennen lasten syntymää kierrellen suomea ja asuen siellä täällä ja reissaten. Uskoin haaveidemme olevan yhteisiä, kun lapset syntyivät ja niistä puhuttiinkin pitkään, mutta nyt kun lapset alkavat lähestyä kouluikää huomaan eläväni jonkun toisen unelmaa, eikä mies keskusteluiden jälkeen enää jaa näitä haaveita ja unelmia, jotka ovat kantaneet minua elämässä ja joihin olin säästänyt ja tähdännyt. Luulin, että me molemmat olimme.
Hyvä, työteliäs ja perhekeskeinen mies hän on. Olisi typerää erota tämän vuoksi.Kuinka ihmeessä voisin lakata haaveilemasta ja olla onnellinen tästä.
Moni ihminen haluaisi juuri tätä ja tiedän olevani monessa asiassa onnekas.
Ikäeronne on sitä luokkaa, että haaveet ymmärrettävästi muuttuvat eri tahtia. Miehesi on keski-iässä, jolloin elämässä haetaan varmuutta, ei seikkailua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sen siitä saa kun kakaroille jankutetaan syntymästä asti että kaikki voivat olla rokkitähtiä ja maailman valloittajia jos vaan oikein kovasti tahtovat.
Eivät voi. Joskus puuttuu älyä,taitoa,ulkonäköä ja ihan puhdasta tuuria.
Ei ole mitään universaalia oikeudenmukaisuutta jossa saat sen mitä haluat, kun vaan tarpeeksi yrität. Useimmat meistä aikuistuvat ja ymmärtävät että prinsessaunelmat kuuluvat lapsuuteen.[/quote
Niinniin rokkitähdeksihän me halusimmekin....
Haaveemme olivat täysin realistiset ja toteutettavissa.
Ne olisivat edelleen toteutettavissa.
Asuntolainan saisimme kyllä ja säästöjä on, koska tähän me juuri sen säästötilin aikanaan perustimme.
Nyt mies on kuitenkin sitä mieltä, että säästöt saavat odotella hänen 50-vuotisjuhliaan ja silloin lähdemme kuukaudeksi jenkkeihin.
Ei näe tarvetta sijoittaa omaan asuntoon, koska vuokralla on niin helppoa.
Eihän siihen ole enää kuin 12 vuotta, että 50 tulee mittariin.
Muut miehen haaveet ja säästökohteet ovat eläkeaikoihin liittyviä.
Saman verran olemme säästötilille laittaneet kuukausittain yhteistä päämäärää varten, joka nyt on kuin napista painamalla vaihtunut toiseen.
Minua ahdistaa ajatella, ettei meillä ole mitään haaveita tai päämääriä perheenä ennen tuota.
Tiedän kyllä olevani onnekas elämässäni, mutta en voi sille mitään, että tahtoisin tehdä jotain järkevää nyt, enkä vain ajelehtia päivästä toiseen.-ap
Oletko elänyt maatilalla? Näin maalta tulleena minusta tuntuu, että sinulla on siitä kovin romantisoitu kuva. Elämä maatilalla on usein samaa kuin työtä vuorotta, jatkuva rahapula, kauhea määrä paperityötä ja niskassa koko ajan epävarmuus tulevaisuudesta.
Kyläkoulu voi toki parhaimmillaan olla ihana, mutta ainakin lasteni serkkujen kokemukset pienestä kyläkoulusta olivat ikäviä: paljon kiusaamista, epäpäteviä opettajia, ei minkäänlaista lapsen yksilöllistä huomioon ottamista. Omien lasteni kokemukset 500 oppilaan kaupunkialakoulusta olivat selvästi parempia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sellaista se on, kun aikuistuu. Haaveet muuttuu ja käsitys elämästä, jollaista haluaa elää. Siihen aikaan, kun suunnittelimme perheen perustamista, meillä oli molemmilla haaveissa oma, itse rakennettu talo jossain metsän keskellä. Minä haaveilin myös siitä, että jossain vaiheessa ennen kuin lapset aloittavat koulun, asumme hetken, esim. vuoden ulkomailla.
No, saimme kaksi lasta ja muutimme pienestä rivitaloasunnosta isompaan. Ostimme rivitaloneliön ja ajattelimme tätä väliaikaiseksi ratkaisuksi. Mieli on muuttunut vuosien varrella. Minä en enää halua metsän keskelle asumaan vaan haluan, että voin lenkkeillä katuvalojen
äärellä ja lähikauppaan pääsee kävellen tai pyörällä tarvittaessa. Lapsilla on koulu lähellä ja kaverit myös, ihan joka paikkaan ei tarvitse kuskata. Olen myös oppinut vuosien varrella, että jo rivitalon takapihasta huolehtiminen on minulle haasteellista, en nauti puutarhatöistä. Voisin hyvin asua kerrostalossakin. Mies taas ei missään tapauksessa, hän haaveilee edelleen omasta talosta. Rivitalo on siis kompromissi. Ulkomaillekaan emme päässeet, mutta eipä se mitään. Ehdin asua ulkomailla nuorempana, ja se on edelleen mahdollista lasten aikuistuttua.
Aikuinen ihminen tekee kompromisseja perheensä hyväksi ja ymmärtää, että mieli voi muuttua elämän varrella. Teillä on ikäeroa sen verran, että sinä vielä haihattelet, mies ei enää.
Vierailija kirjoitti:
Oletko elänyt maatilalla? Näin maalta tulleena minusta tuntuu, että sinulla on siitä kovin romantisoitu kuva. Elämä maatilalla on usein samaa kuin työtä vuorotta, jatkuva rahapula, kauhea määrä paperityötä ja niskassa koko ajan epävarmuus tulevaisuudesta.
Kyläkoulu voi toki parhaimmillaan olla ihana, mutta ainakin lasteni serkkujen kokemukset pienestä kyläkoulusta olivat ikäviä: paljon kiusaamista, epäpäteviä opettajia, ei minkäänlaista lapsen yksilöllistä huomioon ottamista. Omien lasteni kokemukset 500 oppilaan kaupunkialakoulusta olivat selvästi parempia.
Näin. Siinä ei paljoa matkustella edes kotimaassa, kun on kaksin käsin ja osin jaloinkin kiinni siinä työn tekemisessä. Ideologia ei elätä eikä tuo leipää pöytään.
Lisäksi syrjemmästä lasten opiskelemaan laittaminen on helvetin hinnakasta. Omalla kylällä saattaa olla lukio, hyvällä tuurilla pieni ammattikoulukin, mutta jos lasta ei kiinnosta ne muutamat hassut alat, joita lähipaikkakunnilla opetetaan, ei voi kun lompakkoa kaivaa esiin ja avustaa lasta muuttamaan opiskelupaikkakunnalle. Siinä ne menee viimeisetkin reissurahat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vapaaehtoistyö esim suomalaisten syrjäytyneiden parissa voisi avata silmiäsi aika lailla. Olisi vastuutonta lähteä yksin ulkomaille koska olet sitoutunut perheeseesi. Sinun pitäisi ottaa lapset mukaan sinne. Ehkä sinun pitäisi erota kuitenkin jos tunnet pettäneesi itsesi.
Mitä tarkemmin on tapahtunut, kun kerroit, että monta kertaa suunnittelitte yhdessä matkoja, mutta aina lopulta jouduit perumaan? Kun olisi pitänyt lähteä, ukko jäikin niinä päivinä mielenosoituksellisesti makoilemaan sänkyyn ja mumisi, ettei jaksakaan? Sanoisin, että hän ei ole vielä tehnyt riittävää kompromissia matkailun suhteen, jos sun pitäisi odottaa 12 vuotta. Jos rahaa siihen riittää, kyllä Suomenmaasta joku kohde varmasti löytyy, joka hänellekin antaa enemmän kuin ottaa. Eikä ole valitettavasti varmaa, että aikaa riittää 50:ksi, vaikka vaikuttaisi terveeltä. Pitää löytää tasapaino tämän hetkisestä elämäntilanteesta nauttimiseen ja eläkepäivien varallisuuden turvaamiseen.
Sulla on liian vanha mies! Oot vasta 29 v ja sun kuuluis käydä vielä bailaamassa. Sun miehes on jo 4-kymppinen eikä se tahdo enää muuta kuin mukavuutta, sellaisia ne vanhemmat miehet ovat. Sä voisit ottaa eron ja etsiä ikäisesi miehen. Oot liian nuori tohon rivarieloon.
Vuokratkaa joku mökki ensi kesäksi jostain läheltä. Luulisi että joku vanha kuivan maan mökki lähtisi aika halvalla? Sinä voisit viettää siellä loman lisäksi viikonloppuja jne, jolloin voisit omalta osaltasi katsoa miltä se tuntuu.
Kaikki lähtee itsestä, onni yms. Katsoin just Instagramista Anna Perhon valmennuksen uv-lupausten lunastamisesta ja se tuli yllärinä, kuinka pienillä asioilla on iso vaikutus omaan tyytyväisyyteen. Kandee tsekkaa. Tulee koko kuun joka päivä ilmaiseksi. Tuleepahan joskus uv-lupauksetkin pidettyä 😂
Vierailija kirjoitti:
Haaveet olivat loppujen lopuksi hyvin yksinkertaisia pienimuotoista maatilaa 50-100km säteellä kaupungista, lapset kyläkouluun, paljon matkailua kotimaassa ja toisinaan ulkomaillakin.
Yrittäjyyttä ja omavaraisuutta sen minkä voi ja mihin jaksaminen riittää.
Tämä kombinaatio on vaikea, jos ei ensin ole sitä rahaa tai rahoitusta jostain. Omavaraisuus, yksinkertaisuus ja maatila ovat vaatimatonta elämää. Siihen on vaikea ajallisesti ja rahallisesti yhdistää paljon matkailua (ilmeisesti lomamatkailua?) kotimaassa ja joskus ulkomailla.
Ikävää, mutta tietyt unelmat muuttuu lähes mahdottomiksi, kun hankkii lapsia. Esimerkiksi se, että reissaisi jatkuvasti tai asuisi joka vuosi eri maassa (jotkut on varmaan tästä eri mieltä mutta itse en kyllä pidä tuota lapsille kivana, ja monet lapsena paljon muuttaneet ovat siitä kärsineet omien sanojensa mukaan). No tuo maatila ei ole niin epärealistinen, mutta kun miehesi ei sitä halua niin minkäs teet. Toivottavasti keksit jonkun tavan toteuttaa unelmiasi näissä puitteissa.