Suunnittelimme kaveriporukalla laskettelureisua Lappiin maaliskuulle, mutta kertomatta minulle mitään, muut olivatkin lähteneet sinne jo Tapaninpäivänä.
Oli musertavaa nähdä facebookissa nimet ja kuvat laskettelurinteestä ja mökistä, jonne meidän piti maaliskuussa mennä ja kaiken piti olla sovittuna, mutta pojat olivatkin lähteneet sinne jo Tapaninpäivänä minulle mitään asiasta puhumatta. Tottakai heti soitin ja vaadin selvitystä. Sanoivat saaneet välipäiville edullisen reissun ja minua eivät edes kysyneet, kun tiesivät minulla olevan muita suunnitelmia.
Täten maaliskuussa suunniteltu matka ei heidän osaltaan enää toteudu, mutta toki itse saisin päättää, menenkö silloin ja missä seurassa.
Mitä nyt minun tulisi tehdä ja voisinko vaatia sovittuun asiaan vedoten, että reissu tulee toteuttaa kuten sovittiin, vaikka he siellä olisivatkin jo kerran käyneet?
Kommentit (35)
Hanki parempaa seuraa ja lähde heidän kanssaan joko Lappiin tai johonkin muualle. Äläkä tuon porukan kanssa sovi enää yhtään mitään.
Ilman muuta pakotat ne lähtemään uudestaan. Tulee upee reissu.
En kyllä kykene uskomaan aloitusta, että tapanina tosiaan löytyi se mökki vapaana, jonne vasta maaliskuussa piti mennä :)
Kumman usein on av:n väellä näitä k-päisiä ystäviä. Kun vähän väliä selän takana vehkeillään.
Eli provo. Etkö muuten saa elämässäsi huomiota.
No on niillä ainakin rahaa, kun 3 kk:tta siellä viettävät, huhhuh.
Hyppäät kuule nyt autoon ja ajat sinne kyseiseen hiihtokeskukseen ja pim. Olet menossa mukana. Yksenkertaista.
Välipäiville ei saa edullisia reissuja Lapista. Vaihtoehto a: ap provoaa. Vaihtoehto b: reissu on sovittu jo aikoja sitten ja ap:ta on vedätetty. Sanoisin, että vaihtoehto a on todennäköisempi.
Vierailija kirjoitti:
Välipäiville ei saa edullisia reissuja Lapista. Vaihtoehto a: ap provoaa. Vaihtoehto b: reissu on sovittu jo aikoja sitten ja ap:ta on vedätetty. Sanoisin, että vaihtoehto a on todennäköisempi.
Entä jos kyseessä on jonkun kaverin sukulaisen mökki , jota vain suku käyttää?

Ok, vaikkapa siis mökki ilmainen, mutta mites ne matkat sinne lappiin ovat nyt niin paljon edullisemmat kuin sitten maaliskuussa? Jonkun pappa antoi autonsa ilmaiseksi käyttöön?
Jos näin, en yhtään ihmettele, että jos vapaata on, miksi eivät olisi reissuun lähteneet.
Kyseessä oli kuulemma juuri tällainen tutun kautta järjestynyt mökki peruuntuneen reissun vuoksi, niin siksi pojat lähti.
Tekisi mieli ottaa poikien vanhempiin yhteyttä, mutta mitä se auttaa?
Kieroa suunnitella reissua ensin tietyllä porukalla ja tietyllä aikataululla, ja sitten selän takana tehdäkin toisin. Olisivat suunnitelleet keskenään alun perinkin.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välipäiville ei saa edullisia reissuja Lapista. Vaihtoehto a: ap provoaa. Vaihtoehto b: reissu on sovittu jo aikoja sitten ja ap:ta on vedätetty. Sanoisin, että vaihtoehto a on todennäköisempi.
Entä jos kyseessä on jonkun kaverin sukulaisen mökki , jota vain suku käyttää?
Miksi sellainen olisi nyt yhtäkkiä joulunaikaan edullisempi kuin maaliskuulla.
Vierailija kirjoitti:
Kyseessä oli kuulemma juuri tällainen tutun kautta järjestynyt mökki peruuntuneen reissun vuoksi, niin siksi pojat lähti.
Tekisi mieli ottaa poikien vanhempiin yhteyttä, mutta mitä se auttaa?
Vanhemmat pakottaisi pojat reissuun uudestaan maaliskuussa? Mikä ikäisistä pojista on kyse?
Sullahan oli ollut muita suunnitelmia!
Mitä? Eikö Porvoossa saa ite päättää omista reissuista, kun nyt uhoat lähteväsi maaliskuussa ihan ilman lupia.
Terkut tunturista. Kyllä täällä tulee joskus peruutuksia tapaninakin sekä hotelleihin että mökkeihin. Mutta ei niitä halvalla tarvi myydä.
Jospa tähän majoitukseen / lentoon / autoon ei tää yks tyyppi ois edes mahtunut enää?
Oisko porukka pienentynyt muutenkin?
Yleensä porvoolaiset tulee henkilöautolla 😄
Kyllä kiinnistaisi tietää, minkäikäisistä pojista on kyse. Ja onko ap itse poika vai tyttö?
Onhan näitä tapahtunut, mutta fiksumpaa on kertoa se suoraan eikä pelata selän takana.
MItkä v*tun pojat? Oletko itse poika vai tyttö? Epäilenpä kuule, että pojat eivät ole halunneet sinua reissuun mukaan, koska vaikutat rasittavalta tyypiltä.
Idioottikin osaa jo tehdä johtopäätöksensä tällaisen tempun jälkeen. He eivät halua olla ystäviäsi eivätkä kaipaa seuraasi.
Aika etsiä muunlaiset ihmiset elämäänsä.