Lue keskustelun säännöt.
Muutto takaisin pk-seudulle
Harmittaa
29.12.2018 |
Hemmetin vaikeaa se on päättää. Asuin 10 vuotta Helsingissä ja muutin miehen perässä pienempään kaupunkiin ja hänellä on näillä seuduilla ihan kaikki ihmiset ja sukulaiset, ystävät, perhe... Itseä ei pidättele mikään missään, kun on perhe ja suku niin siroteltu ympäriinsä. Uusiakin ystäviä olen saanut täältä. Tulisihan heitä ikävä ja miehen perhettä ei enää näkisi usein. Joudummeko kompromissin eteen?
En halua, että hän joutuu luopumaan tärkeistä asioista, mutta tarvitseeko kolmekymppisen miehen enää asua niin lähellä perhettään? Läheiset välit on okei tietty ja hyväkin asia.. Meillä ei ole lapsia eli sinällään nyt tässä vaiheessa olisi tuo muuttopäätös hyvä tehdä.
Haluan sen tehdä niin, että kukaan ei kärsi..
Itse vaan en ole sopeutunut tänne. Alkuun sopeuduin ja olin positiivinen, mutta alkoi vastoinkäymiset elämässä työelämän suhteen ja taloudellisesti. Kaipaan syvästi Helsinkiä siksi, että siellä kaikki sujui helpommin ja jokin ihana tunnelma oli pk-seudulla. Nautin siitä ja hei on sielläkin luontoa! Työtä riitti enemmän ja jotenkin tunsin itseni vapaaksi siellä. Olin motivoitunut ja jaksoin huolehtia -kaikesta- enemmän.
Miksi sitten yhtäkkiä, vähitellen masennuin tänne tultuani pari vuotta sitten (300km pois pk-seudulta)? Parisuhde on terve ja parhain kumppani kenet voisin eläessäni saada. Olen onnellinen suhteessa kyllä. Kaikki muut asiat vaan painaa. Täällä ahdistaa ja masentaa asua. Haluan kunnon työn takaisin ja sen vapauden elää ilman ahdistavaa ylitunkeilevaa kyyläilmapiiriä.
Muita kohtalotovereita? En haluaisi sitten miehellekään samaa masennusta, jos täältä muutettas isoon kaupunkiin jossa hän kokisi itsensä aivan hukassa olevaksi.. Pitääkö mun vielä tehdä se toinen kompromissi, että koitan väkisin sopeutua tänne? Iso muutos oli jo tänne tulokin..
Olemme keskustelleet tästä kyllä, mutta tuntuu ettei ole helppo päätös. Ehkä ajan kanssa päädymme molemmille sopivaan ratkaisuun..
Kommentit (7)
Vierailija kirjoitti:
Muuta! Ennen kuin on liian myöhäistä ja katkeroidut. Kuuntele sydäntäsi ja itseäsi, vaikka sopivan miehen oletkin löytänyt. Kyllä rakkaus voittaa, jos on tarkoitettu.
Sitä tässä pelkäänkin, että katkeroidun. Sitä ei toivo kellekään. Ehkä me sitten muutamme yhdessä, jos muutamme. Ainahan sitä pääsee kulkemaan parissa kolmessa tunnissa sukuloimaan viikonlopuksi.. Katsotaan hiljalleen mitä tapahtuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä sama tilanne paitsi että oon jäämäs Hesaan ja vihaan tätä paikka yli kaiken. Itselläni tulee olo että Helsingissä ei ole muuta kun ankeus ja tylsyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Meillä sama tilanne paitsi että oon jäämäs Hesaan ja vihaan tätä paikka yli kaiken. Itselläni tulee olo että Helsingissä ei ole muuta kun ankeus ja tylsyyttä.
Minä ja mies ollaan nyt 43v. Molemmat asu hki keskustassa 41 vuotta. Mies Töölössä ja minä Punavuoressa. Sitten muutettiin yhteen aikoinaan ja ostettiin kämppä Krunikasta. Lapsi kun muutti omillee 3v sitten, niin myytiin asunto ja ostettiin talo Heinolasta. Me oltiin henkeen ja vereen kaupunkilaisia ja ei ikinä muuteta landelle. Käytiin 2v sitten Heinolassa ja tykästyttiin paikkaan niin paljon, että pakkohan se oli rauhaan päästä. Eikä kaduta yhtään ja tuskin takasin muutetaan. Molemmat huomasi sen, että ei ole stressiä yhtään kun ei ole ympärillä hälinää. Vaikka niitä sporan ääniä ei tietenkään kuullut, kun koko elämän asunu ratakiskojen kolinassa, niin varmaan alitajusesti se on vaikuttanu ja siihen päälle autot ja ihmiset.
Muistan kun istuttiin omalla laiturilla ekana vkloppuna ja ei yhtään ääntä missään. Viinilasi kädessä kesäilta ja kirja ja juteltiin elämästä. Mies sanoi, että olisitko ikinä uskonut että todella näin pientä asiaa voi arvostaa näin suuresti. Ollaan mietitty sitäkin, että saatiin talo ja rahaa jäi paljon yli, kun myytiin kerrostalo pois. On tämä meidän paikka ja hienoja ihmisiä ympärillä. Ihmiset juttelee eikä kävele ohi.
Hankala tilanne kyllä. Minä asuin pari vuotta pikkupaikkakunnalla myös satojen kilometrien päässä Helsingistä. Muutin siis yksin, työn vuoksi. Ensimmäiset puolitoista vuotta oli aika kamalaa aikaa, kun oli tosiaan niin erilaiset sosiaaliset kuviot, ja harrastusmahdollisuudet rajoittuneet. Työ oli koko ajan kuitenkin ihanaa ja siellä viihdyin. Viimeisen puolen vuoden aikana löysin mukavan uuden harrastuksen, ja sitä kautta samanhenkistä ystäväporukkaa, ja muutenkin aloin viihtyä paremmin. Sitten työpaikkani siirrettiin pk-seudulle, joten muutin takaisin vuosi sitten. Täällä on toki ne entiset hyvät puolet, mutta kaipaan edelleen ihan älyttömästi monia hyviä asioita tuolta pikkukylältä. Tosiaan luonto oli lähellä ihan toisella tavalla, ei Espoossa piipahdeta töiden jälkeen sienimetsällä. Lisäksi välimatkat oli ihanan lyhyitä kun kaikki palvelut (ne mitä omalla kylällä oli, ihan ok) oli kävelyetäisyydellä.
Eikö paikkakunnalla ole tosiaan mitään hyviä työmahdollisuuksia sinulle? Kolmekymppisenä voi hyvin vielä opiskella uuttakin alaa. Lisäksi jos joskus hankitte lapsia, on ehdottomasti parempi, että tukiverkot (=suku) on lähellä.
EI nuo asiat ole paikkakunnasta kiinni mitä ap ja 3. valittaa. Ette te muuttamalla itseänne pääse pakoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Helsinki on muuttunut 10 v niin paljon, että et tunnista sitä enää- varsinkin kun aika kultaa muistot. Työt on myös muuttunut, tahti kiihtynyt.
Olet varmaan tyytymätön itseesi. Itseään ei pääse pakoon.
Jos on tarkoitus tehdä lapsia, niin kannattaa ne maalla tehdä. Hesa ei ole lapsiystävällinen paikka.
Olen itse asunut 15 v asti asunut Hesan keskustassa. Nyt aikuisena muuttanut 2 kertaa takaisin ja pakko sanoa - on pitänyt muuttaa pois. Pakko uskoa, että ei ole hyvä paikka.
Käyn työn takia kerran viikossa Hesassa ja voi sitä onnea kun pääsee pois kotiin. Rauhaan.
Muuta! Ennen kuin on liian myöhäistä ja katkeroidut. Kuuntele sydäntäsi ja itseäsi, vaikka sopivan miehen oletkin löytänyt. Kyllä rakkaus voittaa, jos on tarkoitettu.