Kuuletteko ikinä harhoja?
Minua vaivaa suunnattomasti, että kuulen toisinaan harhoja. Esimerkiksi tänään istuin kaikessa rauhassa sohvalla, kun yhtäkkiä kuulin KOVAN äänen, aivan kuin lehmä olisi ammunut jossain ihan lähellä. Kuulostaa uskomattomalta, mutta säpsähdin tuota ääntä kun se tuli niin yhtäkkiä ja kovana. Koira ei reagoinut mitenkään, joten päättelin että ääntä ei oikeasti kuulunut. Hetken päästä kuulin vielä saman äänen mutta hiljaisempana noin neljä kertaa uudestaan. Välillä "kuulen" pianon soittoa, rämähdyksiä jne.
Pelottaa että olen sekoamassa. Lähisukulaisellani on vaikea skitsofrenia, pelottaa että olenko itsekin sairastumassa?
Kommentit (28)
Suuri osa ihmisistä kuulee ääniä jossain vaiheessa elämäänsä. Useimmilla se ei ole merkki mistään vakavasta, vaan voi liittyä esim. univelkaan tai muuhun poikkeavaan olotilaan. Tutkituttaa kannattaa toki, jos mahdollista, ja varsinkin, jos suvussa on psykoosisairauksia. Ääniä kuuleville on yhdistyskin, jos kaipaat vertaistukea.
Joskus nukahtaessa kuulostaa ihan kuin joku huutaisi korvaan :o Pahimmillaan tuo on silloin jos on ahdistusta.
Ilmiö on yleinen. Väsyneenä olen nähnyt olemattomia.
Ääniharhojen kuuleminen ei automaattisesti merkitse skitsofreniaa. Tämän sivun mukaan 4-10% kuulee ääniä, joita muut eivät voi kuulla:
https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/Tietopankki/kokemuksia/Pages/…
En ainakaan hankkisi mitään psykoosilääkitystä "ennaltaehkäisevyyden" takia, mielummin yritä vaan suhtautua ääniin rennosti.
Normaalia on, mutta siitä ei vaan moni uskalla julkisesti puhua, kun saa heti hullun leiman otsaansa. Pelkkä äänien kuuleminen ei ole mikään sairaus, skitsofreniaan kuuluu todellisuudesta vieraantuminen ja harhoja ei erota niistä, mitkä tapahtuu oikeasti. On vainottunaolon tuntemuksia ja luuloja ym.
Kokeilepa kysyä siltä lehmältä jotain. Jos se vastaa, mene lääkäriin.
Ketjun rasistille tiedoksi, että psykoosi iskee helposti sinunlaisiisi ääriajattelijoihin, joilta puuttuu kyky loogiseen ajatteluun, mutta tunnetta on sitäkin enemmän.
Kellään terveellä ei ole motiivia tappaa lasta. Mielentilatutkimuksessa käydään ihmisen terveystiedot syntymästä nykyhetkeen läpi, eikä siinä pysty huijaamaan kukaan.
Joo, aika luonnollista on.
Itsellä ei tuota, mutta joskus päiväunilla herään äkkiä, kun haistan savun hajun...paniikissa pomppaan pystyyn, mutta huomaan, ettei savua ole.
Naapuri kuoli tulipalossa.
Entäs jos herää kovaan ääneen, muttei tiedä oliko se todellinen ääni vai ei?
En kuule harhoja. Näen koen metrin mittaisen mustan hahmon joka nopeasti liikkuu välistä jää tuijottamaan minua silmillä jotka ovat mustat silti niin kirkkaat. Tykkää käydä kimppuun hakata siksi vasen käsivarsi on mustelmilla. Nauttii laittaa valoja pois, sytetellä kynttilöitä. Niin eihän tuo ole todellista...
Omaa nimeä on huudettu monesti ahdistava ja sekava elämäntilanne kovat lääkkeet päivittäin käytössä riippuvuus on jo
Joskus olen kuullut vanhempieni maatilalla eräästä vajasta/vanhasta navetasta miehen puhetta. Luulin, että isäni jotain minulle puhui ja menin katsomaan. Siellä ei ollut ketään, myöhemmin selvisi, että isäni oli mennyt jo aiemmin minua sisälle. Sitten olen joskus kuullut kuinka piironki aukeaa. Mulla on myös kirja, sen nimi on Kuolemaa ei ole ja sen päältä kuului kerran 3 kertaa koputusta. Että onhan noita kaikkia mysteerejä. Kummituksia ehkä?
En mtn kovia ääniä, mut just esim. rämähdys, askeleita, puhelimen soittoäänen, vaikka mtn ei oo tapahtunu. Koen välillä myös muita aistiharhoja, esim. ahdistuneena tuntoharhoja (sormet tuntuu ohuilta ja pitkiltä). Yksi kokemus on myös sellainen, että kaikki pienetkin äänet kuuluu hirveän kovaa ja ikään kuin nopeampaa, kuin itse liike tapahtuu. Tämä tulee vain kun olen yksin kotona. Vakkea selittää näitä, mutta niitä on tullut harvakseltaan koko elämäni ajan ja ihan terveen kirjoissa olen aina psyykkisesti ollut.
Vierailija kirjoitti:
Kokeilepa kysyä siltä lehmältä jotain. Jos se vastaa, mene lääkäriin.
Ketjun rasistille tiedoksi, että psykoosi iskee helposti sinunlaisiisi ääriajattelijoihin, joilta puuttuu kyky loogiseen ajatteluun, mutta tunnetta on sitäkin enemmän.
Kellään terveellä ei ole motiivia tappaa lasta. Mielentilatutkimuksessa käydään ihmisen terveystiedot syntymästä nykyhetkeen läpi, eikä siinä pysty huijaamaan kukaan.
”Kellään terveellä ei ole motiivia tappaa lasta”
Siinä taas oikein asiantuntijalausunto.
Vierailija kirjoitti:
Ketjun rasistille tiedoksi, että psykoosi iskee helposti sinunlaisiisi ääriajattelijoihin, joilta puuttuu kyky loogiseen ajatteluun, mutta tunnetta on sitäkin enemmän.
Tulee tuosta mieleen ainoooo pennanen, se vihreiden ääriseisoja.
Mutta miksi ihmeessä aloit öyhötyksen? Tämä ketju oli tarkoitettu kyllä muista aiheista keskusteluun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokeilepa kysyä siltä lehmältä jotain. Jos se vastaa, mene lääkäriin.
Ketjun rasistille tiedoksi, että psykoosi iskee helposti sinunlaisiisi ääriajattelijoihin, joilta puuttuu kyky loogiseen ajatteluun, mutta tunnetta on sitäkin enemmän.
Kellään terveellä ei ole motiivia tappaa lasta. Mielentilatutkimuksessa käydään ihmisen terveystiedot syntymästä nykyhetkeen läpi, eikä siinä pysty huijaamaan kukaan.
”Kellään terveellä ei ole motiivia tappaa lasta”
Siinä taas oikein asiantuntijalausunto.
Siinä taas mahtava kommentti asiantuntijalausuntoon. Terveellä ihmisellä on ilmeisesti paljon motiiveja tappaa lapsi.
Vierailija kirjoitti:
En kuule harhoja. Näen koen metrin mittaisen mustan hahmon joka nopeasti liikkuu välistä jää tuijottamaan minua silmillä jotka ovat mustat silti niin kirkkaat. Tykkää käydä kimppuun hakata siksi vasen käsivarsi on mustelmilla. Nauttii laittaa valoja pois, sytetellä kynttilöitä. Niin eihän tuo ole todellista...
Ei ole mitään yliluonnollista. Kaikki on vaan leffojen tuottamia ajatuksia. EI ole haamuja saati rähinähenkiä kunnes itse kokee. Kyllä olen lääkärille jutellut ja kanta palveluun on kirjattu keskustelu missä mainitaan minulla olevan selvittämättömiä mustelmia ja potilas kertoo seikkäperäisesti havannoistaan osaa kertoa kokemuksen täydellisesti....
Joskus naisääni kuiskaa nimeni korvaan. Ja silloin tällöin haistan olemattomia, kuten savua. Viime kuukausina asiat unesta ovat siirtyneet valvetodellisuuteen, kuten vaikka itsestään liikkuvat esineet. On ikään kuin jo hereillä, mutta näkee jotakin sieltä unesta. Ei ole unihalvaus, mikä lienee.

Savunhaistaminen on yksi merkki alkavasta psykoosista. Siis jos ei tulta missään ja haistaa savun.
Kärsin unettomuudesta, joten erilaiset aistiharhat ovat tuttuja.
Joilloin ihmisillä jää korvakäytävään kaikumaan erilaisia ääniä. Esim. erilaiset rämähdykset, puhelimen pirinä, usein kuultu sana (esim. oma nimi) jne. Kuvailemasi äänet menisivät tähän piikkiin.
Pahoitteluni, etten löytänyt linkkiä aiheeseen.