Aloitan ranskalaisen naisen elämäntyylin.
Ruoka; Aina tuoreista ruoka-aineista kotitekoista ruokaa neljä kertaa päivässä, panostan siis ruuan laatuun ei mitään valmisruokia enää, vaihdan lautaskoon pienempään, vettä juon enemmän, aina syön pöydässä en koskaan esim. sohvalla teeveetä katsellessa tai vuoteessa.
Liikunta; Alan kävelemään kaksi kertaa päivässä noin tunti per kerta. Koska en ole töissä tällä hetkellä niin arkiliikuntaa lisään esim. siivoamalla enemmän sekä käydessä kaupassa niin siellä pyrin liikkumaan enemmän. Hikiliikuntaa en harrasta.
Muu vapaa-aika; Vähennän puoleen teeveen katselua, enemmän hyvän kirjan lukemista.
Tyyli; Luon perusvaatekokoelman. Tummat perusvaatteet, mustaa, tummanharmaata ja tummansinistä sekä valkoinen. Piristeväriksi sitten esim. toppi, paita, pusero, sinistä, punaista ja vihreää. Laadukkaita kävelykenkiä plus parit korkkarit.
Meikkaaminen; Luon peruskevyen meikin parhaita puolia korostaen, hiukset saa olla vähän huolimattomasti luonnolliset, mutta tietenkin hoidetut.
Näillä ohjeilla kohti uutta vuotta, päivittelen tänne joka kuukausi miten on vaikuttanut omaan elämääni tämä ranskalainen elämänmuutos.
Kommentit (647)
Ei ne neljä kertaa päivässä syö, yksi hevosannos?
Aloitan gambialaisen miehen elämäntyylin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perä levenee kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ranskattaren aamiainen: kahvi, tupakka ja sanomalehti.
Saksalaisen naisen aamiainen: Kahvi ja pala suklaakakkua. Kahvin voi joskus korvata kaakao.
Hittolainen, pitänee aloittaa saksalaisen naisen elämäntyyli!
Saksalaisen naisen aamiaiseen kuuluu pari sämpylää joiden välissä juustoa, makkaraa tai kinkkua. Maitokahvi tai tee.
Juomana aina omenamehua eivätkä juo hanavettä, pitää olla mineraalipitoista kuplivaa kivennäisvettä koska muuten keho ei kuulemma saa mineraaleja. Vaikka hanavesi on siellä juotavaa muttei kukaan juo sitä. Siksi Lidl myy siellä ihan sikana sitä kivennäisvettä. Kun minä join hanavettä töissä, niin kaikki olivat kauhistuneita että mistä sinä nyt saat kaikki mineraalit joita sinun keho tarvitsee toimiakseen :D
Voiko olla totta? Toisaalta niiden leipominenkin oli valmiin taikinan ostamista kaupasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aamiainen, puolikas leivos maitolasin kanssa, mandariini ja tomaatti.
Ap.
Vain juntit suomalaiset juovat aikuisena maitoa. Oletko 6-vuotias?
Ok. Mä juon joskus kun ei ole muualta tullut kalsiumia.
Syö pinaattia jos kalsiumia pitää saada.
On se VÄHÄN helpompi saada esim. juustosta.
Aloitan Hollywoodittaren, filmitähdettären elämäntyylin esim. Lux-saippuan avulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ranskattaren aamiainen: kahvi, tupakka ja sanomalehti.
Tämä on muuten totta. Minulla oli opiskeluaikana ranskalaisia kämppiksiä ja heillä aamu alkoi juuri noin kahvin ja savukkeen kera. Kun suomalainen nautiskeli tuhdin aamupalan, ranskalaisen ensimmäinen ateria saattoi olla vasta iltapäivällä, joskus jopa illalla. Kauniita, äärimmäisen hoikkia tyttöjä.
Suomalaiset syövät aamuisin opetetusti kuin metsätyömiehet. Kuitenkin ollaan konttoritöissä jossa kaloreita ei kulu. Ranskalainen aamiainen terveellisemmin toteutettuna (hedelmä tai pieni puuro) riittäisi pitämään kilot kurissa.
Ei puuroa syödä kuin Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Kauniit huulet heillä on, pienet ja sirot kuin nukeilla eikä kellään ole mitään ankkalinnatäytteitä.
Jokaisella tarkasti punatut huulet ja kas kumma kaikkien minun naispuolisten pariisilaiskollegojen käsilaukusta löytyy YSL Rouge Pur Couture Lipstick in 'Le Rouge 01' eli se puhtaan punainen universaali klassikkopuna joka sopii kaiken sävyisille ihoille. Ostin sen heidän innoittamana itsekin, olen kalpeahko tyypillinen suomalaisblondi jolla hieman kellertävään vivahtava iho :) Myös MAC Ruby Woo on kaunis ranskalaistyylinen puna. Olen saanut molemmista kehuja sekä miehiltä että naisilta. Nuo tekee hampaat tosi valkoisen näköiseksi, se on hyvä asia koska monet noista pariisilaiskollegoista polttivat tupakkaa aiemmin joten hampaansa ovat hieman kellastuneet.
Minun pariisilaiskollegat käyttää värejä vain silkkihuiveissa ja huulipunassa, ja kaikki muu vaatetuksensa on aina joko mustaa, tummansinistä tai tummanharmaata, jopa kesällä.
Joo, et asu Ranskassa. Excuse moi, mais , ranskalaiset naiset EIVÄT käytä huulipunassa, kynsilakassa tai vaatteissa kirkkaanpunaista, koska kyseinen väri yhdistetään prostituuti....n.
Onko sulla asunnosta pariisilaisnäkymät = kattoja?

Ja ranskalaiset naiset eivät voi oplla prostratoita?
Jos sulla ei oo asunnostasi pariisilaisnäkymiä, niin ei muuta ku made moiselle. Se on moro.
Vierailija kirjoitti:
Aloitan Hollywoodittaren, filmitähdettären elämäntyylin esim. Lux-saippuan avulla.
9/10
Vierailija kirjoitti:
Hyvä! Ja viiniä kannattaa siemailla säännöllisesti.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/nama-ovat-maailman-viisi-addiktoivi…
"Nämä ovat maailman viisi addiktoivinta ainetta: Alkoholi ja tupakka samassa sarjassa kovien huumeiden kanssa."
Vierailija kirjoitti:
Mirelle Guilianon, Miksi ranskalaiset näiset eivät lihoa. Sopii sinulle, kuin nyrkki silmään. Muutkin kirjat kannattaa tsekata.
Lihoa! Sivistys on ranskalaista, suosittelen.
Vierailija kirjoitti:
Onko sulla asunnosta pariisilaisnäkymät = kattoja?
Ap:lla on parvekkeelta porilaisnäkymät.
Ei ole todellista. Mä mietin alkuviikosta että mitäköhän ap:lle kuuluu. Ajattelin etsiä ketjun ja nyt joku on nostanut.
Olethan myös muistanut lopettaa peseytymisen?
Siitä alkaa aito ranskalaisuus.
Oui.
Unohdit tupakan, sitä pitää polttaa paljon ja juoda rose-viiniä. Aito ranskalainen kuiva elotonhiuksinen kampaus syntyy näillä itsestään.
Korkokengistä ei kannata luopua siinäkään kohtaa kun jalkaterät on aivan vääntyneet, nukkuu vain korkkarit jalassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sulla asunnosta pariisilaisnäkymät = kattoja?
Ap:lla on parvekkeelta porilaisnäkymät.
Näkyykö taparikollisia baskerit vinossa Seinen (Kokemäenjoen) rannoilla?
Miksi juot vettä enemmän, kun et edes harrasta hikiliikuntaa? Ihan huuhaata lääkäreiden mielestä tuo ylenmääräinen veden kittaaminen. Siitä voi tulla enemmän haittaa kuin hyötyä.