Lue keskustelun säännöt.
Muita, joilla lapsiperhe-elämä on ihan mukavaa? :)
27.12.2018 |
Tarkoitus ei ole väheksyä niitä, joilla on ongelmia jaksamisen kanssa. Tietysti monilla on ja varsinkin erityislasten vanhemmilla. Mutta ehkä julkisessakin keskustelussa on hyvä välillä muistaa, että ei kaikilla ole kamalaa. Itselläni on kaksi lasta, teen vaativaa työtä ja mieheni myös. Oma kokemukseni perhe-elämästä ei suinkaan liity väsymykseen ja ahdistukseen. Meillä on ollut oikein mukavaa. Lapset tuovat paljon iloa ja keskimäärin elämämme on sopuisaa ja kaikki rullaa niin kuin pitääkin. Meitä täytyy olla muitakin, joilla elämä lasten kanssa sujuu ihan hyvin! Olenko väärässä?
Kommentit (14)
Meilläkin on. Yksi 6-vuotias lapsi ja työssäkäyvät vanhemmat. Kumpikin vanhempi osallistuu tasapuolisesti perheen elatukseen ja kotitöihin jne, joten kumpikin saa myös riittävästi omaa aikaa. Meillä käy myös siivooja, ja ruoka ostetaan usein valmiina tai käydään ulkona syömässä. Parisuhdeaikaa on iltaisin klo 21 ->, kun lapsi nukkuu. Mukavaa ja stressitöntä. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, kyllä meillä paljon hankaluuksia on, mutta en mä silti haluaisi elää ei-lapsiperheenä. Mulle ajatus lapsettomasta elämästä tässä neljääkymppiä lähestyessä tuntuu ontolta. Jos joku nyt tästä loukkaantuu, korostan, että puhun itsestäni, en sinusta.
Tätä olen paljon miettinyt. Sain lapset verrattain myöhään. Olin ehtinyt elää ja nähdä sitä kuuluisaa omaakin elämää. Toinen lapsistani on ns.erityislapsi (adhd) ja tokihan arki on välillä suorastaan raskasta ja on myös niitä päiviä jolloin mietin, että miksi lähdinkään tähän. Silti enimmäkseen olen onnellinen ja tyytyväinen. Elämä on mukavaa ja olen saanut kokea paljon kivoja asioita, joita en ilman lapsia olisi kokenut.
En aina ymmärrä miksi lapsiperhe-elämää niin kovasti demonisoidaan, kun se oikeasti on monilla aivan mukavaa.
Vierailija kirjoitti:
Tätä olen paljon miettinyt. Sain lapset verrattain myöhään. Olin ehtinyt elää ja nähdä sitä kuuluisaa omaakin elämää. Toinen lapsistani on ns.erityislapsi (adhd) ja tokihan arki on välillä suorastaan raskasta ja on myös niitä päiviä jolloin mietin, että miksi lähdinkään tähän. Silti enimmäkseen olen onnellinen ja tyytyväinen. Elämä on mukavaa ja olen saanut kokea paljon kivoja asioita, joita en ilman lapsia olisi kokenut.
En aina ymmärrä miksi lapsiperhe-elämää niin kovasti demonisoidaan, kun se oikeasti on monilla aivan mukavaa.
No se on varmasti se, että kun niitä ongelmia ja raskaampia hetkiä kuitenkin kaikilla jossain vaiheessa on, mediassa ja vaikkapa keskustelupalstoilla puhutaan niistä (koska eihän niissä ongelmattomissa asioissa sillä tavalla mitään puhumista ole, ne vain "ovat"). Tästä monet sitten vetävät johtopäätöksen, että kaikki on koko ajan kauhaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On se meilläkin mukavaa. 3 lasta (alakoulu-ikäisiä) joista 1 harrastaa hyvin aktiivisesti (jääkiekko) ja kaksi muuta ns. normaalisti. Koulukaan ei jokaisella suju vaan vaatii extra-työtä ja yhteistyötä koulun kanssa.
Vaativat työt molemmilla, minulla vielä johtotehtävät ja matkustusta. Iso talo ja lemmikkejä on sotkemassa.
Ei käy siivoojaa tai muuta apua, itse kuskataan ja leivotaan mokkapalat töiden päälle. Silti tykkään ja arvostan lapsiperhe-elämää ja näen nyt jo että tämä on paras aika elämässäni. Leppoisaa on suurin osa ajasta. Tulen tätä ikävöimään.
Varmaan myös siksi että ei tunnu olevan staattinen tila se että on rahaa, töitä, terveyttä ja terveet lapset vaan säännöllisesti joku osa-alue kosahtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En valitettavasti kuulu kohderyhmään, mutta tulin silti kommentoimaan. Kiitos ap, kun aloituksessasi osoitit ymmärrystä meille erityislapsiperheille. Sellainen on hyvin harvinaista.
Mä rakastan meidän arkea - ja juhlaa! Olen yhden 8-v down-lapsen yh vanhempi, eikä todellakaan ole valittamista. Välillä hankalampaa, mutta niinhän se elämässä pitää ollakkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen aina nauttinut äitiydestä ja lapsiperhe-elämästä. Meillä on isot ikäerot joten hirveää riittämättömyyden tunnetta ja kaaosta.ei ole koskaan tullut. Lapseni ovat hauskaa seuraa ja ihania, heidän kanssaan on kivaa.
Vierailija kirjoitti:
Mä rakastan meidän arkea - ja juhlaa! Olen yhden 8-v down-lapsen yh vanhempi, eikä todellakaan ole valittamista. Välillä hankalampaa, mutta niinhän se elämässä pitää ollakkin.
Pakko lisätä tähän vielä, että elämä on jotenkin niin ihanaa nyt, että olen alkanut pelkäämään, että mitä jos jotain sattuu hänelle. Etten varmasti pystyisi enää elämään ilman lastani. En tiedä miksi tällaiset ajatukset välillä vilahtaa mielessä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä kans yks tyytyväinen äiti ja toivottavasti myös muu perhe:) kolme lasta, alle 5v. Nuorin vasta reilu 1kk. Voitte kuvitella tätä hulinaa mutta on tää niin paljon parempaa kuin mun elämä ennen oli. Ja ihana mies<3 en vaihtaisi päivääkään
Minä olen aina nauttinut todella paljon perhe-elämästä. Elellään maalla ehkä joidenkin mielestä melko niukkaa elämää ja lapsia on useampia. Vanhimmat ovat jo opiskelemassa ja nuorinkin jo teini. Lasten ollessa pieniä olin kotiäiti, myöhemmin olen tehnyt töitä yrittäjänä kotona. Ei kaikki ole sujunut kuin tanssi, on ollut rahasta välillä hyvinkin tiukkaa, mutta omillaan on aina pärjätty. Tottakai on ollut myös väsymyksen hetkiä, esim. kun lapset ovat olleet kaikki yhtäaikaa vaikka vatsataudissa ja siihen samaan on sattui parin päivän sähkökatko, sen jälkeen hajosi auto ja sitten äitini sai sairauskohtauksen. Mutta kaikesta ollaan selvitty ja enimmäkseen on ollut oikein hyvää elämää ja paljon onnellisia hetkiä, minusta tämä kaikki on vain elämää.
Joskus toivon, että voisinpa edes päiväksi palata aikaan, kun lapset olivat pieniä. Saisin mennä heidän kanssaan pulkkamäkeen ja eväsretkelle, lukea iltasatuja ja pelata Afrikan tähteä...
Toki hankaliakin hetkiä on ollut, mutta jokaista päivää olen kuitenkin rakastanut. En koskaan kuvitellut, että voisin saada hyvän miehen ja lapsia, joten hämmästelen joka päivä, miten voinkaan olla niin onnekas, että minulla on perhe. Nyt lapseni ovat jo teini-ikäisiä ja tajuan, että pian he saattavat muuttaa omilleen. Onneksi viihdyn niin hyvin mieheni kanssa kahdestaankin, että se ei pelota. Tavallinen arki on ollut minulle aina se suurin onni.