Menetkö huomenna töihin
Vai onko välipäivät vapaana? Itse menen töihin molempina päivinä ja ihan mielelläni. Todella hiljaista töissä, niin siellä on ihan mukavaa.
Kommentit (36)
En. Seuraavat kaksi viikkoa lomalla.
Joo ja olin jo tänään. Ensi viikolla sitten enemmän vapaata.
En todellakaan.
Katsellaan nyt ihan rauhassa tässä ja palataan asiaan alkuvuodesta.
Menen. Mies ekaa kertaa 20 vuoteen lomalla välipäivät ja minä en saanut lomaa. Veetuttaa ihan kybällä.
Veetuttaa senkin takia että saan taas tehdä kaikki tekemättömät työt koska olin sairaana viikon ennen joulua eikä kukaan tietenkään ”ole ehtinyt” tehdä ne.
Kohta lähdössä, vierähtää huomisen puolelle työvuoro. Ollut maanantaiyöstä saakka yövuorossa. Perjantaina vika.
Menen valitettavasti. Otin jo unilääkkeen että jaksaa herätä aamulla klo 5:30. Nyt lomalla olen herännyt siinä klo 11-12 aikaan että kyllä vtuttaa huominen herätys.
Menen. Nykyään kun ei enää dokaa niin ei voisi jotkut välipäivät vähempää kiinnostaa.
En. Ensin ajattelin, että menisin, mutta olen sairauslomalla n. tammikuun puoliväliin saakka, joten ehkä vielä huomisen olen pois töistä.
Ylityövapaita huominen ja perjantai, maanantaina sitten taas töihin.
Röihin on mentävä kun ei lottovoittoa tullut. Kyllä ottaa aivoon.
Menen. Meillä on välipäivinä muutto. Kun vuosi vaihtuu, alkaa tilinpäätökset.
Joo. Ärsyttää. Vaikka onhan siellä aina kivaa kun sinne saakka pääsee.
Vierailija kirjoitti:
Menen valitettavasti. Otin jo unilääkkeen että jaksaa herätä aamulla klo 5:30. Nyt lomalla olen herännyt siinä klo 11-12 aikaan että kyllä vtuttaa huominen herätys.
Mä herään aiemmin ja en oo vielä ottanut...
Menen, mutta naukkailen tässä silti glögiä ja hillun puoleen yöhön. Muut ovat vapailla ja olen yksin töissä, lisäksi olen hyvä työssäni, joten hommat hoituu kyllä krapulassa tai pikkutumussa. Vedän aina putken joulusta uuteenvuoteen, muuten en juo.
Menen huomennakin. Ihan normaali työviikko mulla ollut ja on vielä loppuviikon. Ens maanantaina alkaa kolmen päivän vapaat ja sitten taas seitsemän töitä.
En, koska jäin työttömäksi. En tiedä, jatkuuko työni siellä enää. Kukaan ei ollut perjantaihin mennessä ehtinyt miettiä. En tiedä, kuka ne työt sitten tekee. Onneksi ei ole minun ongelmani.
En. Vasta 8.päivä. On paljon ylitöitä kertynyt.