mies kiusaa ja keppostelee kaiken aikaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anonyymi mies kirjoitti:

Itse koen olevani järkevä mies, ja kerron tavan millä minut saisi lopettamaan: Pyydät juttelemaan vaikka sohvalle, sängyn reunalle tai jotain vastaavaa. Otat kädestä kiinni. Sanot suoraan ja selkeästi, että et pidä siitä etkä halua sitä. Mainitset muutaman esimerkin. Jos sanot vain keppostelun jälkee siitä tai ärähdät, niin sen vaikutus ei ole sama.

Tuosta ei ole mitään iloa. Tuli kerran kokeiltua, sohvalla rauhallisesti selitin etten pidä tuosta, syistä että ---

Lopputulos: urpo kommentti, jonka kuvittelin vitsiksi. Seuraavana päivänä sama meno jatkui muuttumattomana iloisen hymyn keran. Kun viimein karjaisin asiasta kunnolla,vieläpä julkisella paikalla, sain kuulla yhä vain iloisesti hymyillen miten teko x vain on niiin hauskaa. Teko itsessään oli aika harmiton mutta hyvin ärsyttävä. Enemmän loukkasi ja pelotti se täydellinen kunnioituksen puute itsemäärämisoikeuttani kohtaan. Kyseinen keppostelija olikin pian ex, vaikka ystävänsä yrittivät puolustaa väittämällä minua liian herkäksi ja jankkaamalla miten parisuhteessa pitäisi joustaa.

Miten perustelivat sitä, että miehen ei tarvinnut joustaa?

Miten ihmeessä joku (ap ja eräät muut) pitävät ilmiselvää sadistista kiusaamista poikamaisena kepposteluna? Oletteko tottuneet pienestä pitäen siihen, että alistutte ja tottelette, olette toisten kiusattavina eikä päähän pälkähdä mitään muuta vaihtoehtoa?

Kyseessä nimenomaan miehen ystävät, joten kaikkeen millä perustelin eroa oli vastauksena "ehkä se ei vain tajunnut" sekä tekojen vähättelyä. Kun siitä toimittajasta uutisoitaessa kerrottiin miten kovin yllätyksenä hänen tuomionsa tulivat, kävi mielessä muistot siitä kuinka minulle yritettiin väittää, ettei ex oikeasti ollut sellainen kun väitin. Oli vain niin paljon helpompi leimata se lähes tuntematon ex kostonhimoiseksi ja yliherkäksi kahjoksi, kuin  edes harkita sen niin mukavan miehen olevan sittenkin aika kus*pää.

Miksikö miehen ei olisi tarvinnut joustaa? No ne teot, joista julkisesti pystyi kertomaan, olivat itsessään aika pieniä ja harmittomia. Jos ne olisivat tapahtuneet yksittäin ja niistä olisi päässyt eroon pelkällä puheella, olisin itsekin pitänyt niitä anteeksiannettavina ja joustanut. Mutta kun se puhe ei tehonnut ja lisäksi selvisi, että miehen mielestä yhdet säännöt koskivat häntä ja toiset minua, vaikkei mies tätä suostunut itse näkemään tai myöntämään. Tämä tuntui olevan mahdotonta myöntää niille ystävillekin, joten he keskittyivät surkuttelemaan miehen kohtaloa ja syyttelemään minua jouston (ja kunnioituksen!) puutteesta.

Miksikö sitä kiusaa jaksoi niin pitkään? Sokea rakastuminen, jolloin koko ajan onnistui selittäämään itselleen ettei mies todella tarkoittanut sitä mitä sanoi tai teki. Hölmö halu miellyttää ihastuksen kohdetta, yhdistettynä puutteelliseen kokemukseen nähdä milloin liika on liikaa. Harha siitä, ettei pidetty mies oikeasti voinut olla niin kus*pää, jos hänellä oli niinkin paljon hänestä aidosti pitäviä ystäviä. Turhan vahva usko ihmisten hyväntahtoisuuteen ja rehellisyyteen. Suurin syy oli kuitenkin heikko itsetunto ja tietämys omista oikeuksista, yhdistettynä lapsuuteen isän härnättävänä. Typerää tökkimistä, joka jatkui kielloista huolimatta. Koko perheen näkemys, että olin liian herkkä jos suutuin niin vähästä tai aloin itkeä. Ei millään tavalla hyvä oppitunti omista rajoista, vaikka kyseessä muuten hyvä isä olikin. Yritä siinä sitten oppia myöhemmin näkemään milloin muut menevät liian pitkälle tai muuten pitää puolesi.

Itsellänikin on kokemusta tuosta, että isä härnää, ärsyttää ja suoraan sanottuna kiusaa. Olin yläasteikäinen. Muistan sen kiusaamisen todella raivostuttavana, ja siinä oli myös nöyryyttäviä elementtejä. Asiaan ei puututtu mitenkään. Koin samaan aikaan myös koulukiusaamista, josta en kertonut kenellekään. Miten olisin voinutkaan, kun minua kiusattiin kotonakin? Ei siinä ilmapiirissä voi avautua vanhemmille.

Tuntuu, että jotkut miehet pitävät huonoa käytöstä oikeutenaan. Mistä ihmeestä tällainen voi johtua?

Meillä isä perusteli kiusaamistaan sillä, että olisin tulevassa elämässä kovilla jos niin pienestä hermostuisin. Eli turha kuvitella kodin olevan turvapaikka muulta maailmalta... Nykyisin puoli sukua sitten ihmettelee miksi en ole kiinnostunut käymään vanhempiani katsomassa.

Meillä asiasta ei puhuttu, eikä sitä myöskään perusteltu mitenkään. Uskon, että sen taustalla oli vain ihan puhdas kiusaamisen halu ja vallankäyttö ripauksella kieroutunutta sadismia. Aikuisena otin asian puheeksi, ja äidin selitys asialle oli "no kun olit niin sulkeutunut etkä puhunut mitään, jne.". Todella omituinen selitys! Toiminnan taustalla oli siis jonkinlaisen reaktion hakeminen. Mutta minun reaktionihan oli sellainen, että muutuin ärtyneeksi ja toisaalta entistä sulkeutuneemmaksi sekä aloin inhota isääni. Se inho kytee taustalla edelleenkin. 

Jos lasta tai nuorta kiusaava vanhempi perustelee toimintaansa siten kuten sinun isäsi, en pysty millään ymmärtämään sitä. Miten muka nöyryyttäminen ja tahallinen ärsyttäminen kasvattaa ihmistä? Tuo on ilmeisesti ollut ennenvanhaan yleinenkin ajattelutapa. Mutta ihan metsäänhän siinä mennään.

- 104

Vanhan kansan ihmisiähän isä juuri on. Ärsyttäminen jatkui aina siihen asti kunnes itkin, huusin tai sain äitini auttamaan. Tämän jälkeen joko isäni tiuski tai äitini voivotteli miten vaikeaa minulla tulisi tulevaisuudessa olemaan, kun olin niin "herkkä". Muutenkin kaikki "henkinen" tuki rajoittui rahan antamiseen kaikkein pakollisimpiin menoihin sekä jatkuvaan väheksyvään arvosteluun. Ei pahemmin tee mieli sitä edes kerran vuodessa käydä kuulemassa, yhdessä osoitteessa miten joutavia harrastukseni ovat ja toisessa miten tekemiseni eivät ole tarpeeksi hienoja tutuille kerskuttaviksi. Kaikella rakkaudella tietenkin, onhan ollut niin kova ikävä...

Tädin mies tökkäsi kesämökillä kerran sormet kylkiin, niin että huudahdin, ja heitti mun suuhun jotain. Kun sylkäisin sen ulos, kävi ilmi että puolikuollut paarmahan se siinä. Olin jotain alle 12-14- vuotias silloin ja suutuin niin, hänen kellonsa meni siinä rytäkässä rikki. Aika vapaasti sai naljailla ja "keppostella" suuntaan ja toiseen, täti oli häntä aina puolustamassa.

Löysin tällaisen iänikuisen viestiketjun.

Oli hurjaa luettavaa.

Mä en vaan tajua näin viiskymppisenä että miten hitolla npi miehet ei kasva aikuiseksi. .ikä siinä on että joku osa aivoista jää sinne 8-10v tasolle.

Itse tapasin myös miehen jolla oli teini-ikäisiä lapsia ja hän tykkäsi pelata ja leikkiä pientenkin lasten kanssa, oli selvästi elementissään. Hän jekutti ja pelleili tuon tuosta myös minun kanssani, säikytteli, väänteli sanojani, toisti jotain typeriä tv:stä kuultuja sanontoja ja nauroi päälle. Hänestä hauskaa huumori oli kun joku Mister Bean kävelee päin seinää ja lentää selälleen tai astuu lehmänkakkaan, heh heh 😱 ihan hiton hauskaa.

Hän oli muutenki henkisesti lapsen tasolle jäänyt. Vihjaili olleensa aika pahasti koulukiusattu.

Tuo säikyttely oli mulle ihan uus juttu en ole sitten lapsuusvuosien törmänny tommoseen. Parin kertaa oikein kunnolla säikähtäneenä (kun katsottiin jotain jännäri elokuvaa jossa tunnelma tiivistyy, musiikki kertoo että kohta tapahtuu jotain, olen puoliunessa ja mies säpsäyttää mut tarttumalla esim jalasta kiinni ja huudahtaa jotain.... olen saada sydärin) kielsin häntä tekemästä noin ja mielestäni teinkin sen ihan selväksi.

Kolmannella kerran hyppäsin kesken tappajahai leffan pystyyn sohvalta taas säikytyksen jälkeen ja huusin (niin että kuulu varmaan naapuriinki) että turpaa*ko sä idiootti kerjäät. Enkö vit...u tehny selväks jo viimeks että sä et säikyttele minua. Eikö %#*&% mee kaaliin, mitä?

Äijä lähti kotiinsa ja mä olin haljeta raivosta. Tapailtiin jokusen kerran mut fiilis oli tiessään.

Kysyin häneltä miksi hän tekee tollasta ja miksi ei tajua lopettaa kun huomaa ettei toinen pidä? on kuullemma hauskaa hänestä...ainahan hän kuullemma kiusottelee, mutta ei tarkottanu kuullemma olla ilkeä. Hetken hiljaisuuden päästä kysyin, että kumminko päin se menikään, olitko sinä koulukiusattu vai se kiusaaja. En saanut vastausta.

Se siitä suhteesta sitte.

Päivittäinen jekku pitää parisuhteen hohdokkaana

En kyllä jaksais.

Olen N 45v ja harrastanut kahtakin itsepuolistuslajia nuorempana liki 10v.

En toki enää taipuisi eikä jalka nousisi siihen tahtiin, mut sen verran tiedän osaavani ja pystyväni, että ahdistettuna ja tilanteessa jossa minuun sattuu fyysisesti tai säikähdän pahasti, kannattaa myös sen toisen varoa.

Tämän kerroin seurustelukumppanilleni joka meinasi lähteä vähän tuolle keppostelun ja säikyttelyn linjalle. Muutaman kerran jälkeen kehoitin häntä olemaan kokeilematta onneaan.

Vaikka kokeilu loppui lyhyeen, suhde sai kyllä särön itsenikin puolelta, että joudun uhkailemaan henkilöä josta pidin, turvatakseni oman oloni. Särö tuli myös siksi että tunnistin psykologiaa lukeneena hänessä muitakin, normaalista poikkeavia, taipumuksia näyttää vallankäytön tahtonsa ja asenteensa naisiin.

Olen kerran potkaissut tuollaiselta kroonisesti keppostelevalta mieheltä munat tohjoksi, vahingossa tavallaan. Tuli iltapimeällä pihalla nurkan takaa hiljaa ja tarrasi yhtäkkiä hartioista säikytelläkseen. Pelästyin ihan järjettömästi, riuhtaisin vaistomaisesti itseni irti ja ihan yhtä vaistomaisesti potkaisin miestä täysin voimin haaroihin. Kaatui sanaakaan sanomatta kanveesiin sykkyrään.

Oli hyvin hiljainen ja vitivalkoinen mies kun lopulta onnistui konttaamaan sisälle. Lääkärireissuhan siitä seurasi, onneksi mies sentään tunnusti miten tuo tapaturma oikein kävi eikä syttänyt minua pahoinpitelystä. Ero tuli kohtalaisen pian, koska kummankin tunteet kyllä jäähtyi nopeasti tuon episodin jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

yhtä kamalaa on väkisin kutittaminen. iha kamalaa, voisi kutsua yhdeksi kidutusmuodoksi ja poikaystäväni tekee tätä usein vaikka olen sanonut että se on kamalinta kun en pysty irrottautumuaan hänen otteesta ja tulee paniiki ja pakokauhu. Hänen kommentti "no mutta kun sä naurat aina :D" niin. nauran ja itken yhtäaikaa, kun en osaa muutakaan, kun kutittaa ja meinaa tikahtua ja lopuksi tukehtua kun ei saa henkeä D: toinen on tökkiminen, kylkiluiden väliin jos esim. venyttelen tai kurotan jotain korkealta. En jaksa ymmärtää miksi se on olevinaan kivaa, kun selkeästi sanon et en tykkää! jossain kohtaa kiehuu sit yli. ei sitä jaksa vaikka ois kuinka kiva vitsi toiselle. koita ap vielä selittää vakavasti kuinka se vaikuttaa suhun. ite olen sanonut ett vähentää joka kerta mun kiinnostusta häneen että jos jatkaa niin lopputulos on se että jossai viheessa oikeesti riittää. on vähentynyt huomattavasti ja ei tarvi enää pelätä jos hän koskee mun jalkaa tai kättä että tarttuu kohta kiinni ja alkaa kutittaa niin että en pääse irti.

Essun aukominen ja tavaroiden piilottelu on ihan yhtä ärsyttävää pidemmän päälle. ei minusta oo kaheen kivaa, mutta tuo rakon painelu on jo sellainen juttu josta kilahtaisin ihan kunnolla ja 100% varmuudella lopus hellät hetket siihen. vahingossa eri asia mutta jos useasti ja tarkoituksella niin en suvaitsis. Toi menee jo fyysiseks kiusaamiseksi, melkein lieväksi pahoinpitelyks jos se ahdstaa sua - samoin ku mulla tuo kutitus.

Aivan kauheaa! Miten pystyt mihinkään intiimiin kanssakäymiseen hänen kanssaan?

Kutian itse helposti ja ilmoitin miehelleni tapailun alussa, että jos kerrankin kutittaa, en pysty seksiin hänen kanssa, koska en pysty rentoutumaan kutittajien kanssa. Että se on nollatoleranssi tässä. Uskoi kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Olettehan muistaneet antaa miehellenne virikkeitä ja mahdollisuuden seksuaalisen energiansa purkamiseen? Jos ette näin voi käydä pahimmillaan.

Myös tilaa voi rajata kotona, eli aitaa vain pienemmän tilan käyttöön. Se usein helpottaa. Myös lelun sisään voi sulattaa juustoa esim. mikrossa ja antaa niitä järsittäväksi. Kunnon lenkit tarpeeksi monta kertaa päivässä on myös tärkeitä.

Vierailija kirjoitti:

Olet tainnut ottaa koulukiusaajan. Nauttii kiusanteosta, pysyvä persoonallisuuspiirre. Ankaralla kurinpidolla pitää tämän piirteensä piilossa, mutta muuttuu piilokiusaajaksi. Nämä entiset koulukiusaajat saa helposti selville, kun johdattelee aiheeseen paheksumatta. Alkavat naama virneessä kertomaan, miten kiusasivat Jeppeä koulussa. 25 vuotta on vierähtänyt mutta vieläkin muisto Jepen hädästä ilahduttaa. Kysyttäessä, mikä siinä oli hienoa, tyhmemmät eivät osaa eritellä mitään, jotkut mainitsevat vallan tunteen, minkä saivat.

Suhteenne on alussa ja vielä on jotain hellyyttä mukana. Lopussa on sitten vaan se kiusaaminen.

Juurikin näin. 

Siinä vakka kantensa kohdannut: sadisti masokistin.

Tulipa oma ex mieleen näistä kirjoituksista! Täysin rajaton tapaus, harrasti esimerkiksi tuota pakkokutittamista harva se ilta. Olin oikeasti pakokauhun partaalla, kun iso ja vahva mies pitää otteessaan, väkisin tökkii ja kutittelee, eikä tilanteesta pääse pois millään ilveellä. Ja perustelu tälle oli sama: "mutta sähän naurat aina"... Uskon miehen kyllä olleen hyvin tietoinen siitä, ettei kyseessä ollut mikään oikea nauru, mutta jotkut ihmiset vain nauttivat saadessaan tuolla tavoin alistaa toista ja voimakkaan reaktion aikaan. Kyseinen sankari harrasti myös kaikenlaista muuta jekuttamista, saattoi esimerkiksi ehdottaa romanttista piknikiä, joka lopulta tarkoittikin kylmää lenkkimakkaraa ja nelosolutta taloyhtiön sisäpihalla. Sitten hekotteli, kun sai minut "huijatuksi". Siis ihan kahjoa meininkiä, mikähän tässäkin on taustalla :D

Keppostelua enemmän minuakin häiritsi se tietoinen satuttamishalu ja täydellinen kunnioituksenpuute minun itsemääräämisoikeuttani kohtaan. Ihmeen pitkään jaksoin tuota, olin tosi rakastunut ja toisaalta en jotenkin osannut edes ajatella, että ihminen voi tahallaan tehdä pahaa kumppanilleen. Olisi varmaan ollut helpompi irrottautua esimerkiksi fyysisesti väkivaltaisesta tilanteesta, mutta tämä kiusaaminen ja jekuttelu on niin hämmentävä ilmiö, että sen edessä on jotenkin hölmistynyt ja kädetön. Lopulta itseltäni vain latistui kaikki tunteet ja huomasin alkavani ahdistua miehen seurasta sekä kavahtavani hänen kosketustaan. Varsinkin iltaa kohti ahdistus alkoi voimistua ja kesti yllättävän kauan yhdistää se siihen, että alitajuisesti pelkäsin uutta pakkokutittamista! 

Erityismaininta menee täältäkin miehen ystäville, jotka sinnikkäästi jaksoivat naureskella tämän epelin tempauksille ja syyttää minua tosikoksi :) Ansaitsette kaikki toisenne.

Ensi kerralla anna pissan tulla ja laita mies siivoamaan. Ripusta essu miehen kaulaan ja tuumaa että sinä sitten kokkaat ja leivot. 

Jos toisen huumori on huonoa, mutta ette ole varmoja, niin kääntäkää roolit mielessänne toisinpäin. Voisitko itse ajatella kutittavasi väkisellä joka ilta toista?! Ja mikä olisi reaktio viikkojen kuluttua? Niinpä. Jos jutut on huonoja niin ne oikeasti on ja aina vain pahenee. Älyä ei tule mistään lisää kun ei koe siihen olevan tarvetta, jos kaverit vielä yhtä hölmöjä. 

Vierailija wrote:

Minun mies on sellainen, että jos suutun ja karjumiseni ei meinaa loppua, niin mies nostaa suorille käsille sillai että olen poikittain ja suoristaa kädet kohti kattoa. Huuda siellä katon rajassa sitten. Siellä minä piipitän sitten ja lopetan.

Vanha viesti, mutta kauhistutti niin että päätin kommentoida. En ole tajunnutkaan, kuinka pelottavaa lyhyillä ja kevyillä naisilla voi kotona olla ihan kokoeron takia! Olen 177cm, normaalikokoinen, en kovin helposti heiteltävissä tai nosteltavissa. Olisi ihan hirveää tulla alistetuksi noin pelkästään koon takia. Ilmeisesti viestin nainen on asiaan alistunut, koska tilanne on päässyt toistumaan.  En ymmärrä. 

Jotain kammottavan lapsellista ja vajaata tuossa on. Rääkätä nyt omaa puolisoaan.

Aivan kuin tulisi hyvä mieli siitä, että vaimolla on joku asia oikein huonosti tai tekee turhaa työtä etsiessään milloin mitäkin, joutuu mitä ihmeellisimpiin tilanteisiin  jne.

Mitä hankalammaksi saa toisen elämän, sitä hauskempaa. Kyllä naurattaa...

Onhan näille ammatti-rääkkääjille tautiluokituksiakin, jos nyt aloitetaan vaikka siitä psykopaatista, mitä yhteistä löydät...

Ihmisviha saa monenlaisia ilmenemismuotoja, mm.kiusaamisen, rääkkäämisen, sanallisen halveksunnan, niiden muiden käytöshäiriöiden lisäksi.