Ulkopuolisena uudessa suhteessa

Olen noin puolisen vuotta seurustellut henkilön kanssa jolla on pari lasta edellisestä suhteestaan. Itse olen lapseton. Nyt viimeistään jouluna tietynlainen totuus iski minulle vasten kasvoja. Tunnen olevani erittäinkin ulkopuolinen suhteessamme. Joulu on menty toisen puoliskon lasten ja sukulaisten ehdoilla ja minä olen ollut ikään kuin "koristeena mukana" tässä jutussa. Tunnen olevani lähinnä vain mukavana mausteena kumppanin elämässä, joka jatkaa ikään kuin vanhoilla raiteillaan, mutta en tunne meillä olevan omaa ja vahvaa yhteistä elämää. En ainakaan sellaista, että se olisi kumppanilleni etusijalla. Olen tavallaan pieni palanen, jolla kumppani on täyttänyt puuttuvaa elämäänsä edellisen eronsa jälkeen, mutta minä en saa suhteestamme sitä vastavuoroista palasta itselleni, näin ainakin itse tunnen.
Tiedän oikeastaan jo nyt, että ero on tulossa, sillä toinen puolisko ei varmasti halua muuttaa elämäänsä niin radikaalisti, että minäkin saisin tuntea olevani oikeasti merkityksellinen palanen yhteistä arkeamme ja tulevaisuuttamme. Toivoin, että tämä asia lutviutuisi tavallaan ilman, että siitä tarvitsisi ruveta erikseen vääntämään tai nostamaan kissaa pöydälle, mutta näin ei ole tapahtunut. Taidan luovuttaa jo ilman keskustelua, sillä ei sekään mitään kunnon parisuhde-elämää ole, että toiselta pitää ruveta anomaan elämäntapamuutoksilla arvostusta itselleen, jos ne eivät tule toiselta luonnostaan ilman erikseen sanomista.