Tajusin kuinka ulkoa-ohjautuvia olemme

Se alkaa jo lapsena siitä, että itsetuntomme valheellisesti ja VALITETTAVASTI rakentuu "minä suhteessa muihin" kaavalla tajuamatta lainkaan sitä, että toiset ihmiset hädin tuskin edes tuntevat meitä ja todellista itseämme.

Samaistamme helposti itsemme siihen, miten toiset meidät näkevät ja miettikää nyt kuinka nuorina meillä on jo ties mitkä ulkonäköpaineet ja itsetunto-ongelmat, kun koko elämä on perustunut johonkin näytelmään, jossa kukaan ei edes tajua olevansa mukana!

Ja psykologit ovat tottakai vielä sitä mieltä, että "kyllä, ihminen tarvitsee paljon hyväksyntää ja on sellainen ja sellainen tarve, JOKA PÄIVÄ"
Kuulostaa aika tukalalta elämältä mun korvaan, jos TARVITSEN jonkun ihmisen tai ihmisten hyväksyntää. Nimittäin, mitäs sitten jos en saakkaan sitä??
Just tohon kaikki kurjuus perustuukin, kun emme vaan osaa olla ja elää, vaan siihen on liimattuna kaiken maailman tarpeet "olla rakastettu, arvostettu ym.".
Olemme menettäneet hallinan onnellisuudestamme toisille ihmisille.

Mut kun tän kaiken perinpohjaisesti ymmärtää, niin tuntuu hyvältä vaan yksinkertaisesti OLLA ja rakastaa.
Huom. Rakastaa, ei olla rakastettu!:)

Koska tiedän olevani hyvä ihminen ja haluan hyvää ympärilleni ja muille ihmisille, niin mitä mun vielä tähän pitäisi saada lisää ja miksi
Eikä mun tarvi loukkaantua, jos jollain on hätä ja on ilkeä mulle, tai nostaa haloota siitä tai "puolustaa reviiriäni" yms. Koska ei se ole mun vika, jos jollain on paha mieli. Tai toki voi olla, jos olen vahingossa tehnyt jotain, mutta muuten se ei ole mun vika.

Koska mikä se asia edes olisi minussa, että loukkaantuisin? Ei ole mitään liimapintaa mihin ne asiat jäisi kiinni. Joten mun tehtävä on kaikin keinoin auttaa tätä apua tarvitsevaa ihmistä.

Toivottavasti tästä oli apua jollekin:)
Hyvää ja vapauttavaa joulua kaikille !!