Miksi joillain on ihan kamala anoppi, ja joillain ihan mukava anoppi?

Eiköhän siinä ole kyse henkilökemioista. Kaikilla ei vaan synkkaa keskenään.

No onhan se selvä, että ihmisiä ja ihmissuhteita on erilaisia

Joskus kyse on siitä, ettei vaan synkkaa yhtään, mutta kyllä sitä silloinkin mielestäni pystyy sellaisiin peruskohteliaisiin väleihin. Joskus taas vika on itsessä, näkee toisen ikävämpänä kuin onkaan tai voi olla itse jopa liian kontrolloiva omaa puolisoa kohtaan. Joskus taas se anoppi nyt vaan on joko kamala ihminen tai sitten jollain oudolla tapaa kokee miniän uhkana, ja käyttäytyy häntä kohtaan ikävästi.

Hyviä hirviöanopin merkkejä ovat (eli vika anopissa) mm., ettei hän tunnista ja tunnusta oman aikuisen lapsen aikuistumista, pitää itseä tärkeämmässä asemassa pojalleen kuin miniää tai ylipäätään luo mitään outoa kilpailuasetelmaa hänen ja miniän välille suhteessa poikaansa ja/tai lapsenlapsiin.

Jos seurusteluvaiheessa huomaa, että kumppanin äiti soittelee/viestittelee jatkuvasti pojalleen, kyselee tunkeilevia kysymyksiä tai kohtelee poikaansa nuorempana kuin onkaan, niin kannattaa harkita kahteen kertaan. Anoppiongelmia on tiedossa.

Miniä-anoppisuhde on harvinaislaatuinen ihmissuhteiden joukossa. Lähes kaikki muut ihmissuhteet

a) ovat sukulaissuhteita, jolloin ollaan luonnostaan enemmän samanlaisia ja usein myös ollaan koko ikänsä tunnettu ja totuttu toisiinsa

tai

b) voi itse valita, eli kaverit ja ystävät

tai

c) voi hoitaa hoitamalla vain tietyt asialliset hommat, ja muuten ei ole pakko roikkua yksissä. Tähän kuuluvat esim. työ- ja koulukaverit.

Mutta miniät ja anopit, heillä ei välttämättä ole mitään yhteistä. Luonteet, elämäntavat ja kiinnostuksenkohteet voivat olla aivan erilaisia. Ainoa yhteinen asia on rakkaus samaan mieheen, mikä sekin monesti kääntyy kilpailuksi ja mustasukkaisuudeksi. Kuitenkin täytyisi pystyä olemaan tekemisissä, joskus kovin läheisissäkin. Pitäisi olla aivan yhtäkkiä samaa perhettä. Yhteiset asiat ovat elämän suuria asioita: rakkaus, äitiys, lapset ja lastenlapset ja heidän kasvatuksensa. Ja vaikkapa se, miten vietämme joulun.

Kyseessä on siis vaikea homma, ei ihme ettei se aina onnistu. Onnellinen voi olla se, joka sattuu tulemaan hyvin toimeen anoppinsa/miniänsä kanssa. Onneksi enää ei useimpien tarvitse elää samassa taloudessa!

Jostakin syystä anopit eivät aina hyväksy lastensa valintoja. Mustasukkaisuus lapsestaan? Kokee miniän kilpailijana?

Yli kolmenkymmenen vuoden jälkeen anoppini ei hyväksy minua vieläkään. Tuon vuoksi vierailen anoppilassa korkeintaan kerran vuodessa lomareissullamme ohikulkumatkalla.

Itselläni on miniöitä ja jokaisen heistä olen toivottanut tervetulleeksi perheeseemme. Miniät ovat saaneet omista kodeistaan eväät elämäänsä, ja yhdessä puolisoidensa kanssa he ovat rakentaneet kodeistaan saamillaan opeilla yhteistä elämäänsä, omannäköistänsä.

Lapset kasvavat ja meidän vanhempien vaan tulee hyväksyä se. Se kuuluu elämään.

Olen ymmärtänyt, että on hyvin monenlaisia ihmisiä. Osa on mukavia ja osa on inhottavia.

Omalla asenteellakin on tietenkin merkitystä.

Minä olen ihana anoppi 😇

Autan aina, kun tarvitaan. En soittele enkä kysele turhia. Olen siis taustalla ja pojan perhe tietää, että minuun voi aina turvautua. Miniänikin on ihana.

Kaikki anopit ovat hyviä, miniät vaan ovat joko hankalia tai fiksuja!

.....vitsivitsi😁

Se on pitkälti omasta asenteesta kiinni pärjääkö anoppinsa kanssa vai ei. Olen tosin vävy, en miniä. Minulla on ollut kaksi anoppia, joista kummastakin pidin ja käsittääkseni hekin minusta. Kirjoitan menneessä aikamuodossa koska molemmat kuolleet aivan liian aikaisin.

Vierailija kirjoitti:

Se on pitkälti omasta asenteesta kiinni pärjääkö anoppinsa kanssa vai ei. Olen tosin vävy, en miniä. Minulla on ollut kaksi anoppia, joista kummastakin pidin ja käsittääkseni hekin minusta. Kirjoitan menneessä aikamuodossa koska molemmat kuolleet aivan liian aikaisin.

Heh. Se on ihan siitä kiinni, onko miniä vai vävy.

Meillä minun anopillani on kaksi vävyä ja sitten olen minä, miniä. Meille sukuun naiduille on täysin erilaiset odotukset ja säännöt ja kohtelu sukupuolen mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän siinä ole kyse henkilökemioista. Kaikilla ei vaan synkkaa keskenään.

Osittain tämä. On kuitenkin myös ihan rehellisesti mustasukkaisia naisia jotka eivät kykene luopumaan poikansa elämän ykkösnaisen roolista. Miniä on kypsymättömälle ihmiselle uhka, joka vie lapsen varauksettoman rakkauden.

Meillä anoppi ei arvostele vävyjen ulkonäköä/painoa, ei työpaikkaa (koska sellaisia ei edes ole), ei kasvatustaitoja, ei kotipaikkaa, ei sukua, ei koulutusta, ei patista siivoamaan tai tiskaamaan tai tarjoilemaan, eikä tutki maustekaappeja ja räyhää vanhentuneista mausteista, ei tee yllätyskäyntejä tms.

Sen sijaan minulle miniälle tää oli arkea.

Sun kusymys on ihan väärinpäin. Miksi luulet, että muilla anopin "mukavuus" riippuisi mitenkään miniästä? Sun kysymyshän olettaa, että yhdelle naiselle kaikki anopit ovat mukavia, toiselle kaikki hirviöitä.

Muutenkin kysymys on ympäripyöreydessään aika turha. Miksi nyt ylipäätään ihmiset ovat erilaisia? Miksi yhden kanssa on kaveri ja toisen ei? Mikset ota puolisoksesi ketä tahansa?

Jatkan vielä: sun kysymys on kuin kysyisi: miksi toisilla on ollut hyvä opettaja matematiikassa, ja toisilla ei? Mitä luulisit, että sellaiseen voisi vastata? "No jotkut oppilaat vaan on niin karseita ettei niille voi hyvää opettajaa laittaa"?