Haluaisin seurustella mutta en tunne yhtään vetoa keneenkään

Kärsitkö kenties masennuksesta ja/tai sosiaalisten tilanteiden pelosta?

Ota kissa.

Jätä e-pillerit pois niin luonto hoitaa.

Hommaa kämppis?

Hankkiudu väkisin sosiaalisiin tilanteisiin, pakota itsesi hiljalleen sietämään enemmän muita ihmisiä. Aivot oppii tähänkin, mutta vaatii aikaa. Olen itse käynyt tämän tien läpi miedommassa muodossa, en tykännyt olla isoissa porukoissa mutta työn ohessa hiljalleen totuttelin ihmismääriin ja nykyisin pystyn nauttimaan paljon enemmän sosiaalisista tilanteista isoissakin ryhmissä eikä tule niin pahaa väsymystä jälkeenpäin.

Oikeastaan tämä pätee kaikkeen, mitä enemmän teet jotain, sen paremmaksi siinä tulet.

Vierailija kirjoitti:

Hankkiudu väkisin sosiaalisiin tilanteisiin, pakota itsesi hiljalleen sietämään enemmän muita ihmisiä. Aivot oppii tähänkin, mutta vaatii aikaa. Olen itse käynyt tämän tien läpi miedommassa muodossa, en tykännyt olla isoissa porukoissa mutta työn ohessa hiljalleen totuttelin ihmismääriin ja nykyisin pystyn nauttimaan paljon enemmän sosiaalisista tilanteista isoissakin ryhmissä eikä tule niin pahaa väsymystä jälkeenpäin.

Oikeastaan tämä pätee kaikkeen, mitä enemmän teet jotain, sen paremmaksi siinä tulet.

No ei kyllä aina ja kaikilla päde. On ihmisiä, jotka alkavat vaan ahdistumaan enemmän asioista jotka heitä on ahdistanut, mitä enemmän he niitä joutuvat tekemään. Esim. tunnen erään joka jäi yliopiston jälkeen sinne opetustehtäviin päästääkseen ujoudesta ja esiintymispelosta. Ongelma vaan paheni vuosien myötä.

Toinen juttu on että on mahdollista ettei ap:n tapauksessa edes ole kysymys mistään pelosta tai "rajoittuneisuudesta" mikä pitäisi korvata. Hän vaan voi olla perusluonteeltaan niin introvertti tai erakko, että oikeasti parisuhde on vaan aina liikaa. Miksi ihmeessä silloin pitäisi väkisin totuttautua sietämään sitä? Yksinäisyyden tunteeseen on muitakin lääkkeitä kuin parisuhde, sellaisia jotka eivät vaadi niin valtavasti ihmisseuran jaksamista kuin esim. yhdessä asuminen. Toisaalta joskus käy kuten mulle, että vuosien myötä huomaa että oikeasti nauttiikin yksinäisyydestä, vaikka nuorempana levoton mieli kaipasi viihdykettä toisista ihmisistä, menemisestä, tekemisestä. 

Ota kotieläin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hankkiudu väkisin sosiaalisiin tilanteisiin, pakota itsesi hiljalleen sietämään enemmän muita ihmisiä. Aivot oppii tähänkin, mutta vaatii aikaa. Olen itse käynyt tämän tien läpi miedommassa muodossa, en tykännyt olla isoissa porukoissa mutta työn ohessa hiljalleen totuttelin ihmismääriin ja nykyisin pystyn nauttimaan paljon enemmän sosiaalisista tilanteista isoissakin ryhmissä eikä tule niin pahaa väsymystä jälkeenpäin.

Oikeastaan tämä pätee kaikkeen, mitä enemmän teet jotain, sen paremmaksi siinä tulet.

No ei kyllä aina ja kaikilla päde. On ihmisiä, jotka alkavat vaan ahdistumaan enemmän asioista jotka heitä on ahdistanut, mitä enemmän he niitä joutuvat tekemään. Esim. tunnen erään joka jäi yliopiston jälkeen sinne opetustehtäviin päästääkseen ujoudesta ja esiintymispelosta. Ongelma vaan paheni vuosien myötä.

Toinen juttu on että on mahdollista ettei ap:n tapauksessa edes ole kysymys mistään pelosta tai "rajoittuneisuudesta" mikä pitäisi korvata. Hän vaan voi olla perusluonteeltaan niin introvertti tai erakko, että oikeasti parisuhde on vaan aina liikaa. Miksi ihmeessä silloin pitäisi väkisin totuttautua sietämään sitä? Yksinäisyyden tunteeseen on muitakin lääkkeitä kuin parisuhde, sellaisia jotka eivät vaadi niin valtavasti ihmisseuran jaksamista kuin esim. yhdessä asuminen. Toisaalta joskus käy kuten mulle, että vuosien myötä huomaa että oikeasti nauttiikin yksinäisyydestä, vaikka nuorempana levoton mieli kaipasi viihdykettä toisista ihmisistä, menemisestä, tekemisestä. 

No, ainakin itsellä tämä on onnistunut joten on mielestäni kokeilemisen arvoinen. Asiat joita tekee itse omasta halusta vapaaehtoisesti stressaa vähemmän kuin mitä joutuu tekemään, vaikkei haluaisi; vaikka kyseessä olisi SAMA asia. Jos joku alkaa ajatella että "hitto kun tänäänkin pitää mennä luokan eteen vetämään tuntia" niin siitä tulee paljon enemmän stressiä kuin siitä että ajattelee: "Tänään voin taas harjoitella ihmisten edessä esiintymistä."

Eikä tämän kokeileminen ainakaan haittaa, mutta se pitää kyllä tiedostaa että muutamalla kerralla ei hirveää muutosta kannata odottaa.

Vierailija kirjoitti:

Ota kotieläin.

Hyvää tarkoittava kommentti, tiedän, mutta valitettavasti eläimet ei vähennä mun yksinäisyyttä. Mutta ongelma on se että ihmisetkään ei vähennä sitä, yleensä. En osaa jotenkin päästää muita yhtään lähelle ja tutustua. En osaa millään tavalla luoda yhteyttä muihin ihmisiin ja juuri se on se mitä kaipaan.

Vierailija kirjoitti:

Hankkiudu väkisin sosiaalisiin tilanteisiin, pakota itsesi hiljalleen sietämään enemmän muita ihmisiä. Aivot oppii tähänkin, mutta vaatii aikaa. Olen itse käynyt tämän tien läpi miedommassa muodossa, en tykännyt olla isoissa porukoissa mutta työn ohessa hiljalleen totuttelin ihmismääriin ja nykyisin pystyn nauttimaan paljon enemmän sosiaalisista tilanteista isoissakin ryhmissä eikä tule niin pahaa väsymystä jälkeenpäin.

Oikeastaan tämä pätee kaikkeen, mitä enemmän teet jotain, sen paremmaksi siinä tulet.

Tavallaan toivon että päätyisin tai osaisin hankkiutua työhön jossa tuota sosiaalisuutta tulisi harjoitettua väkisin. Tällä hetkellä työkuviot vain on hyvin hukassa.

Oletko tutustunut uusiin ihmisiin? Jos et tunne ketään kiinnostavaa niin sitten pitää mennä heittämään verkkoja kauemmas.

Maailmassa on niin valtavan paljon ihmisiä, että hankala kuvitella kaikkien olevan epäkiinnostavia.

Vierailija kirjoitti:

Oletko tutustunut uusiin ihmisiin? Jos et tunne ketään kiinnostavaa niin sitten pitää mennä heittämään verkkoja kauemmas.

Maailmassa on niin valtavan paljon ihmisiä, että hankala kuvitella kaikkien olevan epäkiinnostavia.

Tuskin se vika on ihmisten epäkiinnostavuudessa vaan enemmän omassa kyvyttömyydessä kiinnostua kenestäkään. Ja vaikka kiinnostuisi niin ei osaa kehittää kontaktia ja yhteyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko tutustunut uusiin ihmisiin? Jos et tunne ketään kiinnostavaa niin sitten pitää mennä heittämään verkkoja kauemmas.

Maailmassa on niin valtavan paljon ihmisiä, että hankala kuvitella kaikkien olevan epäkiinnostavia.

Tuskin se vika on ihmisten epäkiinnostavuudessa vaan enemmän omassa kyvyttömyydessä kiinnostua kenestäkään. Ja vaikka kiinnostuisi niin ei osaa kehittää kontaktia ja yhteyttä.

Ei sellaista ole kuin kyvyttömyys kiinnostua kenestäkään. Kyllä sitä kiinnostuu, kun sopiva kohdalle osuu. On myös sanonta että ennen kuin diagnosoit itsellesi masennusta, katso millaisia ihmisiä ympärilläsi on, se varmasti pätee myös ihastumiseen tai ihastumattomuuteen.

Itse ihastuin helposti ja nopeasti mutta se loppuu yhtä nopeasti, koska olen ihastunut kuvittelemaani ihmiseen, en siihen aitoon mikä tulee myöhemmin esille. Vika ei ole minussa tai heissä vaan siinä, että sopivaa ei vain ole vielä löytynyt, johon voisin aidosti ihastua.