Mies ei anna mun jäädä hoitovapaalle... :( Vuodatus!

Hankala tilanne, enkä minä osaa auttaa!

Voimia toivotan Sinulle!!!!



*halaa*

Miksi murehditte asiaa jo nyt? Kakkonen syntyy vasta viiden kuukauden päästä ja äitiyslomasi tulee kestämään ensi kesään. Asiaahan ei tarvitse miettiä vielä laisinkaan! Anna ajan kulua ja katsokaa millaiseksi arki kahden pienen vauvan kanssa muodostuu. Ehkä miehesi mieli muuttuu kun näette oikeasti millaista elämä sitten on. Ja yritä vain puhua miehellesi, häntä saattaa suunnattomasti ahdistaa taloudelliset asiat eikä tämän ahdistuksen vuoksi näe että sinua ahdistaa ihan muista syistä.

oma mieheni on ainakin sen sortinen, että hänelle on turha puhua asioista kauhean paljon etukäteen tai siis ennenkuin ovat akuutteja, oli asia siten mikä rahansa. hänellä on sellainen tapa, että aluksi tyrmää asian kuin asian, mutta asiaa hauduteltuaan ja todellisen päätöksenteon deadlinen lähestyessä mieli onkin muuttunut täysin.



meillä meni näin:



meillä pikku-ukko syntyi 7/05 ja olin aluksi itse sitä mieltä, että menen töihin heti ä-loman loputtua ja poika aloittaa silloin tarhan. tulin äidiksi reippaasti yli 30-vuotiaana ja olin ennen vaavia ns. aika työorientoitunut ihminen.



no vauva-arki alkoi sujumaan alkukankeuden jälkeen mukavasti ja jossain vaiheessa tajusin, etten mitenkään voi laittaa poikaa 9 kuisena muiden hoitoon, haluaisin hoitaa häntä kotona niin pitkään kuin mahdollista.



kun aloin puhumaan miehelleni asiasta hän tyrmäsi aluksi ajatuksen täysin. hänestä päätös minun töihin palaamisestani oli jo tehty.. sen kummemmin laskematta, hän ajatteli, että taloudellisesti kotiin jäämiseni olisi täysin mahdotonta + hän viihtyi silloisessa työssään todella huonosti ja haaveili jollainmuotoa itse jäävänsä kotiin (tosin ei asiaa ihan suoraan ilmaissut, mutta asia oli ns. ilmassa).



meikäläinen väänsi asian tiimoilta monta itkua, mutta en juurikaan painostanut asialla miestäni. ajattelin, että annetaan ajan vähän kulua. ja katsotaan missä maailma makaa vähän myöhemmin.



no, noin 5 kuukautta ennen ä-lomani loppua muistuttelin miestäni, että tarhapaikkaa pitää ruveta hakemaan (täällä helsingissä hakemus on jätettävä 4 kk ennen). no katselimme päiväkotivaihtoehtoja ja kohtuu läheltä kotiamme löysimme hyvältä kuulostavan tarhan. no, ei muuta kuin tutustumaan ja hakemusta jättämään.



tuo tutustumiskäynti sitten avasi mieheni silmät. tarhassa kaikki näytti mukavalta henkilökunta oli mukavaa ja lapset näyttivän viihtyvän, mutta mieheni tajusi koknreettisesti mihin niin kovin pieni poikamme joutuisi koko päiväksi + mikä merkittävintä juttelimme pitkän tovin tarhan johtajan kanssa. kysyimme miten hän näkee todella pienten lasten tarhaan laiton ja hän totesi todella ykskantaan, että hänen mielestään alle puolitoistavuotias ei missään tapauksessa kuulu tarhaan, vaan että koti ja äidin tai isän seura on parasta mitä lapselle voi antaa (tästä voi jokainen olla mitä mieltä haluaa, mutta näin tämä johtaja sanoi).



nuo tarhanjohtajan sanat: " kotihoito on PARASTA mitä lapselleen voi antaa" saivat mieheni mietteliääksi ja muutaman päivän kuluttua tarha vierailusta hän tokaisi, että olisi tosi surku, jos emme pysty lapsellemme tuota " parasta" tarjoamaan, että asiat on järjestettävä niin, että poika saa olla kotona tuohon puolentoistavuoden ikään asti.



kovasti vedimme köyttä siitä, kumpi kotiin lopulta jää, mutta homma ratkesi kuin itsestään, kun mieheni sai elämänsä työtarjouksen josta kieltäytyminen olisi varmasti jäänyt kaivertamaan eli minä sain kuin sainkin jäädä kotiin.



no, nyt siis saan olla kotona siihen asti kun poika on puolitoistavuotias siihen on 8 kuukautta). omissa suunnitelmissa on, että en olisi silloinkaan töihin palaamassa, mutta siitä en ole mihelleni vielä mitään virkannut. tiedän, että hän taas tyrmää idean + asiaa on vielä turha surra. maailma voi taas loppuvuodesta näyttää ihan toiselta esim. työpaikassani on menossa koko ajan tehtävien uudelleen järjestelyjä ja meikäläiselle voi käydä niin, ettei kohta edes ole omaa taustaa vastaavia hommia tarjolla koko puulaakissa :D



eipä tässä lohdutuksessi kauheasti ole, mutta koita iloita nyt uudesta raskaudestasi ja ihanasta ensimmäisestä lapsestasi ja jätä murehtiminen tuonnemmaksi.



erään poikani lastenlorukirjan sanoin:

Mitä varten huolet on?

huolet on tehty huomista varten

mies halusi jäädä kotiin hoitamaan ensimmäistä lasta ja minä palasin töihin.Nyt toisen lapsen jälkeen " saan" jäädä kotiin koska mies tajusi että kotihoito onkin rankkaa työtä eikä " köllöttelyä" .. ei siis halua jäädä enää kotiin;) Kannattaa varmaan vaan yrittää keskustella ja kertoa omista tunteista sitten kun sen aika on :)

Viestistäsi ei oikein saanut selville, haluaako mies siis että laitat lapsen hoitoon 9kk iässä vai haluaako hän jäädä sen kanssa itse kotiin hoitovapaalle?



Jos miehesi vaatisi laittamaan lapsen päiväkotiin 9kk iässä ilman, että itse suostuisi jäämään sen kanssa kotiin, hän toimisi mielestäni todella kummallisesti. Mutta jos hän haluaa itse jäädä kotiin lapsen kanssa ja siksi toivoo, että sinä menisit töihin, niin toivon, että löydätte jonkinlaisen kompromissiratkaisun. (En siis ole sitä mieltä että miehelläsi on oikeus yksin määrätä sinun, lapsen ja perheen ratkaisuista, mutta ei minusta myöskään äiti ole yksin etusijalla hoitovapaata ottavan vanhemman osaan.. Tarvittaessa hoitovapaan voi jakaa vaikka kahtia, vuosi toiselle ja vuosi toiselle.)



Itse olen ollut lapsemme kanssa kotona siitä lähtien, kun hän täytti 6kk, ja tulen olemaan kunnes hän on 1v5kk eli tämän vuoden loppuun. Ja olen todella kiitollinen vaimolleni, että hän antoi minulle tämän mahdollisuuden. Vastaavasti, jos minä synnytän perheeseemme lisää lapsia, toivon vaimoni voivan jäädä heidän kanssaan joksikin aikaa kotiin.



Minusta on ehdottomasti hyväksi sekä lapselle että vanhemmille, että molemmat olisivat lapsen kanssa jonkin aikaa kotona jos se vain on taloudellisesti mahdollista. Myös lapsemme isä on harkinnut hoitovapaan ottamista, mutta se ei liene mahdollista, kun hän asuu eri osoitteessa lapsen kanssa?



Mutta noin yleisesti olen taipuvainen olemaan samaa mieltä jonkun aiemman kirjoittajan kanssa, huolehtimaan ehdit hyvin vielä vuoden päästä keväällä.. Usein nämä ratkaisut kyspyvät ajan kanssa ja teillä on vielä hyvin aikaa niistä keskustella. Voihan olla, että jotkin työ- tai muut elämänmuutokset ratkaisevat nämä kysymykset puolestanne?



Tsemppiä!

Lopeta kokonaan puuminen siitä, mitä haluat, niin kuin olisit suostunut. Huokaile vaan vähän välein, että " pienet lapset kun hoidossa sairastuvat niin helposti, eikä uudesta työpaikasta varmaankaan voi jäädä kotiin niitä hoitamaan, se varmaankin on sitten sinun oltava aina kotona, ku ovat sairaana... kyllä sun työnantaja varmaankin suostuu siihen..." jne. Jos hän sillä tavalla ymmärtäisi, että äiti kotona on ihan hyvä juttu?



Ja mielestäni on iahn totta, että helpompi on työnantajallekin, että olet hoitovapaalla, kui se että ilmoitat vähän välein aamulla " en tänään taas pääsee tulemaan, lapsella kuume..."

Täissä ollessa on lapsen sairastelu todella tuskainen juttu, jos en haluaisi töihin niin kovasti (sorry, ollan erilaisia, mutta ymmärrän sua!) sitten se olisi suuri syy jäätä pitmepään kotiin.

kotiin kannattaisi jäädä sen, jolla on pienempi palkka.



Toivottavasti mies ei tosiaan meinaa, että lapsi olisi pakko viedä hoitoon 9kk ikäisenä, jos ei taloudellisesti ole AIVAN pakko.



Jos hän huolehtii teillä raha-asiat, ja on sitä mieltä että asia on rahasta kiinni, niin pyydä laskemaan vielä kerran. Voihan pankista esim. pyytää lyhennysvapaata vähäksi aikaa, jotta saisi olla edes jonkin aikaa kotona.



- -

nämä siis ihan " kylmältä rahapohjalta" mietintöjä.



Muuten ymmärrään kyllä hyvin tunteesi, itsekin kyllä vetäisin hernettä nenään, jos mies vaatisi että HÄN jää kotiin vauvan kanssa, koska itse haluaisin kovasti olla jonkin aikaa kotona (tai tehdä edes lyhennettyä työpäivää/viikkoa - olisiko tämä muuten teilläkin joku ratkaisu? Lyhennyksen voi kuulemma jakaakin niin että esim. toinen on kotona eri päivinä kuin toinen, niin voisi molemmat olla vähän töissä ja vähän kotona.)

Kiitos haleista ja ymmärryksestä :)

Mieheni siis haluaa, että lapset viedään hoitoon sitten kun vanhempainvapaa loppuu. Eli tuolloin nuorempi olisi sen 9kk ja vanhempi 2v 1kk.

Hänkään ei pidä siitä, että esikoisemme on nyt 11kk ikäsenä jo hoidossa, ollut siis jo 2 kk. Hänen mielestään minun vain on palattava uuteen työhöni heti kun mahdolllista (osaksi rahan vuoksi, osaksi vain sen vuoksi, että raskaudestani ei kovinkaan iloittu töissä ja hoitovapaata ei varmaan myöskään hyvällä katsottaisi... mutta siihenhän on täysi oikeus!) Hän on sitä mieltä, että jos en suostu lapsia hoitoon laittamaan hän on se joka jää kotiin hoitamaan, koska on tylsistynyt työhönsä ja palkka on ihan pikkuisen huonompi kuin minulla. Ymmärrän kyllä häntäkin, mutta omasta mielestäni tein jo yhden myönnytyksen, kun hän sai jäädä vanhempainvapaalle esikoisemme ollessa 6kk ja minä otin sen riskin, että olisin aloittanut tuolloin heti työt, vaikka en todellakaan olisi halunnut. No, työpaikka löytyi sitten kuitenkin vasta 2 viikkoa ennen miehen vanhempainvapaan loppua. Olimme siis koko perhe 2,5kk kotona ja rahasta oli tiukkaa...

Mielestäni en ajattele vain omaa parastani. Tärkeintä minulle on, että lapsillamme on hyvä olla (nykyisin hoidossa päivät todella vaikeita), sillä pienten lasten paikka on kotona äidin TAI ISÄN kanssa. Siinä mielessä ajattelen itseäni, että tiedän, että asia kalvaa mieltäni, jos tuntuu siltä, että töihin on kiirehtinyt liian pian. Lapset kun ovat pieniä vain kerran...

Ikävä tilanne sinulla. Toivottavasti saatte asian keskusteltua..



Meillä vasta 2kk ikäinen poika, mutta olemme alustavasti ajatelleet, että minä jään ensin noin puoleksi vuodeksi hoitovapaalle ja mies sen jälkeen puoleksi vuodeksi. Pidempäänkin voisi jompikumpi olla, jos vain rahat riittävät.