Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Ero on helpotus! Olenko sekaisin?
19.12.2018 |
Minulla on 20 vuoden aikana ollut neljä vakavaa parisuhdetta. Viimeinen jatkuu edelleen ja olen erittäin tyytyväinen.
Mutta, onko muita kohtalontovereita, joille ero on ollut usein helpotus ja fiilis on ollut lähes 100% hyvä? Minulle näin on käynyt aina, toki yksikään ero ei ole ollut täysin yllätys, mutta mitään äkillistä luovuttamista ei ole koskaan ollut ja olen kokenut onnea erosta. Näen myös eron mahdollisuutena, enkä jää murehtimaan mennettä, miksi jäisinkään? Hyvät muistot säilyy ja huonoja ei tarvitse enää kestää. En ole myöskään huonoissa väleissä exiini.
Olenko sekaisin? Jopa nautin siitä että voin jättää asiat taakseni. Onko mussa jotain vikaa kun kuulen ainoastaan täysin päinvastaista useimmiten?Ja onko täällä jossain kohtalotoveri?
Kommentit (13)
Jonkun pitäisi jättää sut silloin, kun et sitä aavistaisi ja olisit aivan umpirakastunut. Sitten voisit ymmärtää niitäkin, jotka surevat eroa eivätkä tunne helpotusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No, jos sinä olet ollut se jättäjä noissa, niin totta kai voi tuntua tuolta - helpotukselta.
Mutta kysyppäs itseltäsi, että miltäs tuntuisi, jos nykyinen miehesi jättäisi sinut nyt yllättäen, vaikkapa tänä iltana? Ja lähtisi vaikka jo huomenna kaverin nurkkiin majailemaan, ennenkuin saa asunnon. Ja ero olisi siis pysyvä.
Tuntisitko silloinkin vain pelkkää helpotusta ja fiiliksesi olisi 100 %:sesti hyvä? Ja jatkaisit vihellellen eteenpäin?
Olen itse mies, yhdessä ollut jättäjänä, yhdessä tullut jätetyksi ja yhdessä yhteinen päätös. Myös silloin kun minut jätettiin niin tajusin kyllä että exäni ei näe mua oikeana henkilönä hänelle. En tehnyt mitään suurta väärää mutta moni mun tapa nyppi häntä suunnattomasti. :)
Jos kävisi yllätten niin että nykyiseni lähtisi niin nyt olisin surullinen. Äkilliset on eri juttu.
Vierailija kirjoitti:
Jonkun pitäisi jättää sut silloin, kun et sitä aavistaisi ja olisit aivan umpirakastunut. Sitten voisit ymmärtää niitäkin, jotka surevat eroa eivätkä tunne helpotusta.
Ei kysymys ole siitä ettenkö ymmärtäisi, mun mielestä on normaali reaktio olla surullinen. En vaan helposti koe surua erosta, ja kyse siis tilanteesta joka on jo kestänyt pitkään. En puhu äkillisistä ja odottamattomista asioista. Minua on myös kerran petetty, tosin suhde jatkui siitä vielä.
Mä hämmennyin kyllä vähän itsekin, kun ainoa suhteeni koskaan, nyt ex, kierrellen ja kaarrellen ehdotti eroa ja selitti, kuinka suhde kanssani ei oikein hänestä ole sitä, mitä haluaa, ja oma ensireaktioni oli "no vihdoin, luulin, ettei se koskaan kysyisi". Tajusin, että olen sitoutumiskammoinen.
21v kestänyt avioliitto kun päättyi yhteisesti sovittuna, olin todella helpottunut !! Jonkun kuukauden kuluttua iski kyllä katumus ja suru ja pelko ja olin aivan maassa. Mutta siitä pari kuukautta eteenpäin, niin yhtenä päivänä töistä kotiin tullessa tuli olo kuin leijuisin. Vieläkin muistan missä olin silloin (2010) kun se fiilis iski. Poissa kaikki ahdistus, pelko ja nöyryytys, siitä lähin olin vain itselleni tilivelvollinen. Se helpotus on kestänyt tähän päivään asti !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos huonon jättää taakseen, mikä muu voisi olla tunne kuin helpotus.
Lapseni isästä erotessani tiesin, että minusta tulee tasapainoisempi ihminen ja äiti.
Itselleni ero 20 vuoden liitosta oli helpotus. Enkä ollut koskaan osannut edes kuvitella, että voisin vielä löytää kumppanikseni nykyisen puolisoni kaltaisen naisen. Nyt vasta alan tajuta, millaista elämä voi olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
21v kestänyt avioliitto kun päättyi yhteisesti sovittuna, olin todella helpottunut !! Jonkun kuukauden kuluttua iski kyllä katumus ja suru ja pelko ja olin aivan maassa. Mutta siitä pari kuukautta eteenpäin, niin yhtenä päivänä töistä kotiin tullessa tuli olo kuin leijuisin. Vieläkin muistan missä olin silloin (2010) kun se fiilis iski. Poissa kaikki ahdistus, pelko ja nöyryytys, siitä lähin olin vain itselleni tilivelvollinen. Se helpotus on kestänyt tähän päivään asti !
Ihanaa :) Pitkään kestäneiden vaikeiden aikojan taaksejättäminen voi olla todella euforinen fiilis :)
Vierailija kirjoitti:
Mä hämmennyin kyllä vähän itsekin, kun ainoa suhteeni koskaan, nyt ex, kierrellen ja kaarrellen ehdotti eroa ja selitti, kuinka suhde kanssani ei oikein hänestä ole sitä, mitä haluaa, ja oma ensireaktioni oli "no vihdoin, luulin, ettei se koskaan kysyisi". Tajusin, että olen sitoutumiskammoinen.
Hmm, mäkin olen tota hieman miettinyt. Sitoutumiskammoa siis. Tosin suhteeni ovat olleet aika pitkiä, mutta silti. Mutta sama reaktio mulla kun toinen aloitti tuon "meidän pitää keskustella..."
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos huonon jättää taakseen, mikä muu voisi olla tunne kuin helpotus.
Lapseni isästä erotessani tiesin, että minusta tulee tasapainoisempi ihminen ja äiti.
Hienoa! Niin, järjen tasolla tuo on selvää että helpotus pitäisi olla tunne. Siltikin, vaikka suhde on huono (iso osa suhteista on), erosuru on monella suuri. Ainakin näin oon itse nähnyt
Ap
Minulla oli kuusi vuotta kestänyt suhde miehen kanssa, joka päättyi tänä keväänä. Minun aloitteestani. Olin jo pitkään tuskaillut miehen muuttuneen käytöksen kanssa, mutta elätellyt toivoa, että se olisi vain joku välivaihe ja hän muuttuisi taas normaaliksi omaksi itsekseen. Kunnes lopulta tajusin, että ei hän ole muuttumassa kuin entistä hurjemmaksi (alkoholin kanssa alkoi tulla ongelmia) ja ilmoitin etten pysty enää jatkamaan tällaista suhdetta.
Eron jälkeen tuntui siltä kuin valtava taakka olisi pudonnut harteiltani eikä minun tarvinnut enää stressata tai jännittää, mitä mies seuraavaksi keksisi. Tätä helpotusta kesti monta kuukautta. Mutta sitten hiipi mukaan myös suru siitä, että tämäkin suhde osoittautui pitkässä juoksussa joksikin muuksi kuin miltä se aluksi vaikutti. Ikävöin yhä sitä, mitä meillä oli aiemmin. Mutta minkäs teet, aikansa kutakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli kuusi vuotta kestänyt suhde miehen kanssa, joka päättyi tänä keväänä. Minun aloitteestani. Olin jo pitkään tuskaillut miehen muuttuneen käytöksen kanssa, mutta elätellyt toivoa, että se olisi vain joku välivaihe ja hän muuttuisi taas normaaliksi omaksi itsekseen. Kunnes lopulta tajusin, että ei hän ole muuttumassa kuin entistä hurjemmaksi (alkoholin kanssa alkoi tulla ongelmia) ja ilmoitin etten pysty enää jatkamaan tällaista suhdetta.
Eron jälkeen tuntui siltä kuin valtava taakka olisi pudonnut harteiltani eikä minun tarvinnut enää stressata tai jännittää, mitä mies seuraavaksi keksisi. Tätä helpotusta kesti monta kuukautta. Mutta sitten hiipi mukaan myös suru siitä, että tämäkin suhde osoittautui pitkässä juoksussa joksikin muuksi kuin miltä se aluksi vaikutti. Ikävöin yhä sitä, mitä meillä oli aiemmin. Mutta minkäs teet, aikansa kutakin.
Juuri tuo!!! Taakka putosi. Olen kirjoittaja 6, tarinasi on tuttu. Vaikka se suru tulee, ja kuuluukin tulla vaikka itse eroa on toivonut, niin suru, helpotus, kaikki ne kuuluu asiaan. Mulle läheinen sanoi että sähän olit toivonut eroa, mikä suru sulla nyt muka on. .... mutta kyllä se oli. Ja meninpois ja todella tunnennitseni ehjäksi ja vahvaksi nyt. En kadu mennyttä. Aika ei ollut hukkaan heitetty, vaikka liitto loppui. Mutta nyt on hyvä olo itsellä.
Alue: Aihe vapaa
No, jos sinä olet ollut se jättäjä noissa, niin totta kai voi tuntua tuolta - helpotukselta.
Mutta kysyppäs itseltäsi, että miltäs tuntuisi, jos nykyinen miehesi jättäisi sinut nyt yllättäen, vaikkapa tänä iltana? Ja lähtisi vaikka jo huomenna kaverin nurkkiin majailemaan, ennenkuin saa asunnon. Ja ero olisi siis pysyvä.
Tuntisitko silloinkin vain pelkkää helpotusta ja fiiliksesi olisi 100 %:sesti hyvä? Ja jatkaisit vihellellen eteenpäin?