Miksi en osaa olla onnellinen?
Elämäntilanteeni on kyllä vaikea, ja on ollut ennenkin. On ollut aikamoista kamppailua lapsuuteni ja nuoruuteni, nyt nuorena aikuisena koen edelleen olevani turvattomassa tilanteessa, en uskalla luottaa ja pelkään jatkuvasti että "matto vedetään jalkojen alta". Koulutukseni etenee suunnitelmien mukaan erinomaisin arvosanoin, terveyteni kuitenkin on aivan surkeassa kunnossa ja tämän vuoksi talouteni myös...
kumppani löytyy, pari ystävää, lemmikki. En löydä mistään iloa. Jatkuvasti ahdistaa. Hoidoista en saa mitään apua. Lääkkeitä testataan toinen toisensa jälkeen, mutta yhdestäkään ei ole ollut hyötyä. Itsemurhaa mietin päivittäin. Vanhemmista ei ole tueksi, molemmilla omat ongelmansa ja muutin muutenkin jo teininä omilleen joten he vain olettavat minun selviävän.
Miksi masennukseni ei lopu. En nää polkua pois tästä. Koen olevani niin suuri pettymys. Ja taakka. Yöt ovat unettomia ja päivällä hyvä kun yhden aterian saa syödyksi. Hiukset tippuu päästä ja hukun öisin omiin kyyneliini.
Mistä löytää suunta parempaan?
Kommentit (6)
Heippa. tekstistäsi ei käy ilmi että oletko käynyt lääkärin paikeilla? Rauta-arvojen tsekkaus? Myös muutama terapiakerta (tai pidempi jakso jos saa) toimkk monille :)
Mites harrastukset? Muistatko levätä? Saatko ääntäsi tarpeeksi kuuluviin arjessa?
Ihan nää peruspilarit pitäisi eka tsekauttaa ku terveyshyödyt voi olla isot.
Kärsin usein mt haasteista, tarinassasi on paljon samaistutravaa. Lääkkeitä kokeillut myös mutta tällä hetkellä luomuna.
Oho luin huolemattomasti, kyllähän olet kokeillut lääkärin apuja.
Masennus on ollut itsellekin siis se "oma risti kannettavaksi".
Perheeni ja kaverit ja mieheni on tosi tietoisia tilanteestani ja harmittelevat asian tullessa puheeksi usein sitä että eivät oikein osaa auttaa. Sitten mulla masennus syvenee entisestään kun en osaa antaa heille sitä kokemusta "onnistumisesta" koska se että ne halaa tai lohduttaa tai auttavat taloudellisesti ei valitettavasti vie kuristavaa oloa pois.
Mietin jo brain deep stimulation hoitoa mut on viel nykyisenään liian kallis hoitomuoto.
Kyllä varmaan tulet vielä olemaan onnellisempi. Yleensä käy niin, että huonoja päiviä alkaa ajan mittaan olla vähemmän ja hyviä päiviä enemmän. Niin minulle kävi oltuani pitkään ahdistunut parikymppisenä.
Et ole taakka. Kukaan ihminen ei ole.
En tiedä, mitä ajattelet hengellisistä asioista, mutta olen itse saanut apua uskosta ja luottamuksesta Jumalaan.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Oletko ollut osastolla? Itselläni ainakin totalliluovuttaminen auttoi, kun ei tarvinnut eikä voinut huolehtia mistään.