Paras ja pahin horoskooppimerkki? Perustelut!
Eli otsikon mukaisesti, myös oman merkin voi kertoa jos haluaa. :)
Paras horoskooppimerkki omasta mielestäni on vaaka. Kaikissa tuntemissani vaakaihmisissä on jotain sisäsyntyisesti miellyttävää, käyttäytyminen on muita huomioonottavaa ja mukavaa, ei ole tarvetta lytätä muita. Vaa'at ovat myös kultturelleja ja älykkäitä sekä usein viehättäviä.
Pahin merkki on mielestäni skorpioni tai rapu. Vesimerkit ovat usein hyvin tunteellisia, mikä ei ole mitenkään huono asia, mutta varsinkin skorpioni ja rapu sortuvat helposti huonosta itsetunnosta johtuvaan manipulointiin ja ovat usein kateellisia ja katkeria, ilkeitäkin.
Itse olen härkä.
Kommentit (12756)
Muutaman sivun selasin ja näyttää siltä, että täällä kirjoitetaan enimmäkseen aurinkomerkeistä. Esim. nousumerkki vaikuttaa aika vahvasti tutustumishetkellä ja aika moni hämmästyy kuullessaan sitten aurinkomerkin. Itse tulen parhaiten toimeen nousumerkkiini "sopivista" merkeistä. Venusmerkki vaikuttaa rakkauselämään, marsmerkki ,riitelytilanteessa jne. Eli ihan mustavalkoista tämä ei ole.
Aurinkomerkiltäni haluaisin olla helmikuun kalat: herkka (ei samalla tavalla kun maaliskuun), tunteva, välittävä, aito. Osaa heittäytyä suhteeseen, harvoin sinkkuja. Pärjäävät työelämässä, paljon kavereita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aattelin kertoa etten ole innostunut salaliittoteorioihin, ainakaan vielä. Asiat on yleensä suoraviivaisesti sitä miltä ne eniten näyttääkin, ei siellä ole aina jotain muuta takana.
Työkseni hoidan vanhuksia, vapaa-ajalla eläimiä, harrastan kokkaamista ja rakastan viherkasvien hoitoa.
Pitäiskö alkaa juoda pikkulasten verta tai perustaa OnlyFansiin dominasivu jotta kelpaisi horoskooppimerkkinsä edustajaksi.
Skorpioni 52v. ,
Lempituoksu koivuvihta
Lempiruoka makaronilaatikko
Lempiväri vanha roosaHahah, pitää myöntää että naurahdin ihan tälle :D
Mutta totta että ei skorpionit aina ole mitään pahuuden ilmentymiä seksihulluja mitä jotkut tuntuu ajattelevan, vaikka täältä päästä löytyykin kyllä toisinaan hyvinkin tunnistettavasti mustaan ja nahkaan sekä korkeisiin korkoihin pukeutuva noususkorppari korkealla seksuaalivietillä ;D
Mutta sanottakoon että voin myös kaivaa jonkin naisellisen ja hempeän kukkaismekon päälleni ja omaan herkemmän ja hassuttelevan puolenkin. Ja mitä tulee seksuaalisuuteen, niin olen ehdottomasti parisuhdeihminen ja ehdottoman lojaali kumppanilleni, joten ainoastaan hän saa nauttia viriiliydestäni :DJa salaliittoteorioihin en nyt varsinaisesti kyllä itsekään usko taikka vielä vähemmän kehittele moisia, vaikka myönnän että tämmöiset mysteerit yms. kyllä kiinnostavat paljon.
Vai pitäisikö sanoa pikemminkin, että olet lojaali juuri sen hetkiselle kumppanille tai kumppaneillesi?
Nämä kumppanithan voivat sitten myös vaihdella hyvin tiuhaan tahtiin. Vaikka päivittäin. Tai tunneittain.
Minulla on ollut elämäni aikana pidempiaikainen suhde kolmeen skorpioninaiseen ja kaikki ovat paljastuneet ennemmin tai myöhemmin täysin epäluotettaviksi ja moraalittomiksi sekopäisiksi hulluiksi.
Ei koskaan enää suhteeseen skorpioninaisen kanssa. Pahuuden riivaamia succubuksia suoraan helvetin pimeimmistä loukoista. Pthyi stna!
Psychobitches from hell.
Vierailija kirjoitti:
Muutaman sivun selasin ja näyttää siltä, että täällä kirjoitetaan enimmäkseen aurinkomerkeistä. Esim. nousumerkki vaikuttaa aika vahvasti tutustumishetkellä ja aika moni hämmästyy kuullessaan sitten aurinkomerkin. Itse tulen parhaiten toimeen nousumerkkiini "sopivista" merkeistä. Venusmerkki vaikuttaa rakkauselämään, marsmerkki ,riitelytilanteessa jne. Eli ihan mustavalkoista tämä ei ole.
Aurinkomerkiltäni haluaisin olla helmikuun kalat: herkka (ei samalla tavalla kun maaliskuun), tunteva, välittävä, aito. Osaa heittäytyä suhteeseen, harvoin sinkkuja. Pärjäävät työelämässä, paljon kavereita.
Mitä vikaa on maaliskuun kaloissa?
Vierailija kirjoitti:
Skorpioni on varmaankin pahin: kaikkitietävä, painostava, salakavala, joka asiaan päälle huutava, ilkeä ja pisteliäs puheissaan. Miehen kaverin vaimo. Olen Rapu ja peräännyn aina hänen edestään ja itkeskelen yksinäni niitä tölväisyjä mitä ao henkilö päälleni pläjäyttää. En vain osaa puolustautua tai saa edes suunvuoroa hänen seurassaan. Yritän välttää tapaamista.
Voi sinua. <3 Olen myös yksikseni itkeskellyt skorpionin, oinaan, vaa'an, jousimiehen ja kauriin ilkeyksien takia ja peräännyn aina, kun voimakastahtoinen merkki tulee esille. Olen Kalat
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutaman sivun selasin ja näyttää siltä, että täällä kirjoitetaan enimmäkseen aurinkomerkeistä. Esim. nousumerkki vaikuttaa aika vahvasti tutustumishetkellä ja aika moni hämmästyy kuullessaan sitten aurinkomerkin. Itse tulen parhaiten toimeen nousumerkkiini "sopivista" merkeistä. Venusmerkki vaikuttaa rakkauselämään, marsmerkki ,riitelytilanteessa jne. Eli ihan mustavalkoista tämä ei ole.
Aurinkomerkiltäni haluaisin olla helmikuun kalat: herkka (ei samalla tavalla kun maaliskuun), tunteva, välittävä, aito. Osaa heittäytyä suhteeseen, harvoin sinkkuja. Pärjäävät työelämässä, paljon kavereita.
Mitä vikaa on maaliskuun kaloissa?
Tuntemani (niitä on aika monta) maaliskuun kalat ovat herkempiä itkemään. En pidä sitä pahana, en vaan haluaisi itse olla niin herkkä. He myös hermostuvat aika nopeasti, jos et esim. pidä jostain ruoasta, jota he tekevät. Vaikka siis se ruoka ei olisi muutenkaan mieleesi. Heidän tekeminään sinun kuuluisi heidän mielestään pitää siitä. Joillakin oinailla on tämä sama piirre.
Osaako joku analysoida? : Nainen, härkä, nouseva jousimies.
Suosikkikalojani näyttelijät Emily Blunt ja Javier Bardem kaikessa ulkoisesti stereotyyppisessä kalamaisuudessa, ja toisaalta sellainen henkilö kuin Steve Jobs, mies maailman suurimpien teknologiamerkkien takana. Siinäpä pohdittavaa jos kalat merkkinä kiinnostaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutaman sivun selasin ja näyttää siltä, että täällä kirjoitetaan enimmäkseen aurinkomerkeistä. Esim. nousumerkki vaikuttaa aika vahvasti tutustumishetkellä ja aika moni hämmästyy kuullessaan sitten aurinkomerkin. Itse tulen parhaiten toimeen nousumerkkiini "sopivista" merkeistä. Venusmerkki vaikuttaa rakkauselämään, marsmerkki ,riitelytilanteessa jne. Eli ihan mustavalkoista tämä ei ole.
Aurinkomerkiltäni haluaisin olla helmikuun kalat: herkka (ei samalla tavalla kun maaliskuun), tunteva, välittävä, aito. Osaa heittäytyä suhteeseen, harvoin sinkkuja. Pärjäävät työelämässä, paljon kavereita.
Mitä vikaa on maaliskuun kaloissa?
Tuntemani (niitä on aika monta) maaliskuun kalat ovat herkempiä itkemään. En pidä sitä pahana, en vaan haluaisi itse olla niin herkkä. He myös hermostuvat aika nopeasti, jos et esim. pidä jostain ruoasta, jota he tekevät. Vaikka siis se ruoka ei olisi muutenkaan mieleesi. Heidän tekeminään sinun kuuluisi heidän mielestään pitää siitä. Joillakin oinailla on tämä sama piirre.
Miten kaloja tulisi kohdella ja miten kommunikoida heidän kanssaan ilman loukkaamista?
Minttu Räikkönen
Aurinko skorpioni
Merkurius skorpioni
Venus skorpioni
Kuu oinas
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Livauttaavalheenpelastaanahkansa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Härät ja kaksoset kauheimpia. Härät eivät koskaan kuuntele muita vaikka syytä todella olisi ja kaksoset puukottaa selkään minkä ehtivät. Kaksoset kyllä ovat välillä myös älykkäitä, toisin kuin nämä mylvivät, joustamattomat karjaeläimet. Mikään merkki ei muuten ole niin kateellinen kuin härkä. Materianhimo näkyy rivien väleistä kaikessa mitä tekevät ja sanovat.
Härkä kuuntelee kyllä, mutta häntä ei kiinnosta vouhutukset, juorut tai taikausko. Rehellisempää ihmistä saa hakea. Materia minkä härkä ostaa on laadukasta, ei kämppä täynnä glitteriä tai Marilyn tauluja.
Sanotaan, että härkä tasoittaa skorpparia, mutta ei härkä kauaa jaksa skorpparin salaliittoteorioita ja valehtelua.
Skorppari on taitavin valehtelija, neitsyt jää kakkoseksi.Härkä mies oli kiinnostunut minusta, mutta osoittautui jäätävän kateelliseksi siitä, kun minulla sattui olemaan muutama asia paremmin kuin tällä härällä. Räjähteleekö härät (miehet) yleensä? Tämä härkä mies suuttui räjähtäen, alkoi haukkumaan minua ja toivotti syvimpään helvettiin. Tuollaisiako härät ovat? Pahantahtoisia ja ilkeitä. Loukkaannuin ja järkytyin. T. Kalat nainen
Joo itsekin todennut että härkämiehet ovat iso "turn off" itselle. Ovat näin nätisti sanottuna melkoisen kontrolloivia ja kokevat omistavansa sinut. Myös mustasukkaisia ja hyvin jääräpäisiä ovat, ja tuntuu että tukahduttavat sinut. Lisäksi jotenkin niin kaavoihin kangistuneita, että tuntuu näin tulivoittoiselle ihmiselle tylsyyskuolema tulevan siellä sohvannurkalla illasta toiseen löhöillessä.
En tiedä jos sattuisi sitten enemmän ilmaa tai tulta härkämiehen kartalle, niin voisi olla asia toinen, mutta muutoin totean jotta kiitos ei härkämiestä enää.
Korostuukohan nuo ominaisuudet kuu-Härässä (vaikka aurinko olisi esim ilmamerkkinen)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä 34 vuoden avioliitto meillä, kahdella kaksosella. Minä ja mieheni olemme olleet uskollisia ja onnellisia yhdessä. Juu iloisia olemme, mistä kaksosia syytetään :)
Murjotus on max 5 minuuttia.
Sovimme toisillemme. Joskus ihmettelemme, miten kurjassa kylmän sodan hengessä parit elävät.Voi kuulostaapa ihanalta, voin vain kuvitella jotta elämänne ei varmasti ole turhan vakavaa ollut! :)
Samaa voisin itsekin sanoa kahden vaa'an yhteiselosta mitä melkein 10 vuotta kestänyt, että miten lepppoista, harmonista sekä onnellista on arki ja elo ollut. Ei liiemmin riitoja ole ollut ja erimielisyydet olemme ratkaisseet asiallisesti puhumalla, sillä kumpikaan ei käsitä ylen maallista räyhäämistä/huutamista kun asian voi selvittää muutoinkin.
Olemme toisillemme niin ystävät kuin rakastajat ja viihdymme hyvin yhdessä että erikseen omissa harrastuksissamme. Koemme niin yhteisen kun omankin ajan olevan tärkeää, joten tältäkin osin kaikki on erinomaisessa tasapainossa.
Emme myöskään ole ikinä käsittäneet miten toiset parisuhteessa olevat saattavat niin ivallisesti tai väheksyen kumppanistaan puhua ja muutoinkin jos yhteiselo on jatkuvaa draamaa, vaikeuksia ja riitaa jostakin.
Miten saatte päätettyä mitään kun molemmat Vaakoja?
Oma kokemus Vaaoista kun on sellainen päättämättömyys/kaikki käy -asenne. Itselläkin paljon Vaakaa kartalla vaikkei aurinkomerkkinä olekaan.
Vierailija kirjoitti:
Muutaman sivun selasin ja näyttää siltä, että täällä kirjoitetaan enimmäkseen aurinkomerkeistä. Esim. nousumerkki vaikuttaa aika vahvasti tutustumishetkellä ja aika moni hämmästyy kuullessaan sitten aurinkomerkin. Itse tulen parhaiten toimeen nousumerkkiini "sopivista" merkeistä. Venusmerkki vaikuttaa rakkauselämään, marsmerkki ,riitelytilanteessa jne. Eli ihan mustavalkoista tämä ei ole.
Aurinkomerkiltäni haluaisin olla helmikuun kalat: herkka (ei samalla tavalla kun maaliskuun), tunteva, välittävä, aito. Osaa heittäytyä suhteeseen, harvoin sinkkuja. Pärjäävät työelämässä, paljon kavereita.
Oma nousumerkki Vaaka ja aika usein olen pidemmissä tai lyhyemmissä suhteissa ollut Oinaiden tai Vaakojen kanssa, eli nousumerkin vastamerkin tai saman merkkisen kanssa.
Lasten isän kanssa oltiin MarsVaaka ja MarsSkorpioni... Toisella suuttuessa ääni kohosi 0->100 sekunnissa tai sitten ivallisesti juonitellen "uhkaili", toisinaan nimitteli. Itse kammoan huutamista ja riitelyä yleensäkin, tulee pakenemisreaktio päälle omiin oloihin, en nimittele edes riidellessä, haluan selvittää asian mahdollisimman pian puhumalla. Ei liene vaikea arvata kumpi oli kumpi :D
Jos miehen ja naisen Venukset ovat vastamerkeissä (esim Skorpioni-Härkä) niin miten vaikuttaa suhteeseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Livauttaavalheenpelastaanahkansa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Härät ja kaksoset kauheimpia. Härät eivät koskaan kuuntele muita vaikka syytä todella olisi ja kaksoset puukottaa selkään minkä ehtivät. Kaksoset kyllä ovat välillä myös älykkäitä, toisin kuin nämä mylvivät, joustamattomat karjaeläimet. Mikään merkki ei muuten ole niin kateellinen kuin härkä. Materianhimo näkyy rivien väleistä kaikessa mitä tekevät ja sanovat.
Härkä kuuntelee kyllä, mutta häntä ei kiinnosta vouhutukset, juorut tai taikausko. Rehellisempää ihmistä saa hakea. Materia minkä härkä ostaa on laadukasta, ei kämppä täynnä glitteriä tai Marilyn tauluja.
Sanotaan, että härkä tasoittaa skorpparia, mutta ei härkä kauaa jaksa skorpparin salaliittoteorioita ja valehtelua.
Skorppari on taitavin valehtelija, neitsyt jää kakkoseksi.Härkä mies oli kiinnostunut minusta, mutta osoittautui jäätävän kateelliseksi siitä, kun minulla sattui olemaan muutama asia paremmin kuin tällä härällä. Räjähteleekö härät (miehet) yleensä? Tämä härkä mies suuttui räjähtäen, alkoi haukkumaan minua ja toivotti syvimpään helvettiin. Tuollaisiako härät ovat? Pahantahtoisia ja ilkeitä. Loukkaannuin ja järkytyin. T. Kalat nainen
Joo itsekin todennut että härkämiehet ovat iso "turn off" itselle. Ovat näin nätisti sanottuna melkoisen kontrolloivia ja kokevat omistavansa sinut. Myös mustasukkaisia ja hyvin jääräpäisiä ovat, ja tuntuu että tukahduttavat sinut. Lisäksi jotenkin niin kaavoihin kangistuneita, että tuntuu näin tulivoittoiselle ihmiselle tylsyyskuolema tulevan siellä sohvannurkalla illasta toiseen löhöillessä.
En tiedä jos sattuisi sitten enemmän ilmaa tai tulta härkämiehen kartalle, niin voisi olla asia toinen, mutta muutoin totean jotta kiitos ei härkämiestä enää.
Miten härkämies tukahdutti sinut? Itsellä on kokemusta härkämiehestä, jolla oli enemmän ilmaa ja tulta kartalla. Hirveä tapaus! Levoton ja samalla jäärä, joka oikeutti sanoa kaiken niin suoraan kuin ikinä vaan voi. Joku täällä kirjoittikin ettei härkä ole paras argumentoija ja tuon ukon kohdalla päti täysin. Tuskin tulee yllätyksenä, mutta herralle maistui ruoka ja sitä olisi pitänyt olla runsain mitoin tarjolla. En tiedä sitten jos sattuisi aurinkohärkä jossa on rapua ja kaurista minkälainen olisi.
Vierailija kirjoitti:
Oinaat on kovatahtoisia ja kaikki pahimmat tuntemani jäärät ovat oinaita. Esimerkiksi isäni ja avokkini.. oinaan kalloon ei tunnu mahtuvan esim. niinkin hämmentävä asia, että he saattaisivat olla jossain asiassa väärässä. Tai että ohjekirjan lukemisesta voisi olla hyötyä koska "kyllähän minäminäminä osaan, tietenkin". Tai että jokin esine tai asia saattaisi olla hukassa heidän itsensä jäljiltä.
Tuntemani kaksoset ovat melkoisen kaksinaamaisia kyitä, joihin ei koskaan kannata täysin luottaa.
Parhaat.. Jostain syystä jousimiesten kanssa on yleensä helpointa tulla toimeen.
Itse olen leijona. Vaikka nyt en varsinaisesti horoskooppeihin usko, niin kyllä jotain leijonan tyyppipiirteitä tunnistan itsessäni. Ainakin niitä huonoja puolia :'D
Oinaat on pahoja kaksi Oinasta ollu ja molemmat väkivaltaisia. Toinen meinasi kuristaa hengiltä. Aivo kuvaukseen jouduin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pian alkaa vesimiehen aika! Millaisia ovat tuntemanne vesimiehet? Mitä eroja on merkin naisissa ja miehissä?
Itsenäisiä oman tiensä kulkijoita. Monet älykkäitäkin.
Jotkut taas ovat syntyneet lähempänä merkin vaihtoa kaloihin, joten muistuttavat enemmänkin vesimerkin edustajaa, siis ovat vähemmän älykkäitä tunneihmisiä.
Itsellä kokemusta vain kuu-vesimiehestä, mutta allekirjoitan kyllä tuon toteaman älykkyydestä. Hän on hyvin taitava älyllissä peleissä ja monesti hakkaakin toiset mennen tullen itsenikin mukaanlukien, vaikka koen olevani melko nokkela ja tarkkaavainen merkuriusneitsyenä, mutta hänen ajatuksen juoksu on aivan eri luokkaa. Hän myös työssään ratkaisee ongelmia mitä toiset eivät saa ratkaistua ja onkin tietääkseni alansa asiantuntija.
On myös toden totta oman tiensä kulkija ja tekee ja elää mielensä mukaan huolehtimatta ja antamatta liikaa painoarvoa toisten mielipiteille. On kuitenkin hyvin avoinmielinen näkemyksissään eikä näe/koe vain tiettyä elämäntapaa oikeaksi vaan ymmärtää ja hyväksyy erilaiset elämäntavat ja ihmiset.
Huvittavaa kun alapeukutetaan faktoja. Näyttelijä Bella Ramsey pysyy vaakana ihan ylä- tai alapeukuista huolimatta.
Upea näyttelijä Idris Elba ja meidän oma Sauli Niinistö on suosikkejani neitsytmerkkisistä.
On kyllä harvinaisen pöljä ketju. Ette voi ihan tosissanne olla? Tai olette te varmaan, ei kai kukaan huvikseen jaksa lätistä tuollaisia? Sivukaupalla selitystä jostain yksittäisistä henkilöistä ja heidän horoskoopeista, yleistämistä niiden perusteella jne.
Alan ymmärtää, miksi jotkut pitävät horoskooppeja ylipäätään hölmöjen juttuina. Jos ovat tottuneet tuollaisiin. Jotain puutteellista kapasiteettia tuo lienee heijastaa, jos käsitys muista ihmisistä ja heidän käytöksen ymmärtämisestään rajoittuu yksinkertaisiin horoskooppimerkkeihin. Ei hitto.
Vierailija kirjoitti:
Huvittavaa kun alapeukutetaan faktoja. Näyttelijä Bella Ramsey pysyy vaakana ihan ylä- tai alapeukuista huolimatta.
Ei ole fakta
Bella Ramsey, Game Of Thrones ja The Last Of Us superdynamo, voimanpesä, taistelija ja rohkeiden roolien tyttö. Mikä merkki poikkeuksellisen vahvalla nuorella näyttelijällä mahtaa olla, no hän on vaaka.