Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
7-vuotiaan huono käytös, keinoton olo
Nukkumaan itku kurkussa
17.12.2018 |
Olisiko hyviä vinkkejä äidille, joka ei jaksa enää edes itkeä lapsen käytöksen takia. Alan olla aivan tyhjä ja puhki enkä tiedä mikä auttaa.
Lyhyesti:
7-vuotias poikani on syksystä alkaen alkanut saada kauheita raivareita. Hän saattaa suuttua esim. siitä, ettei hän saa lupaa lähteä iltapäiväkerhosta kesken kaiken muualle kavereiden kanssa.
Raivarit ovat hirveitä. Hän saattaa maata maassa ja vain karjua vaikka tunnin putkeen. Tai hän alkaa heitellä veljiään tavaroilla ja pitää hirveää ölinää samalla. Jos hän ei saa raivaria, mutta suuttuu jostain vaikka illan aikana, hän alkaa ärsyttää, esim tänä iltana:
- lukiessani iltasatua lapsille tämä lapsi potki sänkyään niin ettei kukaan kuullut mitä luin. Pyyntö lopettaa potkiminen ei tehonnut
- seuraavaksi lapsi heitteli kaikki vuodevaatteensa maahan eikä suostunut ottamaan niitä takaisin
- kun yritin sanoa lapselle että rakastan häntä mutta käytös tekee kaikille tosi pahan mielin, hän työnsi sormet korviin ja mölisi
- kun otin sormet pois korvista ja sanoin että äidin puhetta kuunnellaan, hän alkoi huutaa että en saa koskea häneen ja että satutan häntä (en todellakaan satuttanut, pidin hellästi kädestä)
- seuraavaksi lapsi alkoi uhmakkaasti inttää että olen satuttanut häntä ainakin 50 kertaa ja haluaa minun joutuvan vankilaan, ja ettei häntä kiinnosta kun hän ei ole muka minun lapseni (en ole ikinä häntä satuttanut vaikka raivareiden vuoksi olen kiinni pitänyt tai joutunut kantamaan vastaan tappelevaa 30-kiloista takaisin omaan sänkyynsä)
- aivan kuin hän ymmärtäisi että hänellä on valtaa aikuiseen nähden kun hän alkaa huutaa niin että naapuritkin kuulee, että ”päästä irti” tai ”älä satuta mua”, vaikka juurikin näissä kiinnipitämisissä hän itse potkii ja puree ja riehuu niin, että hiki virtaa.
- lopuksi tässä illalla toivuttuaan minut vankilaan, oma lapseni haukkui minut vammaiseksi. Siinä vaiheessa lähdin pois makuuhuoneesta koska en enää kestänyt. Lapsikin jäi makuuhuoneeseen eikä jatkanut sängyn potkimista, ilmeisesti tajusi itsekin että käytöksensä oli mennyt yli. Pian lapsi oli nukahtanutkin.
Että mitä teen? Yritän aina kertoa että rakastan vaikka käyttäytyisi miten rumasti, ettei äidin rakkaus horju vaikka koettelisi. Meillä on ollut ihan selkeät rajat ja olemme paljon puuhanneet yhdessä perheellä, eikä tällaista käytöstä olisi ikinä suvaittu. Ei suvaita nytkään, mutta minkä teet? Tämä käytös on alkanut kouluun menon jälkeen ja kaveripiirissä on erittäin huonosti käyttäytyviä lapsia, asumme ns. ongelma-alueella. Tässä ne keinoni loppuvat! Mitä tehdä kun lapsi ei tottele puhetta eikä uhkaukset viikonlopun peliajan perumisesta tai ulkoilukiellosta tehoa, vastaus on aina ”hyvä, aivan sama!” Enkä kykene kysymään apua neuvolastaan tai muualta, sillä pelkään että lapseni ottaa nämä ihanat uhkailunsa kehiin ja kertoo jollekin että ”äiti satuttaa”, ja sitten saa selittää lastensuojelulle miten meillä kotona toimitaan ja toivoa että aikuisiakin uskotaan.
Olisin tosi kiitollinen vertaistuesta tai vinkeistä miten toimia tällaisessa tilanteessa. Riitojen jälkeen esim seuraavana aamuna lapsi on pikku enkeli ja pyytää anteeksi, mutta kun yritetään jutella miksi käytös meni niin riitaiseksi, ei lapsi osaa selittää tai sanottaa tunteitaan. Testaamiseksi minä tätä itse kutsuisin mutta millä tavalla tai miten pitkälle voi asettaa rajoja, kun lapsi uhmassaan rikkoo ne kaikki?
Kommentit (26)
Kiusataanko häntä? Paineita kuulua kaveriporukkaan? Kuulostaa aika rajuilta raivareilta. Oletko kokeillut muksuoppia? Se on sellainen Ben Furmanin kehittämä menetelmä, netistä löytyy tietoa ja kirjastosta kirjoja aiheesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos koulussa on kovin levotonta, stressi voi purkautua kotona kyseenalaisin keinoin. Miten lapsella on mennyt koulussa? Miten käyttäytyy siellä? Tilannetta kannattaa lähteä purkamaan jotain kautta, vaikka kouluterveydenhuollossa.
Häneen ei välttämättä tehoa enää kotikonstit, kannattaa ottaa yhteys perheneuvolaan.
Meidän alakerassa asuu ihan samanlainen poika ja sen käytöshäiriöt johtuvat varmasti siitä kun se äiti raivosi sille sen ollessa vauvaiässä.
Minäkin suosittelen perheneuvolaa. Tai jos sitä ei ole saatavilla niin koulusta oppilashuollon kautta sitten esim. terapeuttia. Meillä saimme sitä kautta apua, ja kävimme aina yhtä aikaa eri henkilöllä, niin minä kuin lapseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toteutuuko ne sun uhkaukset pelikiellosta jne? Jos ei, niin ekana se kuntoon. Jos uhkaat kielloilla niin toteuta ne myös.
Meillä yksi lapsi teki tuota älä satuta mua jne huutamista vaikka mitään syytä siihen ei ollut. Selitin kerran kun lapsi oli ihan hyväntuulinen, että mitä siitä huutelusta voi ihan oikeasti seurata.
Näin jälkikäteen ajatellen olen sitä mieltä, että koulunaloitus oli tosi raskasta ja väsyttävää tälle lapselle. Mä sinuna aikaistaisin tunnilla nukkumaanmenoa.
On varmaan oppinut huonoa käyttätymistä koulussa. Opettajilla ei ole oppilaisiin kovinkaan paljon valtaa. Sinulla sen sijaan on, olet poikasi vanhempi!
Onko ihan perusjutut käytössä? Eli että teoilla on seurauksensa. Jos riehuu sadun aikana, sadun lukeminen lopetetaan. Jos heittelee petivaatteet lattialle, saa luvan itse ne sieltä nätisti nostaa. Tuijotat lasta ja toistat pyyntöäsi niin kauan kun tottelee, vaikka siihen menisi koko yö. Vaikka sitten haukkuisi sinut miten pahasti. Jos lapsi yrittää paeta siivoamatta, haet takaisin ja toistat pyyntösi.
Seuraamusten ja rangaistusten (kuten palkitsemisenkin ja kehujen) tulisi tapahtua heti. "Huomenna et saa pelata" on huono rangaistustapa, sillä lapselle huominen on ikuisuuden päästä.
Lapset eivät onneksi mene pienestä kurista rikki, eivätkä he oikeasti vihaa vanhempiaa, kunhan vain puhuvat. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä yhdellä lapsista oli pienempänä vastaavaa hölmöilyä juuri nukkumaanmenon aikaan. Jonnekin 5-6-vuotiaaksi saakka lapsi saattoi käydä unta odottaessaan uhmakkaaksi ja väkivaltaiseksi. Oli jo nukahtamaisillaan, kun saattoi äkkiä läpsäistä. Ja jos estin, alkoi tuo "satutat"-väninä.
Nykyään lapsi on ekaluokkalainen, eikä tuosta käytöksestä ole enää jälkeäkään. Osittain varmasti kysymys on ollut luonnollisesta kypsymisestä (muistathan, että pojat ovat keskimäärin kaksi vuotta tyttöjä jäljessä henkisessä kehityksessä), osittain arjen olosuhteiden muutoksesta, ennen kaikkea stressin vähentymisestä. Näin jälkikäteen näen tuon käytöksen oman lapseni kohdalla selvästi stressioireiluna.
Nykyään pystyn olemaan kotona ottamassa lapsen vastaan koulun jälkeen, eikä hänen tarvitse olla pitkää päivää lapsiryhmässä. Samoin koululuokka on selvästi paremmin opettajalla hallussa kuin päiväkodin ryhmä oli. Luokka on alkuopetuksen yhdysluokka, ja lapseni viihtyy parhaiten nimenomaan työskentelemässä itseään vuotta vanhempien seurassa.
Toivon, että teidänkin kohdallanne olosuhteet loksahtavat paikoilleen, tai jos ammattiapu on tarpeen, saatte sellaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko lapsen isä kuvioissa, jos on miten lapsi käyttäytyy hänen kanssaan?
Meillä oli samantapainen tilanne pojan kanssa kun hän oli kolmannella luokalla (nyt viidennellä). Sanoin muutaman kerran jälkeen pojalleni suoraan että tuo hänen käytöksensä ei ole ok ja koska me yhdessä kotona ei saada tilanteita purettua ennen kuin niistä kehkeytyy nuo raivarit, me tarvitaan ulkopuolista apua. Kävimme sen jälkeen muutaman kerran koulukuraattorilla juttelemassa, se selvästi auttoi poikaani ymmärtämään että hänen käytöksensä oli mennyt sallittujen rajojen yli. Mitään yksittäistä syytä käytökselle ei löytynyt, koulussa kavereita, ei kiusaamista. Luulen, että hän oli liian väsynyt ja sen takia stressaantunut ja se purkautui raivareina. Sovimme myös tarkemmin ruutuajasta ja nukkumaanmenoajoista jotta saa unta riittävästi.
Ulkopuolista apua toki kannattaa hakea. Mutta varauksella kuitenkin kannattaa suhtautua, se avun saaminen voi olla kovan työn takana ja sen laatu riippuu hyvin paljon niiden henkilöiden ammattitaidosta ja osaamisesta, jotka teidän kohdalle sattuu. Tämä on toki vain meidän perheen kokemus. Jossain muussa kaupungissa asiat voi olla paremmin hoidettu. Ap:nä tutustuisin tuohon muksuoppiin, ei siitä ainakaan haittaa ole. Meidän perheelle se oli pelastus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sairashan tuollainen lapsi on. Vie tutkimuksiin. Vaadi, että asiaan puututaan ja se selvitetään ja sitten lapsen on saatava lääkitystä yms. Voimia!
Kyllä sinun on pakko uskaltaa ottaa sinne perheneuvolaan yhteyttä. Voimia! Minulla myös lapsi, jolla haastavaa käyttäytymistä. Taustalta löytyi autismikirjon häiriö. Hän ei kyllä myöskään osaa pyytää anteeksi, kun ei ymmärrä myöhemminkään, että hänen käytöksensä vaikuttaa muihin ihmisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos kyse ei muusta, kuin kovasta luonteesta, on oltava kova. Älä anna lapsesi tehdä sellaista, mistä et pidä. Vaarana on etteivät muutkaan pidä silloin lapsestasi, ja lastasi aletaan inhota. Sinäkin.
Hän on jo oppinut sen, ettei auktoriteetteja ole olemassa, niitä ei tarvitse totella, hän koettelee, ehkä päiväkodissa on jo annettu periksi.
Sama ilmiö on jopa päiväkodeista ja ala-asteelta tuttua, kun opettajille huudetaan vittua päin naamaa, opettajat eivät voi tehdä enää mitään, lähtevät tilanteesta pois.
Meillä oli myös tuollainen vaihe tyttärellä. Meni parissa vuodessa itsestään ohi. Jonkinlaista stressiä varmaan koulusta / kaveriporukoista mutta niistä ei suostunut puhumaan vaan haistatteli ja mölisi ja huusi jos yritti puhuttaa. Annoin vaan olla ja luotin että kyllä se ikä kypsyttää, että tuskinpa enää rippikouluiässä ainakaan lattialla naama punaisena viitsii huutaa...
Syy miksi en epäillyt mitään vakavampia ongelmia oli että lapsi kuitenkin osasi aina tarvittaessa käyttäytyä kunnolla ja iän mukaisesti, eli koulussa, kavereiden kanssa, vieraisilla, ei koskaan mitään raivareita, huutokohtauksia tms vaan oikein mallikasta käytöstä. Kotona sitten purki olojaan noin. Olen joskus kysynyt häneltä mitä se oli sen jälkeen kun käytös on jo loppunut, mutta tytär kuittaa sen vaan niin, että hän oli lapsellinen ja kiukutteli kun ahdisti. Kuulemma ahdisti 'yleisesti kaikki', koko eläminen ja koulu ja tylsyys ja kaikki, ei mikään tietty asia erityisesti. Vanhempana oppi sitten että sellaista elämä on eikä se muuksi raivoamalla muutu joten pakko kai alistua.
Kylläpäsen kyllä, se on niin helppoa aina syyttää muita. Teissä ei varmasti kasvattajana ole ollut mitään vikaa. Koulun syy.
Meillä lapsella oli järjettömän kovia raivareita. Syyksi paljastui ruoka-aine allergiat. Eli kun lapsi söi hänelle sopimatonta ruokaa alkoi kahden tunnin kuluessa järjetön raivoaminen. Kun lapsi söi hänelle sopivaa ruokaa ei ollut kuin normaalia kiukuttelua harvoin. Nuo raivarit olivat ainoat näkyvät oireet allergioista. Mutta ihan allergiatesteissäkin näkyi pahiksiksi epäilemäni ruuat isommilla arvoilla jotka viittasivat selvästi allergiaan.
Toki apn lapsen kohdalla voi olla ihan vaan stressiä ym koulun aloittamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Sairashan tuollainen lapsi on. Vie tutkimuksiin. Vaadi, että asiaan puututaan ja se selvitetään ja sitten lapsen on saatava lääkitystä yms. Voimia!
Ei lapsi välttämättä sairas ole, mutta jokin häntä painaa ja stressaa, kun noin rajusti oireilee. Ja varsinkin kun käytöksen muuttuminen selvästi ajoittuu koulun aloituksen yhteyteen, niin sieltä kodin ulkopuolelta se stressin ja pahan olon lähde jostain löytyy. Vanhemman saattaa olla tosi vaikea juttelemalla saada selville mistä paha olo ja paineet johtuu, lapset ei osaa pukea olojaan sanoiksi... ehdottomasti ulkopuolista apua suosittelen ja mahdollisimman pian. Opettajalla saattaisi olla havaintoja miten kaveriporukassa menee, kiusataanko. Ja miten käyttäytyy koulussa, ylikuormittuuko läksyistä, pysyykö tunnilla mukana. Ja perheneuvolaan ehdottomasti myös yhteys. Apu kyllä löytyy mutta sitä pitää uskaltaa ja jaksaa itse hakea. Voimia ap!!
Alue: Aihe vapaa
Mallioppimista. Poikaasi saatetaan myös kiusata. Olisiko mahdollista vielä vaihtaa koulua? Yhteysperheneuvolaan pian, tarvitset lisäapua. Voimia!