tunnen että mieheni kävelee ylitseni
mieheni on hoitanut yleensä lapsemme 2v iltatoimet (iltapala, pesu jne.), kun meikä tekee muita juttuja. tuntuu, et se on toiminu jollain tavalla, kun muuten lapsen toimet jää pääsääntöisesti helposti minulle. tänä ilmoitti, ettei jouda tekemään, kun omia kiireitä. ei siis kyselly, että voisinko minä tehdä vaan otti asian ilmoitusluontoisena asiana. kun en innostunut asiasta (olin suunnitellut muita asioita ' omalle vapaa-ajalleni' ), niin hän vain jätti lapsen minulle tietäen, että en toki jätä lasta heitteille.
lapsen nukkumaan menon jälkeen olin tietokoneella. mies tulee kotiin ja meille tulee riita, koska minulla paha mieli, kun lapsi vain jätetään minulle. mies suuttuu ja katkaisee tietokoneeni virran pääkytkimestä. minusta tuntuu jostain syystä todella nöyryyttävältä, että mies katsoo oikeudekseen sammuttaa tietokoneeni, jos hänestä siltä tuntuu. ulkopuolisesta voi tuntua lapselliselta asialta, mutta jostain syystä se tuntuu minusta hyvin nöyryyttävältä, vallankäytöltä.
ikävää lisäksi asiassa lienee, että kun mietin jotain mitä voisin tehdä ' kostoksi' (vaikkapa piilottaa hänen tietokoneensa virtapiuhan tms.), niin minulle tulee ajatus, etten uskaltaisi tehdä sitä. pelkään, että mieheni suuttuu. suuttuessaan mieheni saattaa vaikkapa paiskoa esineitä, ja en ole ollenkaan varma ettei joku osuisi minuun ' vahingossa' . tiedän (tai ainakin luulen) mieheni ajattelevan, että fyysinen väkivaltakin olisi jossakin tapauksessa ok, jos vaimo ärsyttää riittävästi. tai hän on ainakin ilmoittanut, ettei hän välttämättä pysty hillitsemään itseään, jos suuttuu todella paljon. meillä on ollut joitakin lähellä piti tilanteita, mutta miehen mielestä niissä ei ole tapahtunut mitään. joskus jopa sanoo, ettei ole tapahtunut mitään, koska ei ole jäänyt fyysistä jälkeä.
hommasin yhteen aikaan lokerikon hänen työpöydälleen, johon vein hänelle tulleita laskuja, postia ym., kun minua ärsytti, että posti lojui olkkarin pöydällä. mies jonkin aikaa löysi postinsa sieltä. vaan joku kerta hän ei ollutkaan katsonut postiaan. siellä oli joku lasku, jonka eräpäivä oli mennyt. mies suuttui todella paljon, koska ' hänen luottotietonsa ovat nyt menneet' . mies oli suuttukissaan rikkonut lokerikon paiskaamalla sen lattiaan ja sanoi minulle jälkeen päin, että oli hyvä, etten ollut paikalla, kun hän löysi erääntyneen laskun. syytti minua, että minä tahallaan teen hänestä luottokelvottoman. itse kun näin asian vahinkona, enkä nyt yhtä erääntynyttä laskua osaa nähdä maailman vakavimpana asiana.
milläköhän sitä saisi nukuttua tänä yönä. tuntuu, etten voi mennä samaan sänkyyn nukkumaan mieheni kanssa. ja vaikea saada unta muuallakaan, kun minulla paha mieli.
lapsellista ehkä, mutta haluaisin, että minullakin olisi jotakin riitelykeinoja, joilla edes hetkauttaa miestäni. puhelakko taitaa olla kuitenkin ainoa, jota uskaltaisin yrittää. ja pelkokin ärsytää, kun ei se mielestäni oikein kuulu parisuhteeseen. puhelakkoa olen kait joskus yrittänyt, mutta yllättäen siinä on saattanut käydä silleen, että mies kykeneekin lakkoon pidempään kuin minä.
joskus mietityttää, että haluaisin kokeilla vähän aikaa asumista lapsen kanssa kahdestaan. vaan miehen kanssa kun on asiasta keskusteltu, hän on ilmoittanut, ettei anna lasta minulle. miehen lapsen kaipuu sinänsä mielenkiintoinen, että näin kun olemme yhdessä, hänellä ei juuri ole aikaa lapselle, kun hän niin kiireinen. lapsi on minulla ja saan kovasti yrittää sovitella, jos minulla olisi menoa, että mies hoitaisi. suoritan osa-aikaisestu aikuisopintoja, jossa on joskus lauantaisin koulua. olen yrittänyt sovitella, että kaitseisin lastamme muuna aikana, jos mieheni sitä vastaan kaitseisi lauantaina, että pääsisin kouluun. vaan ei onnistu ja on täytynyt hankkia ulkopuolinen hoitaja, joka hoitaa lasta. vaan jos haluaisin asua lapsen kanssa kahdestaan, ilmoittaa mies, että saan lähteä yksin ja hän pitää lapsen. meinaa, että viranomaiset puoltaisivat hänen huoltajuuttaan, kun hänellä talo ja ulkonaista vaurautta tms. enemmän kuin minulla. lapsi siinä kuitenkin kärsisi, jos hänestä pitäisi alkaa riitelemään. lisäksi tuntuu, että lapsen takia olen valmis jotain kestämäänkin. tällä hetkellä tuntuu, etten pystyisi olemaan lapsesta erossa. mutta järjellä ajateltuna voisi mielestäni olla soviteltavissa jonkinlainen sovitteluratkaisu. on kuitenkin tullut mieleen, että eroaminen olisi helpompaa, jos ei olisi lasta.
oli sovittu huomiseksi kaikenalaisia juttuja, vaan tuntuu, että saatan perua ne, kun ei huvita mennä tuttavaa tapaamaan itkettynein silmin.
Kommentit (6)
Kyse on siitä että miehesi uskaltaa olla vahva ja pitää sinua alempana, alistuvana! Tee selväksi että olet yhtä vahva, etkä suinkaan hänestä riippuvainen ja ettet ole itsestään selvyys! Ole vahva! Suorista itsesi ja anna itsellesi arvoa, sinun ei tarvitse pelätä ketään, miehesi ei saa satuttaa sinua fyysisesti eikä henkisestikään niin että tarvii pelätä! Tee se selväksi ja kohtaa mitä tulee ja jos miehesi todella satuttaa/melkein satuttaa sinua niin ..eipä ole hyvät lähtökohdat väkivaltaisella miehellä edes yhteishuoltajuuteen..
Minkälaisen " hyvän kodin" mies lapselleen antaa malliksi jossa perheen äidin tarvii pelätä?
Ymmärrän sinua tuossa tietokoneen sammutus asiassa erittäin hyvin, itse en voisi sietää sitä!! Mielestäni vanhempi voi lapselleen tehdä noin jos ei muuten saa otetta lapsesta mutta ei aikuiset keskenään noin toisten ylitse kävele! Olet aivan oikeassa!
Mitä tuohon erotilanteeseen tulee niin jos sellaiseen päätyisitte niin ei sinun lapsen menettämistä tarvi pelätä, teillä on molemmilla oikeus siihen lapseen jos olette " ihan normaaleja vanhempia" . Joka toinen viikko toisella, joka toinen viikko toisella.. saisitpas itsellesikin sitä opiskeluaikaa ihan ilman perusteluja/isoja järjestelyjä! Toki toivon aina ettei eroja tulisi vaan asiat saataisiin muutoin järjestettyä mutta ymmärrät varmaan mitä tarkoitan..
Oliviini:
mies suuttuu ja katkaisee tietokoneeni virran pääkytkimestä. minusta tuntuu jostain syystä todella nöyryyttävältä, että mies katsoo oikeudekseen sammuttaa tietokoneeni, jos hänestä siltä tuntuu. .suuttuessaan mieheni saattaa vaikkapa paiskoa esineitä, ja en ole ollenkaan varma ettei joku osuisi minuun ' vahingossa' . tiedän (tai ainakin luulen) mieheni ajattelevan, että fyysinen väkivaltakin olisi jossakin tapauksessa ok, jos vaimo ärsyttää riittävästi.
puhelakko taitaa olla kuitenkin ainoa, jota uskaltaisin yrittää. ja pelkokin ärsytää, kun ei se mielestäni oikein kuulu parisuhteeseen. puhelakkoa olen kait joskus yrittänyt, mutta yllättäen siinä on saattanut käydä silleen, että mies kykeneekin lakkoon pidempään kuin minä.
Tietokoneen sammuttaminen on nimenomaan vallankäyttöä. Olit ihan oikeassa kun suutuit.
En tiedä onko tästä apua, mutta muistan kun parisuhdeterapeutti joskus puhui eri keskustelukulttuurien kohtaamisesta. Eli kun toinen tulee perheestä jossa on avoimesti riidelty ja huudettu ja toinen taas perheestä jossa on vältetty konflikteja.
Miehesi suuttuu ja haluaa riidellä, sinä vedäydyt takavasemmalle etkä halua huutaa takaisin. Mies hermostuu lisää ja yrittää epätoivoisesti provosoida sinut reagoimaan edes jollain lailla.
En väitä että tämä olisi ainoa syy, mutta tuollaiset lapselliset teot viittaavat kyllä jonkinlaiseen kommunikointiongelmaan.
Minusta teidän olisi syytä mennä parisuhdeterapiaan. Kumpikaan ei selvästi viihdy nykytilanteessa. Voi jopa olla että miehesi ilahtuisi jos itsekin osaisit olla vahvempi ja asettaa vaatimuksia. Samalla hänen tulisi oppia olla kiltimpi ja antaa periksi joskus.
En siis tiedä oliko tästä apua, mutta aina kannattaa miettiä asioita eri kantilta.
että miehesi on väkivaltainen...
Tuntuu että kun aikaa menee eteenpäin, hän vähitellen nujertaa sinut ja väkivaltaisuus (psyykkisen lisäksi fyysinen) lisääntyy.
Ole varovainen. Mieti mitä haluat elämältäsi, ja ennen kaikkea: Muista että SINÄ oet vastuussa lapsesi turvallisuudesta. Lapsi kärsii jos sinua kohdellaan väkivaltaisesti. Tuntuu että olet alistumisen tiellä suhteessanne.
Miehesi ei voi viedä lastanne sinulta. Jos muuttaisit pois, hän voisi ehkä kiusaa tehdäkseen ja kostaaksen taistella lapsesta oikeus tms. teitse, mutta todellisuudessa hän ei jaksaisi kantaa vastuuta pidempään lapsesta.
Olethan varovainen, luota vaistoosi ja ole rohkea tekemään lähtemis tms. päätöksiä - ajoissa!
eli voitko ajatella elämääsi vuosi eteenpäin? Kuvailemasi luonteenpiirteet miehessäsi (ylikävely, tavaroiden paiskominen) kuulostavat sellaisilta, jotka todennäköisesti käyvät yhä vahvemmiksi ja toistuvat yhä useammin. Mikä tahansa onkin miehesi käytöksen syy, se ei oikeuta missään tapauksessa kuvailemaasi toimintaan. Suhteenne kuulostaa enemmän vanhempi-lapsi -suhteelta kuin tasa-arvoiselta parisuhteelta. Ehdottomasti olen samaa mieltä aiemman kirjoittajan kanssa että pelko ei kuulu parisuhteeseen. Jos elää alituisessa pelossa, se tekee parisuhteen solmujen avaamisen kutakuinkin mahdottomaksi.
Minäkin suosittelen ehdottomasti pari (perhe-) terapiaa. Siellä oikeasti on ihania ihmisiä jotka ovat valmiita sinua kuuntelemaan. Itse olen ollut yhdessä mieheni kanssa kirkon perheasiain neuvottelukeskuksessa ja se oli hyvä, maksuton paikka. Ajatukset kirkastuivat ja pääsimme eteenpäin avioliitossa. Ja meillä kyse oli ' vain' ajankäytöllisistä ongelmista eli ei edes mitään hirmuisen vakavaa.
Jos miehesi ei lähde mukaan, lähde yksin. Pääasia on, että teet jotakin. Itsesi ja lapsesi tähden. Lapsesi varmasti aisti ilmapiirin kotona ja kantaa sitä mukanaan, pahimmassa tapauksessa koko loppuelämänsä. Eihän kukaan tietenkään missään onnen kyyhkyslakassa elä koko aikaa ja vanhempien riitely silloin tällöin (ja sovinto) on normaalia mutta kuvailemasi tilanne kuulostaa jo tosi ikävältä.
Lähde rohkeasti hakemaan apua, se kannattaa varmasti. Meillä on kuitenkin vain tämä yksi elämä ja niin on lapsellasikin. Muutoksen avaimet ovat loppujen lopuksi sinun itsesi kädessä, miehesi ei niitä varmastikaan sinulle tarjoa. Kun saat lisää itseluottamusta ja ryhtiä elämääsi pystyt varmasti tarvittaessa muuttamaan vaikka omillesi mikäli tilanne niin vaatii.
Voimia tulevaisuuteen!
tuuli72
Minulla oli samantyyppinen mies kuin sinulla. Hän saattoi saada pultit aivan ihmeellisistä asioista, olin liian kauan puhelimessa, tai tein vääränlaista ruokaa. Autonavaimet oli hukassa (hänen jäljiltä, mutta syy oli minun) hän rankaisi minua esim. niin että otti autonavaimet pois, kun olin lähdössä töihin, työmatkaa 7 km, sen minä sitten pyöräilin vesisateessa ja hyvin raskaana (odotin toista lasta). Henkinen väkivalta oli jatkuvasti vieraanamme ja minä joka aikaisemmin hyvin hanakasti sanoin vastaan ja taistelin, muutuin ja nöyrryin. Lopuksi olin kuin koira jos hän sanoi istu, niin todennäköisesti lopuksi olisin istunut.
Huomasin yrittäväni välttää riitoja ja miellyttää ja miellyttää, silti hän sai ihme raivareita, joita en kyennyt ymmärtämään. Kun meillä kävi vieraita, hän oli mitä mahtavin ja vitsikkäin kaveri, oikein tykätty ja mukava, mutta odotappas vain kun vieraat lähti ja ovi painui kiinni, sain kuulla kunniani, kuinka hän sai hävetä minua...olin kuulemma sanonut jotain idioottimaista tai nauranut tyhmästi?? Itse olin ihmeissäni, kun tiesin että vieraamme pitävät minusta.
Omaa aikaakin yritin saada, jumppa kerran viikossa, mutta se jäi, kun häiritsi mieheni harrastamista ja oli aina kiire kotia ja stressi, että mitenhän ovat pärjänneet. Sitten kun tulin kotia hirveällä kiireellä, mies istui sohvalla kaukosäädin kädessä, naama tuhannella kurtulla ja tokaisee, että mitä teet iltapalaksi. Tajusin, että on helpompaa olla kotona ja tehdä iltapalat itse ja syöttää lapset ja nukuttaa ne, eikä tarvi kuulla napinaa...
No, vuosiahan sitä jatkui..henkistä väkivaltaa ja hirvittävää pahaa oloa. Hiivin pitkin seinännurkkia, ettei mies häiriintyisi ja yritin olla täydellinen äiti ja vaimo, mutta eihän sitä kukaan jaksa, kun päivästä toiseen kuulee, kuinka tyhmä ja laiska on. Fyysistä väkivaltaa ei kovin paljoa ollut, kun opin milloin pitää perääntyä. Muutaman kerran lensin toiseen huoneeseen " miettimään" , kun en osannut pitää turpaani kiinni. No se opetti ja pidin sitten sen turpani kiinni.
No tarina loppui sitten siihen, että lähdin opiskelemaan ja rupesin saamaan entistä itsevarmuutta takaisin, kun huomasin etten olekkaan tyhmä idiootti. Ja jossain mitättömässä riidassa sain laukaistua asiani, minä lähden? Ja niin lähdin...ensin minä ja sitten hain lapset.
Erokaan ei mitään helppoa ollut ja hengenlähtökin oli lähellä, mutta kaikesta selvittiin ja tänä päivänä olemme ihan hyviä ystäviä ja voimme jutella ihan normaalisti. Mies on muuttunut ja todella paljon ja niin myös minä..kukaan ei saa minua enään kynnysmatoksi, eikä kukaan voi komennella, määräillä eikä rangaista minua. Siihen lyön heti stopin.
Se täytyy sanoa, että vaikka hän minua huonosti kohteli, on hän aina ollut mitä ihanin ja erinomaisin isä. Sellainen mitä moni lapsi itselleen toivoo, olisipa vain kohdellut vaimoaankin yhtä hyvin ja ymmärtänyt, että sen äidin hyvinvointi heijastuu myös lapsiin. Mutta niinhän hänen isänsä oli kohdellut äitiänsä ja sitä oli ikänsä katsonut ja kuvitteli, että tätä on avioliitto. Itse halusin, että omat poikamme eivät sellaista mallia ota, vaan haluan, että he kunnioittavat tulevia vaimojaan. Ja jo yksin lasten takia oli pakko lähteä.
Pitkä oli viesti, mutta niinhän se aina on kun elämästä on puhe..
Koitahan pärjätä, eläkä anna miehesi kävellä enään ylitse,mitä enemmän hän siinä onnistuu, sen enemmän hän sinua alistaa ja kohta on tilanne, että luovutat ja alat jopa kuvittelemaan, että syy onkin aina sinussa (he kun osaavat niin hyvin asian kääntää toisen syyksi)
Tuntui tosi kurjalta kuin luin viestisi. En toivoisi kenenkään joutuvan tuoolaiseen tilanteeseen kuin sinä nyt olet.
On kamala tunne kokea, että joku kävelee ylitse - varsinkin jos se joku on vielä oma mies. Onko suhteenne ollut alunalkaen samansuuntainen vai ilmenikö miehen " ylikävelytaipumus" vasta myöhemmin?
Tämä on vain minun mielipiteeni ja teet tietysti itse ratkaisusi, mutta sinuna lähtisin pois tuosta suhteesta tai vaihtoehtoisesti lähtisin hakemaan yhdessä apua esim. perhe- tai pariterapiasta. Miehesi suhtautuminen väkivaltaisuuteen on asia, joka ei hyvää lupaile. Läheltä piti tilanteet kuulostavat jo aika vaaralliselta. En voi olla miettimätää sitäkään, että tuollaisella asenteella varustettu mies voi käydä vaimonsa myös lapsena kimppuun.
Parisuhteeseen ei kuulu pelko. Te tarvitsette nyt apua. Pääasia että mietit nyt, mitä haluat ja mihin olet valmis. Oletko valmis/onko miehesi valmis lähtemään selvittämään asioista esim. terapiaan? Vai olisiko parempi lähteä elää omaa elämään?
Älä anna sen pelästyttää, että miehesi uhkailee sillä, että hän vie lapsen. Viranomaisten päätöksien ensimmäisiä kriteerejä ei totisesti ole talo ja varallisuus. Jos pystyt elättämään lapsen ja hommaamaan katon päänne päälle, niin sulla on erinomaiset mahdollisuudet saada lapsen huoltajuus. Tai voitte päätyä yhteishuoltajuuteen.
Mutta älä jää tuleen makaamaan.
Voimahali sinulle. Tule joskus kertomaan mihin päädyit.