Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Luulin näyttäväni hyvältä. Otin kuvan ja kuvasta katsoo lihava, keski-ikäinen nainen jolla on liikaa meikkiä
14.12.2018 |
Piti mennä kaveriporukalla syömään, laitoin viestiä että olen kipeä enkä pääse. Pesin meikit ja ryömin tänne sänkyyn. On nälkä mutten todellakaan aio syödä, en sen kuvan nähtyäni !
Kolmoisleuka. Muodoton pyöreä naama. Valtavat läskitissit jotka tunkevat ulos paidasta. Irvokkaalta näyttävä kirkkaanpunainen huulipuna ja vielä irvokkaampi nutturakampaus, joka peilissä näytti hauskalta ja nuorekkaalta. Syvät juonteet nenänpielissä ja otsassa. Miten ja missä ja välissä minusta on tullut näin läski, ja ryppyinen?!
Kommentit (437)
Vierailija kirjoitti:
No voi voi! Kannattaa opetella olemaan tyytyväinen itseensä, se tulee ilmi ihmisen perusolemuksesta ja ilmeestä. Nauti elämästä ja itsestäsi! Liikakilot, meikki tai meikittömyys yms ulkoiset seikat jäävät toiseksi kun hehkut iloisuutta ja tyytyväisyyttä. Roikkuva naama nousee hymystä, kilot karisevat itsevarmuudesta ja oman itsensä arvostamisesta, meikkeihin saa hyviä ohjeita jos tuntuu että tarvetta on. Kerran täällä eletään, korkkarit kattoon, nainen!
No voi jumaleissön sentään teitä omahyväisiä idiootteja.
"Nauti elämästäsi ja itsestäsi ja hehku iloisuutta ja tyytyväisyyttä" on vähän helpompi neuvo toteuttaa jos on ihana elämä jossa on saanut kaiken mitä on kovasti halunnutkin, hehkeä ulkonäkö jonka isoin ongelma on muutama liikakilo vrt. siihen että on tullut keski-iän kynnyksellä miehensä jättämäksi tai ei koskaan ole puolisoa löytänytkään vaikka olisi kovasti halunnut, ulkonäkö on repsahtanut huomattavasti siitä mitä se joskus oli, ja elämässä on muutenkin menossa vaikeat ajat jossa lunta on tullut tupaan niin että on pimeässä väsyneenä ryöminyt vahingossa nukkumaan oman lähiöyksiön sijasta naapurin kakaroiden tekemään lumilinnaan.
Miten ihminen voi elää useamman kymmenen vuotta tajuamatta että toisille elämä on vaikeampaa eikä elämässä mene aina nallekarkit tasan vaan jotkut saa vain tyhjän pussin ja ympärille lauman tyytyväisiä mässyttäjiä? Tai että on idioottimaista käskeä vain hymyilemään reippaasti ja esittää ettei yhtään haittaa olla yksinäinen, köyhä ja hyljeksytty vaikka sydäntä särkee. Tiedättekös, silloin eniten lohtua saa siitä että joku sanoo "hei mä ymmärrän sua, tolta mustakin välillä tuntuu" eikä siitä että joku käskee vääntämään naamalle virneen vaikka puukolla tai on jotenkin huonompi ihminen kuin se jolla on kultalusikan sijasta aanuksessaan kultainen pesäpallomaila.
Ja sitten te vielä kuvittelette että teillä on asiat hyvin siksi että olette niin ihanan positiivisia ja rakastettavia ihmisiä vaikka kilometrin päähän näkee että olette omahyväisiä ja pahoinvoivia haahkoja joilla on hirveä tarve päteä ja lytätä niitä jotka kehtaavat myöntää että välillä on paha olla, niin kuin tervejärkisillä ihmisillä välillä kuuluukin olla. Mä en myöskään henkilökohtaisesti leuhkisi miehellä jolle kelpaa puolisoksi ja lastensa äidiksi nätti ja veemäinen haaskalintu. Kai tämä sitten tarkoittaa sitä että kuitenkin mieluummin tirautan välillä pienet itkut yksinäisyydestä ja puren sitten hammasta ja iloitsen siitä että loppuvuoden pimeässä viimassa kaikki näyttävät toppatakeissaan enemmän tai vähemmän stressaantuneilta muumeilta. Mutta kukin tavallaan. Seuraavan kerran kun meikäläinen iskee korkkarinsa kattoon, se saattaa jäädä sinne korostaan roikkumaan ikuisiksi ajoiksi koska kenkäkaapista pitää siivota hienot kengät pois mukavien, tukipohjallisystävällisten sämpyläkenkien tieltä.
Hei siskot sängyn alta: parempi on kalkkunan naama kuin kalkkunan aivot, sen ainakin olemme viime sivuilta oppineet eiks ni?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No voi voi! Kannattaa opetella olemaan tyytyväinen itseensä, se tulee ilmi ihmisen perusolemuksesta ja ilmeestä. Nauti elämästä ja itsestäsi! Liikakilot, meikki tai meikittömyys yms ulkoiset seikat jäävät toiseksi kun hehkut iloisuutta ja tyytyväisyyttä. Roikkuva naama nousee hymystä, kilot karisevat itsevarmuudesta ja oman itsensä arvostamisesta, meikkeihin saa hyviä ohjeita jos tuntuu että tarvetta on. Kerran täällä eletään, korkkarit kattoon, nainen!
No voi jumaleissön sentään teitä omahyväisiä idiootteja.
"Nauti elämästäsi ja itsestäsi ja hehku iloisuutta ja tyytyväisyyttä" on vähän helpompi neuvo toteuttaa jos on ihana elämä jossa on saanut kaiken mitä on kovasti halunnutkin, hehkeä ulkonäkö jonka isoin ongelma on muutama liikakilo vrt. siihen että on tullut keski-iän kynnyksellä miehensä jättämäksi tai ei koskaan ole puolisoa löytänytkään vaikka olisi kovasti halunnut, ulkonäkö on repsahtanut huomattavasti siitä mitä se joskus oli, ja elämässä on muutenkin menossa vaikeat ajat jossa lunta on tullut tupaan niin että on pimeässä väsyneenä ryöminyt vahingossa nukkumaan oman lähiöyksiön sijasta naapurin kakaroiden tekemään lumilinnaan.
Miten ihminen voi elää useamman kymmenen vuotta tajuamatta että toisille elämä on vaikeampaa eikä elämässä mene aina nallekarkit tasan vaan jotkut saa vain tyhjän pussin ja ympärille lauman tyytyväisiä mässyttäjiä? Tai että on idioottimaista käskeä vain hymyilemään reippaasti ja esittää ettei yhtään haittaa olla yksinäinen, köyhä ja hyljeksytty vaikka sydäntä särkee. Tiedättekös, silloin eniten lohtua saa siitä että joku sanoo "hei mä ymmärrän sua, tolta mustakin välillä tuntuu" eikä siitä että joku käskee vääntämään naamalle virneen vaikka puukolla tai on jotenkin huonompi ihminen kuin se jolla on kultalusikan sijasta aanuksessaan kultainen pesäpallomaila.
Ja sitten te vielä kuvittelette että teillä on asiat hyvin siksi että olette niin ihanan positiivisia ja rakastettavia ihmisiä vaikka kilometrin päähän näkee että olette omahyväisiä ja pahoinvoivia haahkoja joilla on hirveä tarve päteä ja lytätä niitä jotka kehtaavat myöntää että välillä on paha olla, niin kuin tervejärkisillä ihmisillä välillä kuuluukin olla. Mä en myöskään henkilökohtaisesti leuhkisi miehellä jolle kelpaa puolisoksi ja lastensa äidiksi nätti ja veemäinen haaskalintu. Kai tämä sitten tarkoittaa sitä että kuitenkin mieluummin tirautan välillä pienet itkut yksinäisyydestä ja puren sitten hammasta ja iloitsen siitä että loppuvuoden pimeässä viimassa kaikki näyttävät toppatakeissaan enemmän tai vähemmän stressaantuneilta muumeilta. Mutta kukin tavallaan. Seuraavan kerran kun meikäläinen iskee korkkarinsa kattoon, se saattaa jäädä sinne korostaan roikkumaan ikuisiksi ajoiksi koska kenkäkaapista pitää siivota hienot kengät pois mukavien, tukipohjallisystävällisten sämpyläkenkien tieltä.
Hei siskot sängyn alta: parempi on kalkkunan naama kuin kalkkunan aivot, sen ainakin olemme viime sivuilta oppineet eiks ni?
Tää oli parasta mitä tänään on tapahtunut. t tulin juuri lenkiltä ja huomasin että paikallisilla koirillakin on laadukkaammat ulkovaatteet kuin minulla
Vierailija kirjoitti:
Valokuvista. Minusta osa näyttää kuvissa paremmalta, osa huonommalta kuin livenä. Kaksi hoikkaa ja kaunista ystävääni näyttävät kuvissa kasvoiltaan turpeammilta kuin oikessa elämässä. Niin että ei se kamera absoluuttisen todenmukaista kuvaa anna.
Samaa mieltä. Työpaikallani on muutama nainen, jotka näyttävät valokuvissa aina todella kauniilta ja hehkeiltä. Tosielämässä heidän ulkonäkönsä on ihan ok, mutta koska olemuksesta puuttuu karisma/lämpö/huumorintaju, eivät he ole mitenkään erityisen viehättäviä tai miesten suosimia.
Vastaavasti on niitä, jotka tosielämässä tuntuvat valaisevan koko huoneen olemuksellaan, mutta tämä ei jostain syystä välity valokuvasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No voi voi! Kannattaa opetella olemaan tyytyväinen itseensä, se tulee ilmi ihmisen perusolemuksesta ja ilmeestä. Nauti elämästä ja itsestäsi! Liikakilot, meikki tai meikittömyys yms ulkoiset seikat jäävät toiseksi kun hehkut iloisuutta ja tyytyväisyyttä. Roikkuva naama nousee hymystä, kilot karisevat itsevarmuudesta ja oman itsensä arvostamisesta, meikkeihin saa hyviä ohjeita jos tuntuu että tarvetta on. Kerran täällä eletään, korkkarit kattoon, nainen!
No voi jumaleissön sentään teitä omahyväisiä idiootteja.
"Nauti elämästäsi ja itsestäsi ja hehku iloisuutta ja tyytyväisyyttä" on vähän helpompi neuvo toteuttaa jos on ihana elämä jossa on saanut kaiken mitä on kovasti halunnutkin, hehkeä ulkonäkö jonka isoin ongelma on muutama liikakilo vrt. siihen että on tullut keski-iän kynnyksellä miehensä jättämäksi tai ei koskaan ole puolisoa löytänytkään vaikka olisi kovasti halunnut, ulkonäkö on repsahtanut huomattavasti siitä mitä se joskus oli, ja elämässä on muutenkin menossa vaikeat ajat jossa lunta on tullut tupaan niin että on pimeässä väsyneenä ryöminyt vahingossa nukkumaan oman lähiöyksiön sijasta naapurin kakaroiden tekemään lumilinnaan.
Miten ihminen voi elää useamman kymmenen vuotta tajuamatta että toisille elämä on vaikeampaa eikä elämässä mene aina nallekarkit tasan vaan jotkut saa vain tyhjän pussin ja ympärille lauman tyytyväisiä mässyttäjiä? Tai että on idioottimaista käskeä vain hymyilemään reippaasti ja esittää ettei yhtään haittaa olla yksinäinen, köyhä ja hyljeksytty vaikka sydäntä särkee. Tiedättekös, silloin eniten lohtua saa siitä että joku sanoo "hei mä ymmärrän sua, tolta mustakin välillä tuntuu" eikä siitä että joku käskee vääntämään naamalle virneen vaikka puukolla tai on jotenkin huonompi ihminen kuin se jolla on kultalusikan sijasta aanuksessaan kultainen pesäpallomaila.
Ja sitten te vielä kuvittelette että teillä on asiat hyvin siksi että olette niin ihanan positiivisia ja rakastettavia ihmisiä vaikka kilometrin päähän näkee että olette omahyväisiä ja pahoinvoivia haahkoja joilla on hirveä tarve päteä ja lytätä niitä jotka kehtaavat myöntää että välillä on paha olla, niin kuin tervejärkisillä ihmisillä välillä kuuluukin olla. Mä en myöskään henkilökohtaisesti leuhkisi miehellä jolle kelpaa puolisoksi ja lastensa äidiksi nätti ja veemäinen haaskalintu. Kai tämä sitten tarkoittaa sitä että kuitenkin mieluummin tirautan välillä pienet itkut yksinäisyydestä ja puren sitten hammasta ja iloitsen siitä että loppuvuoden pimeässä viimassa kaikki näyttävät toppatakeissaan enemmän tai vähemmän stressaantuneilta muumeilta. Mutta kukin tavallaan. Seuraavan kerran kun meikäläinen iskee korkkarinsa kattoon, se saattaa jäädä sinne korostaan roikkumaan ikuisiksi ajoiksi koska kenkäkaapista pitää siivota hienot kengät pois mukavien, tukipohjallisystävällisten sämpyläkenkien tieltä.
Hei siskot sängyn alta: parempi on kalkkunan naama kuin kalkkunan aivot, sen ainakin olemme viime sivuilta oppineet
Kannattaa varata terapiaan aika?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No voi voi! Kannattaa opetella olemaan tyytyväinen itseensä, se tulee ilmi ihmisen perusolemuksesta ja ilmeestä. Nauti elämästä ja itsestäsi! Liikakilot, meikki tai meikittömyys yms ulkoiset seikat jäävät toiseksi kun hehkut iloisuutta ja tyytyväisyyttä. Roikkuva naama nousee hymystä, kilot karisevat itsevarmuudesta ja oman itsensä arvostamisesta, meikkeihin saa hyviä ohjeita jos tuntuu että tarvetta on. Kerran täällä eletään, korkkarit kattoon, nainen!
No voi jumaleissön sentään teitä omahyväisiä idiootteja.
"Nauti elämästäsi ja itsestäsi ja hehku iloisuutta ja tyytyväisyyttä" on vähän helpompi neuvo toteuttaa jos on ihana elämä jossa on saanut kaiken mitä on kovasti halunnutkin, hehkeä ulkonäkö jonka isoin ongelma on muutama liikakilo vrt. siihen että on tullut keski-iän kynnyksellä miehensä jättämäksi tai ei koskaan ole puolisoa löytänytkään vaikka olisi kovasti halunnut, ulkonäkö on repsahtanut huomattavasti siitä mitä se joskus oli, ja elämässä on muutenkin menossa vaikeat ajat jossa lunta on tullut tupaan niin että on pimeässä väsyneenä ryöminyt vahingossa nukkumaan oman lähiöyksiön sijasta naapurin kakaroiden tekemään lumilinnaan.
Miten ihminen voi elää useamman kymmenen vuotta tajuamatta että toisille elämä on vaikeampaa eikä elämässä mene aina nallekarkit tasan vaan jotkut saa vain tyhjän pussin ja ympärille lauman tyytyväisiä mässyttäjiä? Tai että on idioottimaista käskeä vain hymyilemään reippaasti ja esittää ettei yhtään haittaa olla yksinäinen, köyhä ja hyljeksytty vaikka sydäntä särkee. Tiedättekös, silloin eniten lohtua saa siitä että joku sanoo "hei mä ymmärrän sua, tolta mustakin välillä tuntuu" eikä siitä että joku käskee vääntämään naamalle virneen vaikka puukolla tai on jotenkin huonompi ihminen kuin se jolla on kultalusikan sijasta aanuksessaan kultainen pesäpallomaila.
Ja sitten te vielä kuvittelette että teillä on asiat hyvin siksi että olette niin ihanan positiivisia ja rakastettavia ihmisiä vaikka kilometrin päähän näkee että olette omahyväisiä ja pahoinvoivia haahkoja joilla on hirveä tarve päteä ja lytätä niitä jotka kehtaavat myöntää että välillä on paha olla, niin kuin tervejärkisillä ihmisillä välillä kuuluukin olla. Mä en myöskään henkilökohtaisesti leuhkisi miehellä jolle kelpaa puolisoksi ja lastensa äidiksi nätti ja veemäinen haaskalintu. Kai tämä sitten tarkoittaa sitä että kuitenkin mieluummin tirautan välillä pienet itkut yksinäisyydestä ja puren sitten hammasta ja iloitsen siitä että loppuvuoden pimeässä viimassa kaikki näyttävät toppatakeissaan enemmän tai vähemmän stressaantuneilta muumeilta. Mutta kukin tavallaan. Seuraavan kerran kun meikäläinen iskee korkkarinsa kattoon, se saattaa jäädä sinne korostaan roikkumaan ikuisiksi ajoiksi koska kenkäkaapista pitää siivota hienot kengät pois mukavien, tukipohjallisystävällisten sämpyläkenkien tieltä.
Hei siskot sängyn alta: parempi on kalkkunan naama kuin kalkkunan aivot, sen ainakin olemme viime sivuilta oppineet
Kannattaa varata terapiaan aika?
Mulla on jo kaksi terapeuttia. Toinen vakkari, toinen kriisiterapeutti. Väittävät että oon aika hyvä ja tervejärkinen tyyppi jolla on vaan käynyt elämässä vähän paskempi tuuri. Vieläkö oli jotain?
t. lainaamasi viestin kirjoittaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No voi voi! Kannattaa opetella olemaan tyytyväinen itseensä, se tulee ilmi ihmisen perusolemuksesta ja ilmeestä. Nauti elämästä ja itsestäsi! Liikakilot, meikki tai meikittömyys yms ulkoiset seikat jäävät toiseksi kun hehkut iloisuutta ja tyytyväisyyttä. Roikkuva naama nousee hymystä, kilot karisevat itsevarmuudesta ja oman itsensä arvostamisesta, meikkeihin saa hyviä ohjeita jos tuntuu että tarvetta on. Kerran täällä eletään, korkkarit kattoon, nainen!
No voi jumaleissön sentään teitä omahyväisiä idiootteja.
"Nauti elämästäsi ja itsestäsi ja hehku iloisuutta ja tyytyväisyyttä" on vähän helpompi neuvo toteuttaa jos on ihana elämä jossa on saanut kaiken mitä on kovasti halunnutkin, hehkeä ulkonäkö jonka isoin ongelma on muutama liikakilo vrt. siihen että on tullut keski-iän kynnyksellä miehensä jättämäksi tai ei koskaan ole puolisoa löytänytkään vaikka olisi kovasti halunnut, ulkonäkö on repsahtanut huomattavasti siitä mitä se joskus oli, ja elämässä on muutenkin menossa vaikeat ajat jossa lunta on tullut tupaan niin että on pimeässä väsyneenä ryöminyt vahingossa nukkumaan oman lähiöyksiön sijasta naapurin kakaroiden tekemään lumilinnaan.
Miten ihminen voi elää useamman kymmenen vuotta tajuamatta että toisille elämä on vaikeampaa eikä elämässä mene aina nallekarkit tasan vaan jotkut saa vain tyhjän pussin ja ympärille lauman tyytyväisiä mässyttäjiä? Tai että on idioottimaista käskeä vain hymyilemään reippaasti ja esittää ettei yhtään haittaa olla yksinäinen, köyhä ja hyljeksytty vaikka sydäntä särkee. Tiedättekös, silloin eniten lohtua saa siitä että joku sanoo "hei mä ymmärrän sua, tolta mustakin välillä tuntuu" eikä siitä että joku käskee vääntämään naamalle virneen vaikka puukolla tai on jotenkin huonompi ihminen kuin se jolla on kultalusikan sijasta aanuksessaan kultainen pesäpallomaila.
Ja sitten te vielä kuvittelette että teillä on asiat hyvin siksi että olette niin ihanan positiivisia ja rakastettavia ihmisiä vaikka kilometrin päähän näkee että olette omahyväisiä ja pahoinvoivia haahkoja joilla on hirveä tarve päteä ja lytätä niitä jotka kehtaavat myöntää että välillä on paha olla, niin kuin tervejärkisillä ihmisillä välillä kuuluukin olla. Mä en myöskään henkilökohtaisesti leuhkisi miehellä jolle kelpaa puolisoksi ja lastensa äidiksi nätti ja veemäinen haaskalintu. Kai tämä sitten tarkoittaa sitä että kuitenkin mieluummin tirautan välillä pienet itkut yksinäisyydestä ja puren sitten hammasta ja iloitsen siitä että loppuvuoden pimeässä viimassa kaikki näyttävät toppatakeissaan enemmän tai vähemmän stressaantuneilta muumeilta. Mutta kukin tavallaan. Seuraavan kerran kun meikäläinen iskee korkkarinsa kattoon, se saattaa jäädä sinne korostaan roikkumaan ikuisiksi ajoiksi koska kenkäkaapista pitää siivota hienot kengät pois mukavien, tukipohjallisystävällisten sämpyläkenkien tieltä.
Hei siskot sängyn alta: parempi on kalkkunan naama kuin kalkkunan aivot, sen ainakin olemme viime sivuilta oppineet
Kannattaa varata terapiaan aika?
Mulla on jo kaksi terapeuttia. Toinen vakkari, toinen kriisiterapeutti. Väittävät että oon aika hyvä ja tervejärkinen tyyppi jolla on vaan käynyt elämässä vähän paskempi tuuri. Vieläkö oli jotain?
t. lainaamasi viestin kirjoittaja
Ehkä sä olet vain luonnevikainen ja lihava?
Mitäs diagnooseja sinulta löytyy? (eri, mutta mietipä, laittaako terve ihminen tuollaisia kommentteja kellekään...)
Vierailija kirjoitti:
No voi voi! Kannattaa opetella olemaan tyytyväinen itseensä, se tulee ilmi ihmisen perusolemuksesta ja ilmeestä. Nauti elämästä ja itsestäsi! Liikakilot, meikki tai meikittömyys yms ulkoiset seikat jäävät toiseksi kun hehkut iloisuutta ja tyytyväisyyttä. Roikkuva naama nousee hymystä, kilot karisevat itsevarmuudesta ja oman itsensä arvostamisesta, meikkeihin saa hyviä ohjeita jos tuntuu että tarvetta on. Kerran täällä eletään, korkkarit kattoon, nainen!
Ihana ketju. Saa luvan kanssa "valittaa". Ne jotka ei oikeesti ymmärrä aloittajan fiilistä, ja pointtia, niin noita ketjuja kyllä riittää. Sanoo hän ja kipittää hakemaan marketista suklaata. Vähän aikaa suussa, mut ikuisesti vyötäröllä. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sarkasmi vst mielensäpahoittajat. Tämä on hyvä ketju. Voi anonyymisti kirjoittaa asioista, joista ei normaalisti puhu. Niitä vain hautoo sisällään. Mä vihaan kulahtanutta itseäni, ja 20 kiloa kehossani. Silti syön karkkia ja muuta lihottavaa, ja köllähdän yöksi pötsini viereen. Kun ei tarvitse miellyttää muita kuin itseään, niin joskus se herkuttelukin lipsuu, mielihyvä minkä siitä saa. Ja aamulla hampaiden pesu peilin edessä, ja kokovartalopeiliä ei tule huusholliini. Tutut marketit, niin kiertää ne peilit kaukaa. Olen tiedostanut ongelman, mutta viisikymppiä mittarissa,se ei motivoi. Jospa sitten ensi vuonna. :)
Täytin 50 tänä vuonna, ja totisesti on ulkonäkö rupsahtanut vuoden-puolentoista aikana. En ole lihonut, mutta naama on valahtanut niin että tutut eivät tahdo tunnistaa vastaan tullessaan. Itsekin aivan hämmästyn joka aamu peilin edessä.
Nuoret aina sanovat, että rypyt ovat kauniita, ja aikovat olla iloisia ja ryppyisiä vanhana. No rypyt onkin ihan ok, mitäpä naururypyt silmänurkissa haittaisivatkaan. Kukaan ei takuulla haikaile hamsterinpusseista ja kaulaheltasta ja silmäpusseista ja roikkuvista pullaposkista.
Kai sitä pitää hyväksyä osansa ja unohtaa seksi ja vastakkainen sukupuoli, ja ryhtyä harrastamaan kasvihuoneen pitoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No voi voi! Kannattaa opetella olemaan tyytyväinen itseensä, se tulee ilmi ihmisen perusolemuksesta ja ilmeestä. Nauti elämästä ja itsestäsi! Liikakilot, meikki tai meikittömyys yms ulkoiset seikat jäävät toiseksi kun hehkut iloisuutta ja tyytyväisyyttä. Roikkuva naama nousee hymystä, kilot karisevat itsevarmuudesta ja oman itsensä arvostamisesta, meikkeihin saa hyviä ohjeita jos tuntuu että tarvetta on. Kerran täällä eletään, korkkarit kattoon, nainen!
No voi jumaleissön sentään teitä omahyväisiä idiootteja.
"Nauti elämästäsi ja itsestäsi ja hehku iloisuutta ja tyytyväisyyttä" on vähän helpompi neuvo toteuttaa jos on ihana elämä jossa on saanut kaiken mitä on kovasti halunnutkin, hehkeä ulkonäkö jonka isoin ongelma on muutama liikakilo vrt. siihen että on tullut keski-iän kynnyksellä miehensä jättämäksi tai ei koskaan ole puolisoa löytänytkään vaikka olisi kovasti halunnut, ulkonäkö on repsahtanut huomattavasti siitä mitä se joskus oli, ja elämässä on muutenkin menossa vaikeat ajat jossa lunta on tullut tupaan niin että on pimeässä väsyneenä ryöminyt vahingossa nukkumaan oman lähiöyksiön sijasta naapurin kakaroiden tekemään lumilinnaan.
Miten ihminen voi elää useamman kymmenen vuotta tajuamatta että toisille elämä on vaikeampaa eikä elämässä mene aina nallekarkit tasan vaan jotkut saa vain tyhjän pussin ja ympärille lauman tyytyväisiä mässyttäjiä? Tai että on idioottimaista käskeä vain hymyilemään reippaasti ja esittää ettei yhtään haittaa olla yksinäinen, köyhä ja hyljeksytty vaikka sydäntä särkee. Tiedättekös, silloin eniten lohtua saa siitä että joku sanoo "hei mä ymmärrän sua, tolta mustakin välillä tuntuu" eikä siitä että joku käskee vääntämään naamalle virneen vaikka puukolla tai on jotenkin huonompi ihminen kuin se jolla on kultalusikan sijasta aanuksessaan kultainen pesäpallomaila.
Ja sitten te vielä kuvittelette että teillä on asiat hyvin siksi että olette niin ihanan positiivisia ja rakastettavia ihmisiä vaikka kilometrin päähän näkee että olette omahyväisiä ja pahoinvoivia haahkoja joilla on hirveä tarve päteä ja lytätä niitä jotka kehtaavat myöntää että välillä on paha olla, niin kuin tervejärkisillä ihmisillä välillä kuuluukin olla. Mä en myöskään henkilökohtaisesti leuhkisi miehellä jolle kelpaa puolisoksi ja lastensa äidiksi nätti ja veemäinen haaskalintu. Kai tämä sitten tarkoittaa sitä että kuitenkin mieluummin tirautan välillä pienet itkut yksinäisyydestä ja puren sitten hammasta ja iloitsen siitä että loppuvuoden pimeässä viimassa kaikki näyttävät toppatakeissaan enemmän tai vähemmän stressaantuneilta muumeilta. Mutta kukin tavallaan. Seuraavan kerran kun meikäläinen iskee korkkarinsa kattoon, se saattaa jäädä sinne korostaan roikkumaan ikuisiksi ajoiksi koska kenkäkaapista pitää siivota hienot kengät pois mukavien, tukipohjallisystävällisten sämpyläkenkien tieltä.
Hei siskot sängyn alta: parempi on kalkkunan naama kuin kalkkunan aivot, sen ainakin olemme viime sivuilta oppineet
Kannattaa varata terapiaan aika?
Mulla on jo kaksi terapeuttia. Toinen vakkari, toinen kriisiterapeutti. Väittävät että oon aika hyvä ja tervejärkinen tyyppi jolla on vaan käynyt elämässä vähän paskempi tuuri. Vieläkö oli jotain?
t. lainaamasi viestin kirjoittaja
Ehkä sä olet vain luonnevikainen ja lihava?
Mitäs diagnooseja sinulta löytyy? (eri, mutta mietipä, laittaako terve ihminen tuollaisia kommentteja kellekään...)
Niin...kuinka tervettä on haukkua kalkkuna aivoksi ja veemäiseksi haaskalinnuksi ihmistä joka on tyytyväinen elämäänsä? Ei kovin täyspäiseltä vaikuta, sorry vaan. Sen kun peesaatte, olette myös sisäisesti rumia.
Sarkasmi ja ironia ovat haastavia lajeja, kuten tästäkin ketjusta voi havaita. Kiitokset kuitenkin kaikille, joilla - heltoista ja pusseista huolimatta - on edelleen se tärkein eli sydän paikallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 55-v. Katoin kotona peilistä että vielä ihan soivan näköinen: hyvä tyyli, juuri kampaajan värjäämä trendikäs kampaus, sopivasti koruja, hyvä ryhti kun olen (mielestäni) harrastanut sauvakävelyä ahkerasti.
Puolen tunnin kuluttua sovituskopissa: koko 44 ja Xl vaatteet kopissa mukana, VALTAVA vatsa, perse ja reidet, tukka on nyrhityn näköinen takaa, leuka roikkuu.
En lähde mihinkään ulos enää, siis muuta kuin töihin ja ruokakauppaan. Vapaa-ajat mökillä, se on saaressa ja siellä pysyn.
Olihan se hauskaa aikaa se 80-luku. Kiitos ja näkemiin.Sovituskopit ovat vihon viimeinen paikka ! Niissä jos missä romahtaa itsetunto. Varmaan Angelina Joliekin masentuisi sovituskopissa
Itse asiassa olen tuota ihmetellyt, kuinka Suomen vaatekaupoissa sovituskopeissa on niin hirvittävät valot? Eikö myynti ole kaupalle tärkeä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 55-v. Katoin kotona peilistä että vielä ihan soivan näköinen: hyvä tyyli, juuri kampaajan värjäämä trendikäs kampaus, sopivasti koruja, hyvä ryhti kun olen (mielestäni) harrastanut sauvakävelyä ahkerasti.
Puolen tunnin kuluttua sovituskopissa: koko 44 ja Xl vaatteet kopissa mukana, VALTAVA vatsa, perse ja reidet, tukka on nyrhityn näköinen takaa, leuka roikkuu.
En lähde mihinkään ulos enää, siis muuta kuin töihin ja ruokakauppaan. Vapaa-ajat mökillä, se on saaressa ja siellä pysyn.
Olihan se hauskaa aikaa se 80-luku. Kiitos ja näkemiin.Sovituskopit ovat vihon viimeinen paikka ! Niissä jos missä romahtaa itsetunto. Varmaan Angelina Joliekin masentuisi sovituskopissa
Itse asiassa olen tuota ihmetellyt, kuinka Suomen vaatekaupoissa sovituskopeissa on niin hirvittävät valot? Eikö myynti ole kaupalle tärkeä?
Ihan normaalit valot niissä on. Jos on painoa tullut liikaa niin sitä on vaan vaikea hyväksyä.
Näen tätä päivittäin työssäni myyjänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No voi voi! Kannattaa opetella olemaan tyytyväinen itseensä, se tulee ilmi ihmisen perusolemuksesta ja ilmeestä. Nauti elämästä ja itsestäsi! Liikakilot, meikki tai meikittömyys yms ulkoiset seikat jäävät toiseksi kun hehkut iloisuutta ja tyytyväisyyttä. Roikkuva naama nousee hymystä, kilot karisevat itsevarmuudesta ja oman itsensä arvostamisesta, meikkeihin saa hyviä ohjeita jos tuntuu että tarvetta on. Kerran täällä eletään, korkkarit kattoon, nainen!
No voi jumaleissön sentään teitä omahyväisiä idiootteja.
"Nauti elämästäsi ja itsestäsi ja hehku iloisuutta ja tyytyväisyyttä" on vähän helpompi neuvo toteuttaa jos on ihana elämä jossa on saanut kaiken mitä on kovasti halunnutkin, hehkeä ulkonäkö jonka isoin ongelma on muutama liikakilo vrt. siihen että on tullut keski-iän kynnyksellä miehensä jättämäksi tai ei koskaan ole puolisoa löytänytkään vaikka olisi kovasti halunnut, ulkonäkö on repsahtanut huomattavasti siitä mitä se joskus oli, ja elämässä on muutenkin menossa vaikeat ajat jossa lunta on tullut tupaan niin että on pimeässä väsyneenä ryöminyt vahingossa nukkumaan oman lähiöyksiön sijasta naapurin kakaroiden tekemään lumilinnaan.
Miten ihminen voi elää useamman kymmenen vuotta tajuamatta että toisille elämä on vaikeampaa eikä elämässä mene aina nallekarkit tasan vaan jotkut saa vain tyhjän pussin ja ympärille lauman tyytyväisiä mässyttäjiä? Tai että on idioottimaista käskeä vain hymyilemään reippaasti ja esittää ettei yhtään haittaa olla yksinäinen, köyhä ja hyljeksytty vaikka sydäntä särkee. Tiedättekös, silloin eniten lohtua saa siitä että joku sanoo "hei mä ymmärrän sua, tolta mustakin välillä tuntuu" eikä siitä että joku käskee vääntämään naamalle virneen vaikka puukolla tai on jotenkin huonompi ihminen kuin se jolla on kultalusikan sijasta aanuksessaan kultainen pesäpallomaila.
Ja sitten te vielä kuvittelette että teillä on asiat hyvin siksi että olette niin ihanan positiivisia ja rakastettavia ihmisiä vaikka kilometrin päähän näkee että olette omahyväisiä ja pahoinvoivia haahkoja joilla on hirveä tarve päteä ja lytätä niitä jotka kehtaavat myöntää että välillä on paha olla, niin kuin tervejärkisillä ihmisillä välillä kuuluukin olla. Mä en myöskään henkilökohtaisesti leuhkisi miehellä jolle kelpaa puolisoksi ja lastensa äidiksi nätti ja veemäinen haaskalintu. Kai tämä sitten tarkoittaa sitä että kuitenkin mieluummin tirautan välillä pienet itkut yksinäisyydestä ja puren sitten hammasta ja iloitsen siitä että loppuvuoden pimeässä viimassa kaikki näyttävät toppatakeissaan enemmän tai vähemmän stressaantuneilta muumeilta. Mutta kukin tavallaan. Seuraavan kerran kun meikäläinen iskee korkkarinsa kattoon, se saattaa jäädä sinne korostaan roikkumaan ikuisiksi ajoiksi koska kenkäkaapista pitää siivota hienot kengät pois mukavien, tukipohjallisystävällisten sämpyläkenkien tieltä.
Hei siskot sängyn alta: parempi on kalkkunan naama kuin kalkkunan aivot, sen ainakin olemme viime sivuilta oppineet
Kannattaa varata terapiaan aika?
Mulla on jo kaksi terapeuttia. Toinen vakkari, toinen kriisiterapeutti. Väittävät että oon aika hyvä ja tervejärkinen tyyppi jolla on vaan käynyt elämässä vähän paskempi tuuri. Vieläkö oli jotain?
t. lainaamasi viestin kirjoittaja
Ehkä sä olet vain luonnevikainen ja lihava?
Mitäs diagnooseja sinulta löytyy? (eri, mutta mietipä, laittaako terve ihminen tuollaisia kommentteja kellekään...)
Niin...kuinka tervettä on haukkua kalkkuna aivoksi ja veemäiseksi haaskalinnuksi ihmistä joka on tyytyväinen elämäänsä? Ei kovin täyspäiseltä vaikuta, sorry vaan. Sen kun peesaatte, olette myös sisäisesti rumia.
Eihän ketään ole moitittu siitä, että on elämäänsä tyytyväinen, vaan siitä, että hieroo sitä onnettomampien ihmisten naamaan ja vttuilee päälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No voi voi! Kannattaa opetella olemaan tyytyväinen itseensä, se tulee ilmi ihmisen perusolemuksesta ja ilmeestä. Nauti elämästä ja itsestäsi! Liikakilot, meikki tai meikittömyys yms ulkoiset seikat jäävät toiseksi kun hehkut iloisuutta ja tyytyväisyyttä. Roikkuva naama nousee hymystä, kilot karisevat itsevarmuudesta ja oman itsensä arvostamisesta, meikkeihin saa hyviä ohjeita jos tuntuu että tarvetta on. Kerran täällä eletään, korkkarit kattoon, nainen!
No voi jumaleissön sentään teitä omahyväisiä idiootteja.
"Nauti elämästäsi ja itsestäsi ja hehku iloisuutta ja tyytyväisyyttä" on vähän helpompi neuvo toteuttaa jos on ihana elämä jossa on saanut kaiken mitä on kovasti halunnutkin, hehkeä ulkonäkö jonka isoin ongelma on muutama liikakilo vrt. siihen että on tullut keski-iän kynnyksellä miehensä jättämäksi tai ei koskaan ole puolisoa löytänytkään vaikka olisi kovasti halunnut, ulkonäkö on repsahtanut huomattavasti siitä mitä se joskus oli, ja elämässä on muutenkin menossa vaikeat ajat jossa lunta on tullut tupaan niin että on pimeässä väsyneenä ryöminyt vahingossa nukkumaan oman lähiöyksiön sijasta naapurin kakaroiden tekemään lumilinnaan.
Miten ihminen voi elää useamman kymmenen vuotta tajuamatta että toisille elämä on vaikeampaa eikä elämässä mene aina nallekarkit tasan vaan jotkut saa vain tyhjän pussin ja ympärille lauman tyytyväisiä mässyttäjiä? Tai että on idioottimaista käskeä vain hymyilemään reippaasti ja esittää ettei yhtään haittaa olla yksinäinen, köyhä ja hyljeksytty vaikka sydäntä särkee. Tiedättekös, silloin eniten lohtua saa siitä että joku sanoo "hei mä ymmärrän sua, tolta mustakin välillä tuntuu" eikä siitä että joku käskee vääntämään naamalle virneen vaikka puukolla tai on jotenkin huonompi ihminen kuin se jolla on kultalusikan sijasta aanuksessaan kultainen pesäpallomaila.
Ja sitten te vielä kuvittelette että teillä on asiat hyvin siksi että olette niin ihanan positiivisia ja rakastettavia ihmisiä vaikka kilometrin päähän näkee että olette omahyväisiä ja pahoinvoivia haahkoja joilla on hirveä tarve päteä ja lytätä niitä jotka kehtaavat myöntää että välillä on paha olla, niin kuin tervejärkisillä ihmisillä välillä kuuluukin olla. Mä en myöskään henkilökohtaisesti leuhkisi miehellä jolle kelpaa puolisoksi ja lastensa äidiksi nätti ja veemäinen haaskalintu. Kai tämä sitten tarkoittaa sitä että kuitenkin mieluummin tirautan välillä pienet itkut yksinäisyydestä ja puren sitten hammasta ja iloitsen siitä että loppuvuoden pimeässä viimassa kaikki näyttävät toppatakeissaan enemmän tai vähemmän stressaantuneilta muumeilta. Mutta kukin tavallaan. Seuraavan kerran kun meikäläinen iskee korkkarinsa kattoon, se saattaa jäädä sinne korostaan roikkumaan ikuisiksi ajoiksi koska kenkäkaapista pitää siivota hienot kengät pois mukavien, tukipohjallisystävällisten sämpyläkenkien tieltä.
Hei siskot sängyn alta: parempi on kalkkunan naama kuin kalkkunan aivot, sen ainakin olemme viime sivuilta oppineet
Kannattaa varata terapiaan aika?
Mulla on jo kaksi terapeuttia. Toinen vakkari, toinen kriisiterapeutti. Väittävät että oon aika hyvä ja tervejärkinen tyyppi jolla on vaan käynyt elämässä vähän paskempi tuuri. Vieläkö oli jotain?
t. lainaamasi viestin kirjoittaja
Ehkä sä olet vain luonnevikainen ja lihava?
Tässä ketjussa on aika moni enemmän tai vähemmän lihava. Se on vähän niin kuin keskustelun pointti. Katos, kun aina ei vain jaksa tai pysty reippaasti ottamaan itseään niskasta kiinni, alkaa elämään kurkunpaloilla ja puristamaan viikkoaikatauluunsa viittä tuntia liikuntaa lisää.
Tai no, sinä ehkä pystyt, mutta ei me kaikki. Ja se on ihan ok. Olen puolestasi pahoillani, ellet käsitä että on todellakin ok olla välillä elämäänsä ja naamaansa tympääntynyt ilman että siitä tarvitsee heti diagnoosia hakea.
On myös todellakin ok tuntea itsensä edelleen naiseksi ja seksuaaliseksi olennoksi VAIKKA onkin keski-ikäinen ja rupsahtanut miestukkainen lihapulla josta eivät miehet enää välitä, ja surra tätä faktaa. Ei ole pakko alkaa hymyssä syin virkkaamaan pannulappuja vain siksi että ikääntyy.
Sinulle tuli siis yllätyksenä, että olet läski? Melkoista itsepetosta olet sitten onnistunut vetämään jo vuosia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valokuvista. Minusta osa näyttää kuvissa paremmalta, osa huonommalta kuin livenä. Kaksi hoikkaa ja kaunista ystävääni näyttävät kuvissa kasvoiltaan turpeammilta kuin oikessa elämässä. Niin että ei se kamera absoluuttisen todenmukaista kuvaa anna.
Samaa mieltä. Työpaikallani on muutama nainen, jotka näyttävät valokuvissa aina todella kauniilta ja hehkeiltä. Tosielämässä heidän ulkonäkönsä on ihan ok, mutta koska olemuksesta puuttuu karisma/lämpö/huumorintaju, eivät he ole mitenkään erityisen viehättäviä tai miesten suosimia.
Vastaavasti on niitä, jotka tosielämässä tuntuvat valaisevan koko huoneen olemuksellaan, mutta tämä ei jostain syystä välity valokuvasta.
Meillä on uusia työntekijöitä, nuoria ja nättejä. Otettiin ryhmäkuvia ja huomasin kummallisen ilmiön: naisella oli joka kuvassa täsmälleen sama ilme ja pään asento. Kun muut vasta asettautuivat kuviin, nauroivat ja huitoivat ja poseerasivat eri ilmein, tämä sama nainen oli koko ajan, täysin liikkumaton, hievahtamaton nukkenaama. SIINÄ on ilmeisesti vinkki paljon selfieitä ottaneilta: opettele se 1 ilme, vedä se kasvoille jo ennen kuin astut kuvaan, ole liikkumatta siinä vaikka tyhmältä tuntuu, etkä ainakaan näytä psykoosiin joutuneelta winonalta kun yrität "ilmeillä kepeästi"..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No voi voi! Kannattaa opetella olemaan tyytyväinen itseensä, se tulee ilmi ihmisen perusolemuksesta ja ilmeestä. Nauti elämästä ja itsestäsi! Liikakilot, meikki tai meikittömyys yms ulkoiset seikat jäävät toiseksi kun hehkut iloisuutta ja tyytyväisyyttä. Roikkuva naama nousee hymystä, kilot karisevat itsevarmuudesta ja oman itsensä arvostamisesta, meikkeihin saa hyviä ohjeita jos tuntuu että tarvetta on. Kerran täällä eletään, korkkarit kattoon, nainen!
No voi jumaleissön sentään teitä omahyväisiä idiootteja.
"Nauti elämästäsi ja itsestäsi ja hehku iloisuutta ja tyytyväisyyttä" on vähän helpompi neuvo toteuttaa jos on ihana elämä jossa on saanut kaiken mitä on kovasti halunnutkin, hehkeä ulkonäkö jonka isoin ongelma on muutama liikakilo vrt. siihen että on tullut keski-iän kynnyksellä miehensä jättämäksi tai ei koskaan ole puolisoa löytänytkään vaikka olisi kovasti halunnut, ulkonäkö on repsahtanut huomattavasti siitä mitä se joskus oli, ja elämässä on muutenkin menossa vaikeat ajat jossa lunta on tullut tupaan niin että on pimeässä väsyneenä ryöminyt vahingossa nukkumaan oman lähiöyksiön sijasta naapurin kakaroiden tekemään lumilinnaan.
Miten ihminen voi elää useamman kymmenen vuotta tajuamatta että toisille elämä on vaikeampaa eikä elämässä mene aina nallekarkit tasan vaan jotkut saa vain tyhjän pussin ja ympärille lauman tyytyväisiä mässyttäjiä? Tai että on idioottimaista käskeä vain hymyilemään reippaasti ja esittää ettei yhtään haittaa olla yksinäinen, köyhä ja hyljeksytty vaikka sydäntä särkee. Tiedättekös, silloin eniten lohtua saa siitä että joku sanoo "hei mä ymmärrän sua, tolta mustakin välillä tuntuu" eikä siitä että joku käskee vääntämään naamalle virneen vaikka puukolla tai on jotenkin huonompi ihminen kuin se jolla on kultalusikan sijasta aanuksessaan kultainen pesäpallomaila.
Ja sitten te vielä kuvittelette että teillä on asiat hyvin siksi että olette niin ihanan positiivisia ja rakastettavia ihmisiä vaikka kilometrin päähän näkee että olette omahyväisiä ja pahoinvoivia haahkoja joilla on hirveä tarve päteä ja lytätä niitä jotka kehtaavat myöntää että välillä on paha olla, niin kuin tervejärkisillä ihmisillä välillä kuuluukin olla. Mä en myöskään henkilökohtaisesti leuhkisi miehellä jolle kelpaa puolisoksi ja lastensa äidiksi nätti ja veemäinen haaskalintu. Kai tämä sitten tarkoittaa sitä että kuitenkin mieluummin tirautan välillä pienet itkut yksinäisyydestä ja puren sitten hammasta ja iloitsen siitä että loppuvuoden pimeässä viimassa kaikki näyttävät toppatakeissaan enemmän tai vähemmän stressaantuneilta muumeilta. Mutta kukin tavallaan. Seuraavan kerran kun meikäläinen iskee korkkarinsa kattoon, se saattaa jäädä sinne korostaan roikkumaan ikuisiksi ajoiksi koska kenkäkaapista pitää siivota hienot kengät pois mukavien, tukipohjallisystävällisten sämpyläkenkien tieltä.
Hei siskot sängyn alta: parempi on kalkkunan naama kuin kalkkunan aivot, sen ainakin olemme viime sivuilta oppineet
Kannattaa varata terapiaan aika?
Mulla on jo kaksi terapeuttia. Toinen vakkari, toinen kriisiterapeutti. Väittävät että oon aika hyvä ja tervejärkinen tyyppi jolla on vaan käynyt elämässä vähän paskempi tuuri. Vieläkö oli jotain?
t. lainaamasi viestin kirjoittaja
Ehkä sä olet vain luonnevikainen ja lihava?
Tässä ketjussa on aika moni enemmän tai vähemmän lihava. Se on vähän niin kuin keskustelun pointti. Katos, kun aina ei vain jaksa tai pysty reippaasti ottamaan itseään niskasta kiinni, alkaa elämään kurkunpaloilla ja puristamaan viikkoaikatauluunsa viittä tuntia liikuntaa lisää.
Tai no, sinä ehkä pystyt, mutta ei me kaikki. Ja se on ihan ok. Olen puolestasi pahoillani, ellet käsitä että on todellakin ok olla välillä elämäänsä ja naamaansa tympääntynyt ilman että siitä tarvitsee heti diagnoosia hakea.
On myös todellakin ok tuntea itsensä edelleen naiseksi ja seksuaaliseksi olennoksi VAIKKA onkin keski-ikäinen ja rupsahtanut miestukkainen lihapulla josta eivät miehet enää välitä, ja surra tätä faktaa. Ei ole pakko alkaa hymyssä syin virkkaamaan pannulappuja vain siksi että ikääntyy.
En elä kurkunpaloilla vaan syön hyvin ja 2 lämmintä ateriaa päivässä. Eikä tartte treenata kuin 4 krt viikossa, saan siitä energiaa ja voin hyvin kun liikun. Tekis sullekin ihan hyvää !
Saa olla elämääsä kyllästynyt, olen minäkin (oho, ylläri) joskus. En silti ymmärrä miksi pitää varta vasten rypeä itseinhossa kun toivoa on. Jos ei halua tehdä itsensä eteen eforttia niin sitten ei voi. Tekosyitä voi keksiä vaikka kuinka ja katkeroitua. Nelikymppinen ei todellakaan ole mikään ikäloppu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 55-v. Katoin kotona peilistä että vielä ihan soivan näköinen: hyvä tyyli, juuri kampaajan värjäämä trendikäs kampaus, sopivasti koruja, hyvä ryhti kun olen (mielestäni) harrastanut sauvakävelyä ahkerasti.
Puolen tunnin kuluttua sovituskopissa: koko 44 ja Xl vaatteet kopissa mukana, VALTAVA vatsa, perse ja reidet, tukka on nyrhityn näköinen takaa, leuka roikkuu.
En lähde mihinkään ulos enää, siis muuta kuin töihin ja ruokakauppaan. Vapaa-ajat mökillä, se on saaressa ja siellä pysyn.
Olihan se hauskaa aikaa se 80-luku. Kiitos ja näkemiin.Sovituskopit ovat vihon viimeinen paikka ! Niissä jos missä romahtaa itsetunto. Varmaan Angelina Joliekin masentuisi sovituskopissa
Itse asiassa olen tuota ihmetellyt, kuinka Suomen vaatekaupoissa sovituskopeissa on niin hirvittävät valot? Eikö myynti ole kaupalle tärkeä?
Luin jostain, että ulkomailla on hoikentavia peilejä joilla asiakkaat huijataan ostamaan vaatteita. MIKSI NIITÄ EI OLE TÄÄLLÄ?
Alue: Aihe vapaa
OK.