Minkä takia olette eronneet kumppaneistanne?

Up, kiinnostaa!

Suhteeni ovat päättyneet koska ottivat enemmän kuin antoivat.

Noh, ajatukseni on että tehtäväni on pitää itseni kuosissa. Ei muitten minua eikä mun muita.

Rajat on rakkautta.

N44

Realisoin tuoton.

En olis eronnut, mutta hän jätti, koska ei enää tykännyt. Tykkäsi monista muista enempi.

Mies käytti liikaa alkoholia.

Tavatessa oltiin kaikki nuoria ja viikonloppubiletys oli normaalia. Kun päästiin töihin ja perustettiin perheet, muut jätti biletyksen mutta mun mies ei. Hänelle se jäi päälle.

Siinä vaiheessa kun olin pienen lapsen kanssa kotona ja hän konttasi sunnuntai- iltapäivänä haisevana kotiin viikonlopun riennoista, niin sanoin että voi sit jäädäkin sinne.

Ihastuin toiseen niin palavasti, että asia oli sillä selvä.

Jokaisessa suhteessa asiat ovat edenneet mielestäni liian nopeasti. Tämä on aiheuttanut minussa ahdistusta ja olen lopulta vetäytynyt.

Nykyään olen hyväksynyt sen, etten ole parisuhdeihminen. Minulle riittää ns. sunnuntaisuhde. Enää en yritä sovittaa itseäni johonkin muottiin mihin en kuulu ja siinä sivussa satuta toista ihmistä, joka on tilanteeseen täysin syytön.

Olen nainen, 31 vuotta ja kaikki kumppanit ovat olleet miehiä.

Ensimmäinen avioliitto päättyi, kun puoliso sairastui henkisesti ja muuttui väkivaltaiseksi. Kun uhkasi lopulta tappaa minut ja yhteisen lapsemme, totesin, että ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ero.

Toinen puoliso osoittautui työtävieroksuvaksi siipeilijäksi, jolla huumeongelma.

Viimeinen suhde päättyi, koska mies ei halunnut sitoutua, seurustelua oltaisiin voitu kuulemma jatkaa. Ei koskaan sanonut rakastavansa minua, joten päätin sitten, että en halua tuollaista pitempään katsella.

Avioliitto päättyi miehen alkoholismiin. :( josta tavallaan olen yhä surullinen.

Yksi pidempi suhde päättyi siihen, ettei meillä ollut miehen puolelta seksiä ja intohimo katosi/puuttui.

Yksi päättyi koska minua ahdisti se, ja suhde vei liikaa voimia.

Nuorena seurustelusuhde loppui, kun mies ei osannut päättää ollako vai eikö olla. Olin silloin 19 v.

Oikeastaan minulla ei ole kuin yksi päättynyt suhde, eli ensimmäinen avioliittoni. Se päättyi, kun mies tapasi sielunkumppaninsa ja tajusi meidän olevan liian erilaisia. Olin silloin 42 v.

Koskaan muulloinnen ole perustanut ”suhdetta”, olen vain tapaillut miehiä.

Ensimmäinen mies alkoi juoda liikaa, toisen kanssa ongelmaksi tuli liian pitkä välimatka, kun muutiin toiselle paikkakunnalle töihin, kolmannen kanssa olin pisimpään, ja hänen kanssaan meistä tuli lopulta kämppiksiä. En voinut kuvitella eläväni kaverisuhteessa loppuelämäni. Nyt olen tyytyväinen sinkkuna enkä edes etsi uutta parisuhdetta. 

1. olin vaan niin hemmetin ujo, ettei tullut mitään, joten jätin, vaikka olikin ns ensirakkaus

- ko. tyyppi tuli parikin kertaa kuvioihin takaisin elämän aikana, mutta ikävä kyllä aina suhde kaatui samaan: 24/7 yhdessä oloon

2. asuttiin hetki yhdessäkin, mutta minä jätin, en vain jaksanut ihan koko aikaa olla appivanhemmilla eri kaupungissa ja tämäkin mies oli liimautunut 24/7 kiinni

3. mies menehtyi auto-onnettomuudessa, mutta näin jälkikäteen ajatellen tuskin olisi kantanut silti kovin montaa vuotta. Tai noh, potentiaalisempi se oli kuin kaksi aikaisempaa.

Kaikki pienet orastavat suhteenpoikaset on kaatuneet aina siihen, että olen kokenut olevani kahlittu. Ikinä kukaan ei ymmärtänyt, että minulle on elinehto saada olla yksin välillä, joka tarkoittu myös "puhelinpimentoa". Se ei ollut sama asia, että yksi päivä viikossa sain olla yksin, jos viestiä naputettiin koko ajan tai soiteltiin. Olen siis introvertti ja erakkosielu ollut lapsesta saakka, silloin olin vain outo. Niimpä olen harrastanut lähinnä seksisuhteita ja sinkkuilua, niin ketään ei satu.

Onneksi nykyinen puoliso ymmärtää samankaltaisena ihmisenä minut täysin, joten ei ole samoja ongelmia kuin aikaisemmissa suhteissa.

Ensimmäinen teininä alkanut suhde johti avioliittoon ja kesti 20 vuotta. Miehen rakkaus sitten jossaonin vaiheessa loppui. Loppui seksi ja kaikki yhteinen. Ei enää puhuttukaan, kun ei ollut puhuttavaa. Miehen mielestä ei ollut edes syytä yrittää puhua mitään. Kävi niin, että rakastuin toiseen ja lähdin.

1. 18 vuotias, en halunnut sitoutua näin nuorena, vaan elää ja kokea. En ole katunut eroa, vaikka miehesssä/pojassa ei vikaa ollutkaan.

2. 26 vuotias, jätettiin toisen vuoksi. Oli melkoinen järkytys, vaikka jälkikäteen olenkin tästä erosta tyytyväinen. Vääränlainen mies.

3. 31 vuotias. Mies paljasti yhteenmuuton jälkeen 24/7 pilveä polttavaksi äärimmäisen agressiiviseksi ja manipuloivaksi ihmiseksi. Ei osallistunut yhteisiin kuluihin, ei tehnyt ikinä kotitöitä, saattoi raivostua ihan mistä tahansa, jonka jälkeen tavarat lensi ja sain pelätä. Kävi kaksi kertaa kurkkuun kiinni. Ero oli erittäin raskas, sillä uhkasi itsemurhalla, tuhosi omaisuutta, levitti valheellisia juoruja ja ylipäätään käyttäytyi mahdollisimman inhottavalla tavalla.

Nyt olen naimisissa, ja tämä mies tuntuu edelleen täydelliseltä. En voisi olla onnellisempi ja tyytyväisempi.

Ensimmäinen pitkä suhde päättyi, koska mies ei kerta kaikkiaan vuosiin saanut elämällään mitään aikaiseksi ja maksatti mulla lorvimisensa. Kyllästyin ja lähdin, mikä olisi pitänyt tehdä jo paljon aiemmin. Olin silloin 34.

Toinen suhde päättyi miehen mustasukkaisuuteen ja sairaalloiseen kontrollointiin. Olin silloin 36.

Kolmannen kanssa olen onnellisesti naimisissa ja tästä en ihan heti lähdekään. Toivottavasti ei lähde mieskään. Olen nyt 40.

10 vuoden avioliitto (yhdessä 15 vuotta) päättyi, koska sairastuin vakavaan masennukseen ja jätin hänet, ihmisen jota rakastin ja rakastan edelleen yli kaiken.  Nyt masennuksen voittaneena tuntuu, kuin olisin astunut ulos kamalasta sumusta, 2 vuotta elämästäni kadonnut ja aviomieheni elää uuden naisen kanssa.

Itken ikävää joka ilta. Kai tästä joskus yli pääsee. Tai sitten ei. :/

Ensimmäinen pidempi suhde päättyi molempien tahdosta. Nykyinen 30 vuotinen liitto päättyy siitä syystä, että mies halusi uuden naisen.

- Nainen joka juuri oli päässyt irti uskonlahkosta alkoi juomaan alkoholia enemmän ja enemmän.

- Vaimo joka menetti hermonsa tasaiseen tahtiin kahdesti kuussa ja käyttäytyi väkivaltaisesti ja          itsetuhoisesti. Uhkasi hoitaa minut sairaalakuntoo. Onneksi löytyi sattumalta terve ja upea nainen tilalle ja eikun eukko vaihtoon.

Mut on aina jätetty enkä ole saanut selvää syytä :/

Mies olikin oikeasti varattu, vaikka aluksi väitti ettei ole eksänsä kanssa ollut missään tekemisissä kahteen vuoteen. Oli kaikki viikonloput "eksänsä" luona Tampereella.